valmis luopumaan

Kun on jo lapsena joutunut kokemaan luopumisista suurimman, eli vanhemman menettämisen, olen ollut aina valmis luopumaan kaiksesta. Kaikki on väliaikasista, ei pysyvää. Ketään ei voi omistaa eikä omaan tahtoon taivuttaa. Jos mies lähtee, lähtee mies joka tapauksessa ja itse asiassa on lähtenyt jo mielessään kauan aikaa sitten. Jos joudun petetyksi, nuolen haavani yksin. En antaisi sitä iloa, että näkisivät epätoivoni, sen miten sattuu. Niin säilyttäisin omanarvontuntoni. Kun ei rakenna mitään ei voi rikkoa mitään. Kyynistä, mutta ehkä sillä pärjätään pahoissa tilanteissa. Kun minulla ei mitään ollut, en voi mitään myöskään menettää.
Kukaan ei pitämällä pysy. Kukaan ei voi vaikuttaa muihin kuin omiin päätöksiin ja ratkaisuihin. Vastauksia ei aina saa, vaikka kuinka väkisin ja vääntämällä niitä haluaisi kuulla. Eikä vastauksia aina ole.
Tuntuu, että eniten pettämisestä kärsivät ihmiset jotka ovat eläneet ns., pumpulissa koko elämänsä ja ajatelleet että poutapilvet jatkuvat koko elämän. Monelle kova koulu huomata elämän raadollisuus. Sitä elämä on raadollista. Rakennetaan elämä toisen ihmisen varaan ja kun jäädään yksin, menee kaikki. Aina pitää olla suunnitelma b vaikkei sitä joka päivä tarvitse murehtiakaan.
8192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Tuntuu, että eniten pettämisestä kärsivät ihmiset jotka ovat eläneet ns., pumpulissa koko elämänsä ja ajatelleet että poutapilvet jatkuvat koko elämän"

Tota en kyllä allekirjota ollenkaan. Luulenpa että ihmisiä on eri vahvuisia ja luonteisia. Siittä se vaan kiinni on.

Äänestä

Olet siis joutunut luopumaan...rakensitko kuitenkin elämääsi toisen varaan...kuvittelit, miten se sujuisi...yhdessä kaupassa...ja hän...hakisi aina töistä..elämä olisi ruusuilla tanssimista?

Äänestä
  • Jokainen, joka on kokenut avioeron pitkän liiton jälkeen ymmärtää, mitä luopuminen tarkoittaa. Se ei tarkoita, ettäkö ihminen ei olisi itsenäinen ja vahva. Se ei tarkoita, että olisi rakentanut elämänsä toisen varaan.

    Älkää olko niin tyhmiä, että pilkkaatte eroavia ihmisiä siitä, että he kokevat luopuneensa asioista. Jokainen eronnut on luopunut jostain, ehkä kodistaan, ehkä lastensa päivittäisestä läsnäolosta, ehkä taloudellisesti, kenties myös henkisesti tukevasta ihmissuhteesta, rakkaudestaan ja parisuhteestaan, johon he aiemmin luottivat elämänsä tärkeimpänä tukipilarina, itsenäisyydestä huolimatta. Hyväsydäminen ja ymmärtävä ihminen antaa sympatiaa eronneille, ei pilkkaa heitä.

    Äänestä

Ristiriitainen kannanotto, kuorrutit sen huuruisella kyynisyydellä mutta on tuossa paljon viisasta sanomaakin. Tuota en ole koskaan ymmärtänyt,miksi rakennetaan elämä toisen varaan, hengitetään samoilla keuhkoilla. En usko että mitään varasuunnitelmaan tarvitaan vain ihmisen luontaiset selvitymiskeinot tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Äänestä

"Kun ei rakenna mitään ei voi rikkoa mitään. Kun minulla ei mitään ollut, en voi mitään myöskään menettää."

Siis kun ei anna itsestään mitään, ei toinenkaan saa mitään. Hienosti kiteytetty teflon-elämä. Hyvää jatkoa Sinulle "survivora".

PS. Ihan vain tiedoksi Sinulle, että vanhemman menettäminen ei ole suurin mahdollinen luopuminen. Oman lapsen menettäminen on.

Äänestä
  • Mikäs totuuden torvi sinä olet? Aika ylimielistä asettaa oma menetys toisen menetyksen ohi tuollaisilla sanoilla. Mikä lapsestasi teki paremman ja tärkeämmän ihmisen kuin muista? Ilmeisesti se, että hän oli SINUN lapsesi. Hohhoi.

    Äänestä

  • Kuules teflon, et voi eriarvoistaa ihmisten kipua tai kärsimystä. Se että menettää vanhemman ei tule yhtään sen kivuttomammaksi jos sinä selität että ei tuo vielä mitään, mutku multa kuoli lapsi. Ehkä aloittajalla ei ole lasta, joten vanhemman kuolma on hänelle tragedia. Sinun kipusi on sinun kipuasi ja hänen on hänen oma subjektiivinen kokemuksesna. Joillekin voi kissan kuolema olla järkytys. Inhottaa ihmiset jotka aina määkii joka paikassa että mullapa on viiiielä pahempi kokemus kuin sinulla. Et voi tietää toisen tuskaa vaikka se olisi kynnen katkeamisesta johtuvaa.

    Äänestä

  • älä yritä kirjoitti:

    Kuules teflon, et voi eriarvoistaa ihmisten kipua tai kärsimystä. Se että menettää vanhemman ei tule yhtään sen kivuttomammaksi jos sinä selität että ei tuo vielä mitään, mutku multa kuoli lapsi. Ehkä aloittajalla ei ole lasta, joten vanhemman kuolma on hänelle tragedia. Sinun kipusi on sinun kipuasi ja hänen on hänen oma subjektiivinen kokemuksesna. Joillekin voi kissan kuolema olla järkytys. Inhottaa ihmiset jotka aina määkii joka paikassa että mullapa on viiiielä pahempi kokemus kuin sinulla. Et voi tietää toisen tuskaa vaikka se olisi kynnen katkeamisesta johtuvaa.

    Olinpas ajattelematon! Tietenkin kynnen katkeaminen on murheista suurin. Ja heti seuraavana kissan kuolema. En vain tullut ajatelleeksi tarpeeksi syvällisesti.
    Hyvää laskiaisen aikaa kaikille muillekin tiukkapipoille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


survivora kirjoitti:

Kun on jo lapsena joutunut kokemaan luopumisista suurimman, eli vanhemman menettämisen, olen ollut aina valmis luopumaan kaiksesta. Kaikki on väliaikasista, ei pysyvää. Ketään ei voi omistaa eikä omaan tahtoon taivuttaa. Jos mies lähtee, lähtee mies joka tapauksessa ja itse asiassa on lähtenyt jo mielessään kauan aikaa sitten. Jos joudun petetyksi, nuolen haavani yksin. En antaisi sitä iloa, että näkisivät epätoivoni, sen miten sattuu. Niin säilyttäisin omanarvontuntoni. Kun ei rakenna mitään ei voi rikkoa mitään. Kyynistä, mutta ehkä sillä pärjätään pahoissa tilanteissa. Kun minulla ei mitään ollut, en voi mitään myöskään menettää.
Kukaan ei pitämällä pysy. Kukaan ei voi vaikuttaa muihin kuin omiin päätöksiin ja ratkaisuihin. Vastauksia ei aina saa, vaikka kuinka väkisin ja vääntämällä niitä haluaisi kuulla. Eikä vastauksia aina ole.
Tuntuu, että eniten pettämisestä kärsivät ihmiset jotka ovat eläneet ns., pumpulissa koko elämänsä ja ajatelleet että poutapilvet jatkuvat koko elämän. Monelle kova koulu huomata elämän raadollisuus. Sitä elämä on raadollista. Rakennetaan elämä toisen ihmisen varaan ja kun jäädään yksin, menee kaikki. Aina pitää olla suunnitelma b vaikkei sitä joka päivä tarvitse murehtiakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu