Seroxatin lopettamisesta - kokemuksia

Moi!

Laitan tekstini vielä tännekin, vastausten toivossa...

Olen 34-vuotias nainen, ja syönyt Seroxat-merkkistä SSRI-lääkettä nyt vajaa kolme vuotta jännitys- ja ahdistusoireisiin, jotka olivat todella elämää rajoittavia. Vaikeimpiin pelkoihin kuului mm. punastumisen pelko, joka oli aivan kauheaa. Itse asiassa varsinaista punastumista tapahtui varmaan vähemmän, kuin sen pelkäämistä; pelko oli läsnä aina ja kaikkialla. Lääkkeiden avulla pääsin pelosta, yleisestä ahdistuksesta ja itseni tarkkailusta. Olen voittanut monia pelkojani, lähtenyt moneen haastavaan tilanteeseen mukaan ja edennyt urallani. Päätinkin, että on aika lopettaa lääkkeiden käyttö, että pärjään varmasti ilmankin.

Mutta. Ei mennyt/mene ihan niin. Keskustelin aluksi lääkärini kanssa lopettamisesta (annokseni on 20mg), ja hän oli sitä mieltä, että voin heti vaikka puolittaa annoksen. Mutta asiasta velloneen keskustelun takia päätin aloittaa vähentämällä aluksi neljäsosan annostuksesta. Reilun kuukauden jatkoin näin, ja vielä tuntui ihan hyvältä. Samalla elämässäni alkoi tapahtua kaikenlaista "******" ihmissuhderintamalla ja työelämässäkin. Olisi pitänyt tietää paremmin, ettei vielä kannata vähentää lisää... Mutta, koska kaikki tuntui lääkkeiden lopettamisen suhteen menevän hyvin, päätin vähentää annoksen 10 milligrammaan. VIRHE. Noin viikon kuluttua puolittamisesta alkoi jälleen itseni tarkkailu, epäonnistumisen pelko, punastumisen pelko, yleinen ahdistus, sähköiskutuntemukset päässä. Minulle on määrätty myös Xanor 0,25mg oikein pahojen tilanteiden varalta, ja ennen otin niitä TODELLA harvoin. Nyt olen joutunut käyttämään niitä useamman kerran viikossa, ja bentsojen koukuttavuuden takia tiedän, ettei niiden napsiminen todellakaan helpota tilannettani.

Kaipaisin kokemuksia ja neuvoja. En jaksaisi taas tätä elämää.... Olen aiemmin kokeillut hypnoterapiaa (kahdellakin eri terapeutilla; auttoi tiettyihin juttuihin, muttei kaikkiin), muita terapeutteja, erilaisia lääkkeitä jne. Liikun sopivasti, syön melko terveellisesti, en juuri käytä alkoholia. Ja silti olen basket case. Mitä luulette, kannattaako alkaa syömään taas täyttä annosta Seroxatia? En millään haluaisi. Vai löytyykö lääketasapaino jonkin ajan kuluttua puolikkaalla annoksella, ja sitä kannattaisi sitten syödä pitkään, jos löytyy. Ja miksi elämässäni piti tapahtua juuri lääkkeiden lopettamisvaiheessa kauheita mullistuksia...

Ihan itkettää. Pelkään niin elämänhallinnan lopulllista menettämistä. En ymmärrä, miksi en voi hyväksyä itsessäni pelkoa ja ahdistusta luonnollisena osana itseäni. Kaikki ihmisethän noita tunteita kokevat. Kun söin Seroxatia sen 20mg, toki minulle tuli välillä pelkotiloja, mutten sillä tavalla välittänyt niistä. Mentaliteetti oli vähän, että "hällä väliä, tämä menee ohi ja on ihan luonnollista". Ainoa asia, mikä on parantunut vähentämisen myötä, on seksielämä ja orgasmikyvykkyys, mutta se nyt oli odotettavissakin, koska huomasin sen vähentyneen aloitettuani lääkkeet.

Jos joku ihminen oli niin ihana, että jaksoi lukea tämän vuodatuksen loppuun, olen todella kiitollinen. Ja arvostan todella vastauksia ja kokemuksia SSRI-lääkkeiden lopettamisesta/ vähentämisestä.
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jo olen 35 mies ja syöny seroxsattia 3v,yritin lopetaa samalla tavalla kun sinä
mutta viekkarit todella kauheita.siis olen tyytynyt osaani ja otan sen 20mg aamusin.ja elämä jatkuu,mulle lääkäri ehdotti ensin puolikaalla viikko ja opamoxia 15mg (sähkötuntemuksiin).en uskalla ettei tule koukkua.

Äänestä
  • Vaikuttaako sulla sam6 lääke jollain tavalla seksihaluihin tai orgasmikyvykkyyteen? Olen itse pitäny sitä yhtenä isoimmista haittavaikutuksista, ja se onkin ilmeisesti tosi yleistä. Ku mä haluan prkl nauttia tästä elämästä! :) Hirvittävän nopeella aikataululla lääkäri on sua ohjeistanut lopettamaan ja vähentämään annosta. Mihin sairauteen tai vaivaan otat seroxatia?

    Iloista kevään odotusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suru34 kirjoitti:

Moi!

Laitan tekstini vielä tännekin, vastausten toivossa...

Olen 34-vuotias nainen, ja syönyt Seroxat-merkkistä SSRI-lääkettä nyt vajaa kolme vuotta jännitys- ja ahdistusoireisiin, jotka olivat todella elämää rajoittavia. Vaikeimpiin pelkoihin kuului mm. punastumisen pelko, joka oli aivan kauheaa. Itse asiassa varsinaista punastumista tapahtui varmaan vähemmän, kuin sen pelkäämistä; pelko oli läsnä aina ja kaikkialla. Lääkkeiden avulla pääsin pelosta, yleisestä ahdistuksesta ja itseni tarkkailusta. Olen voittanut monia pelkojani, lähtenyt moneen haastavaan tilanteeseen mukaan ja edennyt urallani. Päätinkin, että on aika lopettaa lääkkeiden käyttö, että pärjään varmasti ilmankin.

Mutta. Ei mennyt/mene ihan niin. Keskustelin aluksi lääkärini kanssa lopettamisesta (annokseni on 20mg), ja hän oli sitä mieltä, että voin heti vaikka puolittaa annoksen. Mutta asiasta velloneen keskustelun takia päätin aloittaa vähentämällä aluksi neljäsosan annostuksesta. Reilun kuukauden jatkoin näin, ja vielä tuntui ihan hyvältä. Samalla elämässäni alkoi tapahtua kaikenlaista "******" ihmissuhderintamalla ja työelämässäkin. Olisi pitänyt tietää paremmin, ettei vielä kannata vähentää lisää... Mutta, koska kaikki tuntui lääkkeiden lopettamisen suhteen menevän hyvin, päätin vähentää annoksen 10 milligrammaan. VIRHE. Noin viikon kuluttua puolittamisesta alkoi jälleen itseni tarkkailu, epäonnistumisen pelko, punastumisen pelko, yleinen ahdistus, sähköiskutuntemukset päässä. Minulle on määrätty myös Xanor 0,25mg oikein pahojen tilanteiden varalta, ja ennen otin niitä TODELLA harvoin. Nyt olen joutunut käyttämään niitä useamman kerran viikossa, ja bentsojen koukuttavuuden takia tiedän, ettei niiden napsiminen todellakaan helpota tilannettani.

Kaipaisin kokemuksia ja neuvoja. En jaksaisi taas tätä elämää.... Olen aiemmin kokeillut hypnoterapiaa (kahdellakin eri terapeutilla; auttoi tiettyihin juttuihin, muttei kaikkiin), muita terapeutteja, erilaisia lääkkeitä jne. Liikun sopivasti, syön melko terveellisesti, en juuri käytä alkoholia. Ja silti olen basket case. Mitä luulette, kannattaako alkaa syömään taas täyttä annosta Seroxatia? En millään haluaisi. Vai löytyykö lääketasapaino jonkin ajan kuluttua puolikkaalla annoksella, ja sitä kannattaisi sitten syödä pitkään, jos löytyy. Ja miksi elämässäni piti tapahtua juuri lääkkeiden lopettamisvaiheessa kauheita mullistuksia...

Ihan itkettää. Pelkään niin elämänhallinnan lopulllista menettämistä. En ymmärrä, miksi en voi hyväksyä itsessäni pelkoa ja ahdistusta luonnollisena osana itseäni. Kaikki ihmisethän noita tunteita kokevat. Kun söin Seroxatia sen 20mg, toki minulle tuli välillä pelkotiloja, mutten sillä tavalla välittänyt niistä. Mentaliteetti oli vähän, että "hällä väliä, tämä menee ohi ja on ihan luonnollista". Ainoa asia, mikä on parantunut vähentämisen myötä, on seksielämä ja orgasmikyvykkyys, mutta se nyt oli odotettavissakin, koska huomasin sen vähentyneen aloitettuani lääkkeet.

Jos joku ihminen oli niin ihana, että jaksoi lukea tämän vuodatuksen loppuun, olen todella kiitollinen. Ja arvostan todella vastauksia ja kokemuksia SSRI-lääkkeiden lopettamisesta/ vähentämisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu