Olen joskus pohtinut itsekseni sitä, että miten on mahdollista se kuinka vähän ihmiset kiinnittävät huomiota omaan uskottavuuteensa? Olen tavannut lukuisia alansa ammattilaisia, jotka saarnaavat jostain mitä eivät itse toteuta.
Esimerkkejä:
Kävin ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Kyseinen henkilö oli huomattavan ylipainoinen...
Pukeutumisneuvoja, jolla oli väriopillisesti ja varmaan muunkin opilliset, karmeat vaatteet.
Lukuisat aineenopettajat, jotka eivät osaa alansa perusasioita...
Missä se ns. ammattiylpeys?
Esimerkkejä:
Kävin ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Kyseinen henkilö oli huomattavan ylipainoinen...
Pukeutumisneuvoja, jolla oli väriopillisesti ja varmaan muunkin opilliset, karmeat vaatteet.
Lukuisat aineenopettajat, jotka eivät osaa alansa perusasioita...
Missä se ns. ammattiylpeys?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ne ei välttämättä ole siinä omimmassa työssään vaan kun on pakko jossain olla jotta leipää tulee... niin se on monenkin kohdalla.... ne jotka osaa tekee mitä haluaa, jotka ei osaa ryhtyvät opettamaan.... sekin on osa totuutta.
Suutarin lapsella ei ole kenkiä.
Ehkä nykyaikana monelta ammatillinen minäkuva on jäänyt jäsentymättä. Eletään mielikuvien ja ihanteiden maailmassa ja kuvitellaan olevan sitä mitä haluttaisiin olla. Tosiasiassa ollaan jotain muuta.
Apropå, itse olen lihava, mutta peilistä itseäni katsoessa näytän omaan silmään vain vähän pullukalta/pienesti pyöreältä. Itseä valokuvista katsellessa tilanteen hirveys paljastuu omaankin silmään. Peili valehtelee ja päin naamaa!