Mies Briteissä - Mitä teen?:-(

lalalalalal90

Asuin Briteissä tuossa aikaisemmin puolitoista vuotta ja rakastuin koko maahan ja ennen kaikkea kyseiseen kaupunkiin, Lontooseen. Joka tapauksessa sainkin yllättäen koulupaikan Suomesta ja muutin takaisin Suomeen, koska Lontoossakaan ei nyt enää ollut mitään ja olin todella kyllästynyt tekemään paskaduuneja...

Tapailin tuolloin kuitenkin loppuvaiheessa erästä miestä, jolle taisin menettää sydämeni täysin, mutta jostain syystä oletin ettei hän halua olla oikeasti kanssani, joten Suomeen muuttaminen oli yksi ja sama. Nyt on kulunut 4kk kun muutin Suomeen takaisin ja sen koko ajan olen jutellut oikeastaan 24/7 tuon miesystäväni kanssa joka asuu siellä Briteissä edelleen ja nyt palaset on loksahtaneet siten paikoilleen, ttä sovittiin ettei tapailla muita enää. Ollaan virallisesti pariskunta, vaikka välimatkaa onkin.

MUTTA en tiedä yhtään mitä tekisin, minulla on koulu täällä mikä kestäisi vielä vuoteen 2015, mutta en yksinkertaisesti tiedä kestänkö tuota aikaa etäsuhteessa ja onko se edes mahdollista. Mulla ei ole täällä Suomessa yhtään mitään. Koko tän ajan mitä olen asunut täällä olen vain miettinyt mitä hittoa mä täällä teen, miksen jäänyt englantiin. Nyt jos lähtisin Englantiin en tiedä miten asiat hoituisivat, koulutuskin pitäisi hankkia(opiskelen yliopistossa tällä hetkellä) - Sinällään kait voisi hakea Lontooseen kouluun, mutta en tiedä kuinka järkevää sekään olisi... tutkinto venyisi aika paljon ainakin. Mulla on täällä ystäviä, mutta heilläkin omat miehensä ja omat elämänsä, mä tunnen itseni täällä vain muukalaiseksi, aina tuntenut... En ole koskaan seurustellut Suomalaisen miehen kanssa ja tiedän ettei se tällaisessa maassa tule koskeen toteutumaankaan, koska ajattelen niin eri tavoin kuin moni muu - päällimmäisenä 24/7 haluni pois maasta.

Mitä tekisit tilanteessani? Brittimieheni sanoi, että on valmis odottamaan, mutta en tiedä onko minusta siihen, että haahuilen päivät pitkät yksinään ja mietin vain mitä hittoa teen tässä maassa.

5

412

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sarea

      Ilmeisesti amk-tutkintoa suoritat? Sen pystyy vetämään vähän tiukempaan tahtiin jos opiskelee myös kesät. Harjoittelut pystyy tekemään ulkomailla, pitää vaan itse olla aktiivinen. Opparinkin voi tehdä englannista käsin :) kyllä se siitä! Oikeasti nyt asennetta vaan, kannattaa se koulu Suomessa suorittaa sitä arvostetaan myös ulkomailla.

    • ap.

      Opiskelen yliopistossa ja en pysty mitenkään tiukentamaan tahtiakaan. Tiedän, briteissä jos missäin koulutuksella on väliä:(

    • max missing

      Opiskelen myös Suomessa ja bongasin poikaystävän hollannista vähän yli vuosi sitten.

      Ei se helppoa ole.. Ollaan oltu sen verta onnekkaita, että ollaan nähty aina 1-3 kk välein. Kun toisella on lomaa. Jos rahaa ei ole niin töihin vain. Kyllä sitä muutaman päivän kuukaudessa voi kärsiä jos sillä saa liput useammin rakkaan luokse.

      Yliopistossa en tiedä miten lomat menee, mutta voihan mieskin tulla sun luokse. Jos ei oo valmis tulemaan sun luokse Suomeen niin unohda koko tyyppi.

      Ikävän kanssa joutuu valitettavasti pomppimaan pitkään.. Itsellä opiskelut onneksi jo sen verran loppusuoralla (ja miehellä myös) että kohta päästään asumaan yhteen. Mutta aina jokaisen yhdessäolo ajan jälkeen joutuu miettimään milloin elämä suo seuraavan hetken. Epävarmuutta..

      Mutta rakkaus kasvaa vahvemmaksi ja sitä enempi arvostaa toisen läsnäoloa. Tekisi mieli heittää kuravedet niiden naamalle jotka valittaa inttileskeyttä. Mutta toisaalta, jokainen suhde erilainen...

      Se täytyy tunnustella onko teidän suhde sellainen joka kestää.

      Oma on kestänyt jo yli vuoden, uskon että se kestää vielä pitkään. Jos joskus meinaa usko hiipua kuuntelen(tai lauleskelen) Jason Mrazin biisiä "I wont give up".

      Tsemppiä. :)

    • UkLove

      oma kestänyt noin 3½ vuotta, ja vielä mennään!, sama tilanne kuin melkeenpä sulla mies briteissä minä suomessa. Nähdään parin kuukauden välein, vaikeeta on, mut kyllä se kestää jos molemmat jaksaa vaan odottaa ja laittaa parastaan suhteeseen peliin. Tärkein juttu on että puhutte päivittäin miten nyt aikaa on, itse päivittäin niin paljon kun kerkiän. Kivoin juttu kaukosuhteessa kyllä on se, sitten ku taas pääset näkemään miehes pitkän ajan jälkee. Se tunne on aivan mieletön joka kerta pitkän ajan jälkeen. Mut kyllä se on sitten sen arvosta ku toi tuska loppuu ja pääsee ihan muuttamaan samaan maahan, varmasti! Vaikka ite tässä tuskatilanteessa vielä olenkin. Goodluck to you ! Stay strong, you can do it.

    • britinvaimo

      Mulla oli sama tilanne. Tapasin miehen Englannissa vaihdossa ollessani, palasin Suomeen opiskelemaan opintoni loppuun ja asuimme tuolloin erossa toisistamme, opintojen jälkeen muutin Englantiin ja teimme molemmat perus minimum wage hommia Briteissä kunnes tajusimme sen minkä olisi pitänyt tajuta jo silloin piinavassa etäsuhteessa eläessämme: miksi minun piti muuttaa sinne miksei asuttaisi Suomessa? No nyt olemme asuneet täällä Suomessa pari vuotta ja menimme naimisiinkin viime kesänä. Suomessa talous ja työllisyys paljon paremmat tällä hetkellä kuin Briteissä.. Voisiko tämä olla mahdollisuus myös teille? Englantilainenkin on viihtynyt täällä hyvin ja jos haluatte lukea hänen kokemuksistaan Suomesta ja mahdollisesti varautua siihen mikä tulisi olemaan suurin kulttuurishokki kumppanillenne täällä lukekaa ihmeessä tarkemmin asiasta täältä http://englantilainen-suomessa.blogspot.fi/ toivottavasti on avuksi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      553
      1801
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      64
      681
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe