vuosi

elokuun lopussa tulee vuosi täyteen työttömänä meikällä. nyt olen oppinut säälimään töissä raatajia, olen nimittäin kuullut ex-työpaikastani todellisia kauhukertomuksia kuinka töitä painetaan suoli kurnien pitämättä edes ruokataukoja. voimia vaan sinne ja jaksamisia! ite jatkan nyt taas uniani kun kellokin lähestyy puolta kahta.
4309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samat sanat, niin täälläkin. Oi kuinka tympisi lähteä silmät ristissä vastenmieliseen työpaikkaan tietäen että jotain koiruuksia minun pään menoksi taas keksittäisiin. Hyvään ilmapiiriin olisi tosi kiva mennä, mutta onko sellaisia työpaikkoja?

Äänestä

Siis millaisessa työssä painetaan töitä hullunlailla ilman taukoja? Itse olen ollut monessa eri alan firmassa ja jokaisessa on ollut ajoittain ongelmia sen kanssa että mitähän sitä oikein keksisi tekemistä ettei ikävystyisi kuoliaaksi... ja sitten pomo on keksinyt jotain älytöntä tekemistä vain tekemisen vuoksi

Äänestä
  • alalla, lehdenteossa. sanottiin irti porukasta eniten töitä tekevät/osaavat, ja luultavasti pienipalkkaisimmat tekijät. näin saatiin aikaan säästöjä palkkakustannuksissa, ja se väki joka sai jäädä on nyt aika pitkälti kuuusessa. ne kun oli oppinut ennen irtisanomisia kävelemään kädet taskussa pitkin taloa ja kertomaan hauskoja juttuja ja tsoukkeja ja pitivät näin yllä huumoripuolta työpaikalla. he pitivät työnsä koska heidät tunnettiin hauskoina ja mukavina kavereina, johtuen em. syystä.

    Äänestä

  • pulkassa kirjoitti:

    alalla, lehdenteossa. sanottiin irti porukasta eniten töitä tekevät/osaavat, ja luultavasti pienipalkkaisimmat tekijät. näin saatiin aikaan säästöjä palkkakustannuksissa, ja se väki joka sai jäädä on nyt aika pitkälti kuuusessa. ne kun oli oppinut ennen irtisanomisia kävelemään kädet taskussa pitkin taloa ja kertomaan hauskoja juttuja ja tsoukkeja ja pitivät näin yllä huumoripuolta työpaikalla. he pitivät työnsä koska heidät tunnettiin hauskoina ja mukavina kavereina, johtuen em. syystä.

    No juu. Hehän olivat niitä esimiehen kavereita, joita ei kyllä laiteta kirveelläkään pellolle.
    Näin se kaveruus pelaa, vai voisiko tätä nyt sanoa siksi kuuluisaksi toveruudeksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pulkassa kirjoitti:

elokuun lopussa tulee vuosi täyteen työttömänä meikällä. nyt olen oppinut säälimään töissä raatajia, olen nimittäin kuullut ex-työpaikastani todellisia kauhukertomuksia kuinka töitä painetaan suoli kurnien pitämättä edes ruokataukoja. voimia vaan sinne ja jaksamisia! ite jatkan nyt taas uniani kun kellokin lähestyy puolta kahta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu