Mikä siinä on, että erotessa jätetty osapuoli jää kiinni exään ja haluaa hänet rukoillen takaisin. Tällöin ex ei piittaa toisesta ja nauttii sinkkuudesta. Sitten pitkän ajan päästä, kun jätetty on viimein luopunut toivosta ja kaikesta yhteydenpidosta, jättäjä antaa taas kuulla itsestään ja kertoo ikävöineensä. Juuri kun on alkanut tuntua taas hyvältä jatkaa elämässä eteenpäin. Omakohtaista kokemusta sekä tuttua lähipiiristä.
Onko teille käynyt näin. Kiinnostavaa olisi kuulla myös JÄTTÄJÄN mielipiteitä!
Onko teille käynyt näin. Kiinnostavaa olisi kuulla myös JÄTTÄJÄN mielipiteitä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Katsos nääs, ku rakkaus on sellattii, jot siemen jääp itämmää. Yht syvä haava on jätetyll ku jättäjälkii, siit ei pääse yli, ei ympär. Tunteet jyllää nii jätetyl ku jättäjäl. Erot ko ne kasvattaakii ja aika siin vuo auttaa. Annekki palas Arton luo takas, vaik pyörähti kihlois Ameriikas.
Exät pilaa uuden suhteen, jos pidät niitä kavereina edelleen. Ei exän kanssa voi olla vain "kaveri".
Mun nyxä on auttanut exäänsä pari kertaa ihan kiltteytään. Muija kun on kuulemma ihan onneton hoitaa asioitaan ja saanut vielä uudelta äijältään turpiinsa, niin säälistä jeesas. Ei siis mitään muita tunteita kuulemma.
jos sut otetaan mukaan kun menee auttaan sitä exää ni sitten uskoisin...