Huono idea?

Onko kukaan tehnyt niin että on muutaman päivän mässännyt herkkuja mielin määrin kyllästymiseen asti, pistänyt oikein kunnolla ranttaliksi. Ja sen jälkeen aloittanut hyvillä mielin terveellisemmän linjan?

Ajattelin että voisin tämän viikonlopun aikana tehdä mm. suklaamoussea, suklaafoundanteja pari suklaalevyä ja tarvittaessa ostaa muutakin makeaa. Syön itseni niin ähkyyn ettei suklaa tai muukaan makea maistu taas pitkään aikaan ja näin ollen on helpompi aloittaa terveellinen elämäntapa taas vaihteeksi ja tälläkertaa yrittää pitää se terveellisenä ilman ylimääräisiä herkkuja!!

Mutta onkohan tuo ajatukseni aivan hyödytön ja typerä? Mulla ei ole oikein muuta ideaa päästä tämän hetkisestä suklaa paheestani eroon kuin syödä kiintiöni täpötäyteen.

Loppuun vielä sanon että olen nuori normaalipainoinen henkilö.
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jaahas, ootko ikinä kokeillut tuollaista? syöt makeaa helvetisti, sanotaan nyt aikka lauantaina, vaikka 2kg edestä. olet täynnä, sunnuntaina ei vielä tee mieli. mutta maanantaina kun tulet töistä/koulusta sulla on se sama himo edelleen siihen suklaaseen. Ei toimi. tiedän mistä puhun..

Äänestä

Ei toimi, himo iskee vain entistä pahempana muutaman päivän päästä tai jo seuraavana. Ja vaarana on, että sairastut syömishäiriöön.

Parempi syödä kerran viikossa kohtuullisesti namia, kuin kerralla paljon. Mässypäiviä ei missään nimessä kannata pitää.

Ja kyllä sen suklaan syömisen saa kuriin ihan vain päättäväisyydellä jos haluaa. Älä osta!

"Terveellinen linja" ei ole totaalikieltäytymistä vaan kohtuutta.

Äänestä

No joo, totta. Muutan siis suunnitelmaa. Kiitos te viisaammat.

Äänestä

Tai sitten voi pitää sen terveellisemmän linjan, mutta saa silti syödä suklaata kunhan määrä on sopiva. Tuo 2 kg tms. kerralla syöminen ei ainakaan kuulosta kovin järkevältä. Minulla toimii tapa, että saan syödä suklaata silloin kun mieleni tekee, mutta ei koskaan nälkään tai väliinjääneen aterian tai välipalan tilalle. Kun syön jokaisella aterialla itseni kylläiseksi terveellisellä ruoalla, makeaa tekee edelleen mieli mutta pieni määrä riittää.

Esimerkiksi pieni suklaapatukka useammankaan kerran viikossa ei vielä kaada kenenkään painonhallintaa, kunhan kasvisten määrä ja muu syöminen on kunnossa. Idea on siis se, että herkkuja saa syödä useinkin, mutta niiden osuus päivän kaloreista on oltava riittävän pieni. Tästä esimerkiksi Patrik Borg on kirjoissaan kirjoittanut, ajatuksena se että kerta viikossa herkkuja on liian vähän, joka päivä taas liikaa. Kohtuus löytyy tuolta väliltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suklaahimo kirjoitti:

Onko kukaan tehnyt niin että on muutaman päivän mässännyt herkkuja mielin määrin kyllästymiseen asti, pistänyt oikein kunnolla ranttaliksi. Ja sen jälkeen aloittanut hyvillä mielin terveellisemmän linjan?

Ajattelin että voisin tämän viikonlopun aikana tehdä mm. suklaamoussea, suklaafoundanteja pari suklaalevyä ja tarvittaessa ostaa muutakin makeaa. Syön itseni niin ähkyyn ettei suklaa tai muukaan makea maistu taas pitkään aikaan ja näin ollen on helpompi aloittaa terveellinen elämäntapa taas vaihteeksi ja tälläkertaa yrittää pitää se terveellisenä ilman ylimääräisiä herkkuja!!

Mutta onkohan tuo ajatukseni aivan hyödytön ja typerä? Mulla ei ole oikein muuta ideaa päästä tämän hetkisestä suklaa paheestani eroon kuin syödä kiintiöni täpötäyteen.

Loppuun vielä sanon että olen nuori normaalipainoinen henkilö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu