Ennen H -hetkeä

Millainen parisude teillä on mielestänne ollut ,ennen uskottomuuden esiintuloa ?
6143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noku se ei oo tullu vielä esiin ;D

Äänestä

ennen paljastumista täysin tunnekylmä miehen puolelta. kun taas miettii aikaa kun pettäminen alkoi, elimme elämämme parasta aikaa. summasummarum eli mieheni petti ja muuttui kylmäksi, ja oikeutti tekosensa meidän huonolla suhteella.

Äänestä

Olisiko tilanne ollut toinen,jos miehesi olisi välittänyt sinusta uskottomuuden
aikana ja suhtautunut lämpimästi sinuun.
Toiset kertovat miehensä muuttuvan ilosemmaksi ja tyytyväisemmäksi
suhteessaan heidän tapaillessa toista naista.

Entä ,jos miehesi olisi katunut ja pyytänyt anteeksi uskottomuuttaan.

Onko sillä merkitystä erotilanteessa ?

Äänestä
  • minusta ainakin jopa parempi tuo tunnekylmyys, ei onneksi ollut pokkaa katsoa silmiin ja leperrellä minulle normaalisti, vaan väisteli ja luikki, ei kyennyt halaamaan tms. (seksiin pystyi, pika sellaiseen) oli kuin selkäänsä saanut koiranpentu. kertoi EHKÄ siitä että miehellä edes jonkinlainen omatunto.

    mieheni tunnusti, ja katui ja itki (ei siis jäänyt kiinni), kertoi miten oli paha olla itsellään koko ajan ja siitä seurausta tämä tunnekylmyys... sen merkitystä en tiedä erotilanteessa kun ei ainakaan vielä siihen eroon päädytty, tunnustamisensa jälkeen on muuttunut pikkuhiljaa omaksi itsekseen, enää ei ole "liian kuuma nukkua minun kyljessä"

    Äänestä

  • Hyvällä käytöksellä kaikkia kanssaihmisiä kohtaan on suuri merkitys. Omaa puolisoa tulisi kohdella viekö paremmin kuin muita. Aina. Pettävät kertovat että vaimo ei nappaa, jonka jälkeen vaimoa saa kohdella heistä aivan miten vaan. Lopputulos on sitten loppuelämän keskinäinen viha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


geenipaholainen kirjoitti:

Millainen parisude teillä on mielestänne ollut ,ennen uskottomuuden esiintuloa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu