the scorpions

eihän ne scorpparit sitten ehtineetkään eläkkeelle ennen ku jo alottivat jälleen jos nyt kerkesivät lopettaakaan!nyt jo tulossa 2uutta albumia yksi vanhoista ylijäämäbiiseistä80luvulta nykypäivään uudelleen sovitettina ja toinen julkaisu täysin uusia kipaleita!lisäksi kaksi uutta dvd julkaisua eli dokkari yhtyeen urasta ja toinen vika livekeikkataltiointi!lisäksi luvattu koko uran kattavaa cd dvd boxia ja kirjaa yms!kun ajattelee että laulaja klaus meinekin jo 65v ja perustaja rudolf schenkerkin samaa ikäluokkaa niin pakko ihailla rockäijien kuntoa vaikkeivät enää hypikään lavalla tai tee savage amusement ihmispyramidia joka scorppareiden tavaramerkeistä yksi!mutta se tärkein eli musa ja rockkaaminen livenä käy yhä upeasti kuin aina ennenkin!itse olen seurannut scorppareita 80luvun alusta lähtien ja ilo nähdä kuinka ovat juuri tällähetkellä kuin aikanaan suosionsa huippuvuosina mutta paljon kokeneempina!tuhkimotarina siis jatkuu yhä!rock you like a hurricane
3227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja jälleen tulossa Suomeenkin! Yeah!

Äänestä

Hieno bändi.

Suosikki levyni on Tokyo Tapes, aivan uskomaton live levy. Meinaan.. soittavat kitaraa niin pirusti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


the scorpions no.1! kirjoitti:

eihän ne scorpparit sitten ehtineetkään eläkkeelle ennen ku jo alottivat jälleen jos nyt kerkesivät lopettaakaan!nyt jo tulossa 2uutta albumia yksi vanhoista ylijäämäbiiseistä80luvulta nykypäivään uudelleen sovitettina ja toinen julkaisu täysin uusia kipaleita!lisäksi kaksi uutta dvd julkaisua eli dokkari yhtyeen urasta ja toinen vika livekeikkataltiointi!lisäksi luvattu koko uran kattavaa cd dvd boxia ja kirjaa yms!kun ajattelee että laulaja klaus meinekin jo 65v ja perustaja rudolf schenkerkin samaa ikäluokkaa niin pakko ihailla rockäijien kuntoa vaikkeivät enää hypikään lavalla tai tee savage amusement ihmispyramidia joka scorppareiden tavaramerkeistä yksi!mutta se tärkein eli musa ja rockkaaminen livenä käy yhä upeasti kuin aina ennenkin!itse olen seurannut scorppareita 80luvun alusta lähtien ja ilo nähdä kuinka ovat juuri tällähetkellä kuin aikanaan suosionsa huippuvuosina mutta paljon kokeneempina!tuhkimotarina siis jatkuu yhä!rock you like a hurricane

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu