En tiedä, mikä nyt on työmarkkinoitta. Tunnen itseni välillä tyhmäksi.
Viimeisen kahden vuoden ajan, olen huomannut samojen paikkojen pyörivän yhä uudelleen ja uudelleen avoimena. Sitten on paikkoja, joita ei täytetä.
Kaikki hakemani paikat ovat kuitenkin olleet asiantuntijapaikkoja, joihin itselläni on ollut vähintään 10 vuotta relevanttia työkokemusta. Nyt huomasin, että Metsolle tuli taas sama paikka hakuun, johon haettiin jo lokakuussa tekijää. Sitten sain selville, että hakemani työ toisella työnantajalla on edelleen täyttämättä (sattumalta soitin ko. yrityksen vaihteeseen muissa asioissa). Viimeisen 5kk sisään on tullut isoiltakin työnantajilta vastaan näitä. Tunnen itseni tyhmäksi, kun haen uudestaan, mutta pitäähän sitä olla näyttöä TE-toimistoon, että aktiivisesti hakee. Paikat kun ovat juuri omaa alaani.
Sama kuvio muuten toistuu kaikissa vähemmän kokemusta vaativissa paikoissakin mm. myyntipuolella ja asiakaspalvelussa.
Onko työnantajien vaatimukset hakijoille kasvaneet vai ollaanko me todellakin näin osaamattomia? Uskomatonta... ja sitten kuulostaa hassulta, kun hoetaan kohta iskevää työvoimapulaa.
Samat työpaikat hakuun uudelleen ja uudelleen
24
4274
Vastaukset
- Tyonhakija.
Käy luetuttamassa CV ja työhakemus jollain ulkopuolisella. Joskus pienet yksityiskohdat ovat oleellisessa asemassa, kun täytetään virkaa johonkin suurempaan yritykseen.
- cv:n virhe
Meinaat että sinne on vaan tää yksi hakija, jota ei oteta töihin hakemuksen virheiden takia?
- Tyonhakija.
cv:n virhe kirjoitti:
Meinaat että sinne on vaan tää yksi hakija, jota ei oteta töihin hakemuksen virheiden takia?
Vaikka kommentoin yksityiskohtaa, tarkoitan kokonaisvaltaisuutta.
Luin hiljattain poikaystäväni hakemuksen sekä CV:n ja meinasin pudota penkiltä. Sinällään ihan ok dokumentit, mutta asiat, joita poikaystäväni korosti, oli työnantajan silmissä vähintääkin erikoisia. Siskoni on saanut aina hyviä töitä, koska hän osaa hakea. Sanoisin kuitenkin poikaystäväni olevan pätevämpi työntekijä (itse palkkaisin, koska tunnen hänet), mutta hän on keskittynyt enemmän siihen tekemiseen kuin itsensä esiin tuomiseen.
Kirjoitin kommentin hyvällä, koska olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät osaa vain hakea töitä. Olen tarkistanut aika monen työhakemuksia, koska haluan, että tuttuni saavat töitä. Joitain yleisvaltaisia ongelmia: Liian pitkä hakemus, mitä yrität sanoa?, negatiivinen yleisvaikutelma (vaihdoin alaa, koska entinen ei enää kiinnostanut, joo totta, mutta järkevämpi tapa on ilmaista, että halusin uusia haasteita)... - sinulle on postia
Tyonhakija. kirjoitti:
Vaikka kommentoin yksityiskohtaa, tarkoitan kokonaisvaltaisuutta.
Luin hiljattain poikaystäväni hakemuksen sekä CV:n ja meinasin pudota penkiltä. Sinällään ihan ok dokumentit, mutta asiat, joita poikaystäväni korosti, oli työnantajan silmissä vähintääkin erikoisia. Siskoni on saanut aina hyviä töitä, koska hän osaa hakea. Sanoisin kuitenkin poikaystäväni olevan pätevämpi työntekijä (itse palkkaisin, koska tunnen hänet), mutta hän on keskittynyt enemmän siihen tekemiseen kuin itsensä esiin tuomiseen.
Kirjoitin kommentin hyvällä, koska olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät osaa vain hakea töitä. Olen tarkistanut aika monen työhakemuksia, koska haluan, että tuttuni saavat töitä. Joitain yleisvaltaisia ongelmia: Liian pitkä hakemus, mitä yrität sanoa?, negatiivinen yleisvaikutelma (vaihdoin alaa, koska entinen ei enää kiinnostanut, joo totta, mutta järkevämpi tapa on ilmaista, että halusin uusia haasteita)...Olen käynyt 5 uudelleensijoituskurssia, joilla on ollut noin 10 ammattiataitoista opettajaa ja lähes 100 muuta hakijaa, joiden kanssa ollaan kyllä käyty CV pinoa läpi. Minulla on useampi CV, koska projektitöissä pitää olla aivan erillainen CV, kuin HR-töitä hakiessa. Lisäksi minulla on hyvin tekninen CV, koska taas insinööritason hommia ei haeta HR/Projekti-CV:llä. Viimeksi CV:n projektitöihin tarkisti professoritason opettaja ja ammatinvalinnan psykologi.
Olen itekin rekrytoinut esimiehiä ja asiantuntijoita, joten olen nähnyt urani aikan jos jonkinlaista väkerrystä. CV:stä se siis ei voi johtua. Paitsi tietenkin sillä tavalla, että minusta ollaan kiinnostuneita aina siihen saakka, kunnes selviää vankka kokemus taustalta.
Nyt ei siis ole kysymys minun ongelmasta henkilökohtaisesti, mikäli luin ihmetykseni. Siellä on siis useimmiten 40-60 hakijaa, joista ketään ei ole valittu. Paikat on kuitenkin osastopäällikkötasoa eli useita alaisia ja isoja vastuita. Niihin ei yleensä vain tulla 2kk ja lähdetä. Minusta on kummallista, ettei kukaan hakijoista kelpaa. Harvemmin näissä paikoissa on ollut uudelleenhakuja, mutta nyt olen huomannut sen lisääntyneen kummallisesti. En ole löytänyt tuohon mitään varsinaista syytä. - sinulle on postia
sinulle on postia kirjoitti:
Olen käynyt 5 uudelleensijoituskurssia, joilla on ollut noin 10 ammattiataitoista opettajaa ja lähes 100 muuta hakijaa, joiden kanssa ollaan kyllä käyty CV pinoa läpi. Minulla on useampi CV, koska projektitöissä pitää olla aivan erillainen CV, kuin HR-töitä hakiessa. Lisäksi minulla on hyvin tekninen CV, koska taas insinööritason hommia ei haeta HR/Projekti-CV:llä. Viimeksi CV:n projektitöihin tarkisti professoritason opettaja ja ammatinvalinnan psykologi.
Olen itekin rekrytoinut esimiehiä ja asiantuntijoita, joten olen nähnyt urani aikan jos jonkinlaista väkerrystä. CV:stä se siis ei voi johtua. Paitsi tietenkin sillä tavalla, että minusta ollaan kiinnostuneita aina siihen saakka, kunnes selviää vankka kokemus taustalta.
Nyt ei siis ole kysymys minun ongelmasta henkilökohtaisesti, mikäli luin ihmetykseni. Siellä on siis useimmiten 40-60 hakijaa, joista ketään ei ole valittu. Paikat on kuitenkin osastopäällikkötasoa eli useita alaisia ja isoja vastuita. Niihin ei yleensä vain tulla 2kk ja lähdetä. Minusta on kummallista, ettei kukaan hakijoista kelpaa. Harvemmin näissä paikoissa on ollut uudelleenhakuja, mutta nyt olen huomannut sen lisääntyneen kummallisesti. En ole löytänyt tuohon mitään varsinaista syytä.Teen muuten tällä hetkellä yhtä työtä sivutoimisesti. Sain paikan laittamalla sähköpostin, jossa kerroin, että haluaisin tehdä tuota hommaa, mutta 400km päässä heidän toimipisteestä, omassa kotona. CV:täni he eivät ole nähneet, eivätkä yhtään työtodistusta.
Neuvottelut vei lähes 2kk, mutta nyt on yksi homma, jossa saa taas uutta kokemusta, jonka koen puuttuvan CV:stäni. Nykyään tunnutaan korostavan paikkaan kuin paikkaan myyntikokemusta, jota minulla on vain 3 vuotta ja sekin kuluttajapuolelta. Nyt saan myös B2B. - teetkö kirjoitustyöt
Tyonhakija. kirjoitti:
Vaikka kommentoin yksityiskohtaa, tarkoitan kokonaisvaltaisuutta.
Luin hiljattain poikaystäväni hakemuksen sekä CV:n ja meinasin pudota penkiltä. Sinällään ihan ok dokumentit, mutta asiat, joita poikaystäväni korosti, oli työnantajan silmissä vähintääkin erikoisia. Siskoni on saanut aina hyviä töitä, koska hän osaa hakea. Sanoisin kuitenkin poikaystäväni olevan pätevämpi työntekijä (itse palkkaisin, koska tunnen hänet), mutta hän on keskittynyt enemmän siihen tekemiseen kuin itsensä esiin tuomiseen.
Kirjoitin kommentin hyvällä, koska olen huomannut, että jotkut ihmiset eivät osaa vain hakea töitä. Olen tarkistanut aika monen työhakemuksia, koska haluan, että tuttuni saavat töitä. Joitain yleisvaltaisia ongelmia: Liian pitkä hakemus, mitä yrität sanoa?, negatiivinen yleisvaikutelma (vaihdoin alaa, koska entinen ei enää kiinnostanut, joo totta, mutta järkevämpi tapa on ilmaista, että halusin uusia haasteita)...Meillä on muutaman miespuolinen työntekijä ja heidän tyttöystävänsä tai äitinsä on todennäköisesti kirjoittanut heidän hakemuksensa. Ei nimittäin kirjoitustaito ole heidän parhaita puoliansa ja raportteja pitäisi tehdä ihan työnsä puolesta.
- ....................
teetkö kirjoitustyöt kirjoitti:
Meillä on muutaman miespuolinen työntekijä ja heidän tyttöystävänsä tai äitinsä on todennäköisesti kirjoittanut heidän hakemuksensa. Ei nimittäin kirjoitustaito ole heidän parhaita puoliansa ja raportteja pitäisi tehdä ihan työnsä puolesta.
Kenen heidän? Miespuolisten työntekijöiden vai heidän tyttöystäviensä?
- ....................
Kannattaa aina miettiä asiaa työnantajan silmistä. Millaisen työntekijän minä haluaisin? Aika usein pyritään löytämään joku työntekijä, joka tuntuu vaarattomalta. Vaikka olisi kuinka hienot CV:t ja ansioluettelot, työmarkkinoilla (niin kuin kaikkialla muuallakin) tunne ratkaisee. Harva ihminen haluaa töihin itseään fiksumman tai muuten vain paremman henkilön. Toisin sanoen omien taitojensa vähättely voi toisinaan olla paikallaan.
Kerran erehdyin tuomaan osaamistani esille ja heti vastapuolella oli karvat pystyssä. Nykyään esitän hieman tyhmää ja yksinkertaista ihmistä, joka tunnollisuutensa takia pärjää ja osaa. Se, että suoraan näyttäisin kuinka fiksu olen pohjimmiltani, söisi ympäriltäni kaikki yhteistyökumppanit. Teen tätä siitäkin huolimatta, että ihan aidosti haluan olla hyvä työntekijä enkä keplottelija.
Olen aikaisemminkin törmännyt tilanteihin, joissa oikeasti todella fiksu kaveri on työtön. Harmittaa hakijan puolesta, koska tiedän takuulla, että hän jos kuka osaa työt. Ihmiset kuitenkin luottavat mielikuviin. Onhan se jo selvää, kun katsoo miten ihmiset uskovat markkinoinnin luomia brandeja.
Yleiskuva sinusta (sinulle on postia), että olet kriittinen ihminen, joka oikeasti osaa työnsä. Mieti miten voisit olla vähemmän kriittinen, koska ihan oikeasti muut voivat kokea sinut uhkaavana.- ....................
Tähän vielä lisäys se, että minulle on ennenkin väitetty samaa, että ei voi olla kyse henkilöstä... Yllättävän paljon pelkän tekstin muotoilun perusteella voi arvioida millainen ihminen on kyseessä. Lisäksi jopa työhistoria, harrastukset jne. kertovat hyvin paljon ihmisestä.
Kun jokin pysyvät virka aukeaa, he etsivät OIKEAA henkilöä. Tämä oikea henkilö tarkoittaa sitä, että läpikäydään todella monta hakijaa, kunnes tärppää.
Minusta ihmisten kannattaisi keskustella vanhojen ihmisten kanssa, jotka rekrytoivat ihmisiä töihin. En nimittäin itsekään aluksi tajunnut kuinka tarkkoja joissain paikoissa ollaan työntekijän suhteen.
- sinulle on postia
Oi minulla on myös ns. tyhmän CV:n ;)
Tein sen puolihuolimattomasti ja jätin tittelit pois, samoin siviilisäätyyn ja ikään viittavat kohdat. Esimerkiksi ElanIT olikin hyvin kiinnostunut, mutta keskustelussahan pakosti tuli esille kokemus, en voinut ihan valehdella kaikkea.
Työt, joita olen tehnyt ovat laadun-, tekniikan-, prosessienvalvontaa ja kehitystyötä, joten jos en olisi kriittinen, en olisi päivääkään ollut alalla. Tässä ei ihan jeesjees-tyypit menesty. Pitää sietää sitä, että saa sontaa niskaan.
Mutta onko nyt sitten niin, että KAIKKI muutkin ovat olleet kriittisiä hikipinkoja?
Edelleen sanon, ettei ongelma ole minun henkilökohtainen ongelma, koska paikkoja ei ole täytetty eli siellä ei ole ollut yhtään sopivaa hakijaa.
Ja en minäkään ihan nuori ole ja rekrytointikokemusta on siis minullakin.
Siis edelleen (vaikka kuinka tässä nyt halutaan kääntää asia minun henkilökohtaiseksi ongelmaksi) ihmettelen rekrytointeja, jotka tulevat uudelleen hakuun ja että tämä on lisääntynyt ja myös isommissa saappaissa. Huomenna pääsen taas soittamaan yhdelle tälläiselle toimitusjohtajalle, joka haastatteli kolmesti ja sen jälkeen hiljaisuus. Paikalle ei ole valittu ketään. Syynä saattaa toki olla, että entinen viranhoitaja oli puolijumalan asemassa, meni sitten kuolemaan työpöytänsä ääreen, joten valinta on varmasti enemmän tunne- kuin osaamispohjainen. Headhunter kyllä minua tästä varoittelikin. - Akateeminen nuorimie
Onhan näitä. Esim. Pöyry on pyörittänyt samaa Corporate governance officerin paikkaa. Muitakin tapauksia on. En miettisi asiaa liikaa.
- ei hyvää syytä
Voi olla se yksinkertainen syy, että sinulla on ikääyli 50v tai ainakin 40v.
Tässä tuplamaisterina ja kohta 2v töitä hakeneena ainakin olen jo todennut, että en taida työllistyä muuta kun suhteilla, ikää ja työkokemusta kun on liikaa.
Työnantaja ottaa mielellään sen 25v ja vastavalmistuneen, määräaikaisella sopimuksella ja mieluusti vielä vaan harjoittelijaksi. - Haamutyöpaikka se on
Työpaikkaa ei ehkä ole todellisuudessa lainkaan olemassa?
Näin toimivat lukemattomat yritykset. Vika siis ei ole sinussa hakijana.
Se työpaikkailmoitus on firmalle kivaa ja edullista mainosta, ei mitään muuta.
Mikään lainsäädöntö ei rajoita ilmoittelua (tässä on selvä epäkohta, pitäisi olla sääntö ja rajoite!).
Yritys saa nopeasti markkinatutkimusaineistoa, kuinka kiinnostava firma se olisi työnhakijoille. Paljon parempi tulos rahalle, kun mainostoimistolta ostettu kampanja!
Samalla pidetään kilpailijat ja yhteistyökumppanit pelossa ja tyytyväisinä, yrityksellähän menee pakosti todella hyvin, kun se muka-muka-rekrytoi uutta väkeä ja vielä hyvään duuniin.- kehityskoordinaattor
Monilla yrityksillä on tapana pyörittää säännöllisen tiheään nimitysrulettia, samat nimet pyörivät ja titteli on vaihtunut kaksi astetta oikealle ja seuraavaksi takaisin vasemmalle.
- Pallepel
Samaa rallia pyörittävät useat ns. vuokratyöyritykset. Samaan tehtävään saatetaan hakea vuositolkulla työntekijöitä, mutta kukaan ei ikinä työpaikkaa saa, eikä tule saamaan koska ei sellaista ole olemassakaan. Se nyt vaan on firmalle, niin kuin joku sanoi, hyvää ja ilmaista mainosta. Kun selailee työpaikkailmoituksia niin jäähän sen firman nimi paremmin mieleen jolla on eniten ilmoituksia. Hakemukset taas sisältävät tietoa, jota yritys voi käyttää eri tavoin hyväksi esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin. Ei tuosta ole yritykselle mitään muuta kuin hyötyä. Joku vois vaikka tutkia tätäkin asiaa vähän tarkemmin. Taas yksi tapa jolla epätoivoisia työttömiä sumutetaan ja käytetään hyväksi.
Yksi vuokrakusetusfirma otti kerran haastatteluun hommaa varten jota olin tehnyt toisessa paikassa usean vuoden ajan. Siis ihan sama työtehtävä. Vaikka kysymykset olivat mitä olivat, siis suhteessa haettuun paikkaan täysin älyttömiä, haastattelu meni hyvin ja tyttö lupasi soitella kun taas tarvetta ilmenee (kyseessa siis osa-aika homma opiskelun ohessa) Joo, tiedetään mitä tuo fraasi yleensä tarkoittaa mutta tässä tapauksessa minkäänlaista syytä olla tarjoamatta mulle tuota tehtävää ei kertakaikkiaan ollut. No meni pari viikkoa eikä mitään kuulunut, mutta sama työpaikkailmoitus oli ilmestynyt uudestaan firman sivuille ja mol:iin. Sama ilmoitus siellä pyörii jatkuvasti vieläkin, kai ne muodon vuoksi välillä siihen jonkun piruparan haastattelevatkin. Pysyypähän HR-väki ainakin kiireisenä.- Kyllä
Ihan vastaavaa olen huomannut.
- ....................
Kyllä kirjoitti:
Ihan vastaavaa olen huomannut.
Voisiko joku kertoa, että minkä alan yrityksissä toimitaan näin ja minkä tyylisiä ne työpaikkailmoitukset ovat?
- huijausta 100 lasiss
.................... kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, että minkä alan yrityksissä toimitaan näin ja minkä tyylisiä ne työpaikkailmoitukset ovat?
Ihan kaikilla aloilla ja isoista kansainvälisistä firmoista vuokratyönantajiin.
Eli kaikki työpaikkailmoitukset, isot ja suuret kampanjatkaan, ei ole aina totta. Valitettavaa ja työttömiä vedetään taas kun pässiä narussa.
Tämän koin itse reilut 6kk sitten. Matkustin toiselle paikkakunnalle haastatteluun, kävin kampaajalla, hioin hakemusta ja CV:tä.
"Haastattelu" oli ihan tuubaa, kysymyksissä keskityttiin yrityskuvaan ja mielipiteisiin, haastattelija ei kysynyt mitään oleellista minusta työntekijänä tai ammatillista osaamista.
Lopuksi kun kysyin itse suoraan, oliko tämä haastattelu pelkkää markkinatutkimusta, haastattelija väänteli kiusaantuneena naamaansa ja hikoili penkillään, ei saanut sanottua mitään. Lopuksi vain tokaisi, että hän noudattaa oman esimiehensä päätöksiä, ikävää, että vaivasi minua tulemaan.
Oikeasti otti päähän ja laitoin firmalle myös kirjallisen palautteen tästä, lienee selvää, ettei siihen ole kukaan vastannut (enkä minä tule ikinä hakemaan siihen lafkaan). - Yleisesti ottaen
.................... kirjoitti:
Voisiko joku kertoa, että minkä alan yrityksissä toimitaan näin ja minkä tyylisiä ne työpaikkailmoitukset ovat?
Ainakin as.palvelu-, sihteeri- ja taloushallintotehtävät.
- toivottavasti joskus
En ole asiantuntija, ihan vaan duunarityyppi. Ja tässä maan osassa on nyt sellainen tilanne, että en kelpaa mihkään. Ja täälläkin on mun oman alan paikkoja auki tasaisin välein, ja on nyt tälläkin hetkellä pari paikkaa, joihin on ollut ennenkin paikkoja auki, nyt on jälleen jopa vuorotteluvapaa siellä niin kuin oli pari vuotta sitten. Hee, joo, pari vuotta sitten! No, mä en ehkä taida hakea näihin avoimiin paikkoihin, sillä a) mulla on avoin hakemus kyseisen kaltaisiin tehtäviin ko. työnantajalla tälläkin hetkellä auki, b) kyseisen osaston vuorotteluvapaasijaiseksi hain jo silloin pari vuotta sitten, puhelinhaastattelu ikään kuin, ja siinä haastattelija mm. sanoi aluksi että joo, sori, mä taisin soitella aikaisin, että herätinkö, työtön kun olet, (soitti joskus kymmenen aikoihin aamulla, ja hereillä olin ollut jo viidestä asti, tässä kun ei ihan ole tuo uni niin raskasta ja hyvää kaiken maailman huolien takia), mutta siis aloitus oli tuota sorttia. Sitten se vähän ajan päästä rupesi, että onko sinulla kokemusta näistä meidän atk-ohjelmista, muistahan sinulla on näköjään, ja joskus olet kyllä tuon kanssa ollut tekemisissä, mutta kun minulla on tässä yksi, jolla on jo kokemusta näistä meidän jutuista, niin sinulla ei taida olla vai. No, tuossa vaiheessa mulla jo vähän keitti ton tyypin kanssa, kun siis mun mielestä ton tyyliset soittajat ja haastattelijat ovat kyllä ihan pilkan päiten asialla, joten sanoin, että no, en ymmärrä miksi soittelet minulle, jos sinulla on jo sopiva tyyppi tarjolla.
Eikös ollut hedelmällinen keskustelu. Mutta mun mielestä koko mulle soittelu ei ollut ihan tosissaan tehty! Halusi ehkä kertoa, että et kelpaa meille. Niin kuin en ole kelvannutkaan, olen tällä paikkakunnalla tuhlannut jo neljä vuotta, ja pois en pääse ennen kuin saan jostain edes vähäksi aikaa töitä, että saan muuttoa varten rahat. Ja tokko sitten enää kelpaan muuallakaan, kun tässä varmaan sanovat kohta jo, että sähän olet pitkään työttömänä ollut, että mikäs! No, ja siis, syytellään vielä lisää: Alun alkaen kun tänne muutin, kysyin tuosta samasta, missä nyt on noita paikkoja auki, kysyin heidän yleisestä rekrystään että miten teillä olis tämän alan tyypeille töitä, kysyin sähköpostilla, sieltä tuli haastattelukutsu paikan päälle. Kävin ja loppulause oli, että kyllä meillä aina sijaisuuksia on, ja minä helvetin hullu muutin tänne! Siis ajatelkaa kuinka typerä tyyppi siellä rekryssä on: kyllä heillä on sijaisuuksia tarjolla, mutta ilmeisesti on myös sijaisia tarjolla ja sitten on vielä tämän alan koulututuksissa olijoita, joille on harjoittelupaikkoja tarjottava, voi olla jopa joku sopimus kouluttajan kanssa, että heidän opiskelijansa pääsevät sinne harjoittelemaan ja niihin sijaisuuksiin siis...
Ja tässä oli sitten kuitenkin tämän vuoden puolella vielä yksi tuon työnantajan toisen osaston haastattelukutsu, työpaikka vaan on toisella puolella lääniä, joten jo senkin takia varmaan vähän se haastattelukutsun esittäjä naureskeli puhelimessa, että kutsutaan nyt, mutta tajuaakohan toi edes että tänne on matkaa. No, tajusinhan minä, ja tosiaan siinä olisi mennyt yhden vuokran verran matkoihin per kuukausi, mutta olisi siinä kuitenkin jäänyt vähän vielä käteenkin kun on alhainen veroprosentti jota ei tokikaan olisi määräaikaisuuden takia kannattanut nostaa jo matkakustannustenkaan takia. Mutta siis sekin oli jo alusta lähtien naurun kera tehty haastattelukutsu, ja haastattelussa tulikin sitten ilmi, että kun on nämä 90-luvulla syntyneet opiskelijat joilla on näppäimistö ollut syntyessään käsissä ja tietokone kuin oman ruumiin jatke, niin kyllä mä veikkaan että ne oppii nää paremmin kuin sä. Joo, no niillä on voinut olla se näppäin käsissään, mutta mulla ennen kuin he osasivat edes lukea on ollut alan atk-ohjelmistoja töissä käytössä! Joo, en mä varmaan niitä polkuja opi, mitä pitkin työtehtäviä tehdään. Että sillai. Ihan pilkan päiten kutsuvat!
Tuollaisia selkärangattomia ihmisten kanssa pelleilijöitä, niitä pitäisi kyllä jossain vaiheessa elämässään joku tosi rankka onnettomuus kohdata ihan vaan rangaitukseksi kun tuolla lailla toisia kohtelevat!- Neuvonantaja
Olipa sekava sepustus. Se tuosta jäi päällimmäiseksi mieleen, että olit ollut töykeä puhelimessa, kun sinulle oli jostain työpaikasta soitettu. Hei haloo! Onko joku ihme, jos et töitä löydä. Siinä vaiheessa, kun työnantaja ilmoittaa puhelimessa, että heillä on jo yksi hyvä hakija, sinun olisi pitänyt sanoa olevasi häntä parempi! Olisit kertonut, mitä osaat, ollut kohtelias, vakuuttava ja innostunut. Et osannut ollenkaan pelata korttejasi! Sen sijaan tiuskaisit, että mitä sitten sinulle soittelevat. Tosi pöllösti toimittu. Ei kai ne työnantajat nyt ihan huvikseen soittele. Eiköhän sillä soittajalla ollut ihan vilpitön tarkotus kuulostella, voisitko sopia heille töihin. Ja sen menit sitten mokaamaan, voi hyvää päivää. Haastattelu, joko puhelimitse tai paikan päällä, on aina pelipaikka. Jos pelaa korttinsa oikein, pääsee jatkoon. Koetapa seuraavalla kerralla suhtautua vähän myönteisemmin niihin työnantajiin, kun soittelevat, se voisi kantaa jotain hedelmää.
- sinulle on postia
Yrityksistä:
Metso, Samlink, Etteplan, Submarine, Sininen Meteoriitti, TeliaSonera (Staffpointin kautta), DHL
Työpaikat ihan perusduunarista päällikön paikkaan. Kaikki ylläolevat ovat kierrättäneet samoja paikkoja syys-helmikuun aikana 2-4 kertaa. - mahd.epätoivoisia
Ajan trendi on, että varsinkin näissä vähemmän vaativissa tehtävissä (aspa, myynti- ja tuotantotyö) haetaan mahdollisimman tyhmää ja yksinkertaista työntekijää, joka kuitenkin on mahdollisimman tehokas, tuottava, epätoivoinen ja yksinkertaisesti halpa. Sen takia nämä samat työpaikat pyörivät tuolla Mollissa sun muualla aina vaan uudestaan ja uudestaan. Jopa näitä haetaan yhteistyöyritysten kautta ja headhunter-menetelmillä. Sana kiirii, kuka voisi olla mahdollisimman epätoivoinen, mutta samalla mahdollisimman tuottava, mutta tarpeeksi tyhmä ymmärtääkseen, että esim. lisiä puuttuu tai niitä ei makseta tai sitten itse yrityksessä tapahtuu aika hämäriä juttuja ja siksi sinne ei haluta ketään tarkkasilmäistä ja tarpeeksi nokkelaa työntekijää.
Sama trendi voi olla näissä vaativimmissakin tehtävissä. Voi olla, että hakija on todella hyvä, pätevä jne. eikä hakemuksessa ole mitään vikaa, mutta hän yksinkertaisesti liian kallis tai liian hyvä tai pidetään paikkaa auki vain ihan varmuuden vuoksi, oikeasti sinne ei tarvita tällä hetkellä ketään, mutta yrityksessä joku ounastelee, että joku työntekijä/asiantuntija kohta saa tarpeekseen ja ottaa hatkat. Siis mitään aivointa paikkaa ei olekaan, mutta pidetään jo etukäteen tätä paikkaa auki tai sitten odotetaan, että saadaan se tietty henkilö pellolle sieltä (vielä ei olla saatu tarpeeksi virallisia syitä miksi laittaa pellolle) ja tilalle etsitään jo nyt jotakuta. - sinulle on postia
Selkähoitotuotteiden edustaja, Oy Finate Ab
Paikka pyörii auki mol:ssa 5-6 kertaa vuodessa. Kävin haastattelussa viime vuoden puolella. Kun ihmettelin heidän tapaansa kaupata verottomia työmatkakustannuksia uudelleen verottomana etuna, huomasin etten saanut "luottamusta" työntekijäksi.
Heillä siis kuvio meni niin, että jos provikkasi on 1500e ja verottomat työmatkakustannukset 300e, niin normisti saisit 1500 (-omat veroprosentti) 300.
Nyt kaupattiin tyyliin "otamme 1500e provikastasi sen 300 e pois ja sinulle jää 1200e provikkana maksettavaksi, mutta näin veroprosenttisi ei nouse ja saat "verottomana" kulut 300e kaupan päälle. Sinulle maksetaan 1500e (miinus verot) ja olet tienannut tällä tavalla. Kun kysyin, etten oikein vieläkään ymmärrä, miksi saisitte verottomat matkakuluni itsellenne, sain vastauksen, että olin vaan tyhmä, kun en heti hoksannut. Tämähän säästää minulle verotonta rahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723412Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211883Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.291549- 841421
- 1371068
- 811024
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67963Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86816Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61717Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51706