Hyvä Krista!

viisut

Seurasin ensimmäisen kerran koko skabaa, ja näistä biiseistä kyyllä paras voitti. Biisi on tarttuva, tuttuja melodiakuvioita kylläkin huomaa, mutta niinhän kaikissa.

Ihan kelvollinen kappale, ja kaunis laulaja.

64

1109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kettu mitä porukkaa

      Ding dong onpa kaunista... Sönköttäis ny vähä hurrin kieltä päälle... Tack tack vaan kaikki tyhmät ihmiset nolla pisteistä TÄNÄKIN vuonna. Äänestetään ens vuonna suomalainen edustaan. HÄVETTÄÄÄÄÄÄ

      • DINGDONGGIT

        DING DONG DING DONG...SINNE MENEE EUROVIISUJEN PUDOTUSRYHMÄÄN

    • Zero point

      Näin käy kun valta annetaan yleisölle. Taas kerran sieltä onnistuttiin poimimaan voittajaksi kaikkein huonoin kaikista kahdeksasta finalistista.

      • Faktaa.

        Sinä et tajua mitään euroviisuista , koska olet joku maalaisnuija. Euroviisuja ei voiteta, eikä siellä pärjätä ainakaan Saaren laulamalla tylsällä ja pliisulla kappaleella. Ainoa jolla on mahdollisuuksia on Kristan esittämällä Abba typpisella kipaleella, jonka tyyppiset ovat voittaneet jo aiemminkin. Tuomarit laittoivat Kristan myös kolmen kärkeen. Oletko sinä muka heitäkin pätevämpi? Heheheh!

      • Sinua pätevämpi
        Faktaa. kirjoitti:

        Euroviisuja jo 80-luvulta seuranneena, voin kertoa että esim. Mikael Saari olisi päässyt mukaan finaaliin, mutta tämä korni morsian dingdong biisillään ei sinne mene.
        Valitettavasti tuulipukukansa pääsee aina hämmentämään soppaa ja aiheuttaa sen ettei menestystä tule näissä(kään) viisuissa :)

      • kyssärimerggi
        Sinua pätevämpi kirjoitti:

        Euroviisuja jo 80-luvulta seuranneena, voin kertoa että esim. Mikael Saari olisi päässyt mukaan finaaliin, mutta tämä korni morsian dingdong biisillään ei sinne mene.
        Valitettavasti tuulipukukansa pääsee aina hämmentämään soppaa ja aiheuttaa sen ettei menestystä tule näissä(kään) viisuissa :)

        Ainoa juttu vaan, että ei tämä tuulipukukansa taaskaan äänestänyt vaan suomenruottalaiset ratkaisi jälleen kerran edustajamme noihin kisoihin ja oletettavasti lopputuloskin noista kisoista on edellisvuosien kaltainen. Ei mitään asiaa finaaliin. Onneks kisat on suht lähellä. Laivalla pääsee halvalla.

      • kataja7
        Faktaa. kirjoitti:

        Sinä et tajua mitään euroviisuista , koska olet joku maalaisnuija. Euroviisuja ei voiteta, eikä siellä pärjätä ainakaan Saaren laulamalla tylsällä ja pliisulla kappaleella. Ainoa jolla on mahdollisuuksia on Kristan esittämällä Abba typpisella kipaleella, jonka tyyppiset ovat voittaneet jo aiemminkin. Tuomarit laittoivat Kristan myös kolmen kärkeen. Oletko sinä muka heitäkin pätevämpi? Heheheh!

        Saaren laulamalla kappaleella olisimme FINAALISSA. Nyt Koko muu Eurooppa ihmettelee löylynlyömien suomalaisten musiikkimakua.

        SUOMI PUTOAA.

        LUE kommentit ESC sivustolta.

        Islanti sai buuauksia. Nyt on Suomen vuoro olla pelle.

      • -Nainen-
        Faktaa. kirjoitti:

        Sinä et tajua mitään euroviisuista , koska olet joku maalaisnuija. Euroviisuja ei voiteta, eikä siellä pärjätä ainakaan Saaren laulamalla tylsällä ja pliisulla kappaleella. Ainoa jolla on mahdollisuuksia on Kristan esittämällä Abba typpisella kipaleella, jonka tyyppiset ovat voittaneet jo aiemminkin. Tuomarit laittoivat Kristan myös kolmen kärkeen. Oletko sinä muka heitäkin pätevämpi? Heheheh!

        Viisuja jo noin 15-vuotta seuranneena voin sanoa, että Mikael Saaren biisillä olis ollu takuuvarma tiketti finaaliin ja olisi voinut jopa menestyä kisoissa. Kerrankin suomella olisi ollut MAHTAVA biisi tyrkyllä, mutta eipä kansalle kelvannut. Jo ensikuulemalta mulla meni kylmät väreet ja juuri sillä ensikuulemallahan ne euroviisukuulijatkin täytyy hyvin pitkälti hurmata. Kristan biisi ei aiheuttanut mitään kummempia tuntemuksia ensikuuleman perusteella. Mutta kyllä Krista oli kuitenkin toiseksi paras vaihtoehto tuosta porukasta, myös Kristan kappaleella päästään todennäköisesti finaaliin asti, mutta sen suuremmasta menestyksestä en tiedä. Noh on meillä ainakin iloinen renkutus tällä kertaa :) ainahan suomea moititaan synkäämielisestä musiikista...

    • taas kansa mokas

      Joutavaa mitäänsanomatonta jympytystä, joita mahtuu sata tusinaan. Roskaa verrattuna Mikaelin kappaleeseen ja esitykseen.

      • Loistava voittaja

        Tylsin kappale vuosiin, oli tämä Mikaelin esittämä virsi. Ei mitään sävelkulkua, joka olisi jäänyt muistiin. Viimeisten joukossa olisi ollut viisussa.

      • kaunista on

        MIKAEL !! Mahtavaa!!!

    • puss och kram!!

      hei tyypit nyt valittiin EUROVIISUA eli tästä joukosta valinta tehtiin oikein ja sillä siist

      • ding dong

        Nimenomaan. Ei oltu valitsemassa taiteellisinta kappaletta. Euroviisuissa ovat pärjänneet monesti aika hyville sijoille juuri tämän tyyppiset kappaleet.Ennen Lordia suomalaisista oli parhaiten pärjänneet sellaiset, kuin Tipitii ja Tom tom tom.

      • ei helmiä sioille

        Niin kylläkin. Mikaelin kappale olisi ollut liian hyvä sellaisiin roskakisoihin kuin Euroviisut.

      • sielunisairauhan
        ei helmiä sioille kirjoitti:

        Niin kylläkin. Mikaelin kappale olisi ollut liian hyvä sellaisiin roskakisoihin kuin Euroviisut.

        Kiitos tästä piristyksestä! Mikael oli todella loistava. Ensimmäinen suomalainen muusikko, joka kosketti esiintymisellään.

    • ....................

      PARAS VIISUBIISI VOITTI! Ennen finaalia liputin vielä Diandran puolesta, mutta finaalin aikana tuli tunne, että Krista pitäisi lähettää Malmöhön, ja kun voitto tuli, niin silloin sai tuulettaa!

      Olisi ollut TOSI NUIJAA, jos joku mikael saaren itkuvirsi olisi lähetetty euroviisuihin; siellähän pärjäävät nimenomaan Siegfridin esittämän kaltaiset biletysbiisit. Saaren laulun aikana yleisö olisi varmaan nukahtanut.

      HYVÄ KRISTA!

      • -Nainen-

        Olen seurannut viisuja jo pitkään ja voin sanoa, että myös balladeilla se skaba on voitettu. Sinne on turha lähettää purkkapoppia joka vuosi siinä toivossa, että ainahan ne viisut näillä voitetaan. Mikaelin biisi oli kaunis ja upea ja sillä olis ainakin takuulla menty finaaliin. Pääasia kuitenkin ettei Diandra voittanut. Diandra on kyllä upea laulaja, mutta biisi oli aivan liian mitään sanomaton. Kristalla parempi biisi ja on tämäkin edustaja ihan jees. Olisi vain ollut ilo laittaa meiltä kerrankin viisuihin noin upea kappale kun meillä on aina ollut vain keskinkertaisia biisejä. Olsi ollut kiva nähdä voiko suomi menestyä upealla biisillä vai suoritetaanko "arvonta" aina nappurien kesken.

      • Juha8222222
        -Nainen- kirjoitti:

        TOTTA JOKA SANA NAINEN.
        OLET SUOSIKKINI TÄÄLLÄ.
        LAITETAAN SUN NIMI MIELEEN!!!

      • MIES 63
        -Nainen- kirjoitti:

        Olen seurannut viisuja jo pitkään ja voin sanoa, että myös balladeilla se skaba on voitettu. Sinne on turha lähettää purkkapoppia joka vuosi siinä toivossa, että ainahan ne viisut näillä voitetaan. Mikaelin biisi oli kaunis ja upea ja sillä olis ainakin takuulla menty finaaliin. Pääasia kuitenkin ettei Diandra voittanut. Diandra on kyllä upea laulaja, mutta biisi oli aivan liian mitään sanomaton. Kristalla parempi biisi ja on tämäkin edustaja ihan jees. Olisi vain ollut ilo laittaa meiltä kerrankin viisuihin noin upea kappale kun meillä on aina ollut vain keskinkertaisia biisejä. Olsi ollut kiva nähdä voiko suomi menestyä upealla biisillä vai suoritetaanko "arvonta" aina nappurien kesken.

        Katsoin ensimmäistä kertaa eilen tämän lähetyksen ja ensimmäistä kertaa kuulin kaikki kappaleet niin johtopäätökseni oli että vertailuna Krista ja muut esiintyjät ovat vielä ala-asteella musiikissa mutta Dianra on lukion viimeisellä. Diandran kappaleesta kuuli heti sen että taustalla toimii ammattitaitoiset ihmiset ja kun vielä esiintyjänä on noin lahkas nuori tulevaisuuden lupaus. Syy tiputtamiseen vain oli se että Diandralla on jo hyvät suhteet luotu ulkomaille ja jotku suomalaiset musiikkimiehet (luulee olevansa) eivät ole tästä päässeet vetämään välistä, tämä näkyi tuomarien arvostelussa kun eivät oikein mitään tahtoneet uskaltaa sanoa kunnolla Dianran kappaleesta eli tuomarien sävelkorva on joko perseessä tai oliko ruotsin suomalaisten rahalla ollut merkitystä, tuomarien naama ja nimet mieleen. Jos tuomarit olisivat uskalteet antaa pisteet Diandralle kuten olisi pitänyt 9-10 niin puhelin äänestyksen jälkeen Diandra olisi ollut ykkönen, mutta nyt tuomarit antoivat kaikki vain 8 ( oliko annettu ohje että korkeintaan 8). Oliko äänestys eres laillinen koska ei todellisia tuloksia julkistettu eli kuinka monta soittoa tule kaikille jne. Saakos tämä uuden musiikin homma valtion tukia ?.No aivan lopuksi sama Kristan kappale ei tule finaaliin pääsemään ehkä olisi päässyt 70-80 luvulla mutta nykyään musiikinteossakin tarvitaan ammattitaitoa ja sävelkorvaa. No säästyypä rahat ettei ensivuonna tartte edustajaa lähettää. Tulevaisuudessa Diandra tekee Suomea tunnetuksi ulkomailla musiikillaan mutta Krista ehkä opiskelee ala-asteen opettajaksi johonkin ruottinkieliseen kouluun ja ehkä joku mamu sen vihkii kun se sitä niin pyytää. Osoitus oli taas kerran että meiltä puuttuu ammattitaito täysin musiikista. HYVÄ DIANDRA ÄLÄ PIITTAA NOISTA PASKOISTA NE ON VAAN KATEELLISIA JA JATKA SAMAAN MALLIIN OLIT EHDOTTOMASTI PARAS JA PARAS MITÄ ON KOSKAAN PITKÄÄN AIKAAN KUULTU EUROVIISUKARSINNOISSA SUOMESSA

    • Jesssss!!!!

      Kiva kappale. Iloinen, tarttuva. Parempi kuin diandran !
      Paras voitti !!! Hyvä Krista !!

      • :( :( :(

        Sääli vaan et viimeiseksi jäädään!!! Tack tack vaan kaikille ja ding dong.... :(

    • Nuukamuikkunen

      Jos Suomi olisi halunut kymmenen parhaan joukkoon,olisi se laittanut Redraman edustamaan Suomea,eikä pitäis jonkun skaban kautta valita edustaja.Edustajan pitäisi olla eliittisarjaa.Itse ehdottaisin euroviisuihin edustamaan Suomea joku seuraavista:Redrama ,Lauri Ylönen,Toni Kakko,Sturm und drang,Ville Valo.

    • Shit happens

      Hienoa Suomen kansa(Yle??) että taas osoititte tyhmyytenne äänestämällä tämän todella ala-arvoisen koko finaalin ylivoimaisesti surkeimman biisin Suomen edustajaksi. Ei kukaan itseään kunnoittava tyyppi voi ainakaan julkisesti tunnustaa äänestäneensä moista SHITTIÄ. Eli kyse on vaan siitä, että YLEn talous ei olisi kestänyt uusien Euroviisujen järjestämistä Suomessa. Järjestetty juttu ,niinkuin viime vuoden Voice Of Finlandissakin(vaikka eri kanava. Voittajan nimi oli jo puoli tuntia ennen suoran lähetyksen alkua teksti tv:ssä).Yle ei sentään moista mokannu.( jos jotain positiivista tästä haetaan.. ) Mikael Saari oli liian HYVÄ ja olisi voinut jopa voittaa viisut.. Jos tämä nyt on oikea äänestystulos.. SUOMI on hyvin sairas kansa..henkisesti

      • taustatuki123

        Kannattaa muistaa että Kristalla oli tukena suomenruotsalainen yhteisö.

        Varsin tasan Kristan ja Saaren kappaleet taisivat muuten mennä...

      • -Nainen-

        Kyllä viisuissa voi tuon tyyppisillä kappaleillakin menestyä ja kappale on ainakin suomalaisten normi musiikkimausta poiketen iloinen. Minäkin olisin kyllä laittanut Mikaelin kisoihin mieluummin. Kansa olisi kaiketi valinnut Diandran kun pääsi nousemaan kolmen kärkeen, eli parempi tämäkin. Mutta sitä jäin miettimään, että miksi kansan äänten jakautumista ei näytetty lainkaan ja miten kansan äänet yhteytettiin tuomariääniin? Ylehän on voinut kikkailla äänet haluamallaan tavalla esim. että saiko voittaja kymmenen pistettä, kakkonen yhdeksän jne. vai saiko voittaja 12 pistettä? Kun ei asiaa paljastettu alussa eikä lopussa niin se antaa ylelle suuret mahdollisuudet kikkailla tulosta haluamaansa suuntaan.

    • Yksi kaikkien ja...

      Hei, ei tää ollu munkaan suosikki, mutt mitä jos pidettäis kerrankin yhtä köyttä. Kaikkein suosikki ei voi voittaa ja moni ihan täyspäinen ystäväni on sanonut, että tää oli hyvä valinta. Mun suosikki oli Elina, mutta nyt kaikki pitämään peukkuja Kristalle!

    • fraasisanakirja

      ding-dong-itelles vaan,umk-kadonneitten fraasien metästys,naurattaa!

    • esitys ratkaisee

      Perinteinen euroviisuhumppa. Yleensähän tuollaisia pidetään suomalaisittain "juntteina", mutta jostakin syystä euroviisuissa "niitä ei pidetä juntteina".

      Saari on kerännyt eniten posiitivista palautetta ulkomaalaisilla foorumeilla...

      Siltikin vaikea esitys tämä Kristan. Showna oli kahden parhaan joukossa. Biisinä ärsyttävän normaali euroviisubiisi.

      Voi pärjätä silti hyvin euroviisuissa.

    • rajojen rikkoja

      Ainoa positiivinen puoli on siinä että Diandra jäi kolmanneksi. Sillä kappaleella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia euroviisuissa.

      Kristan biisi voi pärjätä yllättävän hyvin. Sopii muottiin "täydellisesti".

      Toisaalta oma suosikki Mikael Saari oli sellainen mitä euroviisuissa tuskin tullaan näkemään. Se olisi ollut jotakin täysin erikoista ja omintakeista, joka olisi rikkonut rajoja.

      Euroviisuissa olisi kuitenkin hieno erottautua, eikä olla samasta puusta kuin tusina muitakin samanlaisia biisejä. Kristan biisi ehkä erottuu ainoastaan teemalla niistä sadoista muista, mutta noin muutoin se on ihan peruseuroviisukauraa - ei mitään uutta.

    • mar618

      Vihdoinkin Suomessa on tajuttu, millainen biisi tarvitaan, jos aiotaan voittaa. Te, jotka tätä biisiä haukutte, ette vaan oikeesti tajua hyvän musiikin päälle. Veikkaus: Krista voittaa koko kilpailun, ja jos ei voita, niin ainakin on kolmen parhaan joukossa.

      • maruna3

        Osaatko englanninkieltä?
        Mene Facebookin Ja lue, mitä eurooppalaiset ajattelevat Suomen edustajasta.

        Tänä vuonna ei Suomea finaalissa nähdä!

      • ....................
        maruna3 kirjoitti:

        Osaatko englanninkieltä?
        Mene Facebookin Ja lue, mitä eurooppalaiset ajattelevat Suomen edustajasta.

        Tänä vuonna ei Suomea finaalissa nähdä!

        Ei kai nyt jonkun yksittäisen facebookin sivun 100 ihmistä sitä näytä, "mitä eurooppalaiset ajattelevat Suomen edustajasta"

        Selvää on, että Krista pääsee semeistä vielä finaaliin, ja menestyy sielläkin ainakin 10 parhaimman paikalle. SUURI YLEISÖ se Euroopassakin äänestää ja päättää, aivan kuten Suomessa, eikä mitkään yhdelle sivulle valikoituneet facebookkaajat.

      • mar618
        maruna3 kirjoitti:

        Osaatko englanninkieltä?
        Mene Facebookin Ja lue, mitä eurooppalaiset ajattelevat Suomen edustajasta.

        Tänä vuonna ei Suomea finaalissa nähdä!

        Musiikkimaku on mielipideasia.

      • Juha822222
        mar618 kirjoitti:

        Musiikkimaku on mielipideasia.

        joo mielipideasia toki toki mutta on eroja artistien ja bändien välillä, että mitkä on parempia ja mitkä huonompia.

      • neiti8

        luulen kyllä että edelleen olemme euroviisuissa viimeisiä. Lordin voitto euroviisuissa oli vain sattumien summa.että tuskin samaan pystymme tänä vuonna.

    • jukka poika

      Nykyisten suuntauksien mukaan ainoa oikea Suomea euroviisuissa edustava artisti voisi olla: Raappana.

    • Hörsöhelma

      Melkoinen "show" oli yritetty rakentaa, valitettavasti sekään ei peitellyt sitä tosiasiaa, että viisu oli huono ja tusinatavaraa.

    • Ihan vaan maalainen

      Krista on ehdottomasti paras valinta. Ei Ruotsissa pärjätä hymistelyllä.
      Krista näyttää hitsin hyvältä ja osaa oikeasti laulaa!
      Olemme ylpeitä.
      Onnea Krista!
      Ai joo...taustatanssijat voisi vaihtaa pukeutumistaan...piirretyt viikset heiveröisillä naisilla oli aika kamalaa katsottavaa. Tanssijat voisivat pukeutua morsiusneidoiksi. Naisenergia jyrää!

    • Ei ehkä menestystä

      On tullut seurattua euroviisuja telkkarista jo vuodesta 1960 lähtien ja tyylisuunnat ovat vuosien varrella muuttuneet paljonkin.
      Tämä Suomen edustaja on minuille melko tuntematon esiintyjä. Laulu ja sävelmä on suomalaisiin tarttuva ja saa helposti suosiota, mutta kuinka kauas se kantaa ?
      JOs ajattelee eurovision laulukilpailuja, niin sinne tämä tuotos on kuitenkin melko lailla heppoinen ja renkutuksen tuntuinen, joten ennustelen että matka katkeaa jo semifinaalivaiheeseen, sillä ulkomaiset raadit eivät anna paljoa pisteitä tälle vaikka siinä englanniksi lauletaankin.
      Ei pidä lietsoa mediassa yltiöoptimistisia toiveita menestymisestä kun sitä ei näillä eväillä kuitenkaan löydy tarpeeksi. Tämä on vain arkipäivän realismia.

    • Töttöröttöttöö

      Huuto alkaa jo ennakkoon . Voitetaan skabat vähän niin kuin Suomi, Ruotsi lätkämatseissa. Totuus on kumminkin toinen

    • allikkina

      Mun oma veikkaukseni on, että lopputulos on puhtaasti pelkkää politisointia. Miettikää, ketä on yleisradion hallituksessa. Heillä on kokoomuksen puoluekirjat taskussa. Ketkä pyörittää tätä maata? Kokoomus. Ja nyt kun maamme talous on kuralla ja noiden kisojen voitto edellyttäisi kisojen järjestämistä suomessa, Oli siis pakko valita voittajaksi biisi, joka ei varmasti pärjää kisoissa, koska kisojen järjestäminen olisi ajanut maamme talouden konkurssiin. Siksipä mm. Mikael Saarta ei valittu voittajaksi, joka olisi taatusti uponnut eurooppalaiseen yleisöön. Nyt suomenruottalaiset äänestivät kolmannen kerran peräkkäin esiintyjämme ja veikkaanpa, että sijoitus on edellisvuosien kaltainen: floppi, ei asiaa finaaliin. Korjatkaa jos olen väärässä.

    • korni mikä korni

      Samaa luokkaa tämä Kristan korni jumputus kuin Fredin aikoinaan viisuissa esittämä "Pylly vasten pyllyä, pum, pum"

    • junttibiisi

      Mitä muuta voi odottaa kansalta joka äänestää aina vaan Kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi.

    • Ohjeet Ensi Vuodelle

      Suomi on tunnettu yleisesti euroviisujen ehkäpä huonoimmaksi valitsijaksi, mutta näillä neljällä ohjeella on Suomella vielä hyvätkin mahdollisuudet pärjätä.

      1. Euroviisujen kultainen sääntö: Englanti!!. Ilman tätä voitosta on turha edes miettiä tai haaveilla. Esim: Viime vuosien voittajien laulukielet (2008-): 2008: Englanti, 2009: Englanti, 2010: Englanti, 2011: Englanti, 2012: Englanti. Luulen, että tämä riittää selitykseksi.

      2. Seuraavana vuonna kun valitsette euroviisuedustajaa, niin älkää miettikö sitä mikä kuulostaa teidän mielestänne hyvältä, vaan miettikää mikä kuulostaa muiden maiden kansalaisten mielestä hyvältä. Esim: Eurovision.tv:n sivuilla hehkutettiin paljon Diandraa ja Mikael Saarta, mutta valinta meni taas väärään suuntaan heihin nähden.

      3. Oletteko tienneet, että Ruotsi valitsee euroviisuedustajansa muiden maiden antamilla äänillä, mikä tarkoittaisi varmaan automaattista voittoa. Viime vuoden voittaja Loreen valittiin juuri tällä tavalla. http://fi.wikipedia.org/wiki/Melodifestivalen_2012 (Katsokaa sivun alaosan tulostaulukko!). Miksei Suomi tekisi näin?

      4. Kun nämä kohdat ovat täyttyneet, niin luottakaa edustajaan!!!!!!!

      • Toisaalta heti 2007 voitti ihan omalla äidinkielellään laulanut henkilö. Pitäis kai katsoa myös prosenttiosuuksia millä kielellä ovat laulaneet ennenkuin voidaan tehdä johtopäätöksiä. Uskon kyllä, että tilastollisesti varmaan on parempi laulaa englanniksi, muttei menestys ole siitä kiinni. Ruotsissa nähtävästi pyritään optimoimaan menestys euroviisuissa. Noinhan se on hyvä tehdä, kun musiikkimaku vaihtelee maittain.

        Herää kuitenkin kysymys, että onko voitto kuitenkaan tärkein asia euroviisuissa vai pyritäänkö esimerkiksi herättämään muissa maissa mielenkiintoa Suomea kohtaan. tällöin voisi olla parempi lähettää jokin aivan omaperäinen ja perisuomalainen nunnukanunnuka-ukko sinne. Tuo Siegfriedin kappale oli kyllä minusta niin epäsuomalainen kuin olla jo voi. Ei me noin mukapositiivisia olla :-) Saaren kappale oli minusta enemmän suomalaista. Itse pidin paljon great wide northin kappaleesta. Olisivat jotenkin poroja saaneet mukaan showhun niin olisi tullut eksotiikkaa :-)

      • fghfxggdffdzdf
        abckissakävelee kirjoitti:

        Toisaalta heti 2007 voitti ihan omalla äidinkielellään laulanut henkilö. Pitäis kai katsoa myös prosenttiosuuksia millä kielellä ovat laulaneet ennenkuin voidaan tehdä johtopäätöksiä. Uskon kyllä, että tilastollisesti varmaan on parempi laulaa englanniksi, muttei menestys ole siitä kiinni. Ruotsissa nähtävästi pyritään optimoimaan menestys euroviisuissa. Noinhan se on hyvä tehdä, kun musiikkimaku vaihtelee maittain.

        "Herää kuitenkin kysymys, että onko voitto kuitenkaan tärkein asia euroviisuissa vai pyritäänkö esimerkiksi herättämään muissa maissa mielenkiintoa Suomea kohtaan"

        Just joo. Lähetetään tästä lähin sitten olympialaisiin urheilijoita, jotka juoksee 100 metrin juoksun takaperin, heittää keihästä silmät peitettynä ja tekee jääkiekossa maaleja vain omaan maaliin. Ei tulisi voittoa, mutta herätettäisiin mielenkiintoa muissa maissa.

      • fghfxggdffdzdf kirjoitti:

        En pidä noita ihan verrattavina. En usko, että esimerkiksi matkailijat lähtevät Suomeen katsomaan takaperinjuoksijoita. Nunnukaukkoja lappiin sen sijaan mentäisiin katsomaan. Eikä olympialaisiin niin vain lähetetä kilpailijoita vaan heillä pitää olla tietty tulostaso.

      • asdfsdefSA

        Niin pitää olla tulostaso myös euroviisuissa, koska se on laulukilpailu, eikä mikään matkailumainostapahtuma. Matkailijoita varten on kyllä sitten olemassa matkailumessuja ja muita kanavia, joissa voidaan mainostaa Suomea matkailijoille.

      • höhlä

        3. Oletteko tienneet, että Ruotsi valitsee euroviisuedustajansa muiden maiden antamilla äänillä, mikä tarkoittaisi varmaan automaattista voittoa. Miksei Suomi tekisi näin?

        Koska suomi ei halua enää toistamiseen järjestää moisia kisoja, koska ne tuottaa pelkästään tappiota! Miksi ylipäänsä suomi lähettää ketään sinne edustamaan?

      • asdfsdefSA kirjoitti:

        Niin pitää olla tulostaso myös euroviisuissa, koska se on laulukilpailu, eikä mikään matkailumainostapahtuma. Matkailijoita varten on kyllä sitten olemassa matkailumessuja ja muita kanavia, joissa voidaan mainostaa Suomea matkailijoille.

        Mulla varmaan aiheuttaa kitkaa aivoissa se seikka, että jos ajatellaan, että kummassakin suorituksessa on osana päämäärää kansallishengen luonti. Tällöin urheilukilpailussa kilpailtaessa se ei erotu sieltä itse suorituksessa. Laulukilpailussa sen sijaan jossa on mukana vahva showmeininki, jos pyritään vain voittoon tämä kansalliskomponentti voi hävitä suorituksessa. En pidä nyt täysin matkailumessuina noita vaan heitin esimerkkinä mielenkiinnosta, mitä Suomi sana herättää muissa maissa (joka voi johtaa myös siihen lisääntyneeseen matkailuun.)

      • Juha8222222
        abckissakävelee kirjoitti:

        Toisaalta heti 2007 voitti ihan omalla äidinkielellään laulanut henkilö. Pitäis kai katsoa myös prosenttiosuuksia millä kielellä ovat laulaneet ennenkuin voidaan tehdä johtopäätöksiä. Uskon kyllä, että tilastollisesti varmaan on parempi laulaa englanniksi, muttei menestys ole siitä kiinni. Ruotsissa nähtävästi pyritään optimoimaan menestys euroviisuissa. Noinhan se on hyvä tehdä, kun musiikkimaku vaihtelee maittain.

        Herää kuitenkin kysymys, että onko voitto kuitenkaan tärkein asia euroviisuissa vai pyritäänkö esimerkiksi herättämään muissa maissa mielenkiintoa Suomea kohtaan. tällöin voisi olla parempi lähettää jokin aivan omaperäinen ja perisuomalainen nunnukanunnuka-ukko sinne. Tuo Siegfriedin kappale oli kyllä minusta niin epäsuomalainen kuin olla jo voi. Ei me noin mukapositiivisia olla :-) Saaren kappale oli minusta enemmän suomalaista. Itse pidin paljon great wide northin kappaleesta. Olisivat jotenkin poroja saaneet mukaan showhun niin olisi tullut eksotiikkaa :-)

        Tuossa on pointtia paljon mitä sanot.
        Tosin Saaren kaltaista artistia ei ehkä tulla koskaan arvostamaan Suomessa erityisen paljon.
        mutta saa nähdä olenko väärässä.

        Toki jo kakkoseksi pääseminen oli kova sana, mut eri asia sitten miten ihmiset alkaa ostamaan hänen levyjään tulevaisuudessa.

        Musiikki on tyyliluokkaa ei liian poikkeavaa ja voi olla että heppu menestyy tosi hyvin, mutta itse arvostan juuri tuota poikkeavuutta musiikissa.
        Liian moni tekee asiat simppelisti ja samaan tyyliin eikä erotu massasta.
        Hyvät artistit/bändit on sellaisia jotka eroittuu massasta ja yleensä ne on semmosia joiden levyjä ei osteta niin paljoa.

    • ESCapade

      Kyllä tällä likalla ja biisillä on selvät mahdollisuudet, MUTTA lavashowhun täytyy kyllä panostaa!

      Yleensä siinä kohtaan ruvetaan nuukailemaan väärässä paikassa ja pilataan olemassa olevat mahkut. Euroviisut on TELEVISIOITAVA kisa, ei siinä missään pelkistetyllä "live-karismalla" yleisön edessä pönöttämällä pisteitä kahmita.

      Mistä tuli mieleeni, että ONNEKS sentään EI valittu tätä sateen liottaman koiranpaskan värisessä puvussaan uikuttanutta moppitukkaa, Mikael Saari, mikä lie!

      Sehän on kun mikäkin mies-Pernilla, hitto soikoon, eikä ees yhtä hyvä sillä ainakaan Pernilla ei vetänyt epävireessä.

      • höhlä

        Harmi, ettei lähettänyt Mikaelia, sillä ulkomaalaiset todellakin tykkäsi tuosta biisistä.

      • s<dgfsfsaf
        höhlä kirjoitti:

        Harmi, ettei lähettänyt Mikaelia, sillä ulkomaalaiset todellakin tykkäsi tuosta biisistä.

        No jos joku kourallinen nettikirjoittelijoita tykkäsi siitä itkuvirrestä, niin siinä se "ulkomaalaisten tykkääminen" sitten olikin.

      • escape5

        Krista on muuten Jutta Urpilaisen näköinen.

        Ps en tykännyt kappaleesta yhtään.

      • Juha822222
        höhlä kirjoitti:

        Harmi, ettei lähettänyt Mikaelia, sillä ulkomaalaiset todellakin tykkäsi tuosta biisistä.

        joo ulkomaalaiset tykkäsi mutta Suomalaiset ei )=
        LOL anna mun nauraa se meijän tietotasosta hah.

        Sarkasmia.

        Ja harvoin jos koskaan Suomessa balladeilla on päästy viisuihin.
        Ei tuu heti mitään mieleen oikein.

      • Botsametniä
        escape5 kirjoitti:

        Krista on muuten Jutta Urpilaisen näköinen.

        Ps en tykännyt kappaleesta yhtään.

        Lada Gagakin on Jutta Urpilaisen näköinen :D!

    • Toinen kanava

      Toiselta kanavalta meni mielenkiintoisempaa ohjelmaa.
      Mistä voi kuunnella nää euroviisut?

      En siis kuullut näitä ja en voi tykätä mitään.
      No vähän vaihtelin kanavaa kyllä.

      Mitä tulee lehtiarvioihin, niin ei sykähdyttänyt Krista ulkonäön puolesta ainakaan, typerää tekstiä sanottavansa.

      Diandra on vielä niin nuori.

      Odottakaahan! Diandrasta on tulossa tähti, kunhan vähän kasvaa vielä!
      Seuraava Euroviisupalkinto tulee, kun Diandra pääsee paremmalla kappaleella (ja puvunvalinnalla) mukaan! Kynsien näyttö oli tyhmää ja niin lapsellista!

      Mikael on upeannäköinen nuori mies, se vähä mitä kanavanvaihdon aikana näytti vaikutti kuitenkin liian vakavalta Euro-viisuihin.

    • ek-99

      En ymmärrä olenkaa miten Krista Siegfrids voitti tämän kisan, kappale oli laimeaa, halpaa ja perus purkkapoppia ei tule menestymään viisuissa. Minun mielestäni MIkael Saaren kappale oli paljon parempi ja sillä kappaleella Suomi olisi voinut päästä finaaliin ja pärjätäkin siellä...

    • ESCapade

      höhlä
      10.2.2013 14:10
      1
      Sulje
      Harmi, ettei lähettänyt Mikaelia, sillä ulkomaalaiset todellakin tykkäsi tuosta biisistä.

      No jee! Youtubessahan näkee miten se-ja-se jostain maailman ääristä kirjoittaa miten Kaija Kärkisen, Cat Catin, Jasminen, Edean, Waldo's Peoplen ja uusimpana Pernillan monin muiden muassa olis kuulemma pitäny voittaa. Paljastaa hyvin näiden "ulkomaisten tykkääjien" mielipiteen painoarvon.

      ek-99
      10.2.2013 15:02
      0
      Sulje
      En ymmärrä olenkaa miten Krista Siegfrids voitti tämän kisan, kappale oli laimeaa, halpaa ja perus purkkapoppia ei tule menestymään viisuissa. Minun mielestäni MIkael Saaren kappale oli paljon parempi ja sillä kappaleella Suomi olisi voinut päästä finaaliin ja pärjätäkin siellä...

      Muistuu mieleeni vuosi 2006 jolloin Annikan "Shanghan Valot" olis pitänyt varmana voittajana lähettää kisaan jumboksi päätyvän Lordi-hirvityksen sijaan. Nyyh!Nyyh!Yäääh!

      En toki oo Lordi-fani, ihan arsesta koko bändi, mutta MENESTYKSEN kannalta näkee miten näiden unelmavävyjen ja -miniöiden voitto ei tule sillä, että Suomessa tädit ja sedät tykkää.

    • åpolöäkjpä

      Oli onni että Krista voitti. Mikaelilla oli todella ihana biisi, mutta se ei todellakaan olisi pärjännyt Euroviisuissa. Kristan ansiosta meillä on hyvät mahollisuudet voittoon (jota tuskin tulee, mutta toivotaan!).

    • viisutietäjä

      Kolmas kerta peräkäin, kun suomenruotsalainen voittaa ---> huomaa taas missä euroviisuja seurataan, kun aina äänestävät omiaan vaikka miten huono biisi olisi ja sen takia taas koko Suomen kansa saa hävetä. Käykäähän lukemassa euroviisujen sivulta mitä mieltä muut eurooppalaiset ovat mieltä, 150 komenttia ja kolme niistä positiivista ja ne ovat kumminkin tulevia äänestäjiä eli paljon ääniä on todellakin tulossa.... Nykyisin euroviisuissa arvostetaan laulua ja kuinka kappale tulkitaan esim Norja 2010 Rybak ja sitä olisi tarjonut Mikael Saari, mutta ei Suomea menee edustamaan purkkapoppia laulava tekopyhä blondi eli jumbo ja taas ollaan.

    • muu6

      Kovatasoinen UMK kisa tänä vuonna.
      Krista laittaa itsensä likoon , varmin valinta viisuihin. Finaalipaikka on saletti.

    • ei jatkoon

      Kristan kappale on heppoinen hersio 90-luvun jenkkilläisestä tyttöpopista. Euroviisujen kyseessä ollen mietin, mitkä maat antavat tälle ääniä. Ruotsilta ja Virolta on naapurimaina pakko tulla jotakin. Lisäksi hajapisteitä Bulgarialta, Latvialta ja Maltalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2508
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      2416
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe