Uskomatonta, mutta näin kävi.

k@55u

Olen vähän yli viiskymppinen, ihan ikäisekseni tavanomaisesti vanhentuneen näköinen ja elämänstressin rapistuttama mies. Yhdestä avioliitosta ja toisesta avoliitosta eronnut. Joitakin suhteita on tullut yritettyä rakentaa vastakkaiseen sukupuoleen, mutta huonolla menestyksellä. Kerran olin taas käymässä eräässä tanssiravintolassa ja suurinpiirtein toivonsa menettäneenä naisten suhteen. Ympärillä tuntui aïna pyörivän vaan vanhoja mummuja ja/tai valtavia tankkeja michelin-renkaineen, eikä niiltäkään edes yhdenillan pesää irronnut.
Istuskelin baaritiskillä ja olin päättänyt ottaa yhden oluen ja hipsiä sitten kotiin. Jostain ilmestyi viereeni juomaa tilaamaan tumma nuorehko nainen. Vähän tein tilaa hänen asioimiselleen ja siirryin hieman sivuun jolloin hän kommentoi hyvin mahtuvansa asioimaan tilauksensa kanssa. Juoman saatuaan hän sanoikin, että kun kerran teit tilaa, niin tässähän onkin hyvä paikka jäädä nauttimaan juomistaan. No siinähän sitä juttua alkoi sitten syntymään kaikenmaailman asioista. Huomasin että hänellä näytti olevan sormus vasemmassa nimettömässä ja arvioin hänen olevan iältään hieman alle kolmekymppinen. Niimpä tyydyin pitämään vain juttua yllä ilman mitään sen suurempia iskuyrityksiä. Yks sun toinen nuorimies siinä kävi hakemassa häntä tanssimaan ja koittamassa iskutaitojaan. Nainen oli itsepintainen ja totesi lähes kaikille olevansa naimisissa ja ettei ole tuulut tänne miestä hakemaan, sekä kertoi että hänellä on tässä kyllä jo juttuseuraakin, ettei sitäkään nyt lisää tarvita. Minunkin yksi olut melkein unohtui juoda koska jutustelumme oli niin aktiivista ja mielenkiintoista vaikka keskustelunaiheemme oli vain ihan puutaheinää. Oluen juotuani kerroinkin lähteväni kotiin koska en nyt juuri ollut kiinnostunut tämän paikan mummutarjonnasta. Nainen kertoi lähtevänsä kanssa "samasta ovenraosta" - Laihialta kun oli kuulemansa mukaan tälläisen sanonnan oppinut. Narikan ja ovimiehen palvelut ohitettuamme huomasimmekin, että lähdimme samaan suuntaan kävelemään ja n. kilometrin matkan käveltyämme hän kertoi asuvansa viereisen kerrostalon asunnossa. Samassa hän kertoi, että miehensä on työmatkalla muutaman päivän ja hän halusi myös että tulisin käymään hänen luonaan vaikka drinkillä "jos ei mitään muuta keksitä". Totesin tämän kommentin kertovan jotain hänen toiveistaan, mutta aloin epäillä hänen tarkoitusperiään, ajattelin hänen olevan maksullinen nainen tai sitten joku joka haluaa putsata minut arvotavaroistani.
No minullahan ei ollut mitään arvotavaraa hallussani ja lompakosta ajattelin pitäväni hyvän huolen, koska siellä yleensä on joitakin satasia rahaa ja niimpä menin hänen asunnolleen sisään. Naisella oli erittäin siisti asunto ja hän ottikin heti baarikaapista juomalasin ja teki minulle pienen vodka-paukun ja itselleen jonkun liköörin. Niistä nauttiessamme hän entistä selvemmin antoi ymmärtää, että haluaa minut sänkyynsä. Kertoi, että kun en ollut itse mitenkään häntä yrittänyt iskeä, haluaisi antaa minulle hyvänolonhetkiä ja nauttia samalla itsekkin, miehensä kun oli niin itsekäs, lapsellinen ja "yhdestilaukeava", nyt olisi aika kokea jotain muuta. No päädyttiinhän me samaan sänkyyn, nainen huolehti ehkäisyt ja oli erittäin aktiivinen seksin suhteen. Nautimme toistemme ihosta lähes aamuun saakka, kunnes viimein nukahdimme. Muutaman unitunnin jälkeen heräsimme ja vielä hieman rakastelua ennen aamiaista. Puolenpäivän jälkeen erosimme ja sovimme tämän suhteen jäävän tähän, tai sitten jos joskus törmäisimme samanlaisen tilaisuuden tullessa - katsotaan tilanteen mukaan. Lompakkonikin oli tallella kaikkine asiapapereineen ja rahoineen, vaikka en ollut enään muistanut sitä niin vartioidakkaan niinkun suunnittelin. Minä kävelin iloisin mielin kotiin, enkä tämän puolen vuoden aikana tapahtumasta ole törmännyt missään häneen, enkä tietenkään ole hänen ovikelloaan käynyt soittamassa. Minulle jäi hyvä maku jutusta, eikä minulle ole tullut mitenkään mieleen ajatus yrittää tarkoituksellisesti etsiä häntä käsiini.
En olisi milloinkaan kuvitellut että n. 25 vuotta nuorempi nainen iskee minut ja vie sänkyynsä. Näin vaan kävi. Nää on niitä elämän mukavia hetkiä.

14

1611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • daami from hell

      Jutun opetus että vahallakin joksu onnistaa!

    • 57 vee

      Jokainen viiskymppinen on huomannut saman asian.Viiskymppiset on parhaassa iässä. Nuoret Naiset kuolaa kokeneitten Miesten perään. Tietävät saavansa kunnon kyydit.
      Parikymppiset pojanklopit vasta opettelevat rakastelemisen jaloja taitoja.

    • ehe jee

      Hyvä että sullakin onnisti edes kerran.SE nainen olikin tosi puutteessa :)

      • kerran kokenut

        No sanoppa muuta! Sinulla se on vasta edessäpäin.


      • Onneton örveltäjä

        Kaunis ja siveellinenkin nainen muuttuu rumaksi huoraksi kun se antaa pakit onnettomalle örveltäjälle. Mistähän se johtuu. Ja kaikki naiset jotka rakastelevat jonkun toisen kanssa, mutta ei minun, on tietenkin ruma ja kovassa puutteessa.
        Luultavasti ap:n jutussa mainittu litsekäs ja lapsellinen miehenkin mielestä kaunis rakastettu vaimo muuttuu rumaksi huoraksi jos sattuis saamaan selville mitä on tapahtunut.


    • Vanha satusetä

      Ja sitten sä heräsit unestasi ja laskit kissan ulos.

      • toistoa

        Sun kommentit alkaa olla jo vanha vitsi, vaihtaisit edes vähän sanoja siihen lauseeseesi.


    • Ällöä

      Likainen juttu, ällö nainen, vie vieraita miehiä oman aviomiehen kotiin ihan tosta vaan. Kandeis ottaa selvää ja soittaa anonyyminä aviomiehelle. Olisi hyvä palvelus tuntemattomalle.

    • k@55u

      Tässä tarinassa oli se onnellista, että sain pesää yli 15:sta vuoteen.

      Oli ennen yritetty vaikka missä lavatansseissa ja markkinoilla huonolla menestyksellä.

    • n.50+

      15 v?- en usko

    • miesjapeli

      No kyllä 15 vuotta ilman on jo hieman liian kauan :)

    • n.50+

      jos hän 50v, siis 35vjälkeen ei ollut, ja myöskin edelleen ei ole.

    • marza62

      nämähän on just noita vanhojen miesten märkiä päiväunia että saa joskus nuorempaa. Totuushan on että voit ihan rauuhassa kattoa jo mummoikäisiä koska ittekin oot jo pappa iässä.

    • pohjoinen1

      HIV-testiin heti!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe