KUSTANNNUSARVIOT RÄJÄHTELEE JA HELEMAT PAUKKUU !

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaisohjelmien-aiheita/mot-metro-umpitunnelissa

http://areena.yle.fi/tv/1792227

Se on meno tuolla Helsingissä kuin hölömölässä konsanaan, eikä ihme onhan siellä nokka"miehinä" pajusen ja saurin kaltaisia "miehiä"!
Pitää olla perkeleenmoinen puute oikeista miehistä, jotta saurin kaltainen nollakin on pestattu oikein apulaiskaupunginjohtajaksi!
Ei olekaan maankaato ihme kun hesan rouvat kiiruhtavat Lappiin nauttimaan oikeista miehistä ! neljäkin kertaa vuodessa !

Late Lapista. SSSS Ry!
1394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat
  • UUTINEN, HBL 27.12.2012, liittyy kirjoitukseen Pelastuslaitoksen lausunnoista. Lue myös ote kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjasta.

    “Kymmenen miljoonaa euroa”

    Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan päätös kapeammista pelastusteistä tehtiin yhteisymmärryksessä.

    Koska sinä sait tietää, että evakuointilaitureista tulee kapeammat kuin mitä itse olit vaatinut ja kapeammat kuin Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset vaativat?

    - Länsimetro Oy:n hallitus käsitteli asiaa 26.5.2010. Paikalla olivat Helsingin pelastuslaitoksen johto ja myös väkeä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksesta, Helsingin ja Espoon rakennusvalvonnasta sekä konsultti. Olimme yhtä mieltä siitä, että 1,2 metriä riittää pelastustien leveydeksi kun se [kavennus] kompensoidaan muilla turvajärjestelyillä.

    Koska kerroit Helsingin kaupunginvaltuustolle muuttuneist suunnitelmista?

    - En ole kertonut. Rakennusprojekteissa tehdään jatkuvasti päätöksiä eikä tapana ole ollut tiedottaa jokaisesta valtuustoa. Pelastustien leveys ei sisältynyt valtuuston päätökseen.

    Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL käyttää Siemenstaustaista prof. Jörg Schütteä turvallisuus-asiantuntijana (Independen. safety Advisor). Onko hän mielestäsi ulkopuolinen?

    - Ymmärtääkseni Schütten työhistoria ei tee häntä esteelliseksi konsulttina työskentelemiseen.

    HKL valvoo itse itseään. Oletko edelleen sitä mieltä, että yhtiön ulkopuolista valvontaa ei tarvitse kiirehtiä?

    - Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kaikki on kunnossa.

    Mitä pelastustien rakentaminen niin leveänsi kuin pelastuslaitos vaatii olisi maksanut?

    - Kymmenen miljoonaa euroa.

    http://helsinginmetro.wordpress.com/tag/pekka-sauri/

    Äänestä

  • Sauri vastaa kirjoitti:

    UUTINEN, HBL 27.12.2012, liittyy kirjoitukseen Pelastuslaitoksen lausunnoista. Lue myös ote kaupunginvaltuuston keskustelupöytäkirjasta.

    “Kymmenen miljoonaa euroa”

    Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan päätös kapeammista pelastusteistä tehtiin yhteisymmärryksessä.

    Koska sinä sait tietää, että evakuointilaitureista tulee kapeammat kuin mitä itse olit vaatinut ja kapeammat kuin Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset vaativat?

    - Länsimetro Oy:n hallitus käsitteli asiaa 26.5.2010. Paikalla olivat Helsingin pelastuslaitoksen johto ja myös väkeä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksesta, Helsingin ja Espoon rakennusvalvonnasta sekä konsultti. Olimme yhtä mieltä siitä, että 1,2 metriä riittää pelastustien leveydeksi kun se [kavennus] kompensoidaan muilla turvajärjestelyillä.

    Koska kerroit Helsingin kaupunginvaltuustolle muuttuneist suunnitelmista?

    - En ole kertonut. Rakennusprojekteissa tehdään jatkuvasti päätöksiä eikä tapana ole ollut tiedottaa jokaisesta valtuustoa. Pelastustien leveys ei sisältynyt valtuuston päätökseen.

    Helsingin kaupungin liikennelaitos HKL käyttää Siemenstaustaista prof. Jörg Schütteä turvallisuus-asiantuntijana (Independen. safety Advisor). Onko hän mielestäsi ulkopuolinen?

    - Ymmärtääkseni Schütten työhistoria ei tee häntä esteelliseksi konsulttina työskentelemiseen.

    HKL valvoo itse itseään. Oletko edelleen sitä mieltä, että yhtiön ulkopuolista valvontaa ei tarvitse kiirehtiä?

    - Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan kaikki on kunnossa.

    Mitä pelastustien rakentaminen niin leveänsi kuin pelastuslaitos vaatii olisi maksanut?

    - Kymmenen miljoonaa euroa.

    http://helsinginmetro.wordpress.com/tag/pekka-sauri/

    Asiantuntija laukoi myös jotta automaattiohjaus ei tule senttikään halvemmaksi kuin nykyinen manuaalinen ohjaus, vaan päivastoin kalliimmaksi! Joten sauri ja pajunen kumppaneineen rakentaa metroon monumenttia itselleen, ja perskeleen kallista sellaista!
    Eikös hesassa ole MIEHIÄ panemaan kuriin noita kaheleita ?????
    noiden pellejen koohauksestahan kärsii jo koko Suomi !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    Metroprojektin vaiheet:
    -Hirveä hämmennys
    -Valtava innostus
    -Helvetillinen sekaannus
    -Järkiintymisvaihe
    -Syyllisten etsiminen
    -Syyttömien rankaisu
    -Niiden palkitseminen,jotka eivät osallistuneet projektiin.
    Kokenut kaiken tietää,mutta vaivanen kaiken kokee.

    MIkä on ongelma ja mistä se johtuu?

    Tästähän se lähtee.

    Äänestä

  • jep,jep kirjoitti:

    MIkä on ongelma ja mistä se johtuu?

    Tästähän se lähtee.

    Ongelmana on metrojunien kuljettajat, ne pitää saada kortistoon hinnalla millä hyvänsä ! ja pajusen, saurin ja kumppaneiden pitää saada monumenttinsa hesaan!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    Ongelmana on metrojunien kuljettajat, ne pitää saada kortistoon hinnalla millä hyvänsä ! ja pajusen, saurin ja kumppaneiden pitää saada monumenttinsa hesaan!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    ...

    Äänestä

HSL Metro hanke ja säästöt??

Kyllä täytyy olla kova hinku vähentää väkeä jos 40 miestyövuoden säästöön uhrataan yli 800 miljoonaa euroa. Takaisin maksuaika jotain 400 vuoden luokkaa.
Ihme ettei Suomessa ole tuon enempää työttömiä kun johtajat harrastaa moista päätäntä "säästöpolitiikkaa"???

Äänestä
  • Kova on hinku saada lisää työttömiä ! Niitä tehdään Suomeen nyt oikein valtion ja kaupunkien voimin !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

onneksi muutin pois helsingistä ni en maksa näille idiooteille senttiäkään

tosin espoossa hassataan rahaa automaattimetroon myös

Äänestä
  • Kyllä sinä maksat! 30% hesan metron uudistuksesta maksetaan KOKO MAAMME verotuloista!
    Helsingissä ei olla koskaan pärjätty ilman muualta maasta kerättäviä tukiaisia!
    Jopa helsinkiläisten ooppera ja teatterilippuja sponsoroidaan, koko maan verotuloista yli 200 eurolla per piljetti!
    Se ei tuo hesalaisten somaalien ja homojen hoito ja hyysäys ole erikoisen tuottavaa touhua, siihen on saatava jatkuvat tukiaiset, koko maasta!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    Kyllä sinä maksat! 30% hesan metron uudistuksesta maksetaan KOKO MAAMME verotuloista!
    Helsingissä ei olla koskaan pärjätty ilman muualta maasta kerättäviä tukiaisia!
    Jopa helsinkiläisten ooppera ja teatterilippuja sponsoroidaan, koko maan verotuloista yli 200 eurolla per piljetti!
    Se ei tuo hesalaisten somaalien ja homojen hoito ja hyysäys ole erikoisen tuottavaa touhua, siihen on saatava jatkuvat tukiaiset, koko maasta!

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Eiväthän ne lapin kunnat pysty maksamaan edes omia vättämättömiä menoja verotuloillaan, hyvä jos kolmanneekseen riittää, saatikka sitten rahoittamaan oopperoita.

    Äänestä

  • rahaa lapista? kirjoitti:

    Eiväthän ne lapin kunnat pysty maksamaan edes omia vättämättömiä menoja verotuloillaan, hyvä jos kolmanneekseen riittää, saatikka sitten rahoittamaan oopperoita.

    Miksi hesalaiset eivät rahoittaneet oopperoitaan, teattereitaan eikä musiikkitalojaan, ja miksi eivät itse maksa lippujaan noihin huppailupaikkoihinsa, miksi niitäkin pitää sponsoroida yhteisistä verovaroistamme ?
    Helsinki ei tuota muuta kuin sontaa, ja sinne on rahajattu noitä sonnantuottajia oikein Afrikansarvesta asti!
    Lapin kaivoksilla pelastetaan vielä Suomi suosta !

    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Late Lapista. kirjoitti:

http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/ajankohtaisohjelmien-aiheita/mot-metro-umpitunnelissa

http://areena.yle.fi/tv/1792227

Se on meno tuolla Helsingissä kuin hölömölässä konsanaan, eikä ihme onhan siellä nokka"miehinä" pajusen ja saurin kaltaisia "miehiä"!
Pitää olla perkeleenmoinen puute oikeista miehistä, jotta saurin kaltainen nollakin on pestattu oikein apulaiskaupunginjohtajaksi!
Ei olekaan maankaato ihme kun hesan rouvat kiiruhtavat Lappiin nauttimaan oikeista miehistä ! neljäkin kertaa vuodessa !

Late Lapista. SSSS Ry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu