Työt loppu

Taas loppui työt. Ei tunnu kovin mukavalta. Ei ole toivoa. En jaksa enää yrittää hakee mitään kun tää on tällästä pätkää. kyllä se on vittua sattunu mun kohdalle. Kohtalo kai. en kyllä jaksa enää. työkkärissä on kuitenkin käytävä. vituttaa mennäkin johonkin pätkähommaan kun on aivan muiden pompoteltavana. ei mitää ihmisarvoa. ja samaa työtä tekevät vakituiset on tosi vittumaisia ku ne luulee että pätkäläiset vie niiden työt. Helvetti. se on vittua yleensä olla missään työssä ku ei sinne oikeesti kuulu. sitä on vaan sellanen heittopussi jolle kaikki sanoo tee sitä ja tätä ja vittuilevat. eikä auta sanoo takas, sillä menettää sen vähäsenkin työ.
5814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kolmen kuukauden välein halpatyöpaikan sopimuksen kolmannella sektorilla, raha on niukalla, Aku Ankan sanoin,
"Pojat, jos minulla on kolikoita, ne ovat harvinaisia"

Äänestä

Itse myös jo useamman vuoden koulujen jälkeen tehnyt pätkää ja itse pakko myöntää että pidän tällaisesta systeemistä. Tottakai varmaan joskus tulee eteen tilanne että olisi hyvä jokin pysyvämpikin paikka mutta tällä alalla on aika sääntö että kaikki 96-vuoden jälkeen valmistuneet ovat määräaikaisissa ja pätkähommissa.

Joskus saattaa väliin tulla katkojakin, joskus pitkiäkin mutta ei sekään ole vielä toistaiseksi häirinnyt. Kuitenkaan kun lainoja ei ole ottamassa ja avovaimo ainut perheenjäsen joka pätkää tekee hänkin niin kyllä se tässä ihan menee.

Se on kyllä metkaa miten eripaikoissa mitä olen itsekin kuullut, suhtaudutaan pätkätyöläisiin. Siihen olen kyllä itsekin törmännyt useassakin paikassa että jos et ole vakituinen niin hommia voi sinulle lykätä mitä tahansa ja mielipiteistäsi ei ole kukaan kiinnostunut. Tosin ainoastaan yhdessä paikassa ollut niin että koko mesta samanlaisia täynnä, usein on vain muutama henkilö jotka selvästi osoittavat halveksuntansa.

Tuossa sitten ollut kyllä ihan päinvastoin että pelättäisiin pätkäläisten vievän työt. Pitkälti on ollut niin päin että se pätkäläisten pitoon suhtaudutaan kuitenkin aikalailla neutraalisti ja positiivisestikin.

Kun tulee pätkäduunari niin tiedetään että hän tekee omaa hommaansa sen ajan kuin on, tai jonkun projektin loppuun ja sen jälkeen häipyy. Korkeintaan jätetään listoille jos katsotaan hyväksi työntekijäksi ja joskus soitetaan uudelleen hommiin.

Pikemminkin pidempikaisille uusille jos joskus harvoin tulee taloihin, osoittavat entiset työntekijät jopa osittaista pelkoa että nytkö tulee hankaluuksia itselle. Mutta pitkänpäälle kuitenkin on ollut niin että eivät pysyvissä paikoissa olleet sen erityisemmin ole noteeranneet uusia. Se kun ei koskaan ole vielä kenenkään olemiseen vaikuttanut.

Eli pätkätyötkin ovat vähän sitten niin ja näin, toinen tykkää toinen ei. Pakko kyllä rehellisesti sanoa että mukavaa on ollut tähän asti mutta en tiedä olisinko yhteenkään pätkäpaikkaan vielä halunnut jäädä vakituiseksi. Ehkä edelleen vähän sellainen haistelu päällä että ei ole ihan varma mitä haluaa alkaa tekemään. No, katsoo nyt mitä tulevaisuus tuo ja mitä sitä tekee.

Se kun kuitenkin on varmaa että pätkät eivät lopu ainakaan toistaiseksi, ja jos joskus loppuvat niin sitten keksitään jotain uutta. Ei jaksa stressata itse.

Äänestä
  • Siinämielessä tietenkin jokainen pätkäläinen aikalailla erilaisessa tilanteessa ihan iästäkin riippuen. Niin se varmaan onkin että pätkähommat alkavat ahdistaa sitten kun ikää karttuu lisää ja ilmeisesti alkuperäinen kirjoittajakin olet itseäni vanhempi.

    Tässä kuitenkin itsellä ikää vasta 25 niin suhtautuu asioihin realistisesti mutta kuitenkin varmaan vähän eritavalla kuin esim. 45 vuotias satunnaispätkätyöläinen. Tällä hetkellä nyt kuitenkin riittää itselle se että leivän on kuitenkin aina pätkälläkin opiskelujen jälkeen saanut ja ihan tyytyväinen elintasoon. Onhan tietenkin aika varmaa että kaikki loppuu aikanaan, siihenkin on tietty ollut hyvä varautua jo kauan.

    Äänestä

  • Jere kirjoitti:

    Siinämielessä tietenkin jokainen pätkäläinen aikalailla erilaisessa tilanteessa ihan iästäkin riippuen. Niin se varmaan onkin että pätkähommat alkavat ahdistaa sitten kun ikää karttuu lisää ja ilmeisesti alkuperäinen kirjoittajakin olet itseäni vanhempi.

    Tässä kuitenkin itsellä ikää vasta 25 niin suhtautuu asioihin realistisesti mutta kuitenkin varmaan vähän eritavalla kuin esim. 45 vuotias satunnaispätkätyöläinen. Tällä hetkellä nyt kuitenkin riittää itselle se että leivän on kuitenkin aina pätkälläkin opiskelujen jälkeen saanut ja ihan tyytyväinen elintasoon. Onhan tietenkin aika varmaa että kaikki loppuu aikanaan, siihenkin on tietty ollut hyvä varautua jo kauan.

    Ei tämä ikääntyvänäkään ole sen kummallisempaa, kunhan on vähän sinua hitaammin oppinut, että mielipiteitä ei aina noteerata eikä mittavaakaan kokemusta arvosteta. Turhautumista aiheuttaa tietysti se, jos näillä asioilla kuitenkin pelaillaan kustannuksellasi, teetetään järjen vastaista turhaa työtä tai kohdellaan suorastaan epäoikeudenmukaisesti. Mutta ne ovat todellakin sen työyhteisön ongelmia eikä niitä pidä ottaa henkilökohtaisesti.

    Kuten totesit, niin työpaikat onneksi vaihtelevat suuresti suhtautumisessaan pätkätyöläiseen, joten niitä onnistumisen kokemuksia saa ehkä seuraavasta paikasta. Ja kyllä niitä on ollut paikassa kuin paikassa, kunhan rauhassa kelaa asioita. Yleensä joka paikassa on ollut jokin hyvin negatiivinen yksittäinen tapaus, joka on karhentanut mieltä pitkään. Sellaisen ei pidä antaa muodostua pääasiaksi.

    Minun kannaltani järjenvastaisimpia työtehtäviä on ollut vakituisten työntekijöiden puolesta heidän edunvalvontansa! Kuitenkin olen siinä tahtomattanikin lähes joka kerta jollain tavalla osallisena. Voisinkin siis siirtyä vaikka kokonaan niihin hommiin.

    Äänestä

Onko todella niin, että alaltasi ei löydy Suomesta pitempään jatkuvaa työtä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhjätasku kirjoitti:

Taas loppui työt. Ei tunnu kovin mukavalta. Ei ole toivoa. En jaksa enää yrittää hakee mitään kun tää on tällästä pätkää. kyllä se on vittua sattunu mun kohdalle. Kohtalo kai. en kyllä jaksa enää. työkkärissä on kuitenkin käytävä. vituttaa mennäkin johonkin pätkähommaan kun on aivan muiden pompoteltavana. ei mitää ihmisarvoa. ja samaa työtä tekevät vakituiset on tosi vittumaisia ku ne luulee että pätkäläiset vie niiden työt. Helvetti. se on vittua yleensä olla missään työssä ku ei sinne oikeesti kuulu. sitä on vaan sellanen heittopussi jolle kaikki sanoo tee sitä ja tätä ja vittuilevat. eikä auta sanoo takas, sillä menettää sen vähäsenkin työ.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu