Avokki ei anna ennen papin aamenta.

Hyvin ymmällään.

Ollaan aikuispariskunta.

Ollaan oltu yhdessä jo pitkään.

Rakkautta vannotaan kummminkin puolin, kaikinpuolin asiat ja yhteiselo menee hienosti, mutta avokki ei halua "antaa" ennen papin aamenta. Lastenteostakin keskustellaan avoimesti, kumpikin haluaisi.

Toinen tulee lähelle sängyssä ihan nakuna, suuteleminen on ihanaa kimpassa.
Kumminkin puolinen fyysinen valmiuskin on aivan selkeää, mutta vain ei avokki ei vain halua antautua.

Tämä koetteli hermoani pitkään.

Mutta eräänä yönä valveilla pyöriessäni, aloin kiehnäämään avokkia, lusikassa. Tunsin toisen fyysisen valmiuden, otin kahdenkäden sylipainiotteen ja mahdollisimman hellästi aloin asiaa hoitamaan, ja olikin herkässä, kuukausien henkiset paineet purkautivat hetkessä.

Hetken kerkesin mietiskellä syntyjä syviä, sitten kumppani kääntyi ja tuli suutelemaan minua ymmärtääkseni hyvinkin iloisena?

Mutta nyt sitten asian ytimeen, tämänkään jälkeen ei avokki minulle antaudu, vaan minun pitää tehdä selkeä valinta asian suhteen.

Pelkällä kiehnäämisellä lusikassa toinen lipeää "karkuun" hyvinkin onnistuneesti, mutta kun ottaa lantiolta otteen vaikka yhdellä kädellä, asia onnistuu ilman mitään kiemurteluja.

Tässä ei ole kyseessä mikään fyysinen pakko, eikä henkinenkään, koska toisella on oikea mahdollisuus sanoa EI jota 101% varmuudella tottelisin.

Elämä tuntuu menevän vielläkin paremmin, rakkautta vannotaan, lastentekemisestäkin ollaan puhuttu vielläkin.

Koskaan ei avokki sano mitään, ei viittaakkaan minun tekemiin päätöksiin viedä asia loppuun.

Myöskään avokki ei ole puhunut ehkäisystä mitään, kuten se ei olisi mitenkään ajankohtaista. Eikä ehkäisyä minun puolesta tarvitakkaan, lapsien saaminen olisi ihana asia. Olemme puhuneet vielläkin yhdessä lastenhankinnnasta "kun se on ajankohtaista".

En oikein ole tilanteen tasalla, miksi avokki ei antaudu, vaan vyöryttää päätoksen minun tehtäväksi?

Avokki on jonkinverran uskonnollinen, voisiko tämä olla syynä tämän valinnan ennen papin aamenta vyöryttämisellä minulle.

Avokki ei ole kertaakaan antanut minulle - minun täytyy "ottaa" jos haluan.

Parisuhde on täynnä iloa, toimintaa ja rakkautta, tämä on paras parisuhde jossa olen ollut, rakastan, haluan jakaa elämäni avokin kanssa. Kaikessa maallisessa tilanne näyttää hyvältä, kykenemme hankkimaan kimpassa kummankin unelmien asunnonkin, ottamatta edes €:akaan lainaa, elämä hymyilee.

En vain tiedä mitä ajatella ylläolevasta?

Mitä sitten kun avokki tulee (toivottavasti) raskaaksi?

Avioliitto aikanaan ennen ekan lapsen syntymää on minun suunnitelmissa, avokki jotenkin asian ohittaa, tai ei sitten halua asiaa vain kommentoida.


Outoa - mutta ihanaa.

209

8510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alma Nakka

      Meidän ajanlaskussamme eletään nykyisin vuotta 2013. Millä vuosisadalla teidän parisuhteenne rämpii?

      • ghjkghkggjkghllhkljh

        No voe perkule. Kaikenlaista sitä kuulee, mutta näkeekö tuota livenä?

        Luulin jotenkin sukupuoli roolejen olevan edes sinne päin. Nainen neuvoo ja mies tottelee, näinnän se oikeasti menee.
        Jotain rajaa sillä neuvomisellakin pitäisi ehkäpä olla myös?


      • antares22

        Pitäisikö jokaisen 2013 vuonna elävän "antaa" heti kättelyssä?

        Minä säästän itseni tulevalle aviomiehelleni, jos Häneen joskus törmään. Jos en törmää, ei haittaa. Onnellisuuteni ei riipu siitä. Säästän itseni avioliittoon, koska jos mies rakastaa minua tarpeeksi, hän todellakin voi odottaa sinne asti. Ihmisillä ei tunnu olevan nykyään kärsivällisyyttä, eikä avioliittoa pidetä millään tavalla pyhänä. Seksiä toitotetaan joka paikassa, ja ihmisten moraali löyhtyy koko ajan.
        Minä haluan rakkautta, seksi tulee siinä sivussa jos on tullakseen.

        Maailma vuonna 2013 näyttää melkoisen rumalta, ja yksi syy siihen on seksin toitotus ja ihmisten lihan himoissa rypeminen. Hankkikaa oikea, henkistä tyydytystä tuova elämä.


      • Evoluutio.
        antares22 kirjoitti:

        Pitäisikö jokaisen 2013 vuonna elävän "antaa" heti kättelyssä?

        Minä säästän itseni tulevalle aviomiehelleni, jos Häneen joskus törmään. Jos en törmää, ei haittaa. Onnellisuuteni ei riipu siitä. Säästän itseni avioliittoon, koska jos mies rakastaa minua tarpeeksi, hän todellakin voi odottaa sinne asti. Ihmisillä ei tunnu olevan nykyään kärsivällisyyttä, eikä avioliittoa pidetä millään tavalla pyhänä. Seksiä toitotetaan joka paikassa, ja ihmisten moraali löyhtyy koko ajan.
        Minä haluan rakkautta, seksi tulee siinä sivussa jos on tullakseen.

        Maailma vuonna 2013 näyttää melkoisen rumalta, ja yksi syy siihen on seksin toitotus ja ihmisten lihan himoissa rypeminen. Hankkikaa oikea, henkistä tyydytystä tuova elämä.

        Aseksuaali ei miestä tarvitsekaan.


      • Kysyn vaan

        Puutuuko tämä:
        www.rakkaus.net


      • nainen -94

        Vuonna 2013 nykynaisella (tai ainakin mun kavereilla) on uus pano joka viikonloppu. Se sitten vissiin on sitä toivottua käytöstä. Musta se on jotenki sairasta. Oon sitten vissiin epänormaali.
        Mitä sen pitäs ketään liikuttaa millanen parisuhde kenelläkin on, mun mielestä ap vaan lähinnä kysyy mitä tehdä tässä tilanteessa, ei että millainen hänen parisuhteensa on juuri sinun mielestäsi.
        Ja ap:lle: Juttele avokkisi kanssa, et sä muuten tule tietämään missä mennään. Avokki on ainoa, joka tietää mitä itse henkilökohtaisesti elämältään tahtoo. Jos kerran sua rakastaa niin suostuu myös juttelemaan asiasta, ei ehkä ole tullut mieleen aikasemmin tai ei ole kehdannut. Etkä ilmeisesti ole sinäkään joten: Juttele.


      • varmastikkin
        Evoluutio. kirjoitti:

        Aseksuaali ei miestä tarvitsekaan.

        Kyllä aseksuaalikin tarvitsee rakkautta.


      • Niinpä niin...
        varmastikkin kirjoitti:

        Kyllä aseksuaalikin tarvitsee rakkautta.

        Aseksuaalikin haluaa lapsia, mutta lasten jälkeen toisen on turha haaveilla enää seksistä.


      • just joo

        Kuten tekstistä vi oi lukea vielä. vanhoja hyviä aikoja... Samaa mieltä aloittajan puolison - siis avosellaisen kanssa :D Avioliitto on luotu turvaksi... varmuudeksi.. että ei erottais... sitä suojaa liitoilla ei enää ole - valitettavasti.. toki voi hyvin mennä ilman papin aamentakin ns varmoilla puheilla.. mutta kuitenkin


      • varmastikkin
        Niinpä niin... kirjoitti:

        Aseksuaalikin haluaa lapsia, mutta lasten jälkeen toisen on turha haaveilla enää seksistä.

        Taidat itse olla aseksuaali kun noin varmasti tiedät ;)


      • varmastikkin
        Niinpä niin... kirjoitti:

        Aseksuaalikin haluaa lapsia, mutta lasten jälkeen toisen on turha haaveilla enää seksistä.

        Tuskin jokainen aseksuaali on pihtari ja kyllä jokunen "normaalikin" tykkää pihtailla. Mene ja tiedä kuka on millainen. Mutta niin, sinähän sen tunnut parhaiten tietävän.


      • miehen kiusaamista
        antares22 kirjoitti:

        Pitäisikö jokaisen 2013 vuonna elävän "antaa" heti kättelyssä?

        Minä säästän itseni tulevalle aviomiehelleni, jos Häneen joskus törmään. Jos en törmää, ei haittaa. Onnellisuuteni ei riipu siitä. Säästän itseni avioliittoon, koska jos mies rakastaa minua tarpeeksi, hän todellakin voi odottaa sinne asti. Ihmisillä ei tunnu olevan nykyään kärsivällisyyttä, eikä avioliittoa pidetä millään tavalla pyhänä. Seksiä toitotetaan joka paikassa, ja ihmisten moraali löyhtyy koko ajan.
        Minä haluan rakkautta, seksi tulee siinä sivussa jos on tullakseen.

        Maailma vuonna 2013 näyttää melkoisen rumalta, ja yksi syy siihen on seksin toitotus ja ihmisten lihan himoissa rypeminen. Hankkikaa oikea, henkistä tyydytystä tuova elämä.

        Seksi on molemminpuolista antamista ja ottamista.

        Mielestäni tuo aloittajan nainen kiusaa miestään. Jos riisuutuu alasti ja menee rakkaansa kanssa sänkyyn kiehnäämään, kuuluu miehelle antaa. Miehelläkin on tunteet, tarpeet ja seksuaaliset halut. Ei toista saa kiusata, jos ei ole aikomuskaan antaa.

        Hellyyttä voi osoittaa ilman alastomuutta ja seksiäkin.

        Aloittaja voi hieroa naisen hartioita, jalkoja ym. molempien pitäessä vaatteet päällä. Aloittajat voivat suudella keskenään ja helliä toisiaan vaatteet päälläkin. Toisen selkään voi piirrellä puseron läpi jne. Seksistä voi jutella vaatteet päällä, pitää toista kädestä kiinni.

        Itse olen nainen enkä koskaan tekisi miehelle niin, että riisuisin itseni alasti, menisin lusikkaan ja kun toinen sitten käy kuumana, sanoisin, että en annakaan. Minusta se on sadistista.

        Itselleni on yhden kerran käynyt niin. Suhde oli vielä ihan uusi ja oli sovittu, että seksiä ei harrasteta. Sitten mies kuumeni niin, että en enää kehdannut kieltäytyä. Ja niin me harrastettiin seksiä ja suhde alkoi siitä.


      • antares22
        antares22 kirjoitti:

        Pitäisikö jokaisen 2013 vuonna elävän "antaa" heti kättelyssä?

        Minä säästän itseni tulevalle aviomiehelleni, jos Häneen joskus törmään. Jos en törmää, ei haittaa. Onnellisuuteni ei riipu siitä. Säästän itseni avioliittoon, koska jos mies rakastaa minua tarpeeksi, hän todellakin voi odottaa sinne asti. Ihmisillä ei tunnu olevan nykyään kärsivällisyyttä, eikä avioliittoa pidetä millään tavalla pyhänä. Seksiä toitotetaan joka paikassa, ja ihmisten moraali löyhtyy koko ajan.
        Minä haluan rakkautta, seksi tulee siinä sivussa jos on tullakseen.

        Maailma vuonna 2013 näyttää melkoisen rumalta, ja yksi syy siihen on seksin toitotus ja ihmisten lihan himoissa rypeminen. Hankkikaa oikea, henkistä tyydytystä tuova elämä.

        Mitä h*lvettiä täällä oikein lässytetään? Minä en todellakaan ole aseksuaali, vaikka pystyn elämäänkin ilman seksiä. Kai olen eri planeetalta tai jotain, kun pystyn nousemaan lihan himojeni yläpuolelle. En ole seksuaalisten halujeni vietävänä, toisin kuin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan. Ei tulisi mieleenkään harrastaa seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta. Kehenkään en ole vielä rakastunut.

        Enkä edes halua lapsia! En halua synnyttää lasta tällaiseen maailmaan, enkä varmaan synnyttäisi vaikka maailma olisi paratiisi. Mikä hinku kaikilla on pukata niitä lapsia, tuotakaan en ymmärrä.. En ole koskaan haaveillut omista lapsista, vaikka lapsista ylipäänsä tykkäänkin valtavasti. Maailmassa on muutenkin jo aivan liikaa ihmisiä!


      • Sasha Rokki
        antares22 kirjoitti:

        Mitä h*lvettiä täällä oikein lässytetään? Minä en todellakaan ole aseksuaali, vaikka pystyn elämäänkin ilman seksiä. Kai olen eri planeetalta tai jotain, kun pystyn nousemaan lihan himojeni yläpuolelle. En ole seksuaalisten halujeni vietävänä, toisin kuin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan. Ei tulisi mieleenkään harrastaa seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta. Kehenkään en ole vielä rakastunut.

        Enkä edes halua lapsia! En halua synnyttää lasta tällaiseen maailmaan, enkä varmaan synnyttäisi vaikka maailma olisi paratiisi. Mikä hinku kaikilla on pukata niitä lapsia, tuotakaan en ymmärrä.. En ole koskaan haaveillut omista lapsista, vaikka lapsista ylipäänsä tykkäänkin valtavasti. Maailmassa on muutenkin jo aivan liikaa ihmisiä!

        Onneksi jokin geeni estää roskasakkia lisääntymästä.


      • antares22
        Sasha Rokki kirjoitti:

        Onneksi jokin geeni estää roskasakkia lisääntymästä.

        Oletko tosissasi? Miksi pidät minua roskasakkina, oletko koskaan katsonut peiliin? Vai oletko täysi idiootti?

        Minä tulen keskittymään elämässäni luonnon ja eläinten suojelemiseen. Jos toisin lapsen/lapsia maailmaan, se ei auttaisi asiaa yhtään.
        Sinä tulet todennäköisesti keskittymään luonnon tuhoamiseen, eikö? "Normaali", länsimainen elämäntapa on juuri sellainen, luontoa tuhoava elämäntapa. Ihmiset elävät laput silmillä, eivätkä näe mitä he tekevät ympäristölle ja eläimille. Tavallinen ihminen saattaa aiheuttaa teoillaan ja valinnoillaan suunnatonta kärsimystä ja tuhoa, sitä itse ollenkaan tajuamatta. Moni ei edes välitä. Välinpitämättömyys on oikea vitsaus nykyäään.

        Mitä hyvää sinä pyrit tekemään elämälläsi? Vieläkö pidät minua roskasakkina?


      • Sasha Rokki
        antares22 kirjoitti:

        Oletko tosissasi? Miksi pidät minua roskasakkina, oletko koskaan katsonut peiliin? Vai oletko täysi idiootti?

        Minä tulen keskittymään elämässäni luonnon ja eläinten suojelemiseen. Jos toisin lapsen/lapsia maailmaan, se ei auttaisi asiaa yhtään.
        Sinä tulet todennäköisesti keskittymään luonnon tuhoamiseen, eikö? "Normaali", länsimainen elämäntapa on juuri sellainen, luontoa tuhoava elämäntapa. Ihmiset elävät laput silmillä, eivätkä näe mitä he tekevät ympäristölle ja eläimille. Tavallinen ihminen saattaa aiheuttaa teoillaan ja valinnoillaan suunnatonta kärsimystä ja tuhoa, sitä itse ollenkaan tajuamatta. Moni ei edes välitä. Välinpitämättömyys on oikea vitsaus nykyäään.

        Mitä hyvää sinä pyrit tekemään elämälläsi? Vieläkö pidät minua roskasakkina?

        Sinähän heität olettamuksia minusta ilman parempaa tietoa. Minä vaan totesin, että luonto hoitaa lisääntymiskelvottomat pois päiväjärjestyksestä. Roskasakilla en tarkoittanut nimenomaan sinua. Luuletko aina olevasi keskipisteenä? Todistit tekstilläsi olevasi mäntti, et muuta :D


      • Been there
        antares22 kirjoitti:

        Mitä h*lvettiä täällä oikein lässytetään? Minä en todellakaan ole aseksuaali, vaikka pystyn elämäänkin ilman seksiä. Kai olen eri planeetalta tai jotain, kun pystyn nousemaan lihan himojeni yläpuolelle. En ole seksuaalisten halujeni vietävänä, toisin kuin suurin osa ihmisistä tuntuu olevan. Ei tulisi mieleenkään harrastaa seksiä sellaisen kanssa jota en rakasta. Kehenkään en ole vielä rakastunut.

        Enkä edes halua lapsia! En halua synnyttää lasta tällaiseen maailmaan, enkä varmaan synnyttäisi vaikka maailma olisi paratiisi. Mikä hinku kaikilla on pukata niitä lapsia, tuotakaan en ymmärrä.. En ole koskaan haaveillut omista lapsista, vaikka lapsista ylipäänsä tykkäänkin valtavasti. Maailmassa on muutenkin jo aivan liikaa ihmisiä!

        Ey vastannut aloittajan kysymykseen, vaan kommentoivien kommentit saivat sinut suunniltaan. Aloittaja nimenomaan haluaa lapsia ja omien sanojensa mukaan myös rakastaa kumppaniaan. Eli miksi kommentoit, kun olet ihan eri maailmasta kuin aloittaja?

        Minusta aloittajan avovaimo on aseksuaali tai ei rakasta miestään, mutta haluaa lapsia, kun siihen kohta aviovaimona on mahdollisuus. Jotkut naiset ovat kylmiä ja pelaavat varman päälle = lapsia vasta aviossa. Ei se aamen silti poista sitä ongelmaa, että avovaimo ei syty tarpeeksi miehestään. Mahdollisten lasten jälkeen vielä vähemmän....


      • Realistinen
        just joo kirjoitti:

        Kuten tekstistä vi oi lukea vielä. vanhoja hyviä aikoja... Samaa mieltä aloittajan puolison - siis avosellaisen kanssa :D Avioliitto on luotu turvaksi... varmuudeksi.. että ei erottais... sitä suojaa liitoilla ei enää ole - valitettavasti.. toki voi hyvin mennä ilman papin aamentakin ns varmoilla puheilla.. mutta kuitenkin

        Aina on petetty eli avioliitossa olevat ovat katselleet paremmille nurmille. Myös niitä sinkkuja ovat katselleet - jotkut jopa oikeasti pettäneet. Mikä ihmeen varmuus ja turva avioliitossa muka on? Ei ollut ennenkään eikä nyt.


      • luulemiset sikseen
        Been there kirjoitti:

        Ey vastannut aloittajan kysymykseen, vaan kommentoivien kommentit saivat sinut suunniltaan. Aloittaja nimenomaan haluaa lapsia ja omien sanojensa mukaan myös rakastaa kumppaniaan. Eli miksi kommentoit, kun olet ihan eri maailmasta kuin aloittaja?

        Minusta aloittajan avovaimo on aseksuaali tai ei rakasta miestään, mutta haluaa lapsia, kun siihen kohta aviovaimona on mahdollisuus. Jotkut naiset ovat kylmiä ja pelaavat varman päälle = lapsia vasta aviossa. Ei se aamen silti poista sitä ongelmaa, että avovaimo ei syty tarpeeksi miehestään. Mahdollisten lasten jälkeen vielä vähemmän....

        Kenenkään aseksuaalisuus ei ole sinun mielipiteestäsi kiinni. Sinun mielestäsi nussiminen saattaa olla ainoa tapa osoittaa rakkautta puolisoa kohtaan, mutta yritä ymmärtää, ettei se kaikille ole. Varsinkin uskonnollisissa piireissä on ihan normaalia "säästää" itsensä avioliittoon, eikä se tarkoita aseksuaalisuutta tai rakkaudettomuutta.

        Monet ovat kylmiä ja seurustelevat vain seksin takia. Siksi on varsinkin naisille tärkeää, ettei "anna" heti kun mies vain kehtaa pyytää. Siten varmistaa miehen aikeet ja välttää päätymästä vain yhdeksi monista panoista.


      • tepp
        antares22 kirjoitti:

        Oletko tosissasi? Miksi pidät minua roskasakkina, oletko koskaan katsonut peiliin? Vai oletko täysi idiootti?

        Minä tulen keskittymään elämässäni luonnon ja eläinten suojelemiseen. Jos toisin lapsen/lapsia maailmaan, se ei auttaisi asiaa yhtään.
        Sinä tulet todennäköisesti keskittymään luonnon tuhoamiseen, eikö? "Normaali", länsimainen elämäntapa on juuri sellainen, luontoa tuhoava elämäntapa. Ihmiset elävät laput silmillä, eivätkä näe mitä he tekevät ympäristölle ja eläimille. Tavallinen ihminen saattaa aiheuttaa teoillaan ja valinnoillaan suunnatonta kärsimystä ja tuhoa, sitä itse ollenkaan tajuamatta. Moni ei edes välitä. Välinpitämättömyys on oikea vitsaus nykyäään.

        Mitä hyvää sinä pyrit tekemään elämälläsi? Vieläkö pidät minua roskasakkina?

        p......le sinä niitä elukoitas p....le


    • yäk

      Mitä ihanaa sellaisessa seksissä on että mies työntyy naiseen, laukeaa hetkessä ja se on siinä? Mutta jos teistä kahdesta on jotenkin kivaa, niin onnea vaan. Epäilyttää tosin että jos nainen on varsin nuori, hän vanhetessaan alkaa miettimään että olisi kiinnostuneempi sellaisesta aktista jossa hän saa ihan oikeasti olla itsekin mukana.

      Vaikea kuvitella että papin aamen automaattisesti saisi häntä tekemään ehdotuksia, istumaan päälläsi jne. Eli tuo naurettava otto-tilanne tulee kestämään vuosia, kunnes...

      • Hyvin ymmällään.

        "Mitä ihanaa sellaisessa seksissä on että mies työntyy naiseen, laukeaa hetkessä ja se on siinä?"

        Pimpassa on spermaa. Se mua niin kiihdyttää.


      • yäk
        Hyvin ymmällään. kirjoitti:

        "Mitä ihanaa sellaisessa seksissä on että mies työntyy naiseen, laukeaa hetkessä ja se on siinä?"

        Pimpassa on spermaa. Se mua niin kiihdyttää.

        Oletko joku homo kun kiihotut spermasta? Se ruikkausko on koko seksin tarkoitus? Itse luulin että aistillinen nautinto.


      • käy
        yäk kirjoitti:

        Oletko joku homo kun kiihotut spermasta? Se ruikkausko on koko seksin tarkoitus? Itse luulin että aistillinen nautinto.

        Itseasiassa tarkoitus on saattaa nainen raskaaksi, siinä ohessa hetki hekumaa lisää aktin todennäköisyyttä.


    • Shark Mac

      Unohda uskonnollisuus.

      Tekstistä päätellen olet asperger-tapaus ja ilmeisen varakas. Tämä nainen haluaa susta vaan yhtä asiaa ja se on raha ja elintaso!

      Kukaan nainen, joka oikeasti rakastaa ja haluaa, ei lopeta seksiä kesken tuossa tilanteessa kun kiehnätään ja ollaan jo nakuna. Tiedätkö, moniko uskovainen muija on ottanut minultakin joka tööttiin tavaraa? En osta tuota, että uskonnollisuuden takia olisi ilman seksiä.

      Onko tuo nainen tosiaan ainoa nainen maailmassa? Tiedän, että aspergerina voi olla vaikeaa hankkia naisia mutta älä herran tähden mene tuon naisen kanssa avioliittoon!

      Jos menet avioliittoon niin siinä käy näin: hääyönä saat ehkä hätäiseen vähän seksiä. Vaimo raskautuu. Siihen loppuu teidän seksi. Vaimo asettuu taloksi hienoon asuntoonne ilman lainaa ja tietenkään hän ei ole suostunut tekemään avioehtoa.

      Kun lapsi on kouluiässä niin viimeistään silloin alkaa sinun ulossavustamisesi. Sä painat töitä kuin viimeistä päivää ja vaimosi ottaa melaa mekkoon ihan muilta miehiltä. Sä olet liian valveutumaton huomataksesi mitään.

      Juokse, juokse lujaa, jos tajuat, mikä sulle on hyväksi.

      • tööööööööt

        Talostahan kuuluisi puolet vaimolle ilman avioehtoakin jos se KIMPASSA hankitaan. Kimpassa kun hankitaan vaikka velattomana niin molemmat maksaa osuutensa. Molemmilla on aloituksen mukaan varaa siihen.

        Vai joka tööttiin tavaraa. :D Säälin muijiasi. Perusteluja ei tarvita.


      • Lattiallakieriskelen

        Nauroin aivan kympillä tuolle asperger-analyysille. Tuli nimittäin tekstin oudoista sanavalinnoista, lausejärjestyksestä ja tavutuserheistä mieleen entinen pomoni, joka oli A-luokan Asperger. Ja sitä taustaa vasten tämän aloituksen voi laittaa kategoriaan "onkohan sillä edes naista, vai kuvitteleeko vain?" Niin omassa maailmassaan Aat elävät.


      • assi kalma
        Lattiallakieriskelen kirjoitti:

        Nauroin aivan kympillä tuolle asperger-analyysille. Tuli nimittäin tekstin oudoista sanavalinnoista, lausejärjestyksestä ja tavutuserheistä mieleen entinen pomoni, joka oli A-luokan Asperger. Ja sitä taustaa vasten tämän aloituksen voi laittaa kategoriaan "onkohan sillä edes naista, vai kuvitteleeko vain?" Niin omassa maailmassaan Aat elävät.

        Lähipiiristä löytyy asseja ja kyllä aloittaja on selvä tapaus. Harmi vaan, kun nainen ilmiselvästi vedättää eikä mies tajua mitään. Eikä tule koskaan tajuamaankaan. Ja kyllä asseilla parisuhteita on, ne on vaan hieman erikoisia näin ei-assin näkökulmasta.


    • lifemocker

      vaihtoon

      • väbä

        meinaakko että pappi saa.


      • Haaveissa vain.

      • elämä,usko
        väbä kirjoitti:

        meinaakko että pappi saa.

        pspin aan on perkeleestä


    • Vielä v. 1965 rippikoulussa opetettiin että seksi kuuluu vain ja ainoastaan avioliittoon, mutta nykyisin ei enää automaattisesti luoteta papin aamenen kaikenkattavaan voimaan. Olet kuvaannollisesti sanottuna ostamassa sikaa säkissä ja tässä kaupassa tulet pettymään pahasti. Kumppanisi ei muutu minkään vertaa, vaikka pitäisitte viiden läänin kirkkohäät, vieraita olisi kymmenin tuhansin ja muuttaisitte palatsiin asumaan. Arasteleva pihtailu jatkuu.

      Shark Mac kuvasi mielestäni onnistuneesti tulevien tapahtumien todennäköisen kulun, joten en ryhdy enempiä tästä synkistelemään. Muuten sanomani on melko samanlainen kuin muidenkin vastaajien: Lähde miehekkäästi karkuun, kun vielä voit.

    • Valinnalla väliä.

      Ja opetetaan yhä edelleenkin, että seksi kuuluu vasta avioliittoon.
      Minusta naisten tuleekin pidättäytyä seksistä ennen avioliittoa, silloin selkenee jo paljon, jos todella rakastaa mies odottaa, mutta jos ei lähtee etsimään bordelleja, joissa naiset, joiden morallai on kadonnut ovat tarjolla.

      Näissä naisissa vain on se ero, että saattavat tehdä lapsiakin, mutta erot ovat varsin yleisiä, uutta pitää saada kokeilla, joten lasten tekeminen näiden kanssa on aika riskaapelia, joudut maksumieheksi. Yleensä osaavat jo katsoa mahdollisuutensa ajoissa, sillä kulkevat liitosta liittoon, rahastaen.

      • Shark Mac

        Mitä etua miehelle on naimisiinmenosta?


      • norminrikkoja
        Shark Mac kirjoitti:

        Mitä etua miehelle on naimisiinmenosta?

        Hai en mä tiiä,mutta otettava se vaan on kun riippuvuus ja keisarikunta niin vaatinee.


      • naimatonn
        Shark Mac kirjoitti:

        Mitä etua miehelle on naimisiinmenosta?

        En tiedä mitä etua on miehelle naimisiinmenosta mutta minulle naisena ei ainakaan ole etua siitä.


      • ukko.
        naimatonn kirjoitti:

        En tiedä mitä etua on miehelle naimisiinmenosta mutta minulle naisena ei ainakaan ole etua siitä.

        Eli tässä tapauksessa ei tarvitsisi sekstailla koskaan?


      • alfamiös
        Shark Mac kirjoitti:

        Mitä etua miehelle on naimisiinmenosta?

        Naisesta tulee miehen vakituinen statussymboli. Jos on ruma akka niin sitten varapillu, jos ei vieraissa aina jaksa juosta.


      • naimatonn
        ukko. kirjoitti:

        Eli tässä tapauksessa ei tarvitsisi sekstailla koskaan?

        Pelkän seksin takia ei kannata mennä naimisiin. Kun siitä ei ole mitään muuta etua niin ollaan sitten ilman seksiä jos tilanne vaatii.
        Nainen saa muutenkin parhaat orgasmit ihan omalla avullaan. Mies tyydyttää yleensä vaan itsensä naiseen ja nainen saa hoitaa homman itse jos meinaa saada tyydytyksen.


      • ??????
        alfamiös kirjoitti:

        Naisesta tulee miehen vakituinen statussymboli. Jos on ruma akka niin sitten varapillu, jos ei vieraissa aina jaksa juosta.

        Se ruma akkakin on otettu ihan vapaaehtoisesti. Miksi?


      • hfgr

        Rakhauvesta tietennii.


    • ösadlald

      Siis häh, te siis kuitenkin olette harrastaneet seksiä? Erikoinen tuo naisesi periaatteellisuus jos voi harrastaa kunhan ei itse tee mitään. Tekstistäsi on vähän vaikea saada kiinni punaista lankaa, mutta oudolta vaikuttaa joka tapauksessa.

    • 125

      Kannattaa ottaa ja lähteä, nuo uskonnolla läträäjä naiset ovat kaikenpahan alku tavalliseen ihmissuhteeseen.

    • 310

      Olisiko kumminkin nyt viellä ehkäisyn aika ??

    • jforfh

      Ymmärrän tilannetta, koska itse olen ollut uskossa ja halusin säästää neitsyyteni hääyöhön. Oli kuitenkin tosi vaikea pitää näppinsä irti toisesta ja me ratkaisimme asian, että harrastimme muuten lemmiskelyä, mutta emme olleet "silleen".
      Tyttöystäväsi tekee mieli, mutta haluaa kuitenkin yhtäaikaa pitää kiinni myös periaatteestaan. Näin ainakin luulisin.

      • Neitsyyden kysymys

        Mikä on kyllä ihan ok, mutta tekopyhää. Yhdyntä ei ole ainoa seksin muoto eikä mikään "oikein". Jos harrastaa suu- ja/tai käsiseksiä, hyväilyjä, suutelua jne. on tuskin mikään "viaton neitsyt" vain siksi, että yhdyntä puuttuu! Kyllä se muuten lemmiskelyn harrastaminen on tosi jees ja todennäköisesti niillä pareilla mitkä malttaa opetella nimenomaan kaikki mahdolliset lämmittelyt ja hitaasti etenemiset ensin, siitä yhdyntä-seksi-elämästäkin tulee oikeasti parempi ja rikkaampi... No, tosin suuseksi on joillekin jopa yhdyntää intiimimpää, että se saattaa yhdelle olla helppoa lämmittelyä ja toiselle tulla ajan kanssa, mutta siis eiks toi nyt ole vähän hassua!? Tyypit harrastaa seksiä, roplaa toistensa vehkeitä aivan kiimassa, ilmeisesti kiihottumista ja orgasmia tavoitellaan ja sitten... No, hei! Ei vaan. Mä ymmärrän. Se kaikki toimii kyllä aivan valtavan massiivisena esileikkinä.

        Tosin odotukset sitten saattaa olla jo liiankin korkealla sitä yhdyntää kohtaan. Mutta jos tajuaa ottaa rennosti niin... Ehkä toi on hyvä tapa. Mutta että ei sillä mitään tekemistä ole minkään itsensä ssätelyn kanssa ja neitsyt joka tietää seksistä jo kaiken ja jonka vehkeillä on oltu ja joka on toisten vehkeillä... Ei se ole enää niin kauheen neitsyt. Mun mielestä.
        Vai onko olemassa seksuaalisesti kokenutta neitsyttä..? Oisko toi semmonen?

        :)


      • jforfh
        Neitsyyden kysymys kirjoitti:

        Mikä on kyllä ihan ok, mutta tekopyhää. Yhdyntä ei ole ainoa seksin muoto eikä mikään "oikein". Jos harrastaa suu- ja/tai käsiseksiä, hyväilyjä, suutelua jne. on tuskin mikään "viaton neitsyt" vain siksi, että yhdyntä puuttuu! Kyllä se muuten lemmiskelyn harrastaminen on tosi jees ja todennäköisesti niillä pareilla mitkä malttaa opetella nimenomaan kaikki mahdolliset lämmittelyt ja hitaasti etenemiset ensin, siitä yhdyntä-seksi-elämästäkin tulee oikeasti parempi ja rikkaampi... No, tosin suuseksi on joillekin jopa yhdyntää intiimimpää, että se saattaa yhdelle olla helppoa lämmittelyä ja toiselle tulla ajan kanssa, mutta siis eiks toi nyt ole vähän hassua!? Tyypit harrastaa seksiä, roplaa toistensa vehkeitä aivan kiimassa, ilmeisesti kiihottumista ja orgasmia tavoitellaan ja sitten... No, hei! Ei vaan. Mä ymmärrän. Se kaikki toimii kyllä aivan valtavan massiivisena esileikkinä.

        Tosin odotukset sitten saattaa olla jo liiankin korkealla sitä yhdyntää kohtaan. Mutta jos tajuaa ottaa rennosti niin... Ehkä toi on hyvä tapa. Mutta että ei sillä mitään tekemistä ole minkään itsensä ssätelyn kanssa ja neitsyt joka tietää seksistä jo kaiken ja jonka vehkeillä on oltu ja joka on toisten vehkeillä... Ei se ole enää niin kauheen neitsyt. Mun mielestä.
        Vai onko olemassa seksuaalisesti kokenutta neitsyttä..? Oisko toi semmonen?

        :)

        No, ei se minusta ollut tekopyhää. Parempaan en yksinkertaisesti pystynyt. Ja tuskinpa Jumala ois suuttunut vaikka ois menty loppuun asti. Mitään syyllisyyttä en tuosta pettingistä ainakaan kokenut.
        No, olihan se aika uusi juttu se yhdyntä sit lisää siihen lemmiskelyyn.
        Meiän kohdalla tää toimi hyvin näin.


      • hehehee

        Aikamoista jenkkimeininkiä. Eikös siellä ne teinit pane perseeseen kun "kunnon tyttö" pysyy neitsyenä avioliittoon asti... Missä logiikka? Noudatetaan vaan jotain ihme sääntöä kaavamaisesti.


    • ordre.

      Mikäli oikein kirjoituksesi ymmärsin, et tarvitse otsikkoasiassasi apua. Avokkisi antaa sinulle mennen tullen, sinun pitää vain osata ottaa haluamasi. Kiemurtele sitten puutteessa, jos et uskalla naistasi ottaa. Ounastelen vähän, että naisellasi on jotain raiskausfantasioita ja on kovasti mielissään, kun voimakastahtoinen päättäväinen mies hänet "väkisin" ottaa. Ongelmallista tilanteessa on tietysti se, että jos ette seksiä virallisesti harrasta, naisesi ei huolehdi ehkäisyistä ja "raiskatessa" se on hankalaa sinullekin, niin lapsien ilmaantumiseenhan tuollainen toiminta johtaa. Ehkä naisesi toivoo sitäkin.

    • 215

      Ei se nainen voi olla noin tyhmä, mailmassa on realiteettejä, miksi pullikoida vastaan?
      Muutakuin vapaatarakkautta kehiin, jos ei niin sitten kamat jakoon.

    • onnellinen perhe

      Aikoinaan seurustelin samanlaisen naisen kanssa joten kävin vieraissa.No sitten kun oltiin naimisis niin vaimoni sanoi että kerran viikossa riittää. Otin eron kahden viikon jälkeen ja vaimoni oli kovin tyrmistynyt Ja sanoi tappavansa itsensä jos otan eron. Sanoin että tapa vaan, puutteessa eläminenkin on kuin hidas kuolema. Löysin 3 kuukaudes uuden naisen ja sen kanssa olen ollut jo 12 vuota. Seksiäkin saa joka toinen päivä ja kaksi lastakin on jo tullut..

      • ???

        Miksi ihmeessä sinun piti väen vängällä päästä naimisiin kyseisen naisen kanssa? Mistään rakkaudesta ei sinun puoleltasi ainakaan ollut kyse, kun käyttäydyit kertomallasi tavalla. Mahdat olla kokolailla ilkeä ihminen. Tekstistäsi saa sen käsityksen, että menit vihille vain ilkeydestä morsiantasi kohtaan. Oliko sinulla joku pakottava tarve kostaa hänelle mahdollisimman raskaasti se, ettet saanut seksiä halutessasi?


      • ........

        Miten kävi? Tappoiko?
        Onko sulla mielenterveysongelmaa ollut?


      • Taasnaita
        ??? kirjoitti:

        Miksi ihmeessä sinun piti väen vängällä päästä naimisiin kyseisen naisen kanssa? Mistään rakkaudesta ei sinun puoleltasi ainakaan ollut kyse, kun käyttäydyit kertomallasi tavalla. Mahdat olla kokolailla ilkeä ihminen. Tekstistäsi saa sen käsityksen, että menit vihille vain ilkeydestä morsiantasi kohtaan. Oliko sinulla joku pakottava tarve kostaa hänelle mahdollisimman raskaasti se, ettet saanut seksiä halutessasi?

        Oletko kuullut aviollisista velvollisuuksista?


    • 69..

      Pahassa raossa aloittaja on.

      Antaako ajan kulua ja avokin tiineytyä? Ja katsoa mitä tuleman pitää.

      Vaihtaako avokin, taaskin tuntemattomilla ominaisuuksilla varustettuun, josta voi tulla vaikka jollakin muulla tavalla niuho.


      Jos ymmärsin aloittajaa oikein, ei tilanne nyt ole mitenkään paha tai kestämätön, mutta tulevaisuus mietityttää?

      • niuho...?

        Aika harvan naisen käsitys seksistä kai on se että hän sängyssä lusikka-asennossa "vahingossa" pyllistää miestä kohden jolloin miehen pitää tajuta tunkea peliväline sisään ja hytkyä itsensä parissa sekunnissa hekumaan. Nykyään monet naiset haluavat ihan oikeaa seksiä eivätkä jotain ihme auts töks ruits krooh.


      • Seksissä on...
        niuho...? kirjoitti:

        Aika harvan naisen käsitys seksistä kai on se että hän sängyssä lusikka-asennossa "vahingossa" pyllistää miestä kohden jolloin miehen pitää tajuta tunkea peliväline sisään ja hytkyä itsensä parissa sekunnissa hekumaan. Nykyään monet naiset haluavat ihan oikeaa seksiä eivätkä jotain ihme auts töks ruits krooh.

        ...kuitenkin tärkeintä, että molemmat ovat tyytyväisiä; nimittäin mies ja muna!


    • 657iuyjhtgrf

      Outoa tosiaankin!

      Avokillasi on sitten ilmeisesti aivan omanlaisensa "usko"..? Seksistä ei puhuta ja hän antaa sinun touhuta touhusi ilman, että itse sen kummemmin osoittaa "osallistuvansa" asiaan. Aivan kuin hän kokisi sen, että puhuu seksistä ja touhuaa mukana, "syntinä"? Jonkinlainen henkinen lukko hänellä tuntuu olevan seksin suhteen. Miksi hän on muuttanut kanssasi yhteen ja nukkuu nakuna, jollei ole valmis seksiin?

      Vai olisiko kyse siitä, että nainen odottaa kiihkeästi sormusta sormeensa ja siksi on noin pidättyväinen? Meinaa, että pistää vähän vauhtia sinuun olemalla tuollainen "kaino impi"?

      Mene ja tiedä, mutta eipä tuo perinteiseltä uskovaisuudelta vaikuta: silloin ei asuta yhdessä ennen avioliittoa, ei nukuta alasti eika anneta tapahtua mitään muutakaan.

    • Es und Em
    • 11+18

      Outo on muija.

      Tärräytät sen vaan paksuksi, oppiipahan pihtoomaan.
      Jos jatkoo pihtoomistaan, potkaset sen matkoihinsa.

      Mistä näitä idiootti muijia aina sikiää?

    • srhwrju

      No siis tunnen myös yhden ihmisen joka odottaa avioliittoon, goo 4 her!!!

      Mutta että tässä tarinassa suoraan sanoen HÄIRITSEE tuo AVOKKI!!!!

      anteeks, mut ei nyt ihan mene läpi

      • Nyrkkisääntö

        Juu,kantsisi kysyä minkä ikäisenä on mennyt neitsyys,mitä nuorenpana se on mennyt niin sehän on vaan merkki siitä että ne hommat kiinnostaa,eikä pihtausta tule esiintymään myöhemminkään...


    • ymmärrän häntä

      Minä ymmärrän avovaimoasi. Hän haluaisi elää hyvällä omallatunnolla mutta silti rakastaa sinua ja elää kahden välillä....rakkaus ja fyysiset tarpeet vs uskonnon vaatimukset. Miksi hänen on elettävä avoliitossa missä hän kärsii? Miksi et nai häntä ja tee häntä onnelliseksi? On väärin, että hän joutuu elämään noin. Minä menin neitsytmiehen kanssa naimisiin. Hän ei myöskään halunnut ennen aamenta. Minä en ole ollut elämässäni yhtä vahva...vaikka olisin halunnut.

    • 1316

      Kannattas osata tehdä jo alusta alkaen järkivalintoja, uskonton avulla epärealisia asioita väittäväviä naisia ei pidä ottaa panokumppania vakavammin.

    • 10 + 1

      Mikä aloittajaa sitten estää menemästä naimisiin tuon rakastamansa naisen kanssa?
      Tee se mahdollisimman äkkiä. Kuten kaikki tiedämme niin nyky-Suomessa pääsee avioliitosta poiskin varsin sukkelaan jos jälkikäteen huomaa tehneensä väärän valinnan.
      Mikä siinä maistraatissa käväisyssä, 15 min., niin hirveää on että täytyy itseään ja naistaan kiusata tarpeettomasti? Hän välittää sinusta kyllä kovasti ja on vuoksesi jo tinkinyt omista päätöksistään tarpeeksi. Ei ole kenenkään meidän oikeus arvioida tai arvostella hänen päätöksiään ja omia elämänarvojaan!
      Ehkä seuraavaksi teidän tulee muuttaa erilleen jos et pysty menemään naimisiin?

    • ärjykarju

      Ehkäisy kuosii ja sitten lempimään. Kyllä ennen lapsentekoa saa vapaasti nauttia. Kyllä tuo kuullostaa melko oudolle että ette puhu ehkäisystä tai seksistä ja ette harrasta sitä vakaassa suhteessa.

    • Rallink

      Eikös parisuhteessa pitäisi voida puhua kaikista asioista? Myös seksistä? Minusta tuollainen suhde on tyypillisesti sellainen, joka johtaa ainakin toisen osapuolen, ehkä jopa molempien osapuolien pettämiseen myöhemmin. Pitäisi pystyä sanomaan, että haluaako seksiä vai ei, odotetaanko avioliittoon vai ei, miten voi hyväillä toista tuottaen nautintoa ja mitkä ovat kehon rajat, joita pitää kunnioittaa (esim. ei anaalia tai ei suuseksiä).

      Kun tuo parisuhde esimerkiksi 15 vuoden päästä on siinä tilanteessa, että vaimo ei olekaan enää kaunis ja himottava, niin kiihottuuko mies kainona makaavasta lahnasta? Entä jaksaako nainen pitää kiinni pyhän neitsyen roolistaan, kun hänen tekisi mieli sanoa, että nuole mua, työnny molempiin reikiin jne? On vaikea puhua asioista siinä vaiheessa, kun ne ovat jo olleet niin pitkään tabuina. Pettämisen riski on valtava ja sitä saattaa puolihuomaamatta ajautua tilanteeseen, jossa pettäminen "vaan tapahtuu yhtäkkiä".

    • uusiaihe?vanhavaiva?

      No aatella eihän täällä vaan taas setvitä "Sängygammarin" onkelmia...
      Maailma ilman seksiä,säästyttäisiin monelta ongelmalta.

      • NAI tai EROA!

        "Maailma ilman seksiä,säästyttäisiin monelta ongelmalta."

        Ilman seksiä EI OLISI ELÄMÄÄ!

        Miksi mennä naimisiin jollEI halua seksiä?

        Ettekö tajua NAImisiin meno tarkoittaa nimenomaa NAIMISTA?

        Ennen laki vaati että PITÄÄ rakastella, tai sitä ennen avioliitto ei edes ole voimassa!

        Eron sai heti jos kertoi ettei toinen ole suostunut seksiin avioliittoon vihkimisen jälkeen.


    • Tyyneunelma

      Lähinnä tulee mieleen, että hän on vain ujo.
      Kysy akalta itseltään, emme me täällä tiedä.

    • mikäonkun

      Nainenhan sanoi että "odotetaan avioliittoon" mutta miehellä ei ole vieläkään mennyt jakeluun mitä vaimo tarkoitti.
      Eli eipäs nyt mennä asioiden edelle ja miehet muka tietämään millainen nainen sitten on kun on sormukset sormessa. Ehkä hän aikuisena on viisastunut, ei halua enää tulla satutetuksi ja hyväksikäytetyksi. Mutta mies ei ymmärrä muuta kuin että "eksänkin kanssa olin avoliitossa ja eksäkin antoi kyselemättä mistään avioliitoista" jne. Eli mies kuitenkin satuttaa ja hyväksikäyttää vaikka ei pitänyt.

    • Kissanpieru100

      On, tosi tosi tosi outoa.
      Ymmärsin kyllä kirjoituksen, mutta en tajunnut asiaa????
      Mikä on AVOKKI??
      Onko vaimo sitten AKKA??
      Minkähän ikäisiä ihmisiä te olette?
      Outoja suhteita.
      Mikä olikaan ongelma tässä ihanassa ja rahakkaassa suhteessa?

    • Tulos 36

      Menkaa naimisiin. Se ratkaisee kaikki ongelmat, sita paitsi miksi viivytella kun tekstista paatellen kumminkin menette.

      Oma vaimoni oli muuten neitsyt kantaessaan haapukua. Olen vahan vanhanaikainen kai mutta halusin niin.

    • EI SEKSIÄ LAINKAAN!

      Ei se kuule anna sen jälkeenkään koska se on ASEKSUAALI:

      "Olemme olleet naimisissa miehen kanssa 5 vuotta, seurusteltu ja tunnettu ennen naimisiimenoa toki useampikin vuosi. Minua ei oikeastaan koskaan seksi ole kiinnostanut millään tasolla: ei itsetyydytys eikä itse akti. Menin naimisiin mieheni kanssa , koska hän on aivan ihana ihminen, jonka kanssa on ihana elää. Nautimme toistemme seurasta ja meillä on hauskaa yhdessä. Ainoa mikä liittoamme kaihertaa, on seksi. Minä en haluaisi seksiä ollenkaan ja mies tietysti haluaisi."

      http://puumatar.blogspot.fi/2013/01/nuoret-naiset-vihaavat-seksia.html

      Jopa 35% naisista tunnustaa ettEI halua seksiä LAINKAAN.

    • Sika.

      Älä osta sikaa säkissä. Turha sitten valittaa seksipalstalla avioitumisen jälkeen

    • Rostittti

      Osta ilosi kadulta , pääset kerrankin nauttimaan elämästäsi . Tuleva puoliskosi on estoinen ja epävarma kehostaan , olet pulassa aiana saamisen kanssa saat jos kerjäät kun koira . Kuka alentuu tuollaiseen eihän se kumppanin alakerta ole kuitenkaan mitään erikoista.

    • Nainen tykkää

      Äläpäs ap mitään lusikkahommia painele siellä selän takana.Seuraavan kerran kopeloit rauhassa juuri sieltä missä olet tähän asti lusikoinut.Kun hiljakseen rassaat on ihme, jos ei nainen käännyt selälleen ja avaa jalkansa.Saatat päästä jopa pukille!
      Tässäpä tällainen simppeli ohje,kun ette kerran voi asiasta ääneen puhua.

    • nainen -80

      Naisena voin sanoa että jos ei nainen anna ennen häitä, EI se varmasti anna häiden jälkeenkään. Valitan mutta tää on ihan tosiasia :( Itse en kuulu kyseisiin naisiin, mutta tunnen ihan riittävästi naisia voidakseni sanoa näin. Jos haluat vielä joskus elämässäsi seksiä, se ei tule olemaan tämän kyseisen naisen kanssa. Ehkä mahdollisesti lapsia hankittaessa voi ovulaation aikaan onnistaa parina päivänä, mutta sitten tulee taas taukoa kunnes aletaan tehdä seuraavaa lasta. Vaihtoehdot ovat siis loppuelämän selibaatti tai naisen vaihto ennen papin aamenta tai sen jälkeen..

      • nainen -94

        Naisena voi sanoa, että jos nainen ei anna ennen häitä nii saattaahan tuo antaa häiden jälkeenkin. Että kun et jokaista naista tunne, tuskin edes puolia vaikkapa Helsingistä niin älähän sinä tosiasioita täällä latele. ;)
        Eikö se ole vähän sairasta olla jakorasiana muutenkin? Jos joku ei tahdo antaa ennen häitä ni se on hänen asiansa ja sitä voi vaan arvailla miksi hän niin tekee. Mutta jos ei halua niin ei halua. Mikä siinä myös on, että täällä kun sanoo, että nainen ei anna niin heti muutama mies huutaa että "nyt se nainen vaihtoon!" ? ... sellasen miehen minä vaihtaisin...


      • --------

        Joo, eihän tollasessa touhussa nyt ole mitään järkeä. Oli sitten mies tai nainen. Elämä on tarkotettu elettäväks. Täysin älytöntä tollanen toisen kiusaaminen ja itsensä piiskaaminen jollain selibaatilla.

        Uskollinen täytyy mielestäni tietty olla, mutta jos ollaan terveessä kahden aikuisen parisuhteessa... niin wtf, suoraan sanottuna.


    • Jos ei tipu ennen avioliittoa, on se kuin kiristystä. Akka mäkeen vain ja uutta tilalle.
      Näin se menee.

      • nainen -94

        Jos vonkaa joka ilta ennen avioliittoa, on se kuin ärsyttämistä. Ukko mäkeen vain ja uutta tilalle. Näin se menee.


    • nuotio2

      Pidä varasi, että et joudu siihen ns. sukupuolineutraaliin liittoon, kyllä naisen tulee olla nainen ,mies saa olla mies. Itse jättäisin tuollaisen.

      • nainen -94

        Aika hauska kommentti nyt kyllä: "kyllä naisen tulee olla nainen, mies saa olla mies." :D
        Sinä siis jättäisit jos et saisi ? Voivoi, kai avioliitossa pitäisi olla muutakin kuin seksiä, eikös sen seksin pitäisi olla sellainen lisä vaan sen rakkauden avuksi.


      • xxgf
        nainen -94 kirjoitti:

        Aika hauska kommentti nyt kyllä: "kyllä naisen tulee olla nainen, mies saa olla mies." :D
        Sinä siis jättäisit jos et saisi ? Voivoi, kai avioliitossa pitäisi olla muutakin kuin seksiä, eikös sen seksin pitäisi olla sellainen lisä vaan sen rakkauden avuksi.

        Ystävyyssuhteissa, sisaruussuhteissa, työsuhteissa voi olla kaikkea muuta sisältöä paitsi sitä seksiä. Avioliiton ja parisuhteen erottaa muista suhteista VAIN JA AINOASTAAN se tosiseikka että siinä harrastetaan seksiä.

        Avioliittoa ei erota se että pidetään häät, vaan nimenomaan se että halutaan harrastaa monipuolista, nautittavaa ja syntistä seksiä.

        Koko avioliittokin on verrattain uusi keksintö. Raamatun aikaan sitä ei edes ollut olemassa. Tavalliset ihmiset "menivät naimisiin" vain sillä tavoin että harrastivat seksiä keskenään ja ilmoittivat muille että he perustavat perheen.

        Vasta myöhemmin hallitsijat alkoivat juhlimaan liittoa. Pian rikkaimmat henkilöt seurasivat perässä ja vasta esimerkiksi 1900 luvun alussa suomalaiset metsäläisetkin alkoivat järjestämään häitä.

        Jumalalla tai synnillä ei ole tuon asian kanssa mitään tekemistä, sillä aluta alkaen avioliitto on ollut vain juridinen järjestelmä, ei uskonnollinen. Juridinen siksi että saadaan kerättyä perhekunnalta verot pois. Jumalallinen vain siksi että uskovainen hallitsija halusi saada liitolleen jumalansa siunauksen.

        Eli Jumala ei määrännyt ketään juhlimaan avioliittoaan tai järjestämään häitä. Eikä Jumala myöskään käskenyt ketään olemaan panematta ennen avioliittoa!


      • nainen -94
        xxgf kirjoitti:

        Ystävyyssuhteissa, sisaruussuhteissa, työsuhteissa voi olla kaikkea muuta sisältöä paitsi sitä seksiä. Avioliiton ja parisuhteen erottaa muista suhteista VAIN JA AINOASTAAN se tosiseikka että siinä harrastetaan seksiä.

        Avioliittoa ei erota se että pidetään häät, vaan nimenomaan se että halutaan harrastaa monipuolista, nautittavaa ja syntistä seksiä.

        Koko avioliittokin on verrattain uusi keksintö. Raamatun aikaan sitä ei edes ollut olemassa. Tavalliset ihmiset "menivät naimisiin" vain sillä tavoin että harrastivat seksiä keskenään ja ilmoittivat muille että he perustavat perheen.

        Vasta myöhemmin hallitsijat alkoivat juhlimaan liittoa. Pian rikkaimmat henkilöt seurasivat perässä ja vasta esimerkiksi 1900 luvun alussa suomalaiset metsäläisetkin alkoivat järjestämään häitä.

        Jumalalla tai synnillä ei ole tuon asian kanssa mitään tekemistä, sillä aluta alkaen avioliitto on ollut vain juridinen järjestelmä, ei uskonnollinen. Juridinen siksi että saadaan kerättyä perhekunnalta verot pois. Jumalallinen vain siksi että uskovainen hallitsija halusi saada liitolleen jumalansa siunauksen.

        Eli Jumala ei määrännyt ketään juhlimaan avioliittoaan tai järjestämään häitä. Eikä Jumala myöskään käskenyt ketään olemaan panematta ennen avioliittoa!

        Muuten ihan fiksu vastaus, mutta joko sinä et tajunnut minun pointtia tai päinvastoin. Kyllä mun parisuhteeni erottaa ystävyyssuhteista muukin kuin seksi, rakkauskin on sitä eri laatua kuin muilla.
        Että jos sinä jaat samaa rakkautta kaikille ja harrastat seksiä vain avioparisi kanssa niin siitä vaan, minä en siihen pysty. Minä en rakasta siskoani, vanhempaani ja ystävääni samalla tavalla kuin kihlattuani, mutta hyvä jos sinä siihen kykenet.
        Ja edelleen ap:lle: JUTTELE SEN AVOKKISI KANSSA, ei tästä tule mitään jos täältä jokaiselta tuntemattomalta kyselet että mitähän avokkisi mahtaa oman päänsä sisällä henkilökohtaisesti pohtia asiasta.


      • xxgf
        nainen -94 kirjoitti:

        Muuten ihan fiksu vastaus, mutta joko sinä et tajunnut minun pointtia tai päinvastoin. Kyllä mun parisuhteeni erottaa ystävyyssuhteista muukin kuin seksi, rakkauskin on sitä eri laatua kuin muilla.
        Että jos sinä jaat samaa rakkautta kaikille ja harrastat seksiä vain avioparisi kanssa niin siitä vaan, minä en siihen pysty. Minä en rakasta siskoani, vanhempaani ja ystävääni samalla tavalla kuin kihlattuani, mutta hyvä jos sinä siihen kykenet.
        Ja edelleen ap:lle: JUTTELE SEN AVOKKISI KANSSA, ei tästä tule mitään jos täältä jokaiselta tuntemattomalta kyselet että mitähän avokkisi mahtaa oman päänsä sisällä henkilökohtaisesti pohtia asiasta.

        Kerrotko, perustellen, että mitä eroa on rakkaudessa puolisoa, kihlattua, sisarusta, ystävään, tai lastaan kohtaan.

        Muista että perustele tyhjentävästi.

        En hyväksy vastausta että sisarusrakkaus on erilaista kuin kihlatun rakkaus. Koska sellainen vastaus ei ole perusteltu.


    • paneeavokkeja

      Avokkeja läänit täynnä. Ei niitä kannata ylläpitää ja hoitaa, ainakaan jos ei edes kunnolla saa seksiä. Joten, vaihtoon vaan.

    • Epäilijäinen

      Eli ekalla kerralla tulit sisään ja laukesit samantien... Neitsyeen..? Eikä avokkisi inahtanutkaan?

      Ettei olisi kuitenkin jo hoidellut kalvon puhkaisun etukäteen?

    • vastaustavaille

      Mikä se semmoinen AVOPUOLISO on ?

    • tsikididippidii

      Höhöö. Ette siis ole keskustelleet että saat seksiä kun menette avioon? vai onko tuo vain jotakin kiusoittelua sun ns. avokin käytös? Kannattaisi varmaan ensin keskustella ennen kuin menet suin päin sitä ottamaan pakosta kun et enään kestä. Muuten voit saada raiskauksesta syytteen. Eikö se keskustelu ole nyt kaiken a ja o parisuhteessa. Mut joo, kukin tallaa omia polkujaan mutta aika hurjaa kuvitella että miten suhde etenee jos ei ole seksielämää? Äkkiä naimiisiin siitä?!

    • Jätä se

      Sika !

    • 676

      Jos nainen ei hellän ja hyvän suuseksin jälkeen aukene,niin outoa on,tosi outoa, sillä suuseksi lämmittää sielun ja kehon ja sitä haluaa lisää.

    • Psykopoliitta

      Terve! Lopeta suhde! Tuossa on sellaiset ainekset, että vakavia ongelmia tulee, jos jatkat. Olen iäkkäämpi mies ja paljon kokenut, ja puhun kokemuksesta. Varsinkin vaaleat naiset ovat hyvin huonoja antamaan. Varvas ehkä vähän liikkuu, mutta eipä juuri muu. Jos puutetta on ollut aiemmin, niin naimisiinmenon jälkeen vasta saatkin elää puutteessa. Muista tämä ja ota vielä yksi hyvä neuvo: Katso itsellesi tummahiuksinen, mieluiten mustatukkainen nainen, jonka katse on pistävä ja vangitseva. Ilmeen tulee olla etupäässä totinen ja päättäväinen. Siinä sulle tosi naisen arkkityyppi.

      • jaaaaaaaahas

        Just näin, vaaleat naiset on huonoja antamaan ja parempia ottamaan.

        t. vaalea, liikkuu vähän muutakin kuin varvas

        p.s. taidat olla tosi kokenut ;)


      • fxgxgf
        jaaaaaaaahas kirjoitti:

        Just näin, vaaleat naiset on huonoja antamaan ja parempia ottamaan.

        t. vaalea, liikkuu vähän muutakin kuin varvas

        p.s. taidat olla tosi kokenut ;)

        Valitettavasti minun täytyy kompata psykopoliitan viestiä.

        Kaikki vaaleat naiset joiden kanssa olen joko seurustellut tai harrastanut muuten seksiä ovat olleet täysin lahnoja sängyssä.

        Ja heissä yhteistä on ollut se että heistä jokainen on kuvitellut olevansa jonkinlainen seksin ylipapitar.

        Vasta vuosia myöhemmin tajusin mistä se johtui. Nuo kyseiset lahnattaret olivat saaneet aivan liian helposti miehiä, ja vain siksi että olivat kauniita. Monet miehet olivat heitä panneet ja naiset olivat kuvitelleet että olivat muka hyviä sängyssä kun vain levittävät jalkansa. Itsekkäitä ja kyvyttömiä he olivat.

        Kaikki tummat naiset ovat olleet aivan toisenlaisia sängyssä. Tummat naiset tekevät sängyssä ja sängyn ulkopuolella uskomattomia asioita ja myös vaativat mieheltäkin aloitekykyä ja kokemusta, tai vähintään kykyä oppia.

        Hiusten väri on ollut tässä määräävä tekijä, ei muu ulkonäkö. Eli oli lihava tai laiha, jos on blondi niin huonoa seksiä on taatusti luvassa.


    • mmkk1

      Minulle tuli mieleen, että onko naista käytetty esim lapsuudessa seksuaalisesti hyväksi, ja sen takia arkailee seksiä? Voi olla vaikea sanoa asiaa.

    • ojghegurgehfeofneewc

      Pyydä, että kirjoittelee, kunhan on naimisissa!

    • 2102

      jossainpäin maailmaa appiukkosaa,viedäneitsyyden minialta,eliminian pitääolla neitsyt, ok

    • SolitaryMan1977

      Onko teillä mitään estettä mennä naimisiin vaikka heti? Kuulostaa, että kaikki edellytykset on jo täytetty. Rakkaudellinen ihana parisuhde ja pitkä yhdessäolo jo takana. Joten mikä estää? Ei muuta kun naimisiin vaan.

      • Justjoopajooä

        Naimisiin ihan sen takia että saa seksiä...? Just.


    • SSSSSSSSSSSSSS

      Jos se tuleekin olemaan tuollaista aina? Mitäs, kun viiden vuodenkin päästä saat ottaa "väkisin", jos enää annetaan enää edes sillä tavalla? Minusta seksi normaaliksi ennen mitään isoja päätöksiä, ei se noin voi enää kauan jatkua.

    • lool

      Kumpi täs nyt pihtaa? se muija vai jätkä? :D

    • Tuli mieleen**

      "Tuli mieleen totaalinen pohjaPeräsuoli24,,TROLLI,,TROLOLOLOO;;;..jne..

    • Kaikkea kansaa

      Ei oo muuta mahdollisuutta kun niska/perse ote ja pihalle mokoma nirppis.

    • 13+11

      jatä se

    • jkop

      vai nii n

    • Kalukuningas

      Mun muija halusi kanssa odottaa avioliittoon kovasti. 2 viikon tapailun jälkeen käytiin baarissa vetää jurrit ja sinä yönä minä panin muijjaani p-erseeseen oikee kunnolla. Sain tussua sitten seuraavalla viikolla jälleen jurrissa. Veivasin mällitkin naamaan ja muija sai silmätulehduksen. Nykyään ollaan naimisissa ja kaksi lasta. Ei ne naiset jaksa odottaa oikeesti avioliittoon jos mies on riittävän haluttava ja isokaluinen alfa uros!

    • yhhyhh

      täällä se aisa varmasti selviää!
      olen varma siitä

    • mek

      Kerroppa avokille että ei kannata mennä naimisiin ennen kun on testattu ja hyväsksi koettu että teisän seksihalut ja määrä kohtaa toisensa ja seksi toimiin ja sitten vasta naimisiin koska muuten siitä ei tule mitään kun ei olla kokeiltu asiaa.

    • ---------

      Sulje silmäsi ja ajattele isänmaata, oli seksivalistus viktoriaaniseen aikaan Englannissa. Jos hän elää siinä ajassa?

    • Totta?

      No, jos tuo tarinasi on totta, niin avovaimollasi on joku (aika) vakava psyykkinen?-fyysinen?-sosiaalinen? ongelma mitä hänen on ERITTÄIN kertoa...... tv. nainen 47v.

    • abs-pohjaan

      Nyt on valistettava kokemattomampaa lajitoveria. Mikäli yhtään arvostat omaa mielenterveyttäsi, aloita paniikkijarrutus välittömästi. Noista lähtökohdista kun alttarille kipuat, niin puute ja kärsimys on ikuinen kumppanisi. Poikien saunailloissa ei ole vielä 20-vuoteen tullut esille tapausta, joissa avioliitto olisi ennestään heikkoa seksielämää parantanut, mutta päinvastaisia kokemuksia on saanut kuunnella tylsistymiseen asti. Selipaatti ry:ssä on riittävästi jäseniä ilman Sinuakin. Älä ainakaan tule sanomaan, että Sinua ei ole varoitettu.

      • bddfdfn gdf

        Juuri näin!

        Nuorisolle pitäisi ehdottomasti lisätä "koulutukseen" aitoja kokemuksia miehiltä, jotta oppisivat hyvissä ajoin ettei avioliitto paranna mitään, ei vaikka kuinka säästettäisiin avioliittoon.

        Avioliittoon mennään vain silloin jos kaikki toimii aivan pirun hyvin!

        Ellei toimi, niin silloin pysytään avoliitossa tai erotaan.

        Vuosi sitten julkaistiin ihan tutkimuskin siitä että avioliitot olivat onnellisempia kuin avoliitot.

        Tämä ei suinkaan tarkoittanut sitä että avioliittoon menevät olisivat avioliiton vuoksi onnellisia, vaan sitä että kaksi toisilleen sopivaa muodostivat onnellisen liiton, eivätkä siksi epäilleet mennä naimisiin.

        Jos taas epäili suhdetta ja sen onnistumista, silloin pariskunta jäi avoliittoon ja pariskunta ei ollut onnellisia.

        Toisinsanoen jos suhde toimii ilman epäilyksiä ja pariskunta on onnellinen, silloin ei mietitä että miten liitossa tulee käymään. Jos taas avioliittoon pitää säästellä jotakin, ja kuvitella että papin aamenen jälkeen asiat paranevat, silloin satavarmasti kaikki tulee menemään huonosti koska kumpikaan ei tunne toista!


    • petetty2

      mielestäni seksi kuuluu vaki suhteeseen,sik kai olen ollut ilman 20v,kun akka petti.

    • rattimies

      ostatko autonkin ilman koeajoa...

    • jhcvc

      kannattasko siistä seksistä, lapsista ja avioliitosta puhua ihan reilusti vain. ethän sä vois muutenkaan avioitua avokkis kanssa, jos noista asioista ei voi puhua

    • suorat sanat!

      Ihan kuin Kauniiden ja rohkeiden Hope ja Liam! :D Hope on ihan samanlainen eipäs-juupas-pelle, jonka "pidättäytyminen" on vain tekopyhyyttä, sillä välillä on kuitenkin antanut Liamille. Sitten ollaan että "yhyy minua haukutaan tekopyhäksi avionrikkojaksi" (Liam on vielä tahollaan naimisissa). Jokainen on vastuussa omista teoistaan. Sinun tyttöystäväsikin on tekopyhä. Jätä heti ja jätä omaan arvoonsa tuollainen imbesilli tekopyhä lahna.

    • uskonmaton

      Hei ettekö ole koskaan puhuneet avokkisi kanssa hänen uskonnollisuudesta, ehkäisystä, seksistä kenties aidosti avioliitosta. Jos molemmat tosiaan tahtoo naimisiin niin miksi ei? mutta ei kannatta naimisiin mennä jos ei ole puhuttu aidosti asiat selviksi. Ja haluaako avokkisi seksiä ollenkaan? vaikka olisitte naimisissa?

      Outoa, ette avokkisi ole suoraan sanonut että olen uskovainen ja haluan odottaa avioliittoon. olisitko valmis menemään kanssani naimisiin?

      • Ateistikin saattaa

        olla uskontojen kanssa samaa mieltä siitä, ettei seksiä kannata harrastaa ennen avioliittoa. Puhumattakaan, jos on agnostikko ja yhtään toiveikas Jumalan olemassaolon suhteen.

        Moni aikuinen on myös ehtinyt polttaa siipensä aiemmissa suhteissa tai vaikka yhden yön jutuissa, eikä siksi enää halua seksiä ennen avioliittoa. Tuollaisiakin olisi järkevää miettiä ja keskustella ennen avoliittoon ryntäämistä, mutta aina ei käytännön syistä, rakkauden huumasta tai hoksottimien lakkoilusta johtuen osaa.

        Tai ehkä kyse kuitenkin on nyt vain siitä, että aloittajan avovaimo on pettynyt aloittajan hitauteen kosimisessa ja häiden järjestämisessä! Jos molemmat ovat jo halukkaita yhteisten lasten hankkimiseen, niin miksei sitten mennä nopeasti naimisiin ja aloiteta seksielämää ilman ehkäisyvälineitä? E-pilleritkin saattavat tehdä seksistä huonompaa naiselle ja kondomit kuulema joillekin miehille.


    • Osta uus

      Jätä se.

    • Mietippä sitte ku on se lapsi !!!!!
      Ja sit menee jalat kii ,siitä ei sitte niin vaan lähetä!!!
      Mieti vielä onko hän se oikee??

    • petetty2

      petetty2 jatkaa.en osta autuakaan ilman koeajoa,koe ajoin 2000v volvo s80kyppisen ja ostin,vilkin hyväskunnos kun pitäny hyvin ja huoltanu.

    • Suomalainen mies

      No eihän sitä nussimahan ennen papin aamenta vaikka kuinka mieli tekisi.

    • petetty2

      viel petetty2 jatkaa.täs kevään kuihassa kun jään eläkkeelle ni suunnistan lohijoelle,ehkä olis kivempaa jos olis kavinkeittäjä mukana(vain toieajattelua).
      nokipannukaffeet ne vasta jotakin.

    • Naisen näkökulma

      Kuulostaa siltä, että rakkaallasi on jostain syystä vaikeutunut suhde omaan seksuaalisuuteensa. Ehdottaisin ihan ensiksi syvällistä keskustelua asiasta, ja mahdollisesti pariterapiaa, vaikka muuten kaikki kunnossa. Nykyään on niin vaikeaa löytää sopivaa kumppania ja saada toimivaa ihmissuhdetta, että en lähtisi heti tekemään muutoksia kumppanin suhteen. Mutta ikävä tosiasia on, että toimiessaan seksi on vain 10% suhteesta, ja toimimattomana 90%. Eli, älä jää odottamaan, vaan ota härkää sarvesta ja vaikka vähän painostakin kumppaniasi keskustelemaan.

      Sitten vastauksena kaikille noille alfauroksille ja muille asiantuntijoille. Olen itse uskovainen nainen. En "antanut" (en periaatteessa pidä tuosta sanasta seksin yhteydessä, koska seksi on jakamista, ei sitä että toinen antaa ja toinen saa/ottaa) Tämä ei johtanut siihen, että en olisi antanut avioliitossa, vaan kahdeksan vuotta kestäneen avioliiton aikana, keskimääräinen päivittäinen seksin määrä oli kaksi kertaa per päivä (niille joille matematiikka tuottaa vaikeuksia, se tarkoittaa sitä, että niitä päiviä kohden kun ei ollut seksiä lainkaan tai vain kerran päivässä, oli yhtä monta päivää jolloin sitä oli sitten useammin). Yhtä usein minun kuin miehenikin aloitteesta.

      Eli, jos ongelma on (kun hänen kanssaan siitä puhutte) se, että hän ei periaatteessa halua seksiä ennen avioliittoa, kunnioita sitä, ja odota. Ja tee hänestä kunniallinen nainen mahdollisimman pian.

      • gjxjxf

        Tiedän että tarkoitat hyvää, mutta tosiasia on että jos olette harrastaneet kaksi kertaa päivässä seksiä kahdeksan vuoden ajan, teidän seksinne ei ole missään tapauksessa ollut hyvää, vaan alkeellista ja nopeaa törkkimistä ja orgasminne ovat olleet pelkkiä "piikkejä", ettekä ole kokeneet syvempää ja täyteläisempää orgasmia.

        Hyvä seksi tyydyttää pitkäksi aikaa ja vaikka kerrat harvenevat arkisten asioiden vuoksi, silti sen laatu paranee. Jos miehesi on tullut kaksi kertaa sinuun päivässä, se kertoo siitä että seksinne on hoidettu nosto pisto ja ravistus-tyylillä. Tämä johtuu ihan fysiologisista rajoitteista.

        Sain sellaisen kuvan että olet nyt eronnut.

        Miksi, jos kerran seksinne oli noin hyvää?


      • Naisen näkökulma
        gjxjxf kirjoitti:

        Tiedän että tarkoitat hyvää, mutta tosiasia on että jos olette harrastaneet kaksi kertaa päivässä seksiä kahdeksan vuoden ajan, teidän seksinne ei ole missään tapauksessa ollut hyvää, vaan alkeellista ja nopeaa törkkimistä ja orgasminne ovat olleet pelkkiä "piikkejä", ettekä ole kokeneet syvempää ja täyteläisempää orgasmia.

        Hyvä seksi tyydyttää pitkäksi aikaa ja vaikka kerrat harvenevat arkisten asioiden vuoksi, silti sen laatu paranee. Jos miehesi on tullut kaksi kertaa sinuun päivässä, se kertoo siitä että seksinne on hoidettu nosto pisto ja ravistus-tyylillä. Tämä johtuu ihan fysiologisista rajoitteista.

        Sain sellaisen kuvan että olet nyt eronnut.

        Miksi, jos kerran seksinne oli noin hyvää?

        Kiitos syvällisestä seksianalyysistäsi. Ei sillä, että se kenellekään erityisesti kuuluisi, mutta seksi oli kyllä hyvää, vuoroin hellää ja hidasta, vuoroin rajua ja nopeampaa. Harvoin kuitenkaan kestoltaan alle puoltatuntia (täytyy tunnustaa, että muut harrastukset siinä vähän kärsivät kun aikaa ei ollut). Mutta fyysisesti ei ihmisen kropalla ole sellaisia rajoituksia kun sinä esität. Ainoa asia, mikä ei kestä, on siittiöiden laatu.

        Ja sitten tuohon toiseen asiaan. Mieheni menehtyi auto-onnettomuudessa 4 vuotta sitten, joten, ei, emme eronneet liian huonon seksin vuoksi, vaan jouduin jättämään rakkaani kylmään hautaan..

        Ja lisäksi, toistan nyt itseäni, mutta ei voi mittään, seksin ollessa kunnossa se on vain 10% suhteesta, jos se on huonoa se on 90%.


      • gjxjxf
        Naisen näkökulma kirjoitti:

        Kiitos syvällisestä seksianalyysistäsi. Ei sillä, että se kenellekään erityisesti kuuluisi, mutta seksi oli kyllä hyvää, vuoroin hellää ja hidasta, vuoroin rajua ja nopeampaa. Harvoin kuitenkaan kestoltaan alle puoltatuntia (täytyy tunnustaa, että muut harrastukset siinä vähän kärsivät kun aikaa ei ollut). Mutta fyysisesti ei ihmisen kropalla ole sellaisia rajoituksia kun sinä esität. Ainoa asia, mikä ei kestä, on siittiöiden laatu.

        Ja sitten tuohon toiseen asiaan. Mieheni menehtyi auto-onnettomuudessa 4 vuotta sitten, joten, ei, emme eronneet liian huonon seksin vuoksi, vaan jouduin jättämään rakkaani kylmään hautaan..

        Ja lisäksi, toistan nyt itseäni, mutta ei voi mittään, seksin ollessa kunnossa se on vain 10% suhteesta, jos se on huonoa se on 90%.

        Olen vilpittömästi pahoillani menetyksesi vuoksi.

        Ja sitten toiseen asiaan:

        "seksin ollessa kunnossa se on vain 10% suhteesta, jos se on huonoa se on 90%"

        Tuosta olen täysin samaa mieltä. Huono seksi = huono liitto.

        "Mutta fyysisesti ei ihmisen kropalla ole sellaisia rajoituksia kun sinä esität."

        On.

        Nainen voi saada useita orgasmeja peräkkäin, mutta jos kokisit esimerkiksi vaginaaisen orgasmin, eli ns. g-piste orgasmin, sinun seksisi päättyy siihen koska kyseinen orgasmi ei ole klitorisorgasmi ja se on paljon täyteläisempi ja kokonaisvaltaisempi kuin klitorisorgasmit.

        Lisäksi klitorisorgasmikin voi olla "piikikäs" jos sen tuottaa nopeasti.

        Esimerkiksi nuoret kokemattomat naiset masturboivat keskimäärin vain yhden orgasmin kerrallaan ja lopettavat siihen. Tämä johtuu siitä ettei omaa kroppaa tunneta ja yksi orgasmi on tuotettu liian nopeasti jolloin klitoris on aivan liian herkkä kosketukselle. Nuorten naisten yleisin ilmoitus masturboinnin kestosta on 10 minuuttia, kun taas vanhemmiten aikaa nauttimiseen kulutetaan paljon enemmän.

        Tuollainen nopeasti hankittu orgasmi kuitenkin aiheuttaa sen ettei masturbointi tai seksi, kummalla tavoin se onkin tuotettu, ole niin tyydyttävää että se tyydyttäisi pidemmäksi aikaa ja siksi sitä haluaa kohta uudestaan.

        Vanhemmiten nainen kuitenkin yleensä oppii tuntemaan kehonsa ja voi nauttia useista peräkkäisistä orgasmista ja oppia saavuttamaan myös g-pisteorgasmin.

        Miehen kanssa sama juttu. Mitä pidemmän ajan käyttää masturbointiin, sitä kokonaisvaltaisempi orgasmi tulee olemaan ja sitä pidemmän ajan se tyydyttää. Kymmenen minuutin pykäys on vain nosto-pisto-ravistus ja se ei ole kokemusta, ei taitoa, vaan taitamattomuutta.

        Ei siinä ole mitään pahaa jos seksi siten toimii, mutta oikeasti seksissä voi olla taitava ja taitoa ja luottamusta toiseen ja luottamusta leikkiä ja kokeilla uutta, ennen avioliittoa kannattaa harjoittaa ENNEN kuin menee naimisiin.

        Mieti itsekin jos kävisi niin että joku selittäisi sinulle kuinka on "moraalisesti korkeampaa" tai "kunniakkaampaa" olla harjoittelematta työtä, ennenkuin menee vakituisiin töihin. Sinulle on päivänselvää ettei sellainen henkilö osaa yhtään mitään ja kaikki täytyy opetella alusta pitäen.

        Mitä tapahtuu silloin jos huomaa ettei työ olekaan sitä mitä haluaa loppuelämän tehdä?

        Töistä on hyvin helppo lähteä, mutta avioliiton purkaminen on henkisesti haastavampaa.

        Avioliitto, vaikka rakkaus olisi kuinka vahvaa tahansa, ei pelastu sillä että toinen kärsii sen vuoksi ettei harjoitellut ja ottanut selvää siitä mihin toinen on valmis makuukammarissa.

        Avioliitto pitäisi perustua onnellisuuteen ja yhdessä tekemiseen, ja tämä koskee myös seksiä. Kunniakas mies tai nainen ei pakota toista sellaiseen mitä tämä ei halua tehdä, mutta jos seksissä haluaisi jotakin ja toinen ei siihen suostu, se tulee olemaan todellakin sen 90% suhteesta sen jälkeen ja se 10% ei riitä missään tapauksessa takaamaan onnellisuutta liitossa.


    • kysymysmerkkinä

      Ei oikein kyllä vaikuta suhde siltä että kukoistaa. Jos avoliitossa ollaan, niin silloin ollaan kuin avioliitossa. Tai muussa tapauksessa pitää asua omassa osoitteessaan.

      Jos avokkisi on sen yhden kerran antanut, eikä oikeasti hänellä ole muita ollut, niin ehkä olet olluut taitamaton ja tuottanut avokillesi niin suurta tuskaa ettei hän uskalla ryhtyä sukupuoliseen suhteeseen. Tai hän on lesbo ja eikä kertakaikkiaan halua rakastella miehen kanssa.

    • OSTAja,.

      Onko iso toosasi miehesikin mieleen ja onko siitä iloa koko suvulle, kuinka on virrankulutuksen kanssa ja äänisyys - haittaako sen taso yöllä jos kaveritki vaikka kokeilee sitä? Kun odotettavaa että uusi tulokas on koko suvun käyttöön
      OLISIKO Led tekniiikasta apua, jos käyttäjiä toosalle on monia?

      Toivoen, avaaja "OSTAja,." tietoa vailla

      • OSTAja,.

        Oho, tarkoitin viestin omaan avaukseeni "Apua televisio-ostoksille" mutta nyt meni joku vikaan....

        anteeeksi!


    • mieletönmelinda1

      Provo? Ehkä.

      Lähde suhteesta vielä kun voit!
      Ei avioliittoa ennen seksiä.
      Koeajo on tärkeää, ennen kuin sitoudutaan ja lupaudutaan loppuelämäksi.

    • Yksi mielipide

      Avokillasi on Raamatun periaatteiden mukainen kanta. Ei se mitään ihmeellistä mielestäni ole. Ei kaikkien tarvitse tehdä niinkuin laumasielut tekevät. Ei niitä Raamatun ohjeita ole tarkoitettu ihmisten kiusaksi vaan suojelemaan sydänsuruilta.

      Joku kirjoitti, että eletään sentään vuotta 2013. No, niin eletään ja se on kauhistuttavaa. Kukaan ei kunnioita enää ketään, eikä ihmisillä useinkaan ole minkäänraisia arvoja tai periaatteita. Seuraukset on nähtävissä erilaisina perhetragedioina. On hienoa, että jollain on vielä periaatteita. Kauniissa ja rohkeissa Hope halusi säilyttää koskemattomuuden avioliittoon saakka. Hän markkinoi nuorille tätä ajatusmallia ja sai osakseen paljon ihailua.

    • M 37

      Haa... kumppanisi odottaa kunnon alfa-uroksen saapumista.... sitten se antautuu täysillä!

    • Gerontofeministi

      Jos asuisit Ruotsissa, niin sinut tuomittaisiin raiskauksesta, ja Ruotsin lain mukaan sinut tuomittaisiin vähintään yhden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

      Kyseessä on myös Suomessakin raiskaus, ja jos riitaudut avokkisi kanssa, niin hän voi nostaa syytteen raiskauksesta. Tällöin on poliisikuulusteluissa kuitenkin sinun kannaltasi parasta vain kiistää kaikki, ei myöntää mitään, ja näin syyte raukeaa. Sana vastaan sana -tilanne.

      Täytyy kääntää tämä sinun kirjoituksesi englanniksi, ja lähettä eri feministifoorumeille, niin voit päästä pian maailmankuuluksi esimerkkinä "The Finnish Rapist".

    • ajomies ei kiirehdi

      mitäs jos euraavalla kerralla lusikkasenossa työnnyt häneen, ensin luultavsti olet veätnyt käteeen rankasti vessassa, otan lanteen sijaan laastarikädelläsi kiinni perskankusta ja vedät nelinkonti asentoon ja ajelet lerppistä sisään sen minuutin ennenkuin mälli lentää ja kuuntelet mitä vaimon suusta tulee ulos jos on tyytyväistä on se vaan sen verta saamanton kuten tytöt 90 luvulla. ilman olisin jäänyt jos ei tikanpoika olisi minua puuhun ajanut

    • polaris72

      Äkkiä eroon tommosesta naisesta.jos onnistut sen joskus raskaaksi saamaan.niin panohommat saat sen kanssa unohtaa loppuiäkseks.se on saletti ettei pillua tuu sen lapsen syntymän jälkeen.pelasta hyvä mies ittes.on niitä naisia joita seksi kiinnostaa.

    • hahh1

      sairaita ihmisiä näköjään maailmassa riittää, herranjestas sentään.

    • mummi

      Ei se ennakkoseksi aina kovin järkevää ole naisen kannalta. Nainen se kuitenkin joutuu vastuuseen mikäli "vahinko" sattuu. Tuli vaan mieleen moniko tänne vastanneista miehistä on jättänyt "jälkensä korjaamatta"?
      Yh-äitien määrän perusteella ei kovinkaan monen miehen aikeisiin kannata luottaakaan.
      Kysyjälle sanoisin, että ilmaise avioaikeesi selvemmin äläkä noilta välkyiltä luomakunnan kruunuilta kysele vaan siltä omalta armaaltasi.

      • isäjne

        Ei kannata hankkia lapsia jos toinen osapuolista on mahdollisesti aseksuaali. Ellei välttämättä halua kohdata omia rajojaan.

        Suoraan sanottuna on melkoista kamppailua hoitaa pientä lasta, jos toista vanhemmista ei kiinnosta seksi.

        Vanhemmuus on muutenkin raskasta ja tällainen ongelma tekee arjesta helposti toivotonta. Turhautuu. Ei voi edes riidellä (tässä asiassa se ei koskaan johda mihinkään) eikä voi erota, ellei halua hylätä myös lastaan. Kaikessa pitää olla koko ajan järkevä ja käytännöllinen ja ajatella tietysti lapsen parasta. On pakko keskittyä töihin ja muihin käytännön asioihin. Asia kuitenkin vaivaa, miksipä ei vaivaisi. Tietää että seksi ainakin jossain määrin kuuluisi parisuhteeseen. Mutta sitä ei ole. Yrittää silti edelleen elää hiljalleen ja kauniisti selibaatissa, koska rakastaa lapsensa äitiä ja kunnioittaa häntä. Oppii vähitellen ajattelemaan itsekin että seksi on elämässä epäoleellista. Elämästä tulee kuitenkin kurjaa kun yrittää niin kovasti rakastaa mutta se on mahdotonta. Miten ilmaista rakkauttaan kun toiseen ei saa edes koskea? Onhan niitä keinoja, mutta lopulta kyllästyy ostamaan kukkiakin. Siitäkin tulee vain surulliseksi. Alkaa tulla surulliseksi oikeastaan kaikesta mikä liittyy rakkauteen. Ei saa häneltä mitään, mutta ei halua vaatiakaan. Siinähän sitten vain on ja yrittää löytää jonkun hyvän kohdan elämästään jossa viipyillä ja levätä. Lastaan tietysti rakastaa. Se ehkä antaa voimia. Mutta on myös haikeaa vastata lapsen hämmentyneihin kysymyksiin, kuten: "mikset enää nuku äidin vieressä?"

        Unelma perhe-elämästä saattaa tuhoutua lopullisesti siksikin että lapsesi äiti (joka myös kärsii tilanteen vuoksi) ilmoittaa ettei halua enää olla kanssasi.

        Tai sitten lopettaa suhteen itse kun on tajunnut esimerkiksi sen raskaan asian, ettei voi hankkia hänen kanssaan lisää lapsia vaikka haluaisi.

        Raskasta on tämä 2000-luvun elämä.


    • jätä se

      Niinhän se on, että keskustelu on yliarvostettua.

    • selvä pelinainen

      Pelinainen. Kokeiles itse alkaa pihdata. Moni nainen esittää uskovaista vaikka lutkailee lähibaarissa vanhojen isänsä ikäisten miesten kanssa.

      • horokat

        Pitää muuten paikkansa.

        Onneksi horokat voi laittaa nettiin videona.


    • wääkkisin

      Ei muuta kun sukkahousut helvettiin sormea ensin ja johan lähti

    • ääääääh

      mää en ainakaan harrasta seksiä ennen lapsia, oon sit vielä vähä erilaisempi nuori...

    • tekee sekin hyvää

      Kovin on hankalaa.

      Käsihoito..?

    • möttönen

      Kosi.
      Menkää naimisiin.
      Sekin on tätä vuosisataa.
      Suhteestanne puuttuu se "turvallisuus", minkä hyvä avioliitto antaa.
      Sitäkin täytyy vaalia ja hoitaa, muuten se päättyy eroon.
      Niin se vain taitaa olla.

    • Mane

      Vaikka tämäkin on provosoitu juttu ilman todellisia henkilöitä, niin siitä huolimatta, sanoisin, että ikävää, että piti sattua näin viimeisenä päivänä! Heh!

    • wadwadad

      kuulostaa uskomattomalta, en voi uskoa, itse en muuttaisi kenenkään kanssa asumaan joka ei anna, ellei hän ole kertonut asiaan jotain selventävää syytä, tarkoitan että jos kahdenkeskeisissä keskusteluissa ei olla vielä päästy niin syvälle, ei suhde voi olla niin kypsä että oltas avoliitossa.

    • Mitä ihmettä?

      Jollain on vielä nykyään jotain tapojakin...
      Siitä vaan: vie homma loppuun niin kuin edellisetkin sukupolvet.
      tai vaihda semmoiseen joka antaa...
      Höpsö

    • mjo1

      Avokkisi ei tiedä kuinka harrastetaan seksiä ja on sen vuoksi ns. vaikea tapaus. Katsokaa yhdessä pornoa niin kyllä se siitä. Jos tämä ei auta, on parempi erota kuin jäädä seksittömään suhteeseen. Muista, sinulla on vain yksi elämä.

    • Otan osaa

      Avokkisi kiristää ja manipuloi sinua naimisiin pihtaamalla. Pihtaaminen on vallankäyttöä ja hän saa kicksejä sinun "rääkkäämisestä" ja siitä, että olet hänen vallassaan. Ei kovin tervettä.

      Pahasti vaikuttaa siltä, että tulet olemaan niitä miehiä, jotka joutuvat pari vuotta naimisissa ollessaan ja parin lapsen jälkeen valittamaan palstoilla, kuinka "nainen ei halua seksiä koskaan, mitä tehdä?" Kuullostaa siltä, että olet löytänyt naistyypin, joka tulee aina pelaamaan ja kiristämään seksillä. Tai ei niin kovasti seksistä välitä, jos lainkaan. Suurin osa naisistahan näyttelee jossain vaiheessa elämäänsä nauttivansa...

    • voi voi voi

      Ota joku normaali eukko, Nykyisellä on antennihäiriö. Ei se ajan myötä mihinkään parane. Päinvastoin. Uskonto ei ole syyllinen vaan jonkun uskonkäsitys joka on eukkosi päähän laitettu...

    • leikattu

      kyllä kai se pitäisi kokeilla mahtuuko sisään jo ennen pappia minun nuoruudessa kävi silleen että kaveri ei tykännyt kun oli nahkaton malli ja olen nyt naimisissa sellaisen kanssa mikä tykkää

      • niin.

        Ei tarvitse kokeilla, sen voi päätellä kummankin paikkojen koosta.


    • say no to sex!

      nussiminen on ihan perseestä! älkää hyvät ihmiset nussiko!

    • n30+

      Hyvä ettei anna ennen papin aamenta. Menkää naimisiin vaikka heti. Väkisin ei saa mitään tehdä, oli naimisissa tai ei.

    • marsmarsnaimisiin

      Menkaa naimisiin. Seksi kuuluu avioliittoon.

    • impiööni

      Kokeile ensin sormeilemalla että sopiiko. Jos ei sovi, niin sitten tyttö jääpi impiksi.

    • Jotenkin tuttua joskus ennen muinoin seurustelin vahvasti helluntai seurakunnan aatteilla manipuloidun mielen kanssa elikkäs luvankanssa saa vasta kun pappi sanoo aamenen... ja vaikka saiskin ennenniin tunnon tuskat voi olla parisuhteen loppu.......ja alakaahan se pitkän päälle ahistamaan......ku tietää että toinenkin haluaa...mutta aivopesun takia kärsii asiasta henkisesti.........vaikka fyysisesti oliskin taivaassa.....voisimpa väittää että olo on ku koiralla talutus hihnasssa.......meeppä alttarille niin joku nykypäivän julkkis juoppo,lastenraiskaaja tai huorintekijä vihkii sut avioliittoon ja sitten sitä saa varmaan ....ottamattakin.....

    • KALLE KELLO

      Lessujako ollaan vai mitä? Muistaakseni elellään vuotta 2013 vai erehdyinköhän? Toiseksi vikaan lauseeseen vastailen, jotta sitten se loppuu kokonaan. No kukin taaplaa tyylillään

    • vanhanaikaista

      Onko avokki lestis tai muu uskis, kun se papin mukana olo naimapuuhissa on niin tärkeää?

    • en suosittele

      Aika erikoista ja voisin kuvitella, että hyvää tästä ei seuraa.
      Seuraavan kerran kuin uusi vaimosi jotain haluaa, hän laittaa jalat ristiin niin pitkäksi aikaa, että halu on täytetty. En oikein jaksa uskoa, että tälläinen liitto kestää kovin pitkään. Et olisi ensimmäinen mies jota hallitaan rajoitetulla seksillä.

    • näin se vaan on

      Avokki ilmeisesti hieman vanahanaikainen. Ei hän tuosta muutu, vastuu seksistä tulee olemaan aina sinulla.

    • :OOO

      vastaapa aloittaja kuinka pitkään olette sit olleet yhdessä ja kauan eläneet avoliitossa? mulla vähän sama tilanne

    • anna leena

      Jos parisuhteessa on kysymys rakkaudesta,rakastunut ei pohdi mikä on soveliasta,vaan toimii niin mikä tuntuu hyvältä ja oikealta.Olipa se sitten mitä tahansa.Rakasta lähmmäistäsi niinkun itseäsi.

    • Max kerta kuussa

      Ei sitä pesää tuu, vaikka oot aviossa!!!! Siinähän kärvistelet.

    • fguyhr

      Tyypillistä tekopirteyttä ja pyhyyttä. Onk se muka neitsyt?

    • ...

      Jos pari Raamattu uskova niin ainoa tie seksiin vie papin aamenen kautta., koska AVIOliiton ulkopuolinen seksi on huorin tekemistä eli siis syntiä. AVIOLIITTO on Jumalan siunaama miehen ja naisen välinen liitto.

    • leskimies1

      Yleensä tuo on tyypillistä nyky naisen kiusanteon halua. Kun tänä päivänä on ehkäisy meneyelmät eikä tarvitse pelätä lasten syntymää. Odota vain kun olette joskus naimisissa niin, niitä syitä antamattomuuteen kyllä löytyy. Yksi neuvo minulla kuitenkin on jos avioliitossa oleva nainen pihtaa: Anna jo aikaisemmin illalla aviosiippasi ymmärtää, että tänään myöhemmin illalla olisi ehkä ihan kiva vähän... Kaikilla naisilla ei ole kykyäolla heti valmis yhdyntään kun heille siitä vihjaistaan. Vaan he tarvitsevat valmistautumis aikaa ja ikään kuin asiaan keskittymistä. Olet kyllä hellä ja homaavainen ja niin pitääkin olla. Suhteenne on kuitenkin melko hyvin, mutta jo viiden vuoden päästä se on väljähtynyt hyvin monilta. Minun vaimoni sanoi kahden kymmenen avioliitto vuoden jälkeen ostavansa minulle "Lolitan" Kun esitin hänelle että jos sekstattais. Loukkaannuin tästä niin, että siihen loppui meidän seksimme viideksitoista vuodeksi, eli siihen asti kun sitten vaimo oli kuollu ja kuopattu.

    • tapakristitty nainen

      Naurettavaa kaksinaismoralistista toimintaa avokiltasi :D Jos hän tulee viereesi alasti, tekee hän toiminnallaan tiettäväksi ja sallituksi sen mitä te molemmat haluatte, eli seksin. Hän vakaumuksensa vain on esteenä sille, ettei hän voi kertoa ääneen mitä oikeasti kaipaa ja haluaa.
      Jos asia on sinulle ongelma nyt, uskon etteivät nuo hänen todellisen toimintansa ja arvomaailman väliset ristiriidat avioliitonkaan kautta lopu ja ratkea. Niitä ongelmatilanteita tulee vain uusia ja varmasti eri muodoissa. Huora-madonna dilemma tulee olemaan aina läsnä. Hän toki saa syntinsä anteeksi pyytämällä, toisin kuin me tapakristityt ja pakanat :)
      Jos todella rakastat kumppaniasi, sinun tulee vain hyväksyä hänen omituiset, uskonnollisen vakaumuksen sävyttämätkin ominaisuutensa.

      • vaari4

        Jos hän kerran tulee riisuuntuneena viereesi, niin mitään epäilystä ei siitä ole, etteikö hän haluasi kiusata sinua jo nyt, jätä hyvä mies tuollaise uskovat nauttimaan siitä uskostaan yksinään. Minun mielestäni naisesi on piruista piruin, kun hän pystyy vielä teeskentelemään hurskasta muka. Et kai sä oo tyhmä hyvä veli kun vielä tuollaisen kanssa olet, lähde hyvä mies lätkimään, nyt kun olet vielä ehkä terve jos menet naimisiin hänen kanssaan niin ikuisen riesan hänestä saat.


    • Vaihtoehtoja on

      Ei kuulosta kovin tasapainoiselta tuo teidän suhde. Olet antanut kaikki eväät avokkisi reppuun. Jos nainen ei halua huolehtia sinun tarpeistasi, etsi sellainen joka huolehtii. En esim. ole vielä koskaan kuullut venäläisestä naisesta, joka pihtaisi mieheltään.

      Akka vaihtoon, saa mitä kerjäsi.

    • HJHKJHJJKH

      Jälleen joutava trolliavaus, joka saa koko joukon UPEITA vastauksia. Avaaja itse ei luonnollisesti mitään enää sano.

      Kyllä Suomi24 on HIENO palsta!!!!!

    • Ei SeXiä lainkaan?

      Jopa 35% naisista tunnustaa ettEI halua seksiä LAINKAAN.

      Älä osta sikaa säkissä, muuten voit katua sitä lopun elämääsi

      http://puumatar.blogspot.fi/2013/01/nuoret-naiset-vihaavat-seksia.html

      Kannattaa mennä naimisiin sellaisen ihmisen kanssa joka omaa samanlaisen seksuaalisen halukkuuden kuin itsekin.

      Naisesi löytää kyllä jonkun aseksuaali miehen itselleen ja on onnellinen.

    • on sulla ongelmat!

      tee näin: polvistu avonaisesi eteen ja sano: mennään naimisiin. Kun hän sanoo joo, varaa aika papin puheille. Varaatte ekan vapaan kirkko ajan, ja menette maimisiin. Ongelmasi on ratkaistu. Voit jatkaa elämääsi huoletta eteenpäin.

    • jipii15

      Eikö miehillä ole kuin vittu mielessä. Käykää maksullisilla, sitä vartenhan ne ovat!!

      • EI lumeliitto! SeXiä

        Ei tarvi kun ottaa sellaisen vaimon joka ymmärtää että avioliittoon KUULUU SEKSI!

        Eihän se muuten mikään avioliitto ole vaan pelkkä kaverisuhde?

        Miksi muutenkaan mennä naimisiin jollEI halua seksiä?

        Ettekö tajua NAImisiin meno tarkoittaa nimenomaa NAIMISTA?

        Ennen laki vaati että PITÄÄ rakastella, tai sitä ennen avioliitto ei edes ole voimassa!

        Kuninkaallisilla hovi jopa seurasi vieressä että kuningas ihan varmasti yhtyi tuoreeseen morsiammeensa, jotta varmistetaan ettei kyseessä ollut lumeliitto.

        Eron sai heti jos kertoi ettei toinen ole suostunut seksiin avioliittoon vihkimisen jälkeen.

        Koittakaa nyt ymmärtää että avo tai avioliittoon KUULUU SEKSI aivan olennaisena osana!


      • Avioliiton täyttymys
        EI lumeliitto! SeXiä kirjoitti:

        Ei tarvi kun ottaa sellaisen vaimon joka ymmärtää että avioliittoon KUULUU SEKSI!

        Eihän se muuten mikään avioliitto ole vaan pelkkä kaverisuhde?

        Miksi muutenkaan mennä naimisiin jollEI halua seksiä?

        Ettekö tajua NAImisiin meno tarkoittaa nimenomaa NAIMISTA?

        Ennen laki vaati että PITÄÄ rakastella, tai sitä ennen avioliitto ei edes ole voimassa!

        Kuninkaallisilla hovi jopa seurasi vieressä että kuningas ihan varmasti yhtyi tuoreeseen morsiammeensa, jotta varmistetaan ettei kyseessä ollut lumeliitto.

        Eron sai heti jos kertoi ettei toinen ole suostunut seksiin avioliittoon vihkimisen jälkeen.

        Koittakaa nyt ymmärtää että avo tai avioliittoon KUULUU SEKSI aivan olennaisena osana!

        "a marriage is not considered a binding contract until and unless it has been consummated."

        Jos nainen menee homon kanssa naimisiin, niin se ei ole virallinen avioliitto, vaan lumeliitto, koska siinä ei "consummation of a marriage" ole tapahtunut.

        Avioliitto ei ole siis savuttanut "täyttymystään".


    • Sehän on aivan normaali ja kannatettava asia, ettei anneta ennen papin aamenta, Harvoin sellaista nyky yhteiskunnassa edes tapahtuu. Sitä varten on miehelle annettu kaksi tervettä kättä, että voi itseään hoitaa.
      Avioliitossakin seksuaalisen kanssakäymis4en ainoa tarkoitus pitää olla lisääntyminen, vaimon saattaminen raskaaksi. Pelkän nautinnon takia, ei seksiä pidä harrastaa edes avioliitossa.
      Mies voi tietenkin käydä maksullisten naisten luona hoitamassa tarpeitaan, se on hyväksyttävää ja suositeltavaa.

    • Kolmisäikeinen lanka

      Kyllä tuo tarina voi olla tosikin. Siinä on varmaankin uskovainen/ uskovaisesta taustasta oleva nainen kyseessä, joka asuu yhdessä uskosta osattoman miehen kanssa ja silti ei voi täysin antautua, koska se sotii hänen omaatuntoaan vastaan.

      Kyseessä oleva mahdollisesti uskovainen nainen kulkee kuitenkin heikoilla jäillä ja hengellisenkin elämän laita voi olla vähän niin ja näin. Halut vievät ja niille on annettu periksi. Tilanne ei ole hyvä.

      Jos ko. nainen on todellakin uskossa (vaikka sivuraiteillakin), hänen olisi ymmärtääkseni oman hengellisen elämänsä ja uskossa pysymisen kannalta parempi erota tästä suhteesta, jossa hän nyt on ja tehdä parannus.

      Jos pari kuitenkin päättää mennä naimisiin, niin Jumalan täydellistä siunausta ja varjelusta tällaiselle liitolle ei voi luvata, sillä liiton tärkein, lujin ja kestävin yhdistävä tekijä puuttuu.

      Mikael Elmohoda kirjoittaa: "Jos Jumala ei ole molempien osapuolten kautta liitossa läsnä, on liitto enemmän tai vähemmän inhimillisen jaksamisen ja rakastamisen varassa. - - - Raamatun mukaista avioliittoa pitää kuitenkin yllä rakkaus isolla alkukirjaimella, eli Jumala itse."

      Siksi Raamattu todellakin varoittaa uskovan naimisiin menoa uskosta osattoman kanssa. Siihen liittyy omat todelliset vaaransa ja kärsimyksensä, kun ei jaeta yhteistä uskoa.


      http://mikaelelmolhoda.blogspot.fi/2011/02/avioliitoista-ei-uskovien-kanssa.html

    • seppoilmari3

      Älä vaan mene naimisiin ennen kuin tiedät ottaako se edes poskeen! Kiva ylläri hääyönä kun toinen ilmoittaa ettei tykkää imemisestä ja sormukset on jo sormessa.

    • Vaimo myy SeXiä

      Eräs avioliittoonsa pettynyt mies kertoo että:

      "Vaimo päätti 4 vuotta sitten ruveta seksittömään suhteeseen kanssani.
      ihan konkreettisesti hieno seksi loppui kuin tolppaan ja vaikka siitä sen jälkeen ollut puhetta jos toistakin mutta lopputuloksena on vain säälipillua 3-4 krt vuodessa.

      Nyt on aika vastaiskulle. Pääsin työrintamalla isossa yrityksessä positioon missä vuositulot ovat noin 230 000€/v. Vaimon tulot ovat jossain 25 000€ tietämille ja ensi-iskuna laitoin talouden menot puoliksi eli elellään sitten kämppis periaatteella jos ei muu kiinnosta.

      Laitoin myös muutamalle senssipalstalle seuranhakuilmoituksen ettei tarvitsisi koko ajan vain omaan käteen tyytyä, sen suhteen ollaan seuraavalla kannalla.

      Enpä usko että vaimolla riittää uskallus eroonkaan koska taloudellinen tasapaino ei nojaa omaisuuden eikä tulojen suhteen paljoakaan vaimoon päin. "

      Tämänkin miehen vaimo on aseksuaali tai seksuaalisesti estynyt nainen joka on jaksanut sen aikaa että saa miehen naimisiin, antaa seksiä, mutta nyt kun tilanne on vakiintunut, nainen kuvittelee ettei hänen enää tarvitse antaa. Koko aikana nainen ei ole halunnut seksiä, hän on vain "myynyt" sitä jotta saa aviomiehen. Naiset ostaa seksillä taloudellista turvaa ja läheisyyttä.

      Naiset eivät tajua että ILMAN SEKSIÄ avioliitto on vain KAVERIsuhde ei mikään oikea parisuhde.

      Seksi kuuluu parisuhteeseen!

      • vaari4

        Minulle tuli mieleen että suojaa omaisuutesi ja parempi palkkasi sten että teet avio ehto sopimuksen, joka tarkoittaisi sitä että ette peri toistenne omaisuutta jos ja kun ero tapahtuu,muuten ns vaimosi hyötyy sinusta ero tilanteessa, kun nyky lain mukaan omaisuus jakaantuu puolisoitten kesken eron sattuessa puoliksi kummallekkin.
        En kyllä ymmärrä miksi sitten tuollaisen kuiviaisen kassa yleensä olet. Hän ei mielestäni ole nainen niitten kuvausten pohjalta joita hänestä olet antanut


    • se siitä

      No jos ei anna niin mene naimisiin - tai lakkaa valittamasta?

    • Vähän kun Viipurissa

      Minulla oli ihan päinvastoin. Tapasimme huoltamolla joimme kahvit. Vein hänet sänkyyn alle tunninpäästä. Oli helppo nakki!
      Olimme avoliitossa 3v kunnes hän yhtääkkiä muutti pois ja kauas. Olen käynyt siellä kerran hoitamassa ja hän on käynyt kerran saamassa hoitoa täällä.
      Nyt hän sanoo että ei enää kiinnosta...tein hänelle 3v aikana isot rempat hänen huvilalleen josta piti tulla meidän yhteinen vanhuuden päivine talo. Muutimme sen ok taloksi.
      Osasi leperrellä vaikka kuinka jopa mun äidille 2pv ennen muuttoa! On muuten törkeää...naisiin pitää suhtautua todella varauksella. Olin suhteemme ajan 100% uskollinen joten siinä ei mitään ollut...hän lähti kokeilemaan siipiään.
      Toki hän asui ilmaiseksi miun asunnossa sen 3v koska hänellä ei ollut muuta kotia!
      Eikös ole mukavatilanne...jäin yksin kuin nalli kalliolle...nyt on selvinnyt hänen menneisyys se ei ole ihan puhdasta...3 edellistä on kuollut...miten ja missä tilanteissa??

      Oli ihan hyväksikäyttäjä....kukahan on seuraava uhri??

    • Kyl nainenkin haluu seksiä, ja munki mielestä se kuuluu parissuhteeseen, se et toinen ei haluu sitoutua väliin rassaa, mutta olen täs opetellu ottaan elämää taas hauskanpidon kannalta, miks mäkään sit kärsisin...mut jos oikeesti tulee joskus sellanen mies joka haluu sitoutua ja johon rakastun, niin olen 110% mukana niin henkisesti kuin ruumiillisestikin... ja kaikki valittajat, helvekon paljo pystyy ihan ite tekeen elämälleen jotain ja muuttaan ajattelutapaansa =)

    • annikola007

      KYSY!! Kysy avokilta että missä mennään :) Jos teillä on toimiva parisuhde pystytte keskustelemaan ihan mistä vaan.

    • Usko vaan

      Ei toi ole avoliitto vaan olette kämppiksiä tai ystäviä. Parisuhteeseen ja avioliittoon kuuluu seksi. Eikä tuo mimmin tule haluamaan seksiä edes sitä yhtä kertaa, kun on saanut haluamansa eli aviolitton ja lapset. Näin on.

    • Tyhmää

      Ai haluut hänet raskaaksi ennen aamenta, kun avoystäväs ei halua ennen aamenta koko seksiä! Tyhmä mies. Miksi asutte edes yhdessä.? Mee namisiin ja anna hänenkin nauttia seksistä .tolla periaatteella lapsi ilman aamenta saa hänet omissa silmissä häpeään.. Piä mies jormasi hänestä irti..

    • Ilman pärjäät(kö)?

      Oikein avoliitossa odottamassa avioliittoa ja seksiä. Sitä ei tuossa liitossa tule koskaan olemaan noilla eväillä. Kukin menköön tavallaan, mutta aloittajan on noilla pohjatiedoilla aivan turha kuvitella että joskus normaalina pidettävä seksielämä tuossa suhteessa alkaisi. Saati mkään nautinnollinen herkutteluseksi.

      • kukinmakunsamukaan

        Niin, viisikymmentä tai sata kommentoijamiestä jo on tässä ketjussa kertonut aikovansa avioliittoon himokkaan vosun kanssa, alttarille astelemaan vatsa pystyssä tepastelevan "yleisen patjan" kanssa. Onnellista perhe-elämää ja paljon lapsia vaan, jos aiemmat sukupuolitaudit eivät ole jo lapsentekokykyä pilanneet.


    • asianlaita

      "Toinen tulee lähelle sängyssä ihan nakuna, suuteleminen on ihanaa kimpassa.
      Kumminkin puolinen fyysinen valmiuskin on aivan selkeää, mutta vain ei avokki ei vain halua antautua.

      Tämä koetteli hermoani pitkään.

      Mutta eräänä yönä valveilla pyöriessäni, aloin kiehnäämään avokkia, lusikassa. "

      Minusta tuo että avokkisi nukkuu kanssasi alasti lusikassa kertoo hänen pitävän hellyydestä ja fyysisestä läheisyydestä. Ja minusta tuo kertoo siitä että rakkauden fyysinenkin puoli on hänelle erittäin tärkeä. Älä pilaa onneasi pakottamalla avokkiasi vaan odota rauhassa sillä uskon että "papin aamenen" jälkeen saat seksiä kyllästymiseen asti. Jos tunnet että hän on sinulle oikea niin mene ihmeessä naimisiin naisesi kanssa.

    • kokenuttietää

      Älä kajoa neuroottiseen pas-kaan.
      Jos ei anna pil-lua noin sitkeän yrityksen ja tuollaisen hankaamisen kanssa: UNOHDA ! Yksiselitteisesti.
      Maailmasta löytyy kuitenkin enimmäkseen normaaleja naisia, anna friikin pitää pil-lunsa. Ota kunnon tervepäinen nainen jolle seksi on luonnollinen osa parisuhdetta.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

        Jos nainen ei anna uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi ennen papin aamenta niin päätöstä on kunnioitettava. Muuten voi käydä niin että mies puhuu vielä kymmenen vuoden päästäkin siitä elämänsä naisesta joka lähti. Minusta suurempi kysymys on tuossa naisen suhtautuminen ehkäisyyn sillä harvalla "uskotomalla" miehellä on kuitenkaan toiveissa enempää kuin 1-3 lasta.


    • hehe

      naurattaa :D miehet haukkuu tääl suomi24 jakorasioiks jne. mutku joku pihtaa ja pitää ittensä puhtoisena ni sit haukutaan totaalliseen lyttyy

      ootte säälittäviä

    • AP Hyvin ymmällään.

      Asiassa onkin nyt uusi käänne.

      Avokin kuukautisia ei ole kuulunut nyt hyvään aikaan, insinörtti miehenä osaan sen verran laskea.

      Seksi onkin nyt alkanut olla "sallittua", tai ainakin siihen johtava esileikki.
      Seksin negatiivisyys on kadonnut, toinenkin on iloinen seksin jälkeen ja osallistuu asiaan aivan uudella otteella.

      Hyvänäin.

      Koskakohan kumppani minulle kertoo iloisesta perhetapahtumasta?

      Kaikki hyvin.

      • sinkkumies........

        Olet onnekas mies. Mars sormuskauppaan.


    • 2 sutaisija.

      Tuonhan avokin käyttäytymisen voi selittää varmaankin seuraavasti:

      - On itsekkin huomannut kuukautisten puuttuvan.
      - Sitten yrittää toimia siten että AP toteuttaisi lupauksensa aviosta,
      - Osaa valita pienemmän pahan YH versus antautua aloittajalle seksiin.

      AP:n pitää nyt lunastaa kaikki asiaanliittyvät lupaukset, koska avokki on saattanut alistua AP:n haluille hammastapurren. Jos yksikin lupaus jää puolitiehen avokki kokee mielessään tulleensa petetyksi hyvinkin vakavassa asiassa, tehdä lapsi joka muuttaa koko loppuelämän.

      Mutta onnea AP:lle, toivottavasti asiat ovat siten kun tänne olet kirjoittanut.

      • Jaskajokunen..

        Onkohan iloinen(?) perhetapahtuma jo varmistunut ?


    • Hyvin ymmällään.

      Tässä AP.

      Asiat naksahtivat elämässä ihanasti kohdalleen.

      Avopuoliso tuli raskaaksi.

      Avioiduimme neljännellä kuulla. Avokki ei saanut asiasta kerrottua minulle, vaan minun piti tentata onko hän raskaana.

      Nyt meillä on mailmanihanin poikalapsi, just nytkin konttailee keittiön lämmitetyllä klinkkerilattialla, jaloissani.

      Rakastamme toisiamme syvästi.
      Nykyisin kanssakäymisemme on ihan tavallista miehen ja naisen yhteiseloa.

      En ole päässyt perille vaimoni alkuajan käyttäytymisestä, enkä ole ajatellut sitä enää kyselläkään, elämässä on parasta elää eteenpäin, eikä olla menneisyyden vankina.

    • Ilmauskoa1920

      Uskokoon kuka uskoo, minä en ainakaan!

    • hommiinvaan

      Meillä riitti muutamat kunnon treffit ja himo seksiin ei siinä papin aamenista ollut tietoakaan eikä ole vieläkään ja yhdessä jo 24v.

    • HyvinYmmällään

      Tässä AP.

      - Elämä on ihanaa.
      - Saamme toisen kaivatun lapsemme ennen vuodenvaihdetta.
      - Ihmetyttää katkerat kirjoitukset täällä onneni mahdollisuudesta.
      - Spekulaatiot minusta, kirjoitan suomea vieraanakielenä, outot lauserakenteet saattavat olla peräisin eräästä keskieurooppalaisesta kielestä.

      • NäinMeillä

        "hmetyttää katkerat kirjoitukset täällä onneni mahdollisuudesta."

        No on kyllä varsin tavatonta että muutetaan yhteen ja ollaan siis avoliitossa mutta ei silti harrasteta seksiä. Sellaisesta en ole itse koskaan kuullut joten se kyllä pisti epäilemään tarinaa. Harvoin henkilö joka ei ole valmis seksiin myöskään haluaa muuttaa yhteen koska normaalisti se tarkoitata yhteiselmän aloittamista kaikilla tavoilla.
        Mutta hyvä jos teillä menee mukavasti.


    • eteenpäing

      Onneks mun avokki on avoimempi seksin suhteen, ehdittiin trefailee vajaa kaks kuukautta ja sitten piti jo aloittaa sextailu, naiseni toive, itse olisin vielä voinut odottaa sitä eka kertaa ja tutustuu paremmin. mutta kun seksiä saa ei kannata kieltäytyy.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5183
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      550
      2633
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2352
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2220
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      2007
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1654
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1535
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      127
      1241
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      128
      946
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      899
    Aihe