Green Day @ Tallinna Lauluväljak 25.6.2013!

Stadionluokkaan noussut rockin superyhtye Green Day nähdään tänä kesänä myös Tallinnan Laululavalla! Green Day tuo 99 Revolutions -kiertueensa Tallinnaan kesäkuun 25. päivä ja kyseessä on Green Dayn ensimmäinen ja samalla kesän ainut konsertti Baltiassa. Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä ja Lippupisteessä 11. helmikuuta alkaen hintaan 45 euroa toimituskulut. Konserttiin on saatavilla myös matkapaketteja alkaen hintaan 99 euroa toimituskulut.
Matkapaketit sisältävät laivamatkan, hotellimajoituksen aamiaisella sekä konserttilipun. Matkapaketteja voi tiedustella osoitteesta www.tallink.fi.

Räväkällä punk popilla suuren kansan tietoisuuteen 90-luvulla noussut Green Day on yksi tämän hetken suurimmista rock -yhteistä ja bändi kiertää nykyään jättimäisen kiertuekoneiston ja tuotannon siivittämänä. Bändi on kuitenkin pysynyt musiikillisesti juurilleen uskollisena ja he panostavat edelleen tiukkaan livesoundiinsa, joka on hioutunut tuhansilla klubikeikoilla ja sittemmin suurilla konserttiareenoilla 2000-luvun puolella.

Kalifornian Punk -skenestä 1987 ponnistaneen Green Dayn muodostavat Billy Joe Armstrong (vokaalit & kitara), Mike Dirnt (Basso & taustavokaalit) sekä Tré Cool (Rummut). Yhtyeen kiertuekokoonpanoon kuuluu myös kakkoskitaristi Jason White, joka on osallistunut myös Green Dayn uuden
albumitrilogian Uno! Dos! Tre! -nauhoituksiin. Greenday on myynyt maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa albumia ja bändin American Idiot -menestysalbumin pohjalta on tuotettu myös American Idiot -musikaali.

Ohje Tallink -matkapakettien varaukseen:

Pirita TOP SPA Hotel alk. 99 €
Tallink Express Hotel alk. 99 €
Tallink City Hotel alk. 122 €
Tallink Spa & Conference Hotel alk. 125 €

Alkaen-hinnat €/hlö sisältäen meno-paluu-laivamatkat määrätyin vuoroin, yhden yön majoitus aamiaisineen 2 hh:ssa sekä lippu illan keikalle. Paikkoja rajoitetusti.
Varaukset netistä www.tallink.fi tai puhelimitse 0600 15700
(1,74 €/vastattu puhelu aina pvm/mpm).
0164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Crimzz kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu