Olenko ainoa? Vai löytyykö meitä muita?
Ihan pienestä työstä muistan haaveilleeni isosta perheestä, monta lasta mutta EI miestä!
Puhuin siitä usein kotona, ja mun haaveille hymyiltiin vähän säälivästi.
Ja kuinkas sitten kävikään: mulla on 2 lasta, tyttö ja poika, mutta ei sitä miestä enkä sellaista edes halua!
Olen alusta asti tehnyt molempien lasten isille, että mitään parisuhdetta perinteiseen perhe-tyyliin en halua. Olen molemmat käynyt synnyttämässä yksin, ja isälle soittanut sairaalasta että täällä olis valmis paketti, tule atsomaan jos haluat.
Toinen häipyi elämästämme kohta synnytyksen jälkeen, eikä antanut itsestään mitään kuulua kymmeneen vuoteen. Sitten otti yhteyttä poikaansa, tapasikin kerran, mutta poikaa ei kiinnostanut.
Toisen isä osoitti laimeaa kiinnostusta kolme-neljä vuotta. Sitten löysi uuden vakituisen ja kiinnostus loppui. Muutimme lasten kanssa ulkomaille missä edelleen asumme. Meillä on ollut hyvä onnellinen elämä yhdessä, olemme erittäin läheisiä ja meillä on avoimet luottamukselliset välit. Kumpikaam ei pelkää sanoa että rakastan sua äiti, mutta ei pelkää myöskään osoitttaa mieltään!
Kummaltakaan isältä en elatusmaksua ole saanut enkä kaivannut. Minulla on hyvä työ ja ammatti, pärjäämme mainiosti omillamme. Nuoremman isä alkoi taas muutaman vuoden jälkeen ottaa yhteyttä tytöön, ja tyttö vierailikin useana kesänä Suomessa kuukauden verran. Kunnes isänsä uusi pani siihen stopin.
Mutta, kaikesta huolimatta molemmat lapseni pärjäävät hyvin. Ovat kunnollisia ja vastuuta ottavia nuoria. On kokeilleet omat kokeilunsa ja hullutuksensa, mutta kotiin on aina saanut tulla turvallisilla mielin. (Ja niin on tulleet heidän kaverinsakin!)
Mitään säännöllisesti vaihtuvaa "isä"-kokoelmaa ei meillä ole rampannut. Lasten ei ole tarvinnut herätä aamulla arvuuttelemalla että minkähänlainen örvelö sieltä äidin vierestä mahtaakaan kömpiä!? Minulle on perhe se kaikkein tärkein, en vain millään voi sopeutua ajatukseen miehestä nurkissani! Lapsia olisi saanut tulla enemmänkin, mutta meillä on ollut erittäin hyvä näin kolmestaankin!
Ihan pienestä työstä muistan haaveilleeni isosta perheestä, monta lasta mutta EI miestä!
Puhuin siitä usein kotona, ja mun haaveille hymyiltiin vähän säälivästi.
Ja kuinkas sitten kävikään: mulla on 2 lasta, tyttö ja poika, mutta ei sitä miestä enkä sellaista edes halua!
Olen alusta asti tehnyt molempien lasten isille, että mitään parisuhdetta perinteiseen perhe-tyyliin en halua. Olen molemmat käynyt synnyttämässä yksin, ja isälle soittanut sairaalasta että täällä olis valmis paketti, tule atsomaan jos haluat.
Toinen häipyi elämästämme kohta synnytyksen jälkeen, eikä antanut itsestään mitään kuulua kymmeneen vuoteen. Sitten otti yhteyttä poikaansa, tapasikin kerran, mutta poikaa ei kiinnostanut.
Toisen isä osoitti laimeaa kiinnostusta kolme-neljä vuotta. Sitten löysi uuden vakituisen ja kiinnostus loppui. Muutimme lasten kanssa ulkomaille missä edelleen asumme. Meillä on ollut hyvä onnellinen elämä yhdessä, olemme erittäin läheisiä ja meillä on avoimet luottamukselliset välit. Kumpikaam ei pelkää sanoa että rakastan sua äiti, mutta ei pelkää myöskään osoitttaa mieltään!
Kummaltakaan isältä en elatusmaksua ole saanut enkä kaivannut. Minulla on hyvä työ ja ammatti, pärjäämme mainiosti omillamme. Nuoremman isä alkoi taas muutaman vuoden jälkeen ottaa yhteyttä tytöön, ja tyttö vierailikin useana kesänä Suomessa kuukauden verran. Kunnes isänsä uusi pani siihen stopin.
Mutta, kaikesta huolimatta molemmat lapseni pärjäävät hyvin. Ovat kunnollisia ja vastuuta ottavia nuoria. On kokeilleet omat kokeilunsa ja hullutuksensa, mutta kotiin on aina saanut tulla turvallisilla mielin. (Ja niin on tulleet heidän kaverinsakin!)
Mitään säännöllisesti vaihtuvaa "isä"-kokoelmaa ei meillä ole rampannut. Lasten ei ole tarvinnut herätä aamulla arvuuttelemalla että minkähänlainen örvelö sieltä äidin vierestä mahtaakaan kömpiä!? Minulle on perhe se kaikkein tärkein, en vain millään voi sopeutua ajatukseen miehestä nurkissani! Lapsia olisi saanut tulla enemmänkin, mutta meillä on ollut erittäin hyvä näin kolmestaankin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä on syy siihen, että yhtälöön ei sovi lasten isä? Tiedätkö syyn vai onko sitä edes olemassa niin, että pystyisit pukemaan sen sanoiksi?
Minulta on monta kertaa kysytty, miksi en halua miestä ja/tai lapsia. Mitään syytä en pysty sanomaan, koska minusta on vain aina ollut luontevaa olla olematta puoliso tai vanhempi.
Jaa-a. Sanopa se?
Enpä mitään konkreettista syytä pysty sanomaan, en vain halua parisuhdetta.
Se tuntuu lähinnä epämukavalle ja tunnen itseni kahlituksi. Vapaus on mulle kullan kallis!
Sen sijaan lasten kanssa jaksan loputtomiin. Lapset on niin mielenkiintoisia jokaisessa iässä. Aina löytyy paljon yllättävää ja uutta. Rakastan esim. keskusteluja lasten kanssa, sekä nuorison!
Lapset ei sido, pienenä kulkevat mukana, vähän isompana suunnitellaan yhdessä mitä tehdään ja minne mennään. Teini-ikäisillä ja on omat juttunsa, mutta heidän kavereittensa kanssa pohditaan myös usein erilaisia ongelmia ja ratkaisuja niihin. Sekä omien lasten.
Olen erittäin utelias elämälle, haluan oppia ja kuulla, nähdä aina jotain uutta. Omaan erittäin avoimen mielen ja tukehdun kuoliaaksi ajatuksesta harmaasta arjesta jonkun urospuolisen sohvaperunan kanssa! Ufff ei mulle kiitos!
Jokaisella lapsella pitää olla Isä kotona. Tommosten Miesten vihaajien ei pitäsi saada Lapsia. Lapsista kasvaa epänormaaleja,tai,ja sortuvat huumeisiin. Onhan näitä yksihuoltaja tapauksia vaikka kuinka paljon,joissa Lapset joutuu huostaanotetuiksi.
Nykyajan naiset ajattelee vaan itseään .Ei muita.
Varmasti ei olisi helppoa Miehelläkään tommosen hunsvotin kanssa.
Ethän sinä vain ole auttanut lapsiasi kotiläksyjen teossa?
"Jokaisella lapsella pitää olla Isä kotona."
Juu, en minäkään arvosta pätkääkään niitä miehiä, jotka siittelevät lapsia ympäri maailmaa, ja jättävät aina äidit yksinhuoltajiksi.
Oikaisu:
Minun tapauksessani
-lapset voi ja on aina voineet hyvin.
-kumpikaan ei huumeita käytä, eivät alkoholia myöskään. Tyttö tupakoi, poika ei kokeiluvaiheen jälkeen.
-kumpikin on aikuisiän kynnyksellä, seurustelee vakituisesti. Poika neljättä vuotta, tyttö just nyt helmikuussa vuoden.
-minäkään en arvosta "miehiä jotka siittelevät lapsia ympäri maailmaa..jne". Tässä tapauksessa valinta kuitenkin ollut: tervetuloa isäksi lapsellesi, mutta EI parisuhteeseen!
Itse en parisuhdetta halua.
-en ole miestenvihaaja, päinvastoin, pidän miehisistä KAVEREISTA monta kertaa enemmän kuin naispuolisista, mutta huom! kavereista! Ja niitä meillä on, työn kautta ja muuten. Ja parisuhteessa perheenä eläviä, mistään toinen-nainen-asetelmasta ei ole kysymys.
-penniäkään en ole sossulta enkä muulta hyväntekeväisyysjärjestöltä ym. hakenut tai saanut enkä ole tarvinnut. Siitä huolimatta lapset on saaneet hyvää ruokaa, vaatteet ja varusteet siinä missä muutkin. Ja ennenkaikkea paljon rakkautta, läheisyyttä ja turvallisuutta!
-isät eivät ole elatusmaksuja maksaneet, enkä sitä heiltä ole vaatinut. Toisen isä on osoittanut laimeaa kiinnostusta toinen on häipynyt kuin p.... Saharaan, omasta halustaan.
Tietysti lapsilta on puuttunut se läsnäoleva isä, mutta mitenkään kieroon kasvaneita kumpikaan ei ole, päinvastoin. Erittäin sosiaalisia, suvaitsevaisia ja hienoja nuoria kumpikin. Ja kuten sanoin, omat kommervenkkinsä kumpikin tehneet ja niistä selvitty, yhdessä.
Pointtini tuossa aloituksessa oli se, että halusin kuulla olenko ainoa laatuani, tällainen "kummajainen" vai löytyykö muita naisia jotka ovat onnellisia ja voivat parhaiten ilman parisuhdetta!?
Sainkin jo yhden asiallisen vastauksen, kiitos siitä, "Onko syytä"!
Minua ei sinänsä kenenkään katkeruus tai kateus liikuta mihinkään suuntaan, ikävä vain kun asiallista keskustelua täällä ei saa aikaan.
Tämä tästä.