Olen nuori nainen, jolla on miesystävä. Tämä miehni, jota kutsun tässä viestissä nyt nimellä Tomi. Tomi on.. hän on peliriippuvainen. Itseasiassa hänen suurinosa kavereistaankin on peliriippuvaisia. No mutta ei nyt mennä kavereihin. Olemme seurustelleet kohta 7 vuoden ajan ja ainut asia joka meidän suhteessa rasittaa on se, että Tomi on peliriippuvainen.
Pari vuotta sitten kun vielä opiskelin ja Tomi asui luonani, kävi töissä. Palkkapäivinä kun tulin koulusta kotiin, mietin kävisiköhän Tomille että hän ostaisi tällä kertaa ruokaa. En ehtinyt edes olohuoneeseen kun näin hänen istuvan sängyllä kädet kasvoihin painettuna. Tiesin.. se oli taas tapahtunu. Tomi oli ennen töistä tultua käynyt shellillä pelaamassa pelikoneilla. Hän oli ensin nostanut rahaa, että pelaa vain kahdela kympillä. No käteinen oli loppunut, mutta korttilla oli rahaa ja mikä sitä pelihimoista estämään laittamasta korttia koneeseen. Kaikki meni. viimeistä euroa myöten.
Se ei ollut ainoa kerta.
Opiskelijana minulla ei ollut paljon rahaa, ja jouduin jälleen soittamaan vuokranantajalle, josko hänelle kävisi että siirtäisimme vuokran maksu aikaa.
Tomi pelasi myös paljon nettipokeria johon on monia satasia uponnut. Vaikka hän on laittanut pyynnöstäny pelirajan.. se ei pakota häntä lopettamaan, vaan hän pelaa kavereittensa tileillä rahallaan. Nyt hän on velkaa pankille, usealle kavereille, vanhemmilleen, minulle (no minua en oikeastaan edes laske).
Tomi asuu nykyään Helsingissä paremman palkan toivossa, mutta ei hänelle jää käteen koskaan mitään, koska laskut, laina, kaverit, vanhemmat.. heille menee palkkarhat. loput rahat meneekin sitten pelaamiseen, ja kierros jatkuu: rahan lainus muilta, että pystyy elämään viikot uuteen palkkaan.
Tomi käy joskus myös pelaamassa casinolla.
Olen yrittänyt neuvoa, auttaa, puhua, jutella. Mutta raha-asioista ei Tomi halua puhua, hän suuttuu ja käskee olla hiljaa. Jos ehditan, että hankkisi apua pelihimoonsa, hän ei halua. Olen pari kertaa sanonut että kohta soitan ja varaan hänelle ajan, silloin hän sanoo että jos soitan niin hän eroaa minusta.
En todellakaan enää jaksaisi tätä hänen peliriippuvuuttaan, vaikka ne eivät ole minun rahoja joita hän pelaa, niin se riippuvuus kuitenkin vaikuttaa myös minun elämään.
Miksi ihmeessä, joku ihminen on keksinyt pelaamisen rahasta. Miksi jokou ihminen on viitsinyt tyhlata aikaansa siihen, että keksii kauppoihin pelikoneen, ja varsinkin siihen kortti mahdollisuuden.
Se ihminen/ihmiset pilaavat monta parisuhdetta ja hyvin monen elämän. Jään odottamaan sitä kun joku järellä ajatteleva ihminen keksii, että pelikoneet tuhotaan tai ainakin kortti vaihtoehto.
En nyt keksi mitään erikoisempaa pointtia tälle viestille, mutta toivotttavasti tämä saa sinut ajattelemaan ja ajamaan asiaa. Vai toivoisitko, että oma miehesi/naisesi olisi peliriippuvainen niin paljon, että hän pelaa kaikki rahansa joka kuukausi, joka kuukausi lainaa muilta rahaa eikä koskaan pääse plus osastolle raha-asioissa.
Olemme miettineet, että haluaisimme lapsia, mutta en uskalla, koska pelkään että tulen olemaan yksin se vanhempi, joka ostaa lapselle ruokaa, tankkaa auton käydäkseen kaupassa, viemässä lapsen harrastuksiin ja kaikkeen mitä lapsi maailmassa tarvii. Rakkautta hän saa varmasti kummaltakin enemmäin kuin osaisi toivoa. Mutta tiedän kun Tomi huomaisi, että hän on taas rahaton ja lapsi tarvisi ruokaa, hän turhautuisi ja pelkäisin sitä että hän sanoisi että hän aikoo lähteä.
Vihaan itkeä joka päivä hänen riippuvuuttaan, mutta en halua menettääkkään häntä. Korkeintaan menetän hänet hänen omaan tuskaansa kun hän turhautuu lopulta ihan loppuun.
Suhde vs Peliriippuvuus
4
422
Vastaukset
Hei,
Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jättää mies. Jos ei mies itse halula apua ongelmaansa, niin ei siinä muut auta. PELASTA ITSESI ! ! !
terveisin olli, joka yrittää pitää oman pelihimonsa kurissa, jokseenkin siinä jopa onnistuen...- Aale Addiktio
No ei hyvältä vaikuta. Itselläni on kaikenlaisia riippuvuuksia, mutta olen juuri ja juuri pystynyt pitämään elämäni kasassa aiheuttamatta pieniä katastrofeja isompia ongelmia.
Mitäs jos kokeilisitte muutaman kuukauden sellaista että siippasi palkkarahat tulevat sinun tilille? Annat sitten kiintiömäärän pelirahaa per kk, ja koitat maksaa sen velat pois.
Voimia sinulle, en tiedä kuinka vanha olet, mutta et voi koko ikääsi odottaa toisen "parantumista". - mustanaamio83
Ray tarjoaa ilmaista apua peliriippuvuuteen, suosittelen. Joko pelit tai sinä, miksi olla miehen kanssa joka välittää pelaamisesta enemmän kuin sinusta?
- kokeiles..
Tuo ei pidä paikkaansa, että suhteen ainoa ongelma on pelaaminen.
Mies ei suostu hoitoon.
Istupa hetki ja mieti asia tältä kannalta:
SINULLA on peliongelma, ei Tomilla. Mieti miten pääsisit peliongelmastasi eroon.
Kun purkaa riippuvuuksia, niin mikä sinut saa retkahtamaan? Mikä niissä sinua koukuttaa? Miten sinä päädyt rahattomaksi. Annat rahaa sille Tomille, että hän pelaisi lisää?
Se peliongelma on täysin sun omasi.
Jos rakastat sitä ihmistä jolla sanot olevan pelaamisongelma/peliriippuvuus, niin oikeasti mieti miten sinä sulaudut koko kuvioon.
Älä mieti että hänellä on ongelma, koska täytyyhän sulla olla jokin ongelma muuten sulla ei olisi paha mieli siitä kun toinen tuhlaa rahansa, ja annat hänelle rahaa ja SURET asiaa jota hän ei näytä surevan läheskään yhtä paljon kuin sinä.
Mistä olet riippuvainen, ja mistä sinun kannattaisi hakea apua ongelmaasi? Mietipä sitä niin asiat lähtee muuttumaan, mikäli otat tämän harjoituksen tosissaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1116188Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400