olen ollut pari vuotta osa-aikaisessa työsuhteessa, siinä samalla myös hetken ammattikoulussa jonka tosin jätin kesken. minulla olisi mahdollisuus saada ensi- tai sitä seuraavana kuuna työharjoittelupaikka, mietinkin että onko tällöin mahdollista saada työmarkkinatukea jos jättäisin nykyisen työpaikkani heti? en haluaisi tehdä töitä seitsemänä päivänä viikossa siksi että saisin maksettua vuokrani nykyisen työpaikkani palkoilla.
työmarkkinatuki?
ah ja voih
180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Työn voi lopettaa ilman karenssia omasta pyynnöstä vain siten, että työ päättyy edellisenä päivänä, kun uusi alkaa seuraavana päivänä.
Eihän työharjoitteluita enää ole, joten en ymmärrä täysin kysymystäsi.