Terve vaan kaikille kanssalaihduttajille!
Törmäsin juuri tälle palstalle ja huomasin, että en ole ainoa jolla on ollut yli 50 kiloa ylipainoa. Koska olen saanut jo 28 kiloa pois ja ne 25 jäljellä olevaakin poistuvat tasaiseen tahtiin, ajattelin laittaa oman menetelmäni tänne, jos siitä vaikka olisi apua jollekin.
Lähtötilanteeni oli siis 122 kiloa. Koska olen vain 168-senttinen mies, tuo oli aivan älytön paino. Liikkuminen ja jopa tuolista nouseminen oli täyttä tuskaa. Nivelvamman riskin vuoksi lääkäri oli kieltänyt minulta mm. juoksun. Lisäksi sydän oli kovilla, mikä aiheutti "muljahteluja" ja muita epämääräisiä tuntemuksia rinnassa. Jatkuva näläntunne vaivasi ja annoskoot olivat järjettömiä. Niinpä mikään "lähde läski lenkille"-metodi ei tullut kyseeseen. Jotain kuitenkin oli tehtävä, joten tein näin:
1. Ensivaiheessa vain korvasin ns. nopeat hiilihydraatit hitailla. Käytännössä tämä tarkoitti esim. vehnäsämpylöiden vaihtamista ruisleipään ja ranskanperunoiden tavallisiin perunoihin. Jo tällä oli dramaattinen vaikutus. Näläntunne pieneni, koska syömäni ruoka piti verensokerin tasaisempana. Lisäksi ruoan kaloripitoisuus per gramma muuttui samalla pienemmäksi ja annokset pienenivät. Yllättävää kyllä, myös herkkujen mieliteot vähenivät. Tällä tavalla laihduin ensimmäiset 8 kiloa, vaikken edes harrastanut erikseen mitään liikuntaa. Tässä vaiheessa myös aloin juoda 1½-2 litraa vettä per päivä, mikä paransi hieman oloa ja ruoansulatusta.
2. Seuraavaksi pienensin annoskokoja vähitellen siten, että näläntunne juuri tyydyttyi mutten tullut ähkyiseksi. Kun pahin turvotus oli jo laskenut, aloin harrastaa jo liikuntaakin varovaisesti. Lähinnä siis kävelylenkkejä ½-1 tunti kerrallaan muutaman kerran viikossa, pikkuhiljaa kestoa ja rasitustasoa lisäten. Kesällä kevyttä uintia ja muuten vaan polskimista järvessä joka päivä. Kävin myös hyvin epäsäännöllisesti kuntosalilla, mutta se oli liian raskasta vielä. Näin lähti noin 10 kiloa, hitaasti mutta tasaisesti. Koko ajan söin normaalia kotiruokaa, en edes mitään kevytversioita.
3. Kun paino alkoi junnata, lisäsin todella reippaasti kasviksia ruokavaliooni, tyyliin 250 g pakastevihannespussi päivässä ja sen lisäksi salaattia/porkkana/kiinankaalia/tomaattia ja kurkkua molemmilla lämpimillä aterioilla, ynnä hedelmä iltapäiväteellä. Samalla tietysti korvasin osan muusta ruoasta yllämainituilla. Nyrkkisääntönä on, että sopivan suuri annos mahtuu mukavasti (siis EI kukkuraisena tai laidoille pursuten) normaalille lautaselle. Suurimman osan eineksistä korvasin "oikealla" ruoalla, mikä näyttää auttaneen näläntunteeseen entistäkin paremmin. Normaalia kotiruokaa olen edelleenkin kokkaillut ihan täysrasvaisista aineksista. Jos vihannekset/perunat maistuvat tylsiltä, mausteilla niistä saa maukkaampia. Ihan jo perunamaustesekoitus tai ripaus valkopippuriakin jo auttaa paljon. Aloin myös käydä vakavissani kuntosalilla, näin aluksi pienillä painoilla ja useilla toistoilla. Tällä metodilla lähti 12 viikossa 10 kiloa lisää, ja noin 10 cm vyötäröstä. Aion vielä tällä viikolla lisätä hiihdon tähän kun vielä kelejäkin riittää.
Yhteensä koko prosessi on kestänyt suunnilleen kaksi vuotta, mutta vain siksi koska olen laiska (lipsahduksia on käynyt) ja koska olen joutunut kokeilemaan kaiken yrityksen ja erehdyksen kautta. Perustiedot ravitsemuksesta minulla toki oli jo aluksi ja ne ovat olleet suureksi avuksi. Uskallankin väittää, että jos olisin tehnyt heti alkuun kunnollisen suunnitelman ja ollut vähemmän laiskanpulskea, olisi tässä mennyt tod. näk. jopa vähemmän kuin vuosi.
-28 kg, oma reseptini
109
12010
Vastaukset
- Pienehkö pyöreähkö
Ja vielä lopuksi:
Alku on tässä vaikein, mutta oikealla asenteella pärjää. Tärkeintä on, että tekee aina yhden siedettävän suuruisen muutoksen elämäntapoihin kerrallaan ja totuttelee siihen tarpeeksi hyvin ennen kuin tekee uuden muutoksen. Lisäksi muutoksen on oltava sellainen, että sen voisi ajatella pysyväksi toimintamalliksi. Ainakin itselläni on meininkinä nimittäin opetella tässä samalla syömään ja liikkumaan siten, että niin viitsisi tehdä koko loppuikänsä. Tästä syystä liikuntakin (joka on näemmä aika oleellinen osa laihdutusta) kannattaa valita niin, että lajista joko pitää tai ainakin sietää sitä. Suosittelen myös jonkin sortin kalorilaskuria ainakin alkuun. Itselläni Kiloklubin laskuri auttoi huomattavasti tajuamaan mm. millainen annoskoko on riittävä.
Parasta koko tässä prosessissa on ollut se, että missään vaiheessa ei ole ollut mikään tapponälkä paitsi muutaman päivän aivan alussa. Ruokakin on lakannut olemasta pakkomielle, kun sitä ei enää tarvitse mättää kuorma-autollista kerralla. Herkutellutkin olen välillä, mutta harvakseltaan ja paljon pienempinä annoksina kuin ennen (esim. 75 g sipsipussi entisen 300 g sijasta). Lisäksi energiataso, unenlaatu ja ylipäänsä mieliala ja meininki on parantunut jatkuvasti. Aina n. 5 kilon välein nimittäin havahtuu huomaamaan, miten paljon paremmin jaksaa tai miten kroppa taipuu paremmin tekemään jotain kuin ennen. Vaikka siis edelleen olen roisisti ylipainoinen, on elämänilo ja jaksaminen aivan toista kuin painavimmillani.
Toivottavasti joku saa tästä jotain apuja. Tsemppiä!- isoo on komiaa
lihakset ovat katoavaiset,läski on ikuista.alle 90kg punnitaan neuvolan vaakalla.kengän koko miehillä 48
- 1+2
isoo on komiaa kirjoitti:
lihakset ovat katoavaiset,läski on ikuista.alle 90kg punnitaan neuvolan vaakalla.kengän koko miehillä 48
Neuvolaan kuulutkin..Se on vaa,alla ei vaakalla.Opettele kirjoittamaan
- pilkunviil. vs asia
1+2 kirjoitti:
Neuvolaan kuulutkin..Se on vaa,alla ei vaakalla.Opettele kirjoittamaan
Se on vaa´alla, ei vaa,alla.. OPETTELE kirjoittamaan !!
- pesservisseri
pilkunviil. vs asia kirjoitti:
Se on vaa´alla, ei vaa,alla.. OPETTELE kirjoittamaan !!
Niin no, itse asiassa se on "vaa'alla". Ei siis k-kirjaimella, tavallisella pilkulla tai akuutilla, vaan ihan perusheittomerkillä. Senkin evot. :D
Pisteitä laitetaan muuten yksi tai sitten kolme peräkkäin, jolloin kyseessä on ellipsi. Kaksi pistettä peräkkäin tarkoittaa sitä, että kirjoittaja on hölmö.
Huutomerkkejäkin laitetaan muuten vain yksi - ei siis kahta tai useampaa peräkkäin.
Ai niin, se välilyönti tulee pisteen tai vastaavan välimerkin jälkeen - ei siis sitä ennen. - nopea ja komia
isoo on komiaa kirjoitti:
lihakset ovat katoavaiset,läski on ikuista.alle 90kg punnitaan neuvolan vaakalla.kengän koko miehillä 48
Neuvolassa punnitaankin kaikki terveet turhissa tarkastuksissa. Sairaat läskit käy lääkäreissä.
Yhtään vanhaa ylipainoista ihmistä ei ole hengissä. - Raija Rikko
Kiitos pienehkö pyöreähkö!
Tulostin kertomasi itselleni ohjenuoraksi.
Tosin olen nainen, pituus 162 ja paino sitkeästi 93 kiloa. Ajattelen että on hyvä kun se ei ole ainakaan noussut. Laihdutus on ollut lankeamisia täynnä ja iso ongelma on se että sairauden vuoksi en voi liikkua niin paljon kuin pitäisi. Nivelsairauteni ei johdu lihavuudesta mutta lihavuus kyllä pahentaa sitä. Paino on kertynyt pitkän ajan kuluessa. On vaikea keksiä sopivaa liikuntaa.
Sinun valoisa kuvauksesi antoi minulle ajattelemista ja tahdon yrittää enemmän.
Kunpa enemmän olisi sinunlaisia hyväntahtoisia ihmisiä! Hyvää kevättä sinulle! - perfect29
isoo on komiaa kirjoitti:
lihakset ovat katoavaiset,läski on ikuista.alle 90kg punnitaan neuvolan vaakalla.kengän koko miehillä 48
vain ota pois hyllihidraatit ja homma on tehty. paino laskee ilman ponnistuksia. siis pala liha ja salatti on riitta.
- kepal
pilkunviil. vs asia kirjoitti:
Se on vaa´alla, ei vaa,alla.. OPETTELE kirjoittamaan !!
Juu juu tiedän/Koneestani puuttuu juuri tuo heittomerkki näppäin..
- autolyseossa
pilkunviil. vs asia kirjoitti:
Se on vaa´alla, ei vaa,alla.. OPETTELE kirjoittamaan !!
Hai ope,kuinka kovaa meitin pitänee ajamma etta kilot karisevat.Hmm.Vauhdilla?
- nauran sulle!
kepal kirjoitti:
Juu juu tiedän/Koneestani puuttuu juuri tuo heittomerkki näppäin..
Mikä kone on noin erikoinen?
- lillu89
Aivan mahtava lukea tällänen tarina!!
Paljo iloa ja valoa ja sitkeyttä nyt tulevaan kevääseen :)
Ja toivottavasti monet jotka kamppailevat ylipainosta lukee tämän..
Ja saa samanlaisen kipinän! Jatka samaan malliin ja kiitos että jaoit tän meidän kanssa:) - NN55
1+2 kirjoitti:
Neuvolaan kuulutkin..Se on vaa,alla ei vaakalla.Opettele kirjoittamaan
Oletpa niuhoittaja:(
nopea ja komia kirjoitti:
Neuvolassa punnitaankin kaikki terveet turhissa tarkastuksissa. Sairaat läskit käy lääkäreissä.
Yhtään vanhaa ylipainoista ihmistä ei ole hengissä.Ei tänne kyllä yhtään muutakaan vanhaa jää henkiin :) Ihan vain muistutukseksi.
- Kyssärimerkki
pesservisseri kirjoitti:
Niin no, itse asiassa se on "vaa'alla". Ei siis k-kirjaimella, tavallisella pilkulla tai akuutilla, vaan ihan perusheittomerkillä. Senkin evot. :D
Pisteitä laitetaan muuten yksi tai sitten kolme peräkkäin, jolloin kyseessä on ellipsi. Kaksi pistettä peräkkäin tarkoittaa sitä, että kirjoittaja on hölmö.
Huutomerkkejäkin laitetaan muuten vain yksi - ei siis kahta tai useampaa peräkkäin.
Ai niin, se välilyönti tulee pisteen tai vastaavan välimerkin jälkeen - ei siis sitä ennen.Eihän täällä pilkkua viilailla :D
- No niin tai ei
pesservisseri kirjoitti:
Niin no, itse asiassa se on "vaa'alla". Ei siis k-kirjaimella, tavallisella pilkulla tai akuutilla, vaan ihan perusheittomerkillä. Senkin evot. :D
Pisteitä laitetaan muuten yksi tai sitten kolme peräkkäin, jolloin kyseessä on ellipsi. Kaksi pistettä peräkkäin tarkoittaa sitä, että kirjoittaja on hölmö.
Huutomerkkejäkin laitetaan muuten vain yksi - ei siis kahta tai useampaa peräkkäin.
Ai niin, se välilyönti tulee pisteen tai vastaavan välimerkin jälkeen - ei siis sitä ennen.Ei se ole pesservisseri vaan se on besserwisser - senkin tollo! ;D
- kaamoskaappi
perfect29 kirjoitti:
vain ota pois hyllihidraatit ja homma on tehty. paino laskee ilman ponnistuksia. siis pala liha ja salatti on riitta.
VÄÄRIN.Ihminen tarvitsee hiilareita. niitä kannattaa vähentää, muttei poistaa kokonaan.
Onnea aloittajalle. hieno homma, että olet saanut painoa vex.
Juuri noin se menee. Itse olen aina kuntoillut ja liikkunut joten omat ongelmani ovat olleet paino 86 kg joka oli valtava ylipaino. Nyt ab 75 kg ja pituus 180.
Itse jätin lihan pois 5 vuotta sitten. Lihassa on paljon haitta-aineita.
Hormooneja lääkkeitä yms.yms.
Nykyään ibhottaa ajatuskin lihan syönnistä, mutta kukin tehköön kuten haluaa.
Kana ja broisku on hyviä jos haluaa jättääpunaisen lihan pois.
Tärkein sääntö mielestäni on: Syö se mitä kulutat.
Kyllä meikä välillä vetää namuja ja muuta, mutta pizzaa ja ranskiksia max 1krt/kk
Bisse jäi taas vuoden vaihteessa ja nyt jo huomaa eron kropassa.
Hyvä treeni vatsan pienentämiseen on vatsa-ja selkälihasten treenit. Lihakset vetää
kehon väkisin nippuun ja ruoka-annokset vähenevät selvästi. Tuo vesihomma on kans hyvä, esim 1/2 l ennen ruokailua. Ei mahu paljon pöperöä massuun sitten enää.
No tsemppiä itse kullekin. Itsestä ja omasta voinnistahan tässä on kyse... - kaamoskaappi
kaamoskaappi kirjoitti:
VÄÄRIN.Ihminen tarvitsee hiilareita. niitä kannattaa vähentää, muttei poistaa kokonaan.
Onnea aloittajalle. hieno homma, että olet saanut painoa vex.
Juuri noin se menee. Itse olen aina kuntoillut ja liikkunut joten omat ongelmani ovat olleet paino 86 kg joka oli valtava ylipaino. Nyt ab 75 kg ja pituus 180.
Itse jätin lihan pois 5 vuotta sitten. Lihassa on paljon haitta-aineita.
Hormooneja lääkkeitä yms.yms.
Nykyään ibhottaa ajatuskin lihan syönnistä, mutta kukin tehköön kuten haluaa.
Kana ja broisku on hyviä jos haluaa jättääpunaisen lihan pois.
Tärkein sääntö mielestäni on: Syö se mitä kulutat.
Kyllä meikä välillä vetää namuja ja muuta, mutta pizzaa ja ranskiksia max 1krt/kk
Bisse jäi taas vuoden vaihteessa ja nyt jo huomaa eron kropassa.
Hyvä treeni vatsan pienentämiseen on vatsa-ja selkälihasten treenit. Lihakset vetää
kehon väkisin nippuun ja ruoka-annokset vähenevät selvästi. Tuo vesihomma on kans hyvä, esim 1/2 l ennen ruokailua. Ei mahu paljon pöperöä massuun sitten enää.
No tsemppiä itse kullekin. Itsestä ja omasta voinnistahan tässä on kyse......vielä sen verran, että kun lihasta ja rasvoista pääsi, pelkkä Mäkkärin ohi käveleminen ja sen pahalle haisevan ruoan haju etoo.
Oli merkillistä huomata, miten rupesi inhoamaan paistirasvan hajua kun teuraseläintä kärytellään liedellä kuin juutilaisia Auschwitzissa - tähmies
..vielä... niin uskon, että tuo sopivan hidas tahti on hyvä, koska totut siihen ja kroppasi myös. Lisäksi kun ylilihava laihtuu liian nopeasti jää melkoinen nahkaläjä roikkumaan. Hidas tempo auttaa nahkaa palautumaan. Tämä ihan estetiikkana...
- sai vartelija
pesservisseri kirjoitti:
Niin no, itse asiassa se on "vaa'alla". Ei siis k-kirjaimella, tavallisella pilkulla tai akuutilla, vaan ihan perusheittomerkillä. Senkin evot. :D
Pisteitä laitetaan muuten yksi tai sitten kolme peräkkäin, jolloin kyseessä on ellipsi. Kaksi pistettä peräkkäin tarkoittaa sitä, että kirjoittaja on hölmö.
Huutomerkkejäkin laitetaan muuten vain yksi - ei siis kahta tai useampaa peräkkäin.
Ai niin, se välilyönti tulee pisteen tai vastaavan välimerkin jälkeen - ei siis sitä ennen.Eikö se kirjoiteta vaa-alla :)
- ohoh3
perfect29 kirjoitti:
vain ota pois hyllihidraatit ja homma on tehty. paino laskee ilman ponnistuksia. siis pala liha ja salatti on riitta.
... ja verisuonet on pian tukossa, älä hyvä mies usuta ketään tärvelemään itseään!
- palstan meininki....
Kyssärimerkki kirjoitti:
Eihän täällä pilkkua viilailla :D
juuri näin,
jo parin kirjoituksen jälkeen päästään asiaan: toisten mollaamiseen.
Voitaisiinko joskus kannustaa, iloita, rohkaista... ohittaa kirjoitusvirhe...?
Aikuiset ihmiset, jos itsellä on paha olla, ei sitä tarvitse aina muihin purkaa ja yrittää levittää laajemmalle. palstan meininki.... kirjoitti:
juuri näin,
jo parin kirjoituksen jälkeen päästään asiaan: toisten mollaamiseen.
Voitaisiinko joskus kannustaa, iloita, rohkaista... ohittaa kirjoitusvirhe...?
Aikuiset ihmiset, jos itsellä on paha olla, ei sitä tarvitse aina muihin purkaa ja yrittää levittää laajemmalle.just niin, innostuneena luin kuinka painosi on pudonnut ja sitten alkoi pilkun viilaamiset, ärsyttää.
toivoisin itsekin pystyväni samaan kuin sinä, jotain tarttis tehdä mutta kun....
hatun nosto sinulle laihduja.- oma painonvartija
1+2 kirjoitti:
Neuvolaan kuulutkin..Se on vaa,alla ei vaakalla.Opettele kirjoittamaan
jaaa,kaipa tuota voisi kertoa omankin tarinan;Painoni huiput on olleet 148kg ja olen siis 179cm pitkä.Välistä,sain aina painoa pois jonnekkin 135kg tuntumaan,olo kun helpottua,ei kiinostanut enää laihduttaa,vaikka pitäisi.Viime kesänä sitten sain asiasta otteen ja lähdin 142 kg tiputtamaan.Jätin pois kaiken turhan ja aloin syömään kalaa,kanaa,lihaa,vihanneksia ja hedelmiä.Tämä ei ole kuitenkaan karppaus idealla vaan luin osittain (koska olen laiska lukemaan kirjoja) Michel Montignac:in kirjan Syön hyvin,siksi laihdun.Lähtökohtana on siitä mitenkä ihmisen keho toimiii mm.insuliinien ja sokerien kanssa.Tästä sitten lähdin mukailemaan itselleni ruokavaliota.
Ensinmäisen 6 viikon aikana 8kg,jonka jälkeen hieman lopahti into.Pieni tauko ja sitten lähti isopyörä;lokakuun alustta joulukuun loppuun 17kg.Sen jälkeen pieni lopahdus tullut mutta ennen kesää on tavoite saada tuo 18kg pois(paino siis nyt n.117kg).
Diettinä,omalla tavallaan raskas,koska vkloppunakaan en harrasta herkkutteluja tai ns.normiruokailuja.Mutta,toisaalta,omalla tavallaan antoisa koska näkee että jotain todella tapahtuu. - oma painonvartija
oma painonvartija kirjoitti:
jaaa,kaipa tuota voisi kertoa omankin tarinan;Painoni huiput on olleet 148kg ja olen siis 179cm pitkä.Välistä,sain aina painoa pois jonnekkin 135kg tuntumaan,olo kun helpottua,ei kiinostanut enää laihduttaa,vaikka pitäisi.Viime kesänä sitten sain asiasta otteen ja lähdin 142 kg tiputtamaan.Jätin pois kaiken turhan ja aloin syömään kalaa,kanaa,lihaa,vihanneksia ja hedelmiä.Tämä ei ole kuitenkaan karppaus idealla vaan luin osittain (koska olen laiska lukemaan kirjoja) Michel Montignac:in kirjan Syön hyvin,siksi laihdun.Lähtökohtana on siitä mitenkä ihmisen keho toimiii mm.insuliinien ja sokerien kanssa.Tästä sitten lähdin mukailemaan itselleni ruokavaliota.
Ensinmäisen 6 viikon aikana 8kg,jonka jälkeen hieman lopahti into.Pieni tauko ja sitten lähti isopyörä;lokakuun alustta joulukuun loppuun 17kg.Sen jälkeen pieni lopahdus tullut mutta ennen kesää on tavoite saada tuo 18kg pois(paino siis nyt n.117kg).
Diettinä,omalla tavallaan raskas,koska vkloppunakaan en harrasta herkkutteluja tai ns.normiruokailuja.Mutta,toisaalta,omalla tavallaan antoisa koska näkee että jotain todella tapahtuu.ja jäipä laittamatta että liikuntaa en ole harrastanut lainkaan.Tosin,lumet kun sulavat tarkoitus on alkaa kävelemään.
- Näin se menee ...
nopea ja komia kirjoitti:
Neuvolassa punnitaankin kaikki terveet turhissa tarkastuksissa. Sairaat läskit käy lääkäreissä.
Yhtään vanhaa ylipainoista ihmistä ei ole hengissä.Valitettavasti olet väärässä. Vanhoja ihmisiä on myös ylipainoisia. Vanhoilla tarkoitan nyt yli 100-vuotiaita. Suomen 100-vuotiaita on tutkittu paljonkin. Ylipaino ei estä elämästä pitkään. Ylipaino altistaa muutamille sairauksille, joten tärkeää on että ne sairaudet hoidetaan ja lääkitään. Toisaalta myös laihuus altistaaa joillekin sairauksille, jotka on ymös tärkeää hoitaa tasapainoon. Terveimmät ihmiset ovat ihannepainon ylärajalla tai lievästi ylipainoisia. Terveimmät eivät kuitenkaan elä sen pitempään kuin ne, joilla on hoidettuja sairauksia.
- Tuhto*
Kyssärimerkki kirjoitti:
Eihän täällä pilkkua viilailla :D
Ainahan näitä "viilaajia" on joka palstalla. Varmaan ne kukkahattu tädit ovat asialla.=)
- Joopjoof
Hyvin pudotettu
- eofcana
pesservisseri kirjoitti:
Niin no, itse asiassa se on "vaa'alla". Ei siis k-kirjaimella, tavallisella pilkulla tai akuutilla, vaan ihan perusheittomerkillä. Senkin evot. :D
Pisteitä laitetaan muuten yksi tai sitten kolme peräkkäin, jolloin kyseessä on ellipsi. Kaksi pistettä peräkkäin tarkoittaa sitä, että kirjoittaja on hölmö.
Huutomerkkejäkin laitetaan muuten vain yksi - ei siis kahta tai useampaa peräkkäin.
Ai niin, se välilyönti tulee pisteen tai vastaavan välimerkin jälkeen - ei siis sitä ennen.Tässä oli jo vähän yritystä, mutta itse asiassa suomen kielen heittomerkki on ’, ei '. Merkki ' on ns. Ascii-heittomerkki, jota käytetään lähinnä ohjelmointikielissä.
- aaaaaaaaaaee
Onnittelut ja tsemppiä tuleviin koitoksiin! Miten olet saanut pidettyä motivaation yllä noinkin pitkän ajan? Tosi pitkä prosessi. Itelläni pudonnut 6kg kun vaihdoin kasvisruokiin (tai niii, en syö muuta lihaa kuin kalaa) ja aloin syömään pienempiä määriä. Vielä olis tavotteena noin 12kg ennen kesää pois. Paino ny sen 112... Huh. Toivottavasti vain saisi pidettyä tavoitteet kirkkaana mielessä.
Hienoa lukea onnistumisen kokemuksestasi. Kiitos siitä ja tsemppiä itsellesi myös :)- Pienehkö pyöreähkö
Kiitos onnitteluista! Itselläsikin näyttää menevän painonpudotus varsin hyvin. Kyllä se hyvin sujuu.
Mitä tuohon motivaatioon tulee, niin se on monisäikeinen asia. Ensinnäkin, koska lihoin vasta aikuisiällä, olen ajatellut koko projektia enemmänkin paluuna normaalitilaan. Kroppani oli n. 23-vuotiaaksi vielä sellainen, että saatoin syödä mitä vain enkä lihonut. Ensin oli siis hyväksyttävä se, että makeanleivänpäivät olivat ohi ja ruokailutottumukset oli laitettava uusiksi.
Lisäksi, lihavimmillaan oloni oli yksinkertaisesti niin kaamea, että oli pakko tehdä jotain asialle. Sisuunnuin ajattelemalla esim.: "Alta kolmikymppinen mies, ja silti kävellessäkin puuskuttaa kuin vanha pappa!" Nykyisin, silloin harvoin kun tekee mieli palata entiseen, muistelen vain esimerkiksi miten vaikeaa varpaankynsien leikkaaminen tai jopa kenkien laittaminen jalkaan oli. Ei hirveästi innosta mässäillä sen jälkeen.
Tuo vaiheittaisuus on myös ollut tärkeää yhdistettynä painon ja vyötärönympäryksen mittaamiseen pari kertaa kuussa. Kun näkee konkreettisia tuloksia, se motivoi haluamaan lisää. Pari kertaa on täytynyt toppuutellakin kun olen innostunut suunnittelemaan vaikka millaisia tehokuureja. Kerran olen nimittäin kunnon rääkki- ja nälkäkuuriakin kokeillut ja kilot tulivat korkoineen takaisin.
Viimeiseksi, en ole ottanut turhaa stressiä asiasta. Alkuvaiheessa minua ajoi silkka itseinho ja epätoivo, mutta n. 10 miinuskilon kohdalla aloin vain mieltää asian yhdeksi osaksi elämääni, joka on vain hoidettava muiden asioiden ohella. Lisäksi en ole kieltänyt itseltäni mitään muuta kuin ylisuuret annoskoot. "Saan" syödä mitä ikinä vain tahdon, kunhan lisään kasviksia kylkeen ja katson vähän määrää. Sillä lailla tämä on ollut yllättävän helppoa verrattuna siihen mitä aluksi luulin.
Eiköhän tämä tästä. Onnea sinullekin projektiisi! - SYÖ VOITA
MINULLA TAAS PAINO PUTOSI,KUN SÖIN RUISLEIPÄÄ PERUNOITA,PEKONIA PAISTAN PANNULLA VOISSA JA VÄHÄN SUOLAA.PORKKANOITA ON SYÖTÄVÄ KEITETTYNÄ MUUTEN HUKKA PROSENTTI 80 KUN VITAMIINIT TULEE RAAKANA ULOS.SAMOIN SALATTI KANNATTAA PANNULLA VOISSA LÄMMITTÄÄ NIISTÄ SAA VITMINIT PAREMMIN HYÖDYKSI.KAIKKI RUOKA LÄMMITETTÄVÄ JA PAINO PUTOAA 1-2KG VIIKOSSA.MARKARIINIA JA ÖLJYJÄ EI SAA KÄYTTÄÄ,TAI KOKO LAIHDUTUSKUURI MENEE HARAKOILLE.VOISSA ON SILMILLE TÄRKEÄÄ A VITAMIINIA JA HYVIÄ RASVOJA SAMOIN ON PEKONI EI VARASTOIDU ELIMISTÖÖN.NAUDAN LIHASSA ON RASVAA MIKÄ KERTYY SISÄELIMIEN YMPÄRILLE JA SAATTAA JA AIHEUTTAA SOKERITAUDIN.
- perus2
SYÖ VOITA kirjoitti:

Ei ylipaino ole mikään pilkan aihe nimimerkki "syö voita" ,siitä kärsii todella paljon, ja häpeää ainakin naisena paksuja reisiä, löllyvää vatsaa,isoa ahteria.Sitä paitsi tuolla ohjeellasi saa 99% varmuudella sepelvaltimotaudin.Tuskin tollasta itsekkään noudatat tai jos noudatat lopeta hyvän sään aikaan.Kaikkea potaskaa sitä kuuleekin.
- entinen läski
3 vuotta siten painoin 114 kg, olin työtön silloi. Ostin sitten kuntopyörän ja ajattelin laihduttaa jokusen kilon kun ei ollut muuta tekemistä. Ei ollut kummempia tavotteita edes. No 4 kk ja 20 kg lähti niin että en edes oikein huomannut. Puntarii ei ollut joten en vonut tietää. No siitä innostuin ja aloin käymään salilla 6 kertaa viikossa. Saillla lähti 15 kg lisää n 3, 5 kuukaudes. Työttömänä oli aikaa käydä siellä salilla ja sinne menin aina aamuisin pariksi tuniksi..
Nyt painan 83 kg ja käyn siellä salilla edelleen. Lihaksia on tullut mut en mä mikään kehonrakentaja oo. Pidän kuntoo yllä enkä halua lihoa sellaiseksi porsaksi mitä olin silloin 3 vuotta siten. Söin ihan tavallista ruokaa ja kaljaa en juonut silloin moneen kuukauteen. Enkä juo sitä nykyisinkään kovikaan usein. Yritän syödä terveelliseti, salaattia ja hedelmiä usein. Yllättävän helppoa s laihdutus oli kun siihen pääsi käsiksi. Kaikista herkuista vaan luopuu vähäksi aikaa niin onnistuu - norppa(n)
SYÖ VOITA kirjoitti:
MINULLA TAAS PAINO PUTOSI,KUN SÖIN RUISLEIPÄÄ PERUNOITA,PEKONIA PAISTAN PANNULLA VOISSA JA VÄHÄN SUOLAA.PORKKANOITA ON SYÖTÄVÄ KEITETTYNÄ MUUTEN HUKKA PROSENTTI 80 KUN VITAMIINIT TULEE RAAKANA ULOS.SAMOIN SALATTI KANNATTAA PANNULLA VOISSA LÄMMITTÄÄ NIISTÄ SAA VITMINIT PAREMMIN HYÖDYKSI.KAIKKI RUOKA LÄMMITETTÄVÄ JA PAINO PUTOAA 1-2KG VIIKOSSA.MARKARIINIA JA ÖLJYJÄ EI SAA KÄYTTÄÄ,TAI KOKO LAIHDUTUSKUURI MENEE HARAKOILLE.VOISSA ON SILMILLE TÄRKEÄÄ A VITAMIINIA JA HYVIÄ RASVOJA SAMOIN ON PEKONI EI VARASTOIDU ELIMISTÖÖN.NAUDAN LIHASSA ON RASVAA MIKÄ KERTYY SISÄELIMIEN YMPÄRILLE JA SAATTAA JA AIHEUTTAA SOKERITAUDIN.
Jotkut ovat herkkiä lihomaan toiset taas eivät. Mie kiellän itseltäni voin käytön leivältä kun rasvaa on jo kehossa 15 kg. Miksi sitä lisää syömään? Toki ei voi kokonaan rasvoja välttää eikä pidäkkään. Ajattelin itse laittaa kehoni käyttämään rasvavarantoja avantouinnilla ja jättämällä leivänpäältä voin.
Itse olen herkkä lihomaan. Napostella ei passaa muuta kuin kasviksia ja maustamatonta jugurttia. - jaakobson
SYÖ VOITA kirjoitti:
MINULLA TAAS PAINO PUTOSI,KUN SÖIN RUISLEIPÄÄ PERUNOITA,PEKONIA PAISTAN PANNULLA VOISSA JA VÄHÄN SUOLAA.PORKKANOITA ON SYÖTÄVÄ KEITETTYNÄ MUUTEN HUKKA PROSENTTI 80 KUN VITAMIINIT TULEE RAAKANA ULOS.SAMOIN SALATTI KANNATTAA PANNULLA VOISSA LÄMMITTÄÄ NIISTÄ SAA VITMINIT PAREMMIN HYÖDYKSI.KAIKKI RUOKA LÄMMITETTÄVÄ JA PAINO PUTOAA 1-2KG VIIKOSSA.MARKARIINIA JA ÖLJYJÄ EI SAA KÄYTTÄÄ,TAI KOKO LAIHDUTUSKUURI MENEE HARAKOILLE.VOISSA ON SILMILLE TÄRKEÄÄ A VITAMIINIA JA HYVIÄ RASVOJA SAMOIN ON PEKONI EI VARASTOIDU ELIMISTÖÖN.NAUDAN LIHASSA ON RASVAA MIKÄ KERTYY SISÄELIMIEN YMPÄRILLE JA SAATTAA JA AIHEUTTAA SOKERITAUDIN.
ÄLÄ HYVÄ MIES/NAINEN HUUDA NOIN MAHOTTOMAN PALJON!!!
- Tavallinen tallaaja
norppa(n) kirjoitti:
Jotkut ovat herkkiä lihomaan toiset taas eivät. Mie kiellän itseltäni voin käytön leivältä kun rasvaa on jo kehossa 15 kg. Miksi sitä lisää syömään? Toki ei voi kokonaan rasvoja välttää eikä pidäkkään. Ajattelin itse laittaa kehoni käyttämään rasvavarantoja avantouinnilla ja jättämällä leivänpäältä voin.
Itse olen herkkä lihomaan. Napostella ei passaa muuta kuin kasviksia ja maustamatonta jugurttia.Rasva tarvii rasvaa poistuakseen! Mutta nestemäistä rasvaa eli oliivi ja kookosöljyä! Kookos on 25 asteessa juoksevaa, mutta meiän kylmässä pohjolassa kovettuu. Voita pitää käyttää, ei mitään kevythömppää. Ja syödä pitää riittävän usein, ettei tule hevosennälkä. Turhat hiilarit pois eli keksit karkit limsat ranskikset pitsat hampurilaiset, niissä ei ole mitään rakennusaineita, insuliinit vain kipuaa pilviin ja sitten samantien laskevat ja tulee se väsymys ruuan päälle, niin että tarvii nukkua päikkärit.
- Seijaseni
Onnittelut! Vaikuttaa siltä että olet löytänyt itsellesi sen ohjenuoran minkä avulla olet laihtunut ja nyt jatkat elämääsi hoikempana ja varmasti terveempänä. Elämäntapamuutos. Omat laihdutusyritykset ovat kaatuneet juuri siihen etten ole sisäistänyt asiaa siten että tätä on sitten loppuelämä...näin pitää syödä jne. Ei voi IKINÄ palata siihen 300g shipsipussien syömiseen.
Oletko nyt jaksanut liikkua enemmän? Itse ainakin toivon että painon pudotuksen jälkeen löytäisin itsestäni muun kuin sohvaperunan ;)- Pienehkö pyöreähkö
Kiitoksia, Seijaseni! Kyllä, olen ehdottomasti terveempi ja ennen kaikkea onnellisempi. En oikeastaan laihtumisen vuoksi sinänsä, se on vain kiloja ja senttejä, vaan koska jaksan tehdä enemmän ja nauttia muustakin kuin ahmimisesta. Juuri olon paraneminen kannustaa jatkamaan.
"Omat laihdutusyritykset ovat kaatuneet juuri siihen etten ole sisäistänyt asiaa siten että tätä on sitten loppuelämä...näin pitää syödä jne."
Oletko yrittänyt liikaa kerralla, tyyliin koko ruokavalio kerralla remonttiin? Tuo sisäistäminen ainakin itselläni käy helpoiten kun muuttaa pienen osa kerrallaan, sitten viikon parin päästä toisen jne.
Mitä liikkumiseen tulee, olen kyllä jaksanut sitäkin paremmin, nyt kun jalkanikaan eivät enää kipeydy pelkästä kävelystä. Siinä kohdin on tosin suurin ongelmani, sillä en ole vielä saanut sitä psyykattua itselleni positiiviseksi asiaksi. Tosin, huomasin miten dramaattinen vaikutus mm. saliharjoittelulla oli sekä vyötärönympärykseen että mm. niskasärkyjen vähenemiseen. Täytyy ottaa tämä työn alle ja miettiä sopivan pieni määrä/viikko mistä sitten lähteä etenemään. Onneksi pidän hiihdosta ja kuntosalikin on ihan siedettävää.
Tsemppiä kovasti sinulle, ja toivottavasti liikunnan ilo löytyy!
- uikkarit uusiksi
www.soffaproffa.weebly.com
- Kilot lähtee
Hyvä kirjoitus. Aika samoilla konsteilla minäkin pudotin 27kg, eli 102 kilosta normaalipainon puolelle 75 kiloon, aikaa tähän meni noin vuosi.
Itse liityin kiloklubi.fi palveluun ja aloin laskea kaloreita ja yritin muuttaa ruokavalitota terveellisemmäksi.
Söin maltillisesti 700kcal vähemmän kuin laskellaninen kulutukseni on. Tuolla vajauksella pitäisi laitua 700g viikossa ja se totteutui kohdallanin melko tarkasti.
Itse sanoisin että alku oli helppoa. Alussa oli helppo pitää ruokakuri päällä ja kilot lähti helposti. Myöhemmin tuli repsahduksia ja taantumia, mutta ei se haittaa mitään. Ei laihtumissa oikeasti ole kiire, jokainen poistunut ylikilo lisää terveyttä.
Aloin myös kuntoilla. Alussa kävellen 0,5-2h lenkkejä. Sitten juosten 5-20km lenkkejä. Talvella aloitetun reippailun seurauksena kunto nousi niin että loppukesästä meni puolimaratoni alle kahteen tuntiin.
Mutta mikä helposti lähtee, se myös helposti tulee. myöhemmin painosta tuli 10kg takaisin, kun vähensin liikuntaa, enkä jaksanut laskea kaloreita. Kun juoksin paljon, niin opin syömään kuin urheilija ja se oli vähentyneen liikunnan kanssa liikaa, luulen ainakin että juuri siksi pääsin uudestaan lihomaan.
Mutta nyt on taas uusi into päällä ja kiloja tipahtelee. Uskoisin olevani kesällä taas normaalipainoinen ja puolikas menee taas alle kahteen tuntiin.
Vaikeinta on pysyvä elämänmuutos. - ilman vaaleita jauho
Jep Jep suurinpiirtein samoilla ohjeilla -34 kg ja mullakin se kesti n.2 vuotta
- No more trash
Todella hieno saavutus. Onnittelut! Ja tsemppiä jatkoon!
Tässä minun tapa:
1. Jätin kaikki herkut pois. En pistänyt suuhuni mitään, mikä sisälsi lisätyä sokeria tai sokeria kohtuuttomasti. Esim. jogurtit ja maustetut rahkatkin joutuivat kiellettyjen listalle. Hyvästelin sipsit, pizzat... KAIKEN pahan.
Kun päätös oli tehty, oli jäljellä enää päätöksen pitäminen.
2. Vieroitusoireista kärsin jonkin verran, mutta sitkeästi puskin eteen päin. Jo parissa viikossa paino putosi 3 kg. Se oli iso motivaattori jatkamaan.
Herkkujen ja muiden roskien hyvästely toi tilalle säännölliset ruokailuajat, jotta himo ei pääsisi iskemään.
3. Ruokavalio: Noudatan lautasmallia. Eli puolet lautasesta on kasviksia, neljäsosa lihaa/kalaa/kanaa ja neljäsosa peruna/pasta/riisi.
Kasviksia syön vähintään 500 g päivässä.
4. Liikuntaa ja kaloreiden laskemista.
Liikuntaa harrastan ns. pakkoliikuntana, koska omistan koiria. Isomman koiran kanssa juoksen muutaman kilometrin ja pienen koiran kanssa käyn kävelemässä.
Olo on virkeä ja energinen.
Joskus maistelen herkkuja, mutta en enää kahmi niitä samalla tavalla kuin aiemmin.
Painoa on pudonnut kuukauden aikana 4 - 5 kg ja vyötäröltä on senttejä lähtenyt 7 - 8.
Ei syödä höttöä, ei kiirehditä ruokailun kanssa (pureskellaan hyvin ruoka, niin se sulaa nopeammin), illalla ei enää napostella, ja liikuntaa harrastatetaan oman mielenkiinnon mukaan. - 10 kiloa pois
pelkkä ruokavalio uusiksi .
Eli vähempi hiilihydraattiseksi .
Rasvojen käyttö normaalia eli leivällä ja ruoan valmistuksessa voi ja oliiviöljy.
Sokerit ja suolat vähemmäksi .
Välipalat pois ,vain ruoka-aikoina syön .
Aamupala kunnollinen ,pekonia ,munakokkelia ja kasviksia .
Joka toinen aamu kaurapuuroa kunnollisella voisilmällä
Kävelyä ,hiihtoa ja polkupyöräilyä senverran kun viihtii - holokki..15
vuoden vaihteessa lopetin kaiken pulla ja kahvileipien syönnin 2,5 tullut paino alas ja kohta pietään viikon nestepaasto, puhistamma siinä sisuskaluja niin taas paino putoo ja mieli virkistyy!
- 155 cm- 50kg
Minun ja puolisoni puolisoni kokemukset:
"Syö vähemmän, liiku enemmän" ja vielä pullat ja muut herkut pois tai ainakin minimiin, siitä aloitin.
Vuosikymmeniä sitten neljännen lapsen syntymän jälkeen aloin lihoa ja näytti siltä että kohta olisin samannäköinen kuin vähää ennen lapsen syntymää. Tämä rupesi ärsyttämään kun tiesi, mistä oli kysymys. Olokin oli kämpelö.
Puolisoni oli tuolloin myös varsin vantterassa kunnossa. Kahvipöydässä hän kyseli: eikö ole muuta kuin pullaa. Aiemmin oli pöydässä ollut leipomiani paakelsseja useammanlaista sorttia.
Ajan myötä laihduin normaaliin mittoihini ja olen pysytellyt siinä. Puolisoni huomasi tämän ja niinpä hänkin innostui aivan oma-aloitteisesti liikkumaan. Hän jätti makeat ja lihottavat kahviherkut kokonaan pois ja siirtyi näkkärin ja ruisleivän käyttäjäksi. Makeannälkään tai -haluun saatamme syödä vaikka palan kuivattua taatelia. Vain harvoin otetaan tai joutuu ottamaan leivonnaisia.
Kannattaa seurata vaakaa. Jos lipsumista tapahtuu, siitä selviää lenkkeilyä ja treenaamista lisäämällä. Ei tarvita välttämättä erityisiä laitteitakaan, punnertaminen, kyykkyyn-ylös- toistot, paikallaan juokseminen tms. ovat hyvä lisä kävelylenkkien lisäksi.
Olisi hyvä ettei koko elämä menisi syöntinsä tai syömättömyytensä miettimiseen, vaan että ruokailuista tulisi luonnollinen osa ihmisen elämää ja nautintoa.- 155cm- 50kg
Harmitava toisto aloituksessani.
- Einomies P.
Tässäpä omat vinkkini:
Laihtumisen kaava: liiku enemmän, syö järkevästi. Ennen kaikkea suosittelen lihasmassan hankintaa, koska lihakset lisäävät kaloreiden kulutusta. Itse tänä keväänä tiputin kahdessa viikossa 4kg seuraavilla ohjeilla. Ei muuta kuin läski hikoamaan ja rasva palamaan!
MA: Kuntopiiiri (7 min kevyttä hölkkää, 8 punnerrusta, 15 kyykkyä, 30 haaraperushyppyä). Kierroksia 3kpl.
TI: Aamulenkki 30min. Reipas kävely tai hidas hölkkä.
KE: Lepo
TO: Kuntopiiri (sama kuin maantaina).
PE: aamulenkki 30min.
LA: Lepo
SU: Lepo
Jos määrät tuntuvat liian pieniltä, lisää kierrosten määrää esim. teet viisi kierrosta kolmen sijaan. Hölkän aikana voit tehdä polven nostoja, tanssiliikkeitä, varjonyrkkeilyä, mitä vaan mieleen tulee. Yritä säilyttää positiivinen asenne ja leikkimieli. Älä synkistele.
Yritä lisätä myös hyötyliikunnan määrää, kävele portaat kanna kauppakassit himaan, vältä turhaa autoilua jne.
Ravinto: Vältä sokeroituja elintarvikkeita kuin ruttoa. Myös rasvapommit (pizza, kebab, hampurilaiset, voipulla) menevät tauolle tässä vaiheessa. Vältä vaaleita leipiä, paras vaihtoehto on kauraleipä. Kaura on ruistuotteita hellempi vaihtoehto vatsalle. Aloita aamusi kaurapuurolla johon on sekoitettu mustikoita, puolukoita, tyrni-marjoja jne. Huolehdi myös riittävästä proteiinin saannista. Kana ja kala ovat helppoja ja proteiinirikkaita tuotteita nautittavaksi. Kun syöt (4-5 krt päivässä) suosi nyrkinkokoisia annoksia. Vältä ähkyä!!!
Tankkauksen kanssa ei kannata mennä överiksi, n. 2 litraa vuorokauden aikana on riittävä määrä.
Näilläpä sitten se paino putoaapi. Vähän se kirpaisee laittaa itseään likoon mutta tulokset tulevat nopeasti ja ennen kaikkea, oma olo paranee ja jaksat huomattavasti paremmin!!!- ex himoliikkuja
HIvenen tylsän oloinen, kuka oikeasti viitsii yksin jotain haaraperushyppyä ? Ei tarkoitus ole olla epäkunnioittava, mutta ihmiset haluavat nykyään elämyksiä, pelkkä painon putoaminen ja olon kohentuminen ei riitä.
- Eino fani 87
ex himoliikkuja kirjoitti:
HIvenen tylsän oloinen, kuka oikeasti viitsii yksin jotain haaraperushyppyä ? Ei tarkoitus ole olla epäkunnioittava, mutta ihmiset haluavat nykyään elämyksiä, pelkkä painon putoaminen ja olon kohentuminen ei riitä.
"kuka oikeasti viitsii yksin jotain haaraperushyppyä?"
- Minä jaksan, tosin määrät ovat karanneet jo tuonne 150kpl per kuntopiirin kierros. erittäin hyvä liike aktivoimaan suuria lihasryhmiä hyppivä liike tunnestusti parantaa / vahvistaa vatsan toimintaa.
Oli pakko päästä kommentoimaan.
Itse en ole sinänsä painoa pudottamassa ainoastaa rasvoja kehosta, mutta sama periaate kuin laihuttamisessa.
1.Hiiliarit mahdollisimman vähälle ja jaksottaa vähän niitä milloin niitä ottaa
eli aamulla kannattaa suosia enemmän hiilari pitoista ruokaa että energia tasot nousee esim, kaurapuuro, ja sekin aamu aerobisen jälken.
2.Sitten kannattaa lasekea kalorit ja paljonko saa päivän aikana proteiinia itse yritän saada 200-250g proteiinia päivässä. joissa olisi n.2500-3000 kcal.
Proteiini tarve on yleensä (2 x oma paino)
3.Sitten ei pidä unohtaa rasvoja eli kannattaa ottaa ennen nukkumaan menoa ruuan kanssa hiukan oliiviöljyä tai rypsiöljyä ruuan yhteydessä, koska öljy pitkittaa proteiinin imeytymistä yön aikaan.
Nämä neuvot ovat enemmän liikuville ja kuntosalilla käyville.
tai oikeastaan passaa ihan perus kuntoilijallekkin, näillä neuvoilla saa pidettyä lihasmassan ja läski lähtee. on oma kohtaisia kokemuksia.- jojottaja
Jojo-laihdutuksesta on omaa kokemusta parikymmentä vuotta. Painon saa putoamaan kaikilla edellä kerrotuilla keinoilla ja se on hyvin palkitsevaa. Nuorempana kun aineenvaihdunta oli vilkkaampi, lähti kilo viikossa kovalla ruokakurilla ja ahkeralla liikkumisella. Sitten kun rääkki on ohi niin kaikki tulee takaisin yhtä nopeasti kuin lähtikin, ihan huomaamatta. Olen sen kantapään kautta oppinut, että laihtuminen on elämäntapamuutos eikä kertaluontoinen kuuri.
Lisään noihin edellä annettuihin hyviin kommentteihin pari pointtia:
Nälkä on laihduttajan pahin vihollinen. Se laittaa ihmisen syömään pikku välipaloja ja pikkumakeaa. Perinteinen ajattelutapa on, että hedelmiä ja vihanneksia saa syödä mielin määrin, ne eivät lihota, mutta se ei täysin pidä paikkaansa. Jos palkitsee itsensä omenalla tai banaanilla muutaman kerran päivässä niin siitä tulee ihmeesti sokeria elimistöön. Ja ihan turhaan, ihan samoin kuin kahvikupposen kanssa pari sokeripalaa ja pari piparia. Tuo sokeripiikki tekee sen, että viimeistään parin tunnin kuluttua vatsa kurnii mahdottomasti ja tilanne vaatii pikku välipalaa avuksi.
Nälkä pysyy poissa parhaiten oikealla sapuskalla jossa ei ole nopeita hiilareita.
Yllättävä havainto on, että maito on erittäin ruokaisaa (jolle se sopii) . Jos kevyenkin aterian kanssa juo lasillisen maitoa niin nälkä antaa odottaa itseään pitempään. Aamupuuro voisilmällä on ruokaisampi kuin pelkkä puuro. Joka tapauksessa puuroon ei kannata lisätä makeita hilloja tai soseita koska se aiheuttaa samanlaisen nälkäpiikin kuin mikä tahansa muukin sokeri.
Kannattaa opetella syömään vain noin neljän tunnin välein ja välissä ei sitten mitään. Neljän- viiden maissa iltapäivällä syöty päivän pääateria pitää nälän loitolla aamuun asti jos siinä on mukana sopivasti rasvaa ja proteiineja. Syöminen on suureksi osaksi tapa, siis tapa syödä pientä pieneen hiukoon ja kun syö oikein niin pikkuhiuko alkaa tulla noin neljän tunnin välein.
Missään tapauksessa syömistä ei kannata lopettaa tai kuristaa kaloreita äärimmilleen, silloin lakaa jaksamasta ja elimistö alkaa säästellä rasvojaan kun se lulee että on tullut kato ja nälänhätä.
Alkoholi sekoittaa elimistön pahasti. Jos haluaa laihtua niin ruokavaliosta pitää tiputtaa pois oluet, siiderit ja terävät, oikeastaan kaikki alkoholi sekä limonadit. Itse en käytä edes tuoremehuja, janoon auttaa vesikin eikä siinä ole sokeria.
Liikunnan hyöty on kai siinä, että se kasvattaa lihasmassaa ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Laihtumisessa on kuitenkin ihan selkeästi ruokailutottumuksilla täysin hallitseva rooli, mutta liikunnalla pystytään tehostamaan sen vaikutusta. Olen kokeillut kävelyä, juoksua, kuntosalia ym ym. ja tiivistettynä oma kokemukseni on, että jos liikkuessa ei tule hiki niin sen liikunnan arvo on enemmän terapeuttunen kuin painonhallinnallinen. Kymmenen kilometrin kävelylenkkiin menee noin vartin vaille kaksi tuntia, saman matkan juoksee tai hölkkää noin tunnissa ja laskennallisesti kalorimenekki on molemmissa tapauksissa samaa luokkaa. Teho painonhallinan kannalta on kuitenkin ihan eri sarjassa. Päivittäinen tai viikottainen liikuntasuoritus ei tarvitse olla "pitkäkestoista matalasykkeistä reipasta ulkoliikuntaa" niinkuin yleensä suositellaan. Laihduttamiseen riittää se, että kerran päivässä tai muutaman kerran viikossa puuskuttaa kunnolla ja hiki virtaa, siis muuallakin kuin saunassa.
Vielä yksi pointti: Ihmiset ovat fysiologialtaan erilaisia. Mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella. On kieltämättä hyvä fiilis kun rippipuku mahtuu uudelleen päälle ja kengännauhat pystyy solmimaan ponnistelematta. - Kerro, kuiskaa
jaky86: "...öljy pitkittaa proteiinin imeytymistä yön aikaan."
Avaisitko tätä? Jos tuo on totta, miksi on hyvä asia, että proteiin imeytyminen kestää normaalia kauemmin? - Kerro, kuiskaa
jojottaja kirjoitti:
Jojo-laihdutuksesta on omaa kokemusta parikymmentä vuotta. Painon saa putoamaan kaikilla edellä kerrotuilla keinoilla ja se on hyvin palkitsevaa. Nuorempana kun aineenvaihdunta oli vilkkaampi, lähti kilo viikossa kovalla ruokakurilla ja ahkeralla liikkumisella. Sitten kun rääkki on ohi niin kaikki tulee takaisin yhtä nopeasti kuin lähtikin, ihan huomaamatta. Olen sen kantapään kautta oppinut, että laihtuminen on elämäntapamuutos eikä kertaluontoinen kuuri.
Lisään noihin edellä annettuihin hyviin kommentteihin pari pointtia:
Nälkä on laihduttajan pahin vihollinen. Se laittaa ihmisen syömään pikku välipaloja ja pikkumakeaa. Perinteinen ajattelutapa on, että hedelmiä ja vihanneksia saa syödä mielin määrin, ne eivät lihota, mutta se ei täysin pidä paikkaansa. Jos palkitsee itsensä omenalla tai banaanilla muutaman kerran päivässä niin siitä tulee ihmeesti sokeria elimistöön. Ja ihan turhaan, ihan samoin kuin kahvikupposen kanssa pari sokeripalaa ja pari piparia. Tuo sokeripiikki tekee sen, että viimeistään parin tunnin kuluttua vatsa kurnii mahdottomasti ja tilanne vaatii pikku välipalaa avuksi.
Nälkä pysyy poissa parhaiten oikealla sapuskalla jossa ei ole nopeita hiilareita.
Yllättävä havainto on, että maito on erittäin ruokaisaa (jolle se sopii) . Jos kevyenkin aterian kanssa juo lasillisen maitoa niin nälkä antaa odottaa itseään pitempään. Aamupuuro voisilmällä on ruokaisampi kuin pelkkä puuro. Joka tapauksessa puuroon ei kannata lisätä makeita hilloja tai soseita koska se aiheuttaa samanlaisen nälkäpiikin kuin mikä tahansa muukin sokeri.
Kannattaa opetella syömään vain noin neljän tunnin välein ja välissä ei sitten mitään. Neljän- viiden maissa iltapäivällä syöty päivän pääateria pitää nälän loitolla aamuun asti jos siinä on mukana sopivasti rasvaa ja proteiineja. Syöminen on suureksi osaksi tapa, siis tapa syödä pientä pieneen hiukoon ja kun syö oikein niin pikkuhiuko alkaa tulla noin neljän tunnin välein.
Missään tapauksessa syömistä ei kannata lopettaa tai kuristaa kaloreita äärimmilleen, silloin lakaa jaksamasta ja elimistö alkaa säästellä rasvojaan kun se lulee että on tullut kato ja nälänhätä.
Alkoholi sekoittaa elimistön pahasti. Jos haluaa laihtua niin ruokavaliosta pitää tiputtaa pois oluet, siiderit ja terävät, oikeastaan kaikki alkoholi sekä limonadit. Itse en käytä edes tuoremehuja, janoon auttaa vesikin eikä siinä ole sokeria.
Liikunnan hyöty on kai siinä, että se kasvattaa lihasmassaa ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Laihtumisessa on kuitenkin ihan selkeästi ruokailutottumuksilla täysin hallitseva rooli, mutta liikunnalla pystytään tehostamaan sen vaikutusta. Olen kokeillut kävelyä, juoksua, kuntosalia ym ym. ja tiivistettynä oma kokemukseni on, että jos liikkuessa ei tule hiki niin sen liikunnan arvo on enemmän terapeuttunen kuin painonhallinnallinen. Kymmenen kilometrin kävelylenkkiin menee noin vartin vaille kaksi tuntia, saman matkan juoksee tai hölkkää noin tunnissa ja laskennallisesti kalorimenekki on molemmissa tapauksissa samaa luokkaa. Teho painonhallinan kannalta on kuitenkin ihan eri sarjassa. Päivittäinen tai viikottainen liikuntasuoritus ei tarvitse olla "pitkäkestoista matalasykkeistä reipasta ulkoliikuntaa" niinkuin yleensä suositellaan. Laihduttamiseen riittää se, että kerran päivässä tai muutaman kerran viikossa puuskuttaa kunnolla ja hiki virtaa, siis muuallakin kuin saunassa.
Vielä yksi pointti: Ihmiset ovat fysiologialtaan erilaisia. Mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella. On kieltämättä hyvä fiilis kun rippipuku mahtuu uudelleen päälle ja kengännauhat pystyy solmimaan ponnistelematta.Nillitän nyt hieman.
Terveysongelmieni vuoksi en koskaan ole harrastanut juoksua, mutta kaikentahtinen kävely on suuri rakkauteni. Kun kävelen kuntoa, 10 kilometrin matkaan menee 70-75 minuuttia, ei siis edes puoltatoista tuntia - ja hiki tulee. (Todellako operushölkkä on samanvauhtinen kuin minun sykkeennostokävelyni?)
Tuosta päivän pääruoan kellottamisesta neljän, viiden välille: 2- tai jopa helvetillistä 3-vuorotyötä tekevä väki ei pysty "pääsyömään" optimikellonaikoihin. Ja normiaikaan työskentelevistäkin useimmat työmatkustavat, hakevat lapsiaan hoidosta ja käyvät kaupassa tuohon aikaan päivästä. Viisariviisaus ei siksi kanna.
Juu, olen "hieman" yliherkkä kellotuksien suhteen. Koska. Suututtaa, kun täällä s24:ssakin ajoittain mollataan terveysalan ammattilaisten tuhtia vyötäröä, ja selitetään sitä asianomaisten laiskuudella. Nämä tyypit tekevät elimistölle jo aikataulutuksensa puolesta haitallista työtä, meidän terveytemme eteen. Palkan ja palautumisjaksojen pitäisi olla sen mukaiset.
Nil nil. Anteeksi. - kuntosalikuntoilija
Kiitos jaky86. Noi 2. ja 3. vihjeet tuli tarpeeseen. Itsekkin kuntosalilla käynyt mutta nyt käynnit olleet jäissä pidemmän aikaa. Mutta kevään mittaan yritystä aloittaa uudestaan. Mulle ainakin ton lihasmassan saaminen on työn ja tuskan takana kun olen nainen. En oo millään hirmupainoilla, enimmillään 20-30 kg, toki riippuu laitteesta. Eli siis miehiin verrattuna ihan eri luokkaa. Onko täällä punttiksella käyviä naisia joilla olis hyviä vinkkejä.
Oon lapsena ollu tosi laiha ja jossain vaiheessa aloitin kuntosalilla käymisen ja siitä lähtien se onkin sitten pysynyt koska paras kuntoilumuoto mulle koska tarvitsen sitä lihasmassaa. Toki käyn myös kävelemässä sellaisen tunti/puolitoista joka päivä mutta muuta aerobista ei nyt oo ollu.
Syön ite aika paljon lihaa mut nyt oon lopettanu punaisen lihan syönnin ja syön vaan kanaa ja kalaa. Ja sit vihanneksia ja aamulla aina puuro.
Oisko sulla vinkkiä vielä lisäravinteista koska salilla lähtee hien mukana noita hivenaineita ym. Ku se aloitus ei olis niin hemmetin rankkaa niin olis jo varmaan salille lähteny aiemmin.
- juhvi234
Olet selkeästi havainnut olennaisimmat asiat ruokavalion ja liikunnan suhteen.
Itse laihduin noin nelisenkymmentä kiloa noin ungefer runsaan parin vuoden sisällä noudattamalla suurinpiitein samoja kuvioita, kuin Sinäkin.
Mutta !
Jätit mainitsematta sen henkisen puolen, mikä minua ajoi myöskin laihtumaan.
Henkisesti rankan eron jälkeen ei kertakaikkiaan tehnyt mieli lähteä grillille saati vaikkapa pitsalle, kebapille.
Ryyppäsin perkeleesti ja vietin sukupuoletonta elämää.
Siis:
Sanomani on;
Henkilökohtainen ruuan valinta yhdistettynä kehon sallimaan liikuntaan, niinkuin sanoitkin, yhdistettynä, vaikka tämä kliseenä otettaisiinkin, niin kärsivällisyys, oman luonnon kehittäminen ja ennenkaikkea HYVÄ NAISKUMPPANI, saavat miehen jaksamaan ja olemaan sinut myös itsensä kanssa. - -72kgNainen32v
Reipasta kävelyä, crosstraineria ja kuntopyörää vahdellen tunti päivässä, niin johan alkaa rasva palaa. Kesto on tässä tärkeää, ei niinkään ripeys, jokainen liikkuu niin ripeästi tai sillä vastuksella, kun se on fyysisesti hänelle mahdollista.
Painon junnaamisen kanssa taisteleville sanoisin vinkiksi, että tarkastakaa ruokanne sisältämät makroaineet. Jos sieltä ei löydy vikaa (esimerkiksi liikaa jotakuta kolmesta: rasva, hiilihydraatti tai proteiini), saattaa olla syytä katsoa uudelleen BMR (Basal metabolic rate/ perusaineenvaihdunta), netistä löytyy suuntaa antavia laskureita. Kalorien laskeminen on ainoa tapa pudottaa painoa niin, että ollaan jatkuvasti tietoisia mitä dietillemme kuuluu. Liikunnalla on kaikkein helpoin rakentaa kalorivajetta hiljalleen suuremmaksi, sinne viidensadan kalorin tuntumaan vuorokaudessa.
Karppailut ja muut hörhöilyt kannattaa jättää omaan arvoonsa, niistä ei pysyvää apua ole luvassa. Ottakaa oppia kovempaa treenaavilta kavereilta, miten he syövät, miten he jakavat kalorit päivän mittaan. Suhteuttaen tietysti omaan tilanteeseenne, te todennäköisesti ette jaksa tehdä sellaista salitreeniä tai lenkkiä, kuin he. Vielä, korostaen sanaa vielä. Omalla kohdalla toimii se, että sama määrä kaloreita joka aterialla (neljä salaattiateriaa päivässä), lisäksi kaksi välipalaa, joka on proteiinijuoma. Syön siis kuusi kertaa päivässä. Mitään makeanhimoa ei ole, ei ollut alussakaan sellaista, mistä ei olisi päässyt yli. Otetaan vielä huomioon se, että samaan aikaan lopetin tupakanpolton ilman nikotiinikorvaustuotteita. Suosittelen jokaiselle tupakoitsijalle samaa lämpimästi.
Mitä suurempi määrä lautaseltasi löytyy kasviksia, sen parempi. Liikaa tuskin voit syödä. Rasvan ja suolan lisäämisellä tosin voit pilata nekin. Sittenkin annoskoot on tärkeä muistaa, ei kahta kahvikupin vetoisuutta enempää kertaansa. Se suurentunut vatsalaukku on saatava pienenemään. Sitten on vain syötävä useampia kertoja päivässä, isolla miehellä jopa kahden tunnin välein saadakseen perusaineenvaihdunnan kalorit kasaan. Missään nimessä älkää syökö harvemmin, kuin kolmisen-neljän tunnin välein. Teen kaikki neljä salaattiateriaa kerralla valmiiksi, ei tule lipsuttua ja ruuanlaitto ei vie liikaa aikaa. Jos haluat syödä keittoja jne, toimi samoin. Tärkeintä on, että suunnittelet ruokailusi niin, että se on mahdollista lopun elämääsi, ei vain jonkun diettijakson ajan.
Tässä muutamia pointteja, jotka ovat auttaneet minut tuntuvasta, sairaalloisesta ylipainosta, kakkostyypin diabeteksesta, korkeasta verenpaineesta, normaaliin terveeseen elämään. Onnistuin pudottamaan 72kiloa painoa itse, ottamalla oppia niiltä, jotka mielestäni näyttivät hyvältä.
Jos minä onnistuin, sinäkin onnistut. Otat alkuun rauhallisesti, muttet päästä itseäsi lepäilemään sohvalle ennen kun päivän lenkki on tehty. Lupaan, että joka ikinen päivä se lenkki tuntuu hieman helpommalta ensimmäisen viikon jälkeen. Eka viikko on rankka ja se saa sitä ollakin. Muistan sen läähätyksen ja hikoilun määrän, se oli noloa. Nolouden lisäksi se oli hyvästä, olin päästänyt itseni karmeaan kuntoon. Siihen ei ole paluuta, kun olet päätöksesi tehnyt ja pysyt siinä. Kannustukseni jokaiselle, jotka lähtevät tielle parempaan ja terveempään elämään! - ikilaihduttaja
Kiitos tästä kannustavasta tiedosta. Olen itse saanut 26 kg pois ja se on ollut todella työn takana. Lähtöpaino 108 kg. Vielä pitäisi saada vähintäin 12 kg pois, mieluummin 20. Olen huomannut nyt, että aamupuuro marjojen tai pieneksi pilkottujen hedelmien kanssa vie paremmin eteenpäin, kuin sen voisilmän kanssa, jota olen vuosikymmeniä käyttänyt. Välillä menee 6 kg nopeastikin ja välillä ei millään konstilla mitään. Lääkäri kiittää hidasta pudotusta ja uskoo minun nyt viimeinkin onnistuvan.
- laihdutusresepti
resepti yksinkertainen ja satavarma....jos olet lihonut,olet syönyt liikaa.
kun haluat laihtua,
syöt "monipuolisesti",mutta vain vähän ja painosi putoaa aina...siis aina.
tämä tieto on ilmainen ja toimii aina terveillä ihmisillä...tosin moni sairaskin paranee laihtuessaan.
paino putoaa vaikka sängyssä makaamalla,kun ei syö liikaa. tosin suosittelen liikkumista kunnon mukaan,vaikka vain kävelyä,pyöräilyä tms. mieluummin ulkona.
siis,kun syöt liikaa,lihot.....kun syöt liian vähän,laihdut. se on toimivaa faktaa.
tarvit lisäksi pitkäjännitteisyyttä asian toimimiseen ja sekin on vain sinusta ja sinun "päästä" kiinni. helppoa,eikös niin. - KUN MIKÄÄN EI AUTA
En popsi piirakoita,en napsi namusia,en litki limpsoja,en paukuttele popkorneja ,en siedä sipsejä,enkä miele makeaa.Mutta,mutta mutta,kilot vain viihtyvät minussa,miksi?Syön aterioillani paljon kasviksia,vihanneksia,kalaa tai siipikarjaa,en yö myöskään leipää,ainoastaan pari palaa näkkileipää aamukahvilla.Perunat ovat olleet jo kauan pannassa,samoin pasta.Liikuntaa harrastan myöskin lähes päivittäin.Onko niiin että vanhempana ne kilot vain pysyvät.Tässä virkistävä aamu koktaili,mikäli mahdollista luomua.Tammenlehti salaattia,2sellerinvartta,sitruuna jos luomu niin kuorineen,1vihreä omena grandi,kirjoitinkohan nimen oikein:)Laita mehulingon läpi ja nauti.Jos sinulla ei linkoa ole,suosittelen osta,eivät niin paljon maksa ja sinulla on siitä monen vuoden ilo.Olen tehnyt niin,ettei ruokaa menisi hukkaan,niin sen mikä linkoon jää mehunjälkeen se sakka,olen sekoittanut sen Kreikkalaiseen tai Turkkilaiseen jugurttiin,maustanut ja ruuan yhteydessä syönyt.Onnea ja aurinkoisia päiville kaikille meille SUURENMOISILLE
- Koiran dieetti
Laihdutin 10 kg vuoden aikana liikkumatta, miettimättä, mitä syön ja mihin aikaan kun otin oppia pentukoiraltani. Se syö vain silloin kun sillä on nälkä. Juuri silloin kun sillä on nälkä. Ja vain sen verran kun nälkää piisaa.
Elikkäs. Nälkä määrää sen, milloin syödään, ei ruokatunnin ajankohta. Silloin ruoansulatuskanavakin toimii tehokkaimmin. Jos ei syö silloin kun on nälkä, se menee ohi. Kroppa menee helposti säästöliekille ja pitää kiinni rasvoistaan, jolloin laihtumista ei tapahdu.
Nälkäänsä ei tee mieli syödä munkkeja ja sipsejä, vaan oikeaa ruokaa. Kun syö vain sen verran, että nälkä loppuu, syö sopivasti.
Kesti jonkun aikaa etsiä se oikea nälkä. Tuntuu, että se on se pelottavin osa laihduttamisessa. Kun se löytyi, dieettiä oli helppo noudattaa.- 17+5
Sitä mieltä olen minäkin, että nälän tunteen kokeminen on ensimmäinen asia mikä jokaisen laihduttajan pitäisi opetella uudestaan.
Ruokaa kolmen tunnin välein on hyvä sääntö, ja laihtumisen ajoittaminen omalle elimistölle sopivampaan vuorokaudenaikaan, itselläni siinä toimii parhaiten aamupäivät, jolloin en yleensä ole edes näkäinen.
- laihduttaja_vm86_
-50kg 2 vuodessa.
Heräsin todellisuuteen 2010 jouluna kun paino taisi pahimmillaan käydä 150 kilossa (olen 185cm pitkä). Silloin päätin että tämä ei voi jatkua näin. Silloin kuin lihoin niin asetin itselleni maximipainorajoja joita aina rukasin ylöspäin "no ei hätää, kilo vielä, sitten alan laihduttamaan". Näin toimin usean vuoden ja noin 40kilon verran. Vaatteiden löytäminen oli oikeasti käymässä mahdottomaksi. Ainut vaihtoehto oli tilata netistä joitakin reisitasku-/pussihousuja ja t paitoja. Mutta esimerkiksi kivijalkamyymälästä oli aivan turha etsiä mitään sopivaa. Tällä paikkakunnalla ei muutenkaan ole mitään big size vaateliikkeitä joten olisi pitänty lähteä helsinkiin vaateostoksille...
Painon tiputus alkoi hiihtämisellä joulukuussa 2010. Sain jostakin pari vuotta vanhat sukset, luultavasti isäni vanhat. Olin tuona talvena työtön ja täten aikaa hiihtämiselle oli. Huomasin ensimmäisen kuukauden jälkeen että painoa voi oikeastikin saada pois, ja siitähän se elämäntapamuutos lähti käyntiin pikku hiljaa.
Keväällä 2011 ostin polkupyörän ja seuraavat kuukaudet marraskuuhun 2011 menivät pyöräillen. Juuri sopivasti osui väliaikaistyö aamupostin jakamisen merkeissä. Fillarointi jokaöinen juokseminen kerrostalojen rappuja ylös ja alas toivat ihan kivoja tuloksia. Hiihtokaudella 2011/2012(4½kk) jälleen hiihtelin sellaiset kiitettävät 900km. Taisin painaa alkuvuodesta 2012 25kiloa vähemmän kuin 2010 joulukuussa.
Vuosi 2012 toi taas uudet lajit ja luojan kiitos vakituisen työn. Vuonna 2012 pyöräily jäi melko pahastikin taka-alalle kun löysin juoksun/hölkän. Kevät, kesä ja syksy menivät juostessa 9km pururatalenkkiä, alkuun päivittäin. Totesin jossakin vaiheessa ettei tuollaisessa määrässä ole mitään järkeä kun jalat alkoivat oireilemaan jokapäiväisestä juoksusta. Eli loppuvaiheessa juoksin jokatoinen päivä ja hyvät verryttelyt päälle. Jalat ehtivät juuri ja juuri palautumaan rasituksesta yhden välipäivän aikana. Join yhdessä välissä jotakin Fastin palautusjuomaakin, mutta totesin äkkiä melko turhaksi ja se vähän jäi.
Jossakin maaliskuun 2012 paikkeilla tein totaalisen ruokaremontin. Kaikki einekset, joka viikkoiset pizzeria pizzat, roiskeläpät, lihikset, kebabit, limut yms paska jäivät pois. Nykyisin otan pitseriasta kanasalaatin. Olen syönyt nyt 10kk aikana 3 pitsaa. En todellakaan ole kieltänyt itseltäni herkkuja ja syönkin suklaata tai karkkia viikottain, mutta vähäisesti. Mutta se pistää vaan mietityttämään että onko se 4000kcal pitsa oikeasti 40km hiihtolenkin arvoinen, olen aina tullut siihet tulokseen että ei ole, joten pitsat ovat jääneet pois. Siinä 110kg kohdilla alkoivat kilot olemaan suhteellisen tiukassa ja nämä viimeiset 4 kiloa ovat vaatineet jo työtä ja erittäin terveellistä ruokavaliota useampaa tuntia liikuntaa viikossa. Kyllä se paino putoaa kun muistaa asettaa itsellensä uusia realistisia ruokailutottumuksia. On aivan turha lähteä muuttamaan koko ruokakulttuuriaan kerralla. Siitä ei tule mitään.
Sitten olikin taas talvilajien vuoro ja ostin 550e luistelusuksipaketin hiihtokaudella 2012/2013. Nyt minä olen se joka menee muiden ohi, eivätkä muut mene minun ohitseni :) . Tässä sitä nyt sitten mennään n. 50 kg kevyempänä kuin 2 vuotta sitten. - Mahaton mies
-20 kiloa kahdeksassa kuukaudessa.
Jätin kaljan kokonaan pois. - mM Mmlv
Pudotin pari vuotta sitten vuoden aikana 10 kg painosta pienentämällä annoskokoa ja käyttämällä lautasmallia jättäen pois pastan/perunan hankin koiran, lenkillä kolmesti 2-3 km sekä työmatkat junalle/junalta. Liha on pääasiassa kanaa, leipä aina joko sekaleipää, ruista tai kauraa. Uusin ihastus on jälkiuunileipäpalat. Kasviksia vaihtelevasti, pitää lisätä niitä ja marjojen syöntiä. Onneksi kesä on tulossa ja palstalta omat marjat.
Tämän vuoden alusta olen käynyt salilla kolmesti viikossa. Aloitin kevyillä painoilla pitkiä sarjoja 4-5 vkoa (esim. torso rotatio/loitontajat ja lähentäjät 20kgx30x3) ja sitten lisäsin painoa 5kg kun vastusta ei enää ollut. Nyt 9 vkolla lisäsin seuraavat 5 kg lisää. Jo parin viikon jälkeen tuntui kuin olisi kasvanut pituutta, kun ryhti suoristui keskivartalon lihasten voimistuessa. Harjoitusten jälkeen olo on euforinen. Mietin miksi en jo aiemmin jäänyt koukkuun, kun tykkään punttiharjoittelusta. Ehkä joku oivallus on tullut ja sitä kautta se motivaatio?
Entinen suuri himoni oli jäätelö ja keksit. Jäätelö on korvattu maustamattomalla jogurttirahkalla ja keksit sekä sipsit jää kauppaan. Niitä on pysty vastustamaan jos ne kotiin tulee. Siksi meille ostetaankin vain sen verran, että se riittää yhteen kertaan kahdelle. Jäätelöä ostetaan 1-2 krt kuussa ja sitä ei enää tartte ahmia koko pakettia kerralla vaan pakkaseen jää toinenkin annos odottamaan.
Jokaisen pitää löytää se motivaatio itetaan, sitä ei voi toiselle antaa. Mietittäväksi: haluatko maksaa/sijoittaa rahaa sairauteen vai terveyteen?
Tällä hetekellä voin vastata sen enempää miettimättä: terveyteen.
Olen kohta 54-vuotias nainen, äiti ja isoäiti. - possoliini
älä lankea houkutuksiin..tiputa vaikka euro säästöpossuun..huomaat vuoden lopulla miten posso lihoo ja sinä laihdut....
- Hoikka poika
Laihduin sokeria syömällä. Aina päivällä kun alkoi tulla nälkä, sokeri pala suuhun sulamaan ja nälkä katosi. Illalla söin normaaalisti ja myös aamulla. Vuodessa lähti kaksikymmentä kiloa. Sokerin tai makean syönti on jäänyt tavaksi.
- Kerro, kuiskaa
Hui! Sun elimistö verrattuna edes lähestulkoon terveellisesti syövään on varmaan kuin 70-luvun elementtitalo jugendlinnan rinnalla. Kai jossain vaiheessa säädät syömisiäsi terveellisempään suuntaan?
- 333222
Kerro, kuiskaa kirjoitti:
Hui! Sun elimistö verrattuna edes lähestulkoon terveellisesti syövään on varmaan kuin 70-luvun elementtitalo jugendlinnan rinnalla. Kai jossain vaiheessa säädät syömisiäsi terveellisempään suuntaan?
itseasiassa tutkimukset sanoo että lapset jotka syövät karkkia usein ovat hoikempia kuin ne jotka eivät syö ollenkaan. Itsekin olen humannut että jos kotona on karkkia, sen syöminen vie pois nälkää. Jos kotona ei ole karkkia, nälän iskiessä sitten syön isompia asioita: banaani, omena, appelsiini, valmisateria ja maha on pullollaan. Pari karkkipalaa on pienempi massaltaan kuin hedelmät tai iso ruoka-annos.Myös purukumin mutustelu useita kertoja päivässä vie nälkää pois.
- kos noin
lopettakaa se kaljan/siiderin lipittäminen niin laihdutte.
- Skarppaaja10
Onneksi olkoon! Hienosti toimii tuo puolikarppaaminen kyllä.
Itse olen käyttänyt sitä ja paino on pudonnut.
Viime syksynä lähti 10 kg parissa kuukaudessa - mutta seurauksena divertikkelit (reikiä paksusuolessa) Syynä oli kuitujen puute.
Siis, kun karppaatte niiin muistakaa kuidut! Syökää vaikka kuitunappeja silloin tällöin.- Pienehkö pyöreähkö
No, en ole oikeastaan edes puolikarpannut. Syön nimittäin päivittäin ruisleipää ja joka aamu puuroa. Siihen vielä peruna/makaroni lisukkeena lämpimillä aterioilla. Tosin hiilihydraatit olen kyllä valinnut niin, että saan mahdollisimman kylläisen olon mahdollisimman pienillä kaloreilla. En siis mitenkään laske kalorin päälle tätäkään, vaan ihan perusjärjellä ja perstuntumalla. Tyyliin, viljoista ruis on paras ja kaura kakkonen jne. Karppaamista lähimmäksi pääsen lähinnä siinä, että annoksia pienentäessä olen tehnyt niin eniten hiilareiden osalta. Niissä kun on yllättävän paljon energiaa.
- karppinki ja muut
järjetön laji...päässä puhaltaa noin toimien. syö monipuolisesti,mutta vain
vähän--usein 2-3 h välein ja laihdut varmasti--->
kun syöt liikaa....lihot varmasti,koska kulutus vähäistä tarpeeseen nähden.
laihdut vaikka makaamalla,mutta liiku kuitenkin pävittäin tuntosi mukaan.mitään pakollista hullunhölkkää tai kuntosalia ei tarvitse.
takuutuote!
Moikka, todella hieno saavutus, Nostan hattua. Koetan ottaa opikseni.
- mahakas1
Hei,miten pääsen eroon napostelusta.Välillä täytyy saada makeaa ja sitten taas suolaista. Näitä vuorotellen kokopäivän aikana,muiden "pääruokien" lisäksi. Ja näläntunne on oikeastaan kokoajan.
Onko sinulla kokemusta?Miten itse pääsit eroon?
Kiitos vastauksista etukäteen=))- Pienehkö pyöreähkö
Valitettavasti minulla ei ole juuri kokemusta jatkuvasta napostelusta. Oma ongelmani oli tolkuton mässääminen ruoka-aikoina. Mutta jos jotain neuvoa kuitenkin antaisin, niin sinun kannattaisi ehkä kokeilla välipalan sijaan jotain vähäkalorisia pastilleja, jotka sulavat hitaasti suussa. Suolaisen kaipuuseen anispastillit voisivat olla hyviä, sillä anis maistuu karvaahkolle. Tai sitten korvaat sen, mitä nyt naposteletkin, esim. kuivatuilla hedelmillä ja maustetuilla pikkuporkkanoilla/lanttusuikaleilla. Pääasiahan olisi saada kalorit per syöty gramma mahdollisimman pieniksi.
Mitä näläntunteeseen tulee, niin liika syöminen pahentaa sitä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Verensokeri nimittäin on tällöin koko ajan koholla, ja kun kroppa tottuu siihen se kehittää näläntunteenkin nopeammin. Omalla kohdallani näläntunne normalisoitui hyvin paljon jo muutamassa päivässä parannettuani hiilihydraattien laatua. Se kuitenkin vaati sen, että kärvistelin sen pari päivää.
Sitä paitsi, näläntunne on myös osittain korvien välinen juttu. Samoin kuin kipu, mitä enemmän siihen keskittyy sitä pahemmalta se tuntuu. Ehdottaisinkin, että nälän tuntuessa et heti ryntää syömään, vaan lykkäät sitä vaikka puoli tuntia tai mielellään niin kauan kuin vain ikinä pystyt. Sillä välin puuhaat ihan normaalisti. etkä mieti liikaa asiaa. Vähitellen sitten pidennät väliä, kunnes syöt vain ns. normaaleina ruoka-aikoina, mitkä ne sinun kohdallasi nyt ovatkaan.
Tsemppiä! - Läkeroliin koukussa
Pienehkö pyöreähkö kirjoitti:

Tsemppiä!Mutta ei kannata napostella keinomakeutettuja pastilleja, vaikka ovatkin vähäkalorisia. Niihin tulee vielä kauheampi himo kuin sokeriherkkuihin ja niillä on sitten sellainen vaikutus, että maha menee sekaisin.
- Vesi auttaa
Pienehkö pyöreähkö kirjoitti:
Valitettavasti minulla ei ole juuri kokemusta jatkuvasta napostelusta. Oma ongelmani oli tolkuton mässääminen ruoka-aikoina. Mutta jos jotain neuvoa kuitenkin antaisin, niin sinun kannattaisi ehkä kokeilla välipalan sijaan jotain vähäkalorisia pastilleja, jotka sulavat hitaasti suussa. Suolaisen kaipuuseen anispastillit voisivat olla hyviä, sillä anis maistuu karvaahkolle. Tai sitten korvaat sen, mitä nyt naposteletkin, esim. kuivatuilla hedelmillä ja maustetuilla pikkuporkkanoilla/lanttusuikaleilla. Pääasiahan olisi saada kalorit per syöty gramma mahdollisimman pieniksi.
Mitä näläntunteeseen tulee, niin liika syöminen pahentaa sitä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Verensokeri nimittäin on tällöin koko ajan koholla, ja kun kroppa tottuu siihen se kehittää näläntunteenkin nopeammin. Omalla kohdallani näläntunne normalisoitui hyvin paljon jo muutamassa päivässä parannettuani hiilihydraattien laatua. Se kuitenkin vaati sen, että kärvistelin sen pari päivää.
Sitä paitsi, näläntunne on myös osittain korvien välinen juttu. Samoin kuin kipu, mitä enemmän siihen keskittyy sitä pahemmalta se tuntuu. Ehdottaisinkin, että nälän tuntuessa et heti ryntää syömään, vaan lykkäät sitä vaikka puoli tuntia tai mielellään niin kauan kuin vain ikinä pystyt. Sillä välin puuhaat ihan normaalisti. etkä mieti liikaa asiaa. Vähitellen sitten pidennät väliä, kunnes syöt vain ns. normaaleina ruoka-aikoina, mitkä ne sinun kohdallasi nyt ovatkaan.
Tsemppiä!Näläntunteen saa kuitattua sillä, että juo reippaasti vettä. Ei tule kaloreita ja nälkä häviää. Mutta ei laihduttajan tarvitse olla nälässä. Esim. vihersalaatteja voi mättää aika surutta.
Hei!
Ajattelin vastata viestiisi, kun olen taistellut painoni kanssa jo muutaman vuoden. Eli siis olen 20 vuotias nainen, hyvin perso makealle, mutta myös tavalliselle kotiruoalle. Syön noin 3 lautasellista tavallista salaattia, lisänä pinjansiemeniä ja fetajuustoa. En ymmärrä miksi painoni ei lähde laskuun vaikka syönkin terveellisesti. Olisiko ideoita?- Kerro, kuiskaa
Jos ruokavaliosi on tuollainen joka päivä, luulisin, että kehosi jää vaille proteiinia ja hyviä rasvoja - ja siksi jo elimistöösi asettunut vararavinto ei pala. Mutta sinä et kerro mittojasi, kenties olet liian laiha laihtumaan, siis syyttä laihduttava median uhri.
- Pienehkö pyöreähkö
Syitä painon junnaamiseen on paljonkin, mikäli olen lukemani oikein ymmärtänyt. Esim. eräällä naissukulaisellani oli kilpirauhasen vajaatoiminta, joka esti hänen laihdutusyrityksensä. Lääkityksen saatuaan tämä korjautui ja hänen olonsa kuulemma parani muutenkin.
Toinen on lihasmassan puute. Lihas nimittäin polttaa rasvaa hyvin. Itselläni juuri kuntosaliharjoittelu potkaisi laihtumisen uudestaan liikkeelle. Jos pelkäät tulevasi liian lihaksikkaaksi, niin ymmärtääkseni naisten on lähes mahdotonta paisua miksikään She-Hulkiksi ilman steroideja ja 24/7 treeniä. liikunta ylipäätään auttaa laihdutuksessa.
Kolmanneksi, voit itse asiassa syödä jopa liian vähän rasvaa. Elimistö tarvitsee sitäkin ja jos se ei saa sitä muualta, se takertuu omiin varastoihinsa. Rasvaa ei siis tarvitse pelätä, jos pitää määrän järkevänä.
Lopuksi, et kertonut mittojasi. Minullahan on kokemusta vain itseni, eli tolkuttoman läskin laihduttamisesta. Jos sinä taas olet normaalipainon ylärajoilla, niin kyttäisin mittanauhaa ennemmin kuin vaakaa. Tässäkin punttiharjoittelu auttaa; itselläni se on näkynyt eniten juuri vyötärön kapenemisena, vaikka varsinaisia näkyviä lihaksia ei vielä olekaan kehittynyt.
Näin siis maallikon näkökulmasta. Toivottavasti löydät ratkaisun!
- vcxvcxvxcvxvx
Tavallisten perunoiden glykemiaindeksi on erittäin korkea eikä ole siis missään tapauksessa hidas hiilihydraatti. Ei edes juurikaan eroa ranskanperunoihin.
- Pienehkö pyöreähkö
Voi hyvin olla, kuten sanot. Muistelen nähneeni jossain taulukon, jossa peruna oli ns. hyvä hiilari, mutta voin erehtyäkin. Peruna oli siis ehkä vähän huono esimerkki. Kuitenkin, vaihtamalla ranskikset keitettyyn perunaan saa vähennettyä ylimääräistä rasvaa ja turhia lisäaineita. Sekään ei suinkaan ole huono juttu.
- iso myös
Olen 181cm/110kg mies. Mahaa on jonkin verran, mutta läskiä on lähinnä vain mahan kohdalla ja se ärsyttääkin todella paljon. Lihasmassaa on myös todella paljon varsinkin jaloissa. Pyöräilin kesällä 3kk aikana 2200km ja jalkoihin tuli lisää massaa. Kai tässä pitää alkaa oikeasti punnitsemaan ruuat, etten kerää painoa lisää. Tälle talvelle olen ostanut kahdet sukset perinteisen ja vapaan tyyliin. Tällä lihasmassalla hiihtäminen on aika rankkaa, kun lihakset huutavat lisää happea mutta periksi en anna. Todennäköisesti kaljamahan ja laihduttamisen suurimmat ongelmat on välillä roskaruokien syöminen ja kaljan juominen. Luulen että pelkästään kaljan lipittämisen lopettaminen tiputtaa painoani alaspäin. Näillä liikuntamäärillä on suorastaan ihme, jos ei laihtumista tapahdu.
- helppo nakki
Kannattaa laihduttaa. Sitten saa pilluakin paljon helpommin.
- ylivoima
mutsis tykkää ainakin mun painosta
- helppo nakki
Lihavana ei ole kovin helppoa hoitaa muijaansa takaapäin. Ei vain tahdo yltää kun masu otttaa kiinni :(
- rwewrerwerwerwe
Jos nainen ei ole tukeva myös niin nosta mahasi muijan pakaroiden päälle.
- Maija-Liisa 60v.
Olen 60vuotias nainen. Painan 62 ja olen 150 senttinen. Olen kokeillut karppausta noin 8- viikkoa ihan tosissaan ja paino ei tippunut yhtään. Nyt olen käynyt vesijumpassa ja vesijuoksussa 3-5 kertaa viikossa. Teen koiran kanssa reippaita lenkkejä joka päivä. Lisäksi noudatan ruokavalioa. Syön raejuustoa, tonnikalaa, ananasta, lihaa , kalaa, ja välipalaksi näkkileipää kalkkunasiivujen kera.Vettäkin juon, joskaan en aivan tarpeeksi. Mitään herkkuja en ole syönyt nyt 1,5 kuukauteen. Paino on tippunut vaivaiset kaksi kiloa. Miksi paino ei putoa? Mitä teen väärin? Osaisiko joku neuvoa?
- kuuskymppinen täällä
Täällä toinen 60vuotias. Iän mukana metabolismi hidastuu joten ainoa tapa pudottaa painoa on syodä vähemmän ja kuluttaa enemmän. Itse olen 167 senttinen ja painoni heiluu siinä 52 ja 57 kgn välillä. Ei ole varsinaisia paino-ongelmia mutta eron huomaa tuonkin 5kgn välillä.
Aina kun vyötäronauha alkaa kiristämään, jätän yhden aterian ( tavallisesti päivän isoimman aterian) väliin ja syön vain maustamattoman jugurtin ja omenan. Lisään juoksu/kävely lenkkiini kilometrin, pari ja parikymmentä vatsaharjoitusta lisää. Tuo yleensä tehoaa.
Sanomattakin selvää että diettiini ei kuulu mitään valkoista: jauhoa tai sokeria.
Et mainitse kasviksista tai hedelmistä (paitsi ananas). Kokeileppa lisätä niitä tuoreina jokapäiväiseen diettiisi. Esim kevyesti höyrytetty porkkana/parsa- tai keräkaalia/perunaa/kokojyvä riisiä.
Suolisto, toimiakseen kunnolla, tarvitsee kuituja ja niitä saa juuri hedelmistä ja kasviksista.
Hyvin tärkeää: elimistö tarvitsee rasvaa myös. Lusikallinen vaikka rypsiöljyä kasvisten päällä hoitaa sen puolen.
- mies_vm_vv
Ei sillä ole mitään väliä onko hiilaria, rasvaa vai proteiinia. Kaikki kalorit ovat saman arvoisia. Ei ole tasan mitään väliä puhtaasti kaloreiden valossa katsottunu syökö 1000kcal edestä vihanneksia vai lihaa. Kaikki kalorit ovat saman arvoisia. Toki vihannekset auttavat painonhallinnassa paremmin kuin liha, mutta se on jo eri juttu. Mutta kaikki kalorit ovat täsmälleen yhtä lihottavia. Sillä ei ole väliä onko se rasvaa, hiilihydraattia vai proteiinia. Toki noi asiat pitää olla balanssissa järkevässä laihduttamisessa.
- entä jos sittenkin?
Onko nyt ihan varma, että kalorit ovat samanarvoisia?
- Slim Joe
Te laiskat läskit! Ei mitään selityksiä! Heitätte sen pullan mussuttamisen ja alatte käymään lenkillä! EI mitään tekosyitä enää! Laiskuus on lihavuutta!
- noinkin on
mutta suurin syy on liikasyönti,aina suu ammollaan ja nielaisu perään.
liikasyönti = lihoo.....liian vähän syönti = laihtuu. yksinkertaista ja totta.
hyvä homma ,. jos asenne ei ole kohdallaan niin millään muulla ei sitten olekaan väliä vaikka kuinka riuhtoisi ,.
- aiopenåbvoko
Paljon onnea sulle!! Hieno saavutus!!
- onnea painon pudotuk
Minä jätin kokonaan hiilihydraatit pois ruokavaliostani reilu kaksi vuotta sitten.
En minä nyt kauhean lihava ole ollutkaan, mutta 10 kg meni ensimmäisen puolenvuoden aikana mitään asian hyväksi tekemättä
Tärkeintä oli päästä eroon verenpaine ja kolesterolilääkkeistä ja se onnistui.
Muutenkaan en suosi viljatuotteita nykyisin, mutta se on sitten toinen juttu.
Se on aina hyvä asia, jos saa painoaan alas oli se konsti mikä hyvänsä.- hetken huuma
Kaveri teki samoin, viisikymppisenä raitis mies kuoli sydämen pysähdykseen - verisuonet tukossa. Että varoituksesksi vaan, perintötekijöitä ei voi ohittaa!
- Kepajee
Siis rupesit syömään terveelisemmin? Miten tämä on uusi taikka oma juttu:D voi hajotus
Hei iso myös,
Olen suunnilleen saman kokoinen ja painoinen köriläs ja tuo kuntoilupuolikin kuulostaa ajoittan hyvin tutulta. Vatsakkuus riippuu kovasti kaljan juonnin määrästä niinkuin itsekin arvelit. Kaikki hapokkaat miedot on samaa turvotusainetta.
Alkon käytössä on kaksi pointtia: tiheys ja määrä. Kun on aika hankkiutua eroon kaljamahasta niin tipoittelu pitää kyllä supistaa kertaan/pariin kuukaudessa yhtenä iltana ja sittenkin kohtuudella. Jos saunoo pari kertaa viikossa ja nauttii parit saunakaljat joka kerta jäähdykkeeksi niin kyllä pömppämaha pyrkii vyön soljen päälle väkisin.
Tuosta kuntoiluhommasta sen verran, että läheskään kaikilla laihduttajilla ei nilkat tai polvet kestä ahkeraa laukkaamista. Hiihto, uinti ja pyöräily sopii läskillekin aivan hyvin, samoin kuntosali.- Pienehkö pyöreähkö
Ei se olekaan mikään uusi tai mullistava juttu. Mutta jos esim. vilkaiset Lihavuus-palstaa tai tätäkin palstaa, niin älyttömän moni tuntuu uskovan erilaisiin ihmedieetteihin ja/tai valittavan, miten mahdotonta laihtuminen on. Katsopa esim. Lihavuus-osion ketjua "millaista lihavan elämä todella on" tjsp. Siinä jo aloittajakin luettelee suunnattoman katkerana lihavuudesta aiheutuneita vaivojaan ja harmejaan. Samaan aikaan hän kuitenkin hyvin hyökkäävästi kieltää edes vihjaisemasta, miten voisi saada laihtumisen käyntiin. Sama tyyli on koko ketjussa. Vellotaan vain niissä omissa läskeissä itseinhoisina, muttei edes yritetä tehdä asialle mitään. Minäkin olin aivan samanlainen vuoden parin ajan, ennen kuin mieli lopulta muuttui.
Tarkoitukseni oli näyttää, että laihtuminen ON mahdollista ja suhteellisen vaivattomasti. Lisäksi halusin kertoa omista metodeistani sen suhteen, miten monumentaaliselta vaikuttava laihdutusprojekti saadaan tuntumaan vähemmän rasittavalta (vaiheittaisuus, asennemuutos). Eipä siinä sen kummempaa, ja kukin tietysti soveltaa tai jättää soveltamatta oman mielensä mukaan. Kyllä nettiin tekstiä mahtuu, ja jollekin voivat soveltua aivan toisenlaisetkin ohjeet. En ole guru enkä tiedemies, ihan vaan maallikko joka yrittää käyttää tervettä järkeä. Joten eipä tässä mitään hajotusta oikeastaan ole.
- Joops..
Ihminen, jolla on yli 50 kg ylipainoa laihtuu varmasti kun vain laskee kalorit normaalille tasolle. Ei siinä mitään muuta tarvita (paitsi tietenkin jos on joku aineenvaihdunnan sairaus, joka vaatii lääkitystä). Helpointa se olisi tehdä laskemalla syödyt ja kulutetut kalorit jonkun ilmaisen nettilaskurin avulla. Itse käytin vajaan vuoden kestäneessä 25 kg:n laihdutuksessa tätä: http://kiloklubi.fi/ Päiväkirjan avulla näkee parissa viikossa mikä on hyväksi ja mikä ei. Ei tarvi miettiä syömisiään sen enempää. Ja liikunnaksi riittää reilusti ylipainoiselle tavallinen kävely ja uinti. Tehoja voi sitten kasvattaa kun siltä tuntuu. Uinnissa hyvinkin nopeasti.
- Pienehkö pyöreähkö
Aivan. Kalorien laatukin tosin merkitsee. Kylläisyyden tunteellekin on aivan eri juttu, syötkö 100 g jotain vai 10 g jotain, missä on sama kalorimäärä. Normaali ruoka ja sopivat annokset, siinä se. Vaikeinta onkin psyykata itsensä alussa uskomaan, että entiseen verrattuna mitättömän oloisella ruokamäärällä tosiaan pärjää.
- Maha täyteen vaan

Ei kannata syödä mitättömän oloista ruokamäärää, vaan syödä joka aterialla varsinaisen ruuan lisänä runsaasti vihreää salaattia. Silloin ei tule liian kova nälkä koskaan ja kaloreita tulee kuitenkin sopivasti. Eikä tarvitse psyykata itseään.
- ohoh1
Jep, tämän helpon laskutoimituksen jälkeen ei ole ylipainoisia!
- Kevättä kaikille
Kyllä tämä ylipaino puhuttaa ihmisiä, vaikka puheet ovat aina samoja. Nämähän ovat olleet tiedossa aina, kun syö enempi kuin kuluttaa, siitä seuraa ylipaino. Yksinkertaista, katso mitä syöt ja liiku sen mukaan. Nykyihmiset ovat suurin osa niin laiskoja, ettei liikuta ja sitten selitellään. Joillakin se on "perinnöllistä", toisilla "raskauskiloja", jne . Näitä kuulee kaiken aikaa..hohhoijaa
Alkukirjoitus oli ihan hyvä, tosin hyvä, että heräs hänkin lopulta huomaamaan. Välillä nauroin katketakseni monista kommenteista, kyllä kaikenlaisiin asioihin huomio kiinnittyy ;))- Ajat ovat muuttuneet
Ei nykyihminen ole sen laiskempi kuin ennenkään. Nykyään työ on vain monilla liian kevyttä ja pitäisi sitten tehdä vapaa-ajallakin jotakin lihomisen estämiseksi. Ennen kulutusta tuli tarpeeksi jo pelkästään työtä tekemällä ja kuntoliikuntaa harrastavia pidettiin hulluina.
- persenailtrainernr1
Meidän pitää välittää toisistamme ja tarvittaessa potkia toisiamme persuuksiin! Lakiin muutos, että ylipainoiset laitetaan pakkokuntoleireille. Erityisesti nuoret ihmiset! Etenkin ne energiajuomien lipittäjät ja pullasorsat. Savukkeet ja voimakkaat alkoholit myös tulee kieltää kokonaan.
- Sokerikoukussa65
En tiedä onko pakkovoiton hyvä idea, mutta jotain tarvitsisin... Mitä mieltä olette, onko sokeriaddiktius olemassa? Mulla ei oo ylipainoa paljon, 8-9 kg liikaa rasvaa inbody mittauksen perusteella, mutta vaikeaa on saada pois.. Onko vinkkejä.. Talvella varsinkin en paljon liiku...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1591944- 1211901
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561586Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1761441- 1611399
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771385- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761183- 591178
- 1191065