kun kaveri ei puhu! :(

ei olisi.

Et voi tehdä asian hyväksi mitään.

Okei..kurja vaan kun hän on niin sulkeutunut aina ikävien asioiden suhteen..vaikkei tarvitsisi! hän ei jotenkin halua/uskalla näyttää tunteitaan, en tiedä mitä hän siinä pelkää..mahdollisia tunteenpurkauksia? ollaan kuitenkin hyviä ystäviä vaikkakin tunnettu vasta pari vuotta..toivottavasti tämä ajan kanssa muuttuu ja hän uskaltaa alkaa näyttää niitä toisiakin tunteita ja puhumaan ikävistäkin asioista luottaen etten pelästy, ajattele hänestä mitään negatiivista tai karkaa..

Voiskohan mahdollisesti olla siitä kyse, ettei halua puhua sinulle kun ei luota? oletko puhunut hänen asioistaan joskus jollekkin eteenpäin ja hän on saanut siitä tietää (juoruilua). tai ei halua kuormittaa sinua hänen mieltä painavista asioista, pitää sinua terapeuttina? ehkä et osaa tukea häntä niin kuin hän toivoisi.

En ole kyllä juoruillut hänen asioitaan koskaan eteenpäin, en niin tekisi muutenkaan mutta siis en olisi edes liiemmin voinut kun hän ei ikävistä asioista oikein puhu. Toisaalta ei hänelle mitään kamalaa tässä ole tapahtunutkaan, mutta onhan meillä kaikilla kurjia tilanteita ja vaiheita elämässämme niin niistä hän saattaa harvoin ohimennen mainita, mutta kun esittää jatkokysymyksiä niin sulkeutuu oikeastaan samantien, ei todellakaan avaudu sen enempää tai anna tuneille valtaa. Mutta en kyllä ole voinut hänen luottamustaan pettää kun ollaan oltu kavereita ja tunnettu vasta niin vähän aikaa (=n 2v) että muistan kyllä suurinpiirtein aiheet joista olemme keskustelleet ja tilanteet joten ei niistä oikeen ole voinut juorutakaan sitten. Hän ei ole koskaan avautunut minulle joten en ole voinut edes juoruta mistään.

Tuo taas on yksi uusi näkökulma ja vaihtoehto että ei haluaisi kuormittaa minua omilla murheillaan...tein selväksi että olen kyllä aina valmis kuuntelemaan. Hän on vaan todella sulkeutunut, en tiedä pitäisikö jutella siitä hänen kanssaan ja kysyä suoraan miksi näin ja vakuuttaa etten minä mene rikki ja kestän kyllä.

Ole vain hyvä reilu reipas ystävä, älä vainoa puhumisenpakolla ja inttämisellä. Se ajaa hänet vain kauemmas suojakuoreensa. Johtuu kotioloista, jossa ei ole saanut puhua ongelmista, oltiin vain kuin raskaita ongelmia ei olisi olemassakaan "julkisesti".

Autat jo olemassaolollasi paljon. Hän tietää voivansa puhua mutta ei halua vielä.

moi kaveri mitä sun nimi on

Mulla ja mun kaverilla on riita ja se ei suostu puhuu vaikka oon kiltti mitä teen?

Ehkä se paha olo liittyy sinuun ja ei halua olla tekemisissä. Sinä vaan saat hänet pahalle tuulelle? Voi olla niinkin.

Tarpeeksi hankala kun olla ei halua enää puhua kellekään. Ei luota, ei uskalla, ei jaksa, ei enää välitä tai halua. Ei sitä voi kukaan muuttaa. Ei nekään jotka oikeasti itsemurhaan päätyvät yleensä siitä huutele.

Jos voisin kysyä, nii mitä voin tehdä, koska paras ystäväni on ollut viimeset kaksi kuukautta tosi vaitelias minulle. Ennen kerroimme kaiken toisillemme, eikä meidän välillä ollut salaisuuksia. Nykyään tämä ystävä ei kerro paljon mitään, ja tunnen syyllisyyttä, että olisin pettänyt hänen luottamuksen. Tuntuu myös, ettei hän enää kuuntele. Vaikka onki vanha keskustelu, niin kysyn silti.

Puhuminen ei todellakaan välttämättä ja joka tilanteessa aina auta. Se on joku ihme klisee, jonka joku on joskus keksinyt.

Läsnäolo ilman puhumista voi olla joskus parempaa tukea kuin lypsää toista puhumaan. Jos joku on läpeensä kyllästynyt tilanteeseensa, niin miksi hän vielä sen lisäksi haluaisi jauhaa siitä tilanteestaan puhumalla, vastailemalla uteluihin?

Ehkä voi silloin sanoa, että vaikka et halua puhua, niin olen tukena, ja jos joskus haluat puhua, niin kuuntelen. Kannattaa siis keskittyä siihen, mitä itse haluaa antaa sille kärsivälle osapuolelle, eikä vaatia siltä kärsivältä osapuolelta jotain, kuten suun avaamista.

Toisekseen, enin osa ihmisitä ei osaa vain kuunnella, vaan yleensä aletaan tyrkyttämään myös neuvoja tai jakelemaan omia kommentteja tilanteesta, kertoilemaan esimerkkejä siitä, mitä itse tekisi samassa tilanteessa taai muuta vastaavaa. Se voi olla yksi syy siihen, miksi aina ei haluta puhua. Minulla se lopetti asioistani kertomisen, koska aina alettiin neuvoa, vaikka en neuvoa pyytänyt. Ei tyydytty siis vain kuuntelemaan, vaikka nimenomaan se olisi huijentanut oloani. Nevominen taas oli erittäin rasittavaa.

Minulla myös kokemusta ystävästä, joka ei puhu murheistaan, vaikka sen näkee kauas, että 'tuska" painaa. Ollaan oltu ystäviä jo 20 vuotta. Asiasta on puhuttu, jopa hieman "riideltykin", koska en halua, että nämä "terapeuttiset" keskustelut ovat yksipuolista. Itse olen hänelle kertonut, kun joku asia vaivaa ja vaikka ollaan siitäkin puhuttu, että keskustelujen pitäisi olla molemminpuolista, niin hän ei avaudu, sanoo vain, ettei pysty avautumaan. Kyllä minulle vain väkisin on tullut sellainen tunne, ettei hän luota minuun, vaikka koskaan en ole luottamusta pettänyt.
Lisäksi hän on useamman kerran minulle sanonut, että olen hänelle ainoa tosi ystävä, koska hän ei ystäväkseen helpolla ketään päästä. On kuulema jonkinlainen "erakkotyyppi".
Yhteydenpitommekin on melko "yksipuolista". Minä aloitan aina viestittelyt. Hän vastaa kyllä, mutta itse aloittaa viestittely ehkä "kerran vuodessa" ja kun asiasta mainitsin, niin hän sanoi suoraan, että meillä on hieman eri käsitys ystävyydestä....
Taitaa kuitenkin ikävä kyllä olla aika päättää tällainen ystävyys, koska useista keskusteluista huolimatta tilanne on vuodesta toiseen ollut sama, enkä minäkään loputtomiin voi odottaa toisen "avatumista"