Heips,
Olen 22-vuotias mies, jolle on sattunut ja tapahtunut elämässä melko normaaleita asioita, joista kukaan vain ei tunnu kirjoittavan mitään.
Niimpä ajattelin itselleni kasata pienen tarinan jotta voisin hahmottaa oman elämäntilanteeni eri perspektiivistä.
Tässä istun ties monetta kertaa kotona, yksin ja itseäni vihaisesti peilistä katsoen. Miksi? No toivottavasti saan sen kirjoitettua ymmärrettävästi,
ei lukijaa vaan itseäni ajatellen. Tällä hetkellä olen useasti jätetty, usein jättänyt ja ei niin useasti petetty. Olen myöskin jollain tapaa kietoutunut alkoholin
ympärille jo heti ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen. Kirjoitan ensimmäisestä vastoinkäymisestäni, koska en nyt jaksa kirjoittaa ja/tai jaksa muistella yksityiskohtaisesti jokaista suhdettani.
Palataan ajassa taaksepäin neljä vuotta ja katsotaan mitä on tapahtunut.
Joskus vuoden 2008 kesällä menin silloisen tyttöystäväni C:n kanssa matkalle Italiaan, hänen sukulaistensa luo, josta matkaa oli tarkoitus jatkaa
Sardiniaan hänen setänsä kanssa. Tuo matka oli elämässäni ensimmäinen vastoinkäymisen hetki. Tyttöystäväni meni ennen minua Italiaan, koska minulla
oli kyseiseen aikaan töitä, enkä päässyt lähtemään samana ajankohtana. Tuon ensimmäisen viikon ollessamme erossa keskutelimme paljon netin välityksellä
ja yritimme pitää päivittäin yhteyttä. Ensimmäistä kertaa suhteemme aikana huomasin, että C oli jotenkin hieman poissaolevan tuntuinen keskuteluidemme aikana.
En kuitenkaan vielä siinä vaiheessa tiennyt mitä tulevan pitää.
Vihdoin päästään hetkeen jolloin pääsin matkustamaan hänen luokseen Italiaan, silloisen nuoren rakkauden
"pitkän" eron jälkeen. Kun pääsin paikalle, oli minua vastassa hänen setänsä.. yksin. Olin hieman hämilläni, mutten kuitenkaan asiaa sen kummemmin miettinyt.
Vihdoin pääsin hänen setänsä luokse ja näin hänet. Hän oli juurikin samannäköinen kuin lähtiessään, paitsi jokin hänestä paistoi läpi. Se oli tunne jota en tunnistanut hänen kasvoiltaan.
Vietimme päivän ja illan pitäen hauskaa kuten aina ennenkin siellä ollessamme. Seuraavana aamuna nukuimme pommiin ja meinasimme myöhästyä lautalta, joka meidät vei Sardiniaan.
Tyttöystäväni oli etäinen edeltäväni illan sekä koko matkan ajan Sardiniaan.
Yhtäkkiä kesken ajomatkan sain viestin puhelimeeni, itselleni tuntemattomasta numerosta, jossa
oli italiaksi tekstiä, josta kuitenkin tunnistin kaksi sanaa "Cri" ja "Bella". Cri oli tyttöystäväni lempinimi italiassa porukan kesken ja jälkimmäistä tuskin tarvitsee kenellekään
selittää. Tässä vaiheessa en asiaan varsinaisesti reagoinut millään tapaa paitsi mielessäni ajattelin jonkun olevan pielessä.
Kolmantena päivänä ollessamme Sardiniassa en enää kestänyt C:n poissaolevuutta ja outoa käytöstä. Niimpä otin puhelimeni ja kaivoin vastaanottamani viestin ja näytin sen tyttöystäväni sedälle.
Hänen ilmeensä oli paljastava. Vihainen siis toisin sanoen. Hän haukkuin C:n silmieni edessä "Puttana" oli tuo sana jonka tunnistin, huora suomennettuna.
Tämän jälkeen C lähti itkien ulos talosta ja hänen setänsä tuli luokseni selittäen tilanteen jonka hän viestistä oli ymmärtänyt.
C oli viikon ajan, siis silloin kun en vielä itse ollut saapunut italiaan. Tapaillut hänen setänsä ystävää Mauroa ja heillä oli ollut hieman intiimimpää toimintaa.
Tuo hetki elämästäni on syöpynyt mieleeni ja pahasti.
Loppuaika Sardiniassa meni "juhlien" juomalla runsaasti alkoholia, jota en siihen aikaan vielä käyttänyt kovinkaan
paljoa, johtuen etten halunnut örveltää kännissä sekä pilveä polttaen. Näillä kahdella asialla hukutin pahanolon tunteeni ja tästä seurasi puoli vuotta kestävä
alamäki meidän suhteemme saralta. En suinkaan jättänyt C:tä vaan koitin selvittää tilanteen tavalliseen tapaani, puhumalla.
Saimme sovittua yhteisistä pelisäännöistä ja jatkoimme aina aika ajoin riidellen ja palaten tähän samaan tapahtumaan.
Jossain vaiheessa samantapainen asia kuitenkin toistui, tosin ei samanlaisessa mittakaavassa vaan pienessä ja lyhyemmässä. Olimme risteilyllä ja tapasimme parivaljakon
joka koostui kahdesta supliikkimiehestä. Toinen heistä nousi paremmin keskustelussa esiin johtuen meidän kahden yhteisestä tekijästä, nimestämme. Olimme kaimoja ja molemmat
aikalailla samanhenkisiä. Risteilyn jälkeen kuitenkin unohdin heidät, enkä ajatellut heitä sen koommin.
.....
Olen 22-vuotias mies, jolle on sattunut ja tapahtunut elämässä melko normaaleita asioita, joista kukaan vain ei tunnu kirjoittavan mitään.
Niimpä ajattelin itselleni kasata pienen tarinan jotta voisin hahmottaa oman elämäntilanteeni eri perspektiivistä.
Tässä istun ties monetta kertaa kotona, yksin ja itseäni vihaisesti peilistä katsoen. Miksi? No toivottavasti saan sen kirjoitettua ymmärrettävästi,
ei lukijaa vaan itseäni ajatellen. Tällä hetkellä olen useasti jätetty, usein jättänyt ja ei niin useasti petetty. Olen myöskin jollain tapaa kietoutunut alkoholin
ympärille jo heti ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen. Kirjoitan ensimmäisestä vastoinkäymisestäni, koska en nyt jaksa kirjoittaa ja/tai jaksa muistella yksityiskohtaisesti jokaista suhdettani.
Palataan ajassa taaksepäin neljä vuotta ja katsotaan mitä on tapahtunut.
Joskus vuoden 2008 kesällä menin silloisen tyttöystäväni C:n kanssa matkalle Italiaan, hänen sukulaistensa luo, josta matkaa oli tarkoitus jatkaa
Sardiniaan hänen setänsä kanssa. Tuo matka oli elämässäni ensimmäinen vastoinkäymisen hetki. Tyttöystäväni meni ennen minua Italiaan, koska minulla
oli kyseiseen aikaan töitä, enkä päässyt lähtemään samana ajankohtana. Tuon ensimmäisen viikon ollessamme erossa keskutelimme paljon netin välityksellä
ja yritimme pitää päivittäin yhteyttä. Ensimmäistä kertaa suhteemme aikana huomasin, että C oli jotenkin hieman poissaolevan tuntuinen keskuteluidemme aikana.
En kuitenkaan vielä siinä vaiheessa tiennyt mitä tulevan pitää.
Vihdoin päästään hetkeen jolloin pääsin matkustamaan hänen luokseen Italiaan, silloisen nuoren rakkauden
"pitkän" eron jälkeen. Kun pääsin paikalle, oli minua vastassa hänen setänsä.. yksin. Olin hieman hämilläni, mutten kuitenkaan asiaa sen kummemmin miettinyt.
Vihdoin pääsin hänen setänsä luokse ja näin hänet. Hän oli juurikin samannäköinen kuin lähtiessään, paitsi jokin hänestä paistoi läpi. Se oli tunne jota en tunnistanut hänen kasvoiltaan.
Vietimme päivän ja illan pitäen hauskaa kuten aina ennenkin siellä ollessamme. Seuraavana aamuna nukuimme pommiin ja meinasimme myöhästyä lautalta, joka meidät vei Sardiniaan.
Tyttöystäväni oli etäinen edeltäväni illan sekä koko matkan ajan Sardiniaan.
Yhtäkkiä kesken ajomatkan sain viestin puhelimeeni, itselleni tuntemattomasta numerosta, jossa
oli italiaksi tekstiä, josta kuitenkin tunnistin kaksi sanaa "Cri" ja "Bella". Cri oli tyttöystäväni lempinimi italiassa porukan kesken ja jälkimmäistä tuskin tarvitsee kenellekään
selittää. Tässä vaiheessa en asiaan varsinaisesti reagoinut millään tapaa paitsi mielessäni ajattelin jonkun olevan pielessä.
Kolmantena päivänä ollessamme Sardiniassa en enää kestänyt C:n poissaolevuutta ja outoa käytöstä. Niimpä otin puhelimeni ja kaivoin vastaanottamani viestin ja näytin sen tyttöystäväni sedälle.
Hänen ilmeensä oli paljastava. Vihainen siis toisin sanoen. Hän haukkuin C:n silmieni edessä "Puttana" oli tuo sana jonka tunnistin, huora suomennettuna.
Tämän jälkeen C lähti itkien ulos talosta ja hänen setänsä tuli luokseni selittäen tilanteen jonka hän viestistä oli ymmärtänyt.
C oli viikon ajan, siis silloin kun en vielä itse ollut saapunut italiaan. Tapaillut hänen setänsä ystävää Mauroa ja heillä oli ollut hieman intiimimpää toimintaa.
Tuo hetki elämästäni on syöpynyt mieleeni ja pahasti.
Loppuaika Sardiniassa meni "juhlien" juomalla runsaasti alkoholia, jota en siihen aikaan vielä käyttänyt kovinkaan
paljoa, johtuen etten halunnut örveltää kännissä sekä pilveä polttaen. Näillä kahdella asialla hukutin pahanolon tunteeni ja tästä seurasi puoli vuotta kestävä
alamäki meidän suhteemme saralta. En suinkaan jättänyt C:tä vaan koitin selvittää tilanteen tavalliseen tapaani, puhumalla.
Saimme sovittua yhteisistä pelisäännöistä ja jatkoimme aina aika ajoin riidellen ja palaten tähän samaan tapahtumaan.
Jossain vaiheessa samantapainen asia kuitenkin toistui, tosin ei samanlaisessa mittakaavassa vaan pienessä ja lyhyemmässä. Olimme risteilyllä ja tapasimme parivaljakon
joka koostui kahdesta supliikkimiehestä. Toinen heistä nousi paremmin keskustelussa esiin johtuen meidän kahden yhteisestä tekijästä, nimestämme. Olimme kaimoja ja molemmat
aikalailla samanhenkisiä. Risteilyn jälkeen kuitenkin unohdin heidät, enkä ajatellut heitä sen koommin.
.....
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eräänä iltana pidimme ystäviemme kanssa illanistujaisia ja kaikilla oli nähtävästi hauskaa. Kuitenkin jossain vaiheessa iltaa
huomasin, että joku henkilö puuttuu, se oli minun tyttöystäväni. Kysyin ystäviltäni josko joku heistä olisi nähnyt häntä, tietysti ensin ajattelin hänen nauttineen liikaa
alkoholia ja menneen vessaan oksentamaan. Kiersin asunnon ympäri ja viimein löysin hänet yläkerrasta erittäin säikähtänyt ilme kasvoillaan.
Kävi ilmi, että hän jutteli intiimisti puhelimessa laivalla tavanneeni kaimani kanssa. Tästä selvittiin samaan tapaan kuin aiemmasta ja muutaman kuukauden kuluttua C lähti kavereidensa
kanssa viettämään iltaa ja minä omieni. Tuona iltana erosimme tai toisinsanoen minut jätettiin, puhelimitse ja syyksi sain vain yhden asian. Minä olen tylsä.
Tästä seurasi usean kuukauden satunnainen riitely ja väittely jolloin ensi kertaa elämässäni oikeasti ryyppäsin. Join lähes päivittäin ja huomasin pystyväni näyttelemään iloista alkoholin
vaikutuksesta johtuen, tosin jokaista tekopirteää iltaa seurasi aamu jolloin kaikki tuntui entistä pahemmalta ja tili näytti entistä tyhjemmältä. Tässä kohtaa elämäni alkoi suistua radaltaan, tosin
en voinut enää juoda muutaman kuukauden jälkeen, koska jouduin lähtemään puolustusvoimille suorittamaan asepalvelustani.
Ensimmäiset puoli vuotta olin surun murtama ja yöllä muiden nukkuessa usein itkin itseni uneen ajatellen kaikkea mitä olin menettänyt. Tuona aikana aina kasarmilta poistuessani tartuin vanhaan
lohtuun, alkoholiin ja näin siirryin maailmaan, jossa työtä tehdään kun pitää ja kun työ loppuu niin siirrytään juomaan.
Tuon pahimman ajan oltuani ja lohdutettuani itseäni alkoholilla sain viimein mielenrauhan menneeltä. Se oli aivan normaali päivä, mitään hienoa ei tapahtunut. Otin lyhyet päiväunet kesken päivän kun
sain siihen tilaisuuden ja noilta unilta herättyäni oloni oli hyvä ja ehjä.
Olin selvinnyt erosta, en kuollut suruun vaikka sitä aika-ajoin paljon toivoinkin. Tämän jälkeen olin kyllä tekemisissä edellisen tyttöystäväni kanssa, mutta hän ei herättänyt minkäänlaisia tunteita minussa.
Lopulta vapaus koitti ja olin nuori, vetreä ja täynnä intoa jahtaamaan kauniita tyttöjä. Tosin ainoalla erotuksella aiempaan elämääni. Aina kun lähdin "radalle" niin alkoholi maistui ja maistui
todella hyvin. Olin elämäni huipulla, ainakin omasta mielestäni. Lainaten edesmennyttä ystävääni, joka kuvaili minua sanoilla "Hulivili huolia vailla". Jatkoin tällaista elämää reilun vuoden, aloittaen
ja lopettaen erinäisiä suhteita kauniimman osapuolen edustajien kanssa. En kuitenkaan lähde erottelemaan näitä suhteita vaikka ne ovat osin vaikuttaneet nykyiseen minääni.
Jossain vaiheessa huomasin, etteivät tytöt enää kiinnostaneet samalla tavalla kuin ennen ja silloin
kun lähdin radalle niin en yrittänyt iskeä naisia saati vastannut iskuyrityksiin. Iltani koostui tuolloin vain juomisesta ja kavereiden kanssa höpöttämisestä.
Aloin ensi kertaa havahtua todellisuuteen.. todellisuuteen jossa ei pidetä hauskaa vaan jossa yritetään olla murjottamatta ja lopulta päädytään kotiin yksin murjottamaan. Kännissä.
Kaiken hauskanpidon keskellä huomasin olevani yksin. Yhtä yksin kun silloin ennenkuin sain mielenrauhan nuoruuden suhteeltani. Halusin jotain enemmän ja jotain parempaa.
Kauan riuduttuani tässä yksinäisyyden tuskassa sain haluamani, tosin en ollut valmistautunut siihen. Maailma jossa elin oli tehnyt minusta skeptisen ja säälittävän ihmisen.
Tuolloin halusin muutosta ja kun minulle sitä tarjottiin, en osannut ottaa sitä vastaan vaikka kuinka yritin. Viimein kun aloin pikkuhiljaa elämään todellisuudessa ja huomasin, että minulla
on jotain hienoa ja mahtavaa käsissäni, niin pääni alkoi temppuilemaan ja sotimaan onnellisuuttani vastaan. Elin sodan ja rakkauden välimaastossa. Mieleni valtasivat menneet mielleyhtymät
petetyksi ja jätetyksi tulemisesta. Pelkäsin tulevani hylätyksi, jääväni yksin ja pakotettu jatkamaan alkoholin täyteistä itsesäälissä rypemistä. Nämä kaksi maailmaa kohtasivat ja tuhosivat heikomman
juuri alkaneen iloisuuden. Sodan hetkellä turvauduin alkoholiin ja uskoin sen poistavan ongelmat, herääväni aamulla ja huomanneeni sen olevan vain pahaa unta. Toisin kävi kuten varmaan arvata saattaa,
muutenhan en tätä kirjoittaisi. Tällä hetkellä kun olen taas pohjalla ja tunteeni tuosta onnesta ovat ristiriitaiset, tiedän paloja totuudesta, tiedän valheita ja tiedän osan olevan omaa mielikuvitustani.
Kuitenkaan millään tapahtuneella ei ole varsinaista pääosaa tapahtuneessa, kaikki ne ovat vain sivunäyttelijöitä jotka peittivät todellisen tarinan. Tarinan jonka jopa päähenkilöt unohtivat, koska he
siirtyivät katsomaan sivurooleissa esiintyviä tapahtumia.
....
Tätä kirjoittaessani kirjoitan tätä edelleen itselleni aikeenani näyttää tämä sinulle, mutta en luultavasti sitä tee. Olet tehnyt minulle hyvin huolellisesti selväksi, että meidän tarinamme paloi pohjaan.
Vihaan itseäni, koska en toiminut kun olisi pitänyt toimia ja toimin kun olisi pitänyt olla tekemättä mitään. Tiedän ettei elämäni lopu tähän ja joskus varmasti voin taas olla onnellinen. En vain enää jaksa,
en jaksa heittäytyä suhteeseen ja huomata sen olevan toimimaton. En myöskään halua tyytyä siihen, että joku tykkää minusta ja minä en hänestä tai toisinpäin. En halua joutua jättämään ketään tai tulla jätetyksi.
Miksi pitäisi ottaa kaikki positiivisena kokemuksena ja jatkaa matkaa? Lopulta huomaan olevani vanha, enkä ole vieläkään löytänyt ketään tai jos olen niin se johtuu siitä, että olen tyytynyt johonkin, koska kyllästyin
etsimään. Onko mitään järkeä pariutua uudestaan ja uudestaan. Luultavasti tämä johtaa siihen minkä meidän vanhemmistamme huomaa. Kaikki eroavat kun ei olekaan enää mitään yhteistä, koska ei rakasteta ja selvitetä asioita.
Olisiko helpompaa selvittää aiemmin toimineen parisuhteen ongelmat ja jatkaa kuin rakentaa parisuhde olemattomuudelle?
Nyt en enää jaksa kirjoittaa.
Ei ole nainen avain onneen, vaikka niin minäkin aikaisemmin luulin. Nykyään seurustelun ensiluokkaisen naisen kanssa, mutta olen silti yhtä tyytymätön elämääni kuin aina ennenkin. Tästä on seurannut tiettyä vapautta kun olen tajunnut, ettei tyytyväisyyteni ole naisesta kiinni. Lähinnä vertaisin seurustelua ja sinkkuutta siten, että seurustelu on kuin ydinkeskustassa asuisi hyvillä mestoila. Sinkkuna olo puolestaan vertautuu siihen kun asuisi kaukana keskustasta. Matkoihin menee aikaa ja paljon aikaa ja energiaa tuhlautuu, kun ei voi mennä miten haluaa, vaan mennään bussiaikataulujen yms ehdoilla. V*ttumaistahan se on, mutta ei suoranaisesti vaikuta siihen kuinka tyytyväinen elämäänsä on.
Kärsit, koska sinulla on romanttisia haavekuvia naisista ja heidän luonnostaan. Jahka näistä pääset, niin tasonaisia alkaa sinunkin ympäriläsi pörräämään. Siinä vaiheessa et tosin jaksa samalla tavalla innostua heidän seurastaan.