Ristikarin vangit - muistoja Pietarsaaren 1950- ja 1960-luvulta

...Muistan paikan kamalan,
koulun hammasklinikan,
siellä lapsia rääkättiin,
hampaat kaikki revittiin...

Kouluhammaslääkäri oli siihen aikaan Terveystalolla. Sinne marssittiin opettaja Lönngrenin johdolla jonossa Skatan läpi maha kuralla Ristikarin koululta ja sitten piti odottaa vuoroa ja kuunnella oven takaa kuuluvia poran ääniä ja välillä potilaiden vinkumistakin.
Olin aika pelokas tyttö ja sukunimilistalla jälkipäässä. Oli se piinallista, mutta kauheinta oli joutua siihen tuoliin. Hammaslääkäri tiuskaisi: suu auki. Sitten se sorkki suuta ja alkoi porata poljettavalla porallaan ja se vasta kesti ja kesti! Ja hammas senkun kuumeni, tuskat oli kovat.
Pikkusiskoa sama lääkäri porasi kieleen.
Kyllä nämä nykyiset hammaslääkärit on sihen verrattuna hemmotteluhoitajia.

Huh huh! Onneksi tuollainen pakkosyöttö on jo historiaa. Joku lapsihan saattaa vaikka tietämättään olla yliherkkä tietyille ruoka-aineille, niin kuin luultavasti sinäkin outsideri olit.

nirunaru1 kirjoitti:

...Muistan paikan kamalan,
koulun hammasklinikan,
siellä lapsia rääkättiin,
hampaat kaikki revittiin...

Kouluhammaslääkäri oli siihen aikaan Terveystalolla. Sinne marssittiin opettaja Lönngrenin johdolla jonossa Skatan läpi maha kuralla Ristikarin koululta ja sitten piti odottaa vuoroa ja kuunnella oven takaa kuuluvia poran ääniä ja välillä potilaiden vinkumistakin.
Olin aika pelokas tyttö ja sukunimilistalla jälkipäässä. Oli se piinallista, mutta kauheinta oli joutua siihen tuoliin. Hammaslääkäri tiuskaisi: suu auki. Sitten se sorkki suuta ja alkoi porata poljettavalla porallaan ja se vasta kesti ja kesti! Ja hammas senkun kuumeni, tuskat oli kovat.
Pikkusiskoa sama lääkäri porasi kieleen.
Kyllä nämä nykyiset hammaslääkärit on sihen verrattuna hemmotteluhoitajia.

Lue lisää

Ej mun mamma voi se mitän kun se borrmaskin oli vanhanaikasta, sota jälkeen vielä.

Syksyisin piti viedä Ristikarin koulun keittiölle puolukoita joka iikan, taisi olla joku 2 litraa. Saatiin sitä varten ihan puoli päivää vapaatakin.
Huonona marjavuotena oli silti vähän hitonmoinen homma saada kerättyä edes niin paljon nuppineulan pään kokosia marjoja.
Kolmasluokkalaisina oltiin naapurin Reijon kanssa jossain Malmin sairaalan lähimetsässä niitä etsimässä. Osuttiin vahingossa paikkaan jossa oli Kråkholmalaisilla isommilla pojilla sellainen oksista ja rakennusjätteistä kyhätty kämppä. Ne näkivät meidät, nappasivat heti kiinni, kaatoivat maahan ja läpsivät poskille ja uhkailivat morapuukkoa heilutellen, että jos kerrotaan jollekin niin hakevat meidät käsiinsä ja pistävät pihvilihoiksi.
Sitten isoin pojista kaatoi minun marjani maahan ja räki Reijon ämpäriin.
No Make huuhtoi marjat ojan vedessä ja vei ne kouluun.
Yhdessä me saatiin noukittua minullekin uudelleen tarvittavat marjat.
Ei tästä seikkailusta ikinä kenellekään hiiskuttu, eikä kyllä enää sen jälkeen siinä metsässä tai edes Kråkholman suunnallakaan liikuttu.
Kerronpa tämän nyt tässä kuitenkin viimevuonna edesmenneen Reijon muistoksi.

Sumppiäijä kirjoitti:

Syksyisin piti viedä Ristikarin koulun keittiölle puolukoita joka iikan, taisi olla joku 2 litraa. Saatiin sitä varten ihan puoli päivää vapaatakin.
Huonona marjavuotena oli silti vähän hitonmoinen homma saada kerättyä edes niin paljon nuppineulan pään kokosia marjoja.
Kolmasluokkalaisina oltiin naapurin Reijon kanssa jossain Malmin sairaalan lähimetsässä niitä etsimässä. Osuttiin vahingossa paikkaan jossa oli Kråkholmalaisilla isommilla pojilla sellainen oksista ja rakennusjätteistä kyhätty kämppä. Ne näkivät meidät, nappasivat heti kiinni, kaatoivat maahan ja läpsivät poskille ja uhkailivat morapuukkoa heilutellen, että jos kerrotaan jollekin niin hakevat meidät käsiinsä ja pistävät pihvilihoiksi.
Sitten isoin pojista kaatoi minun marjani maahan ja räki Reijon ämpäriin.
No Make huuhtoi marjat ojan vedessä ja vei ne kouluun.
Yhdessä me saatiin noukittua minullekin uudelleen tarvittavat marjat.
Ei tästä seikkailusta ikinä kenellekään hiiskuttu, eikä kyllä enää sen jälkeen siinä metsässä tai edes Kråkholman suunnallakaan liikuttu.
Kerronpa tämän nyt tässä kuitenkin viimevuonna edesmenneen Reijon muistoksi.

Lue lisää

Hei sumppiäijä, sulla taitaa muisti pätkiä.
Oliko se kaveri Reijo vai Make?
Tai oliko se Make sen toinen nimi?
Vai oliko se jakautunut persoona?
Veikö se Make ne Reijon marjat kouluun?
Häh... joku tässä nyt mättää? En kyllä pysyny ollenkaan kelkassa.

Sumppiäijä kirjoitti:

Syksyisin piti viedä Ristikarin koulun keittiölle puolukoita joka iikan, taisi olla joku 2 litraa. Saatiin sitä varten ihan puoli päivää vapaatakin.
Huonona marjavuotena oli silti vähän hitonmoinen homma saada kerättyä edes niin paljon nuppineulan pään kokosia marjoja.
Kolmasluokkalaisina oltiin naapurin Reijon kanssa jossain Malmin sairaalan lähimetsässä niitä etsimässä. Osuttiin vahingossa paikkaan jossa oli Kråkholmalaisilla isommilla pojilla sellainen oksista ja rakennusjätteistä kyhätty kämppä. Ne näkivät meidät, nappasivat heti kiinni, kaatoivat maahan ja läpsivät poskille ja uhkailivat morapuukkoa heilutellen, että jos kerrotaan jollekin niin hakevat meidät käsiinsä ja pistävät pihvilihoiksi.
Sitten isoin pojista kaatoi minun marjani maahan ja räki Reijon ämpäriin.
No Make huuhtoi marjat ojan vedessä ja vei ne kouluun.
Yhdessä me saatiin noukittua minullekin uudelleen tarvittavat marjat.
Ei tästä seikkailusta ikinä kenellekään hiiskuttu, eikä kyllä enää sen jälkeen siinä metsässä tai edes Kråkholman suunnallakaan liikuttu.
Kerronpa tämän nyt tässä kuitenkin viimevuonna edesmenneen Reijon muistoksi.

Lue lisää

Hei sumppiäijä, sulla taitaa muisti pätkiä.
Oliko se kaveri Reijo vai Make?
Tai oliko se Make sen toinen nimi?
Vai oliko se jakautunut persoona?
Veikö se Make ne Reijon marjat kouluun?
Häh, joku tässä nyt mättää? En kyllä pysyny ollenkaan kelkassa.

Rakuuna Rastas kirjoitti:

Hei sumppiäijä, sulla taitaa muisti pätkiä.
Oliko se kaveri Reijo vai Make?
Tai oliko se Make sen toinen nimi?
Vai oliko se jakautunut persoona?
Veikö se Make ne Reijon marjat kouluun?
Häh, joku tässä nyt mättää? En kyllä pysyny ollenkaan kelkassa.

Lue lisää

Hmmmh...asia tuli jo kerralla selväksi "Rakuuna".
Ne jotka Reijon tunsivat muistavat takuulla myös tuon lempinimen ja luultavasti myös sen historian.
(Se oli samalla tutuille vihje siitä kenestä oli kyse.)

Sumppiäijä kirjoitti:

Hmmmh...asia tuli jo kerralla selväksi "Rakuuna".
Ne jotka Reijon tunsivat muistavat takuulla myös tuon lempinimen ja luultavasti myös sen historian.
(Se oli samalla tutuille vihje siitä kenestä oli kyse.)

Lue lisää

juu ne marjareissut kyllä muistetaan,,, yhtenäkään vuonna ei mistään muualta löytäny kun roskarivin reunalta... niitä sitte vietiin keittötätile... ei ne puurot oikeen sen jälkeen maistunukaan

sumu torvi kirjoitti:

juu ne marjareissut kyllä muistetaan,,, yhtenäkään vuonna ei mistään muualta löytäny kun roskarivin reunalta... niitä sitte vietiin keittötätile... ei ne puurot oikeen sen jälkeen maistunukaan

Lue lisää

Kyllä täällä etelä-rannikollakin piti viedä marjoja kouluun ainakin -58-62, jolloin siellä olin. Oppikoulussa oli sitten toinen meininki, kun ruoka kuului koulun oppilaille luonnollisena asiana. Iso keittäjä teki sitä uutuutta, puddinkia.
Kukaan ei sitä jälkkäriä saanut kunnolla nieltyä, mutta monet liimojen valmistajat olisivat varmasti olleet kiinnostuneita reseptistä.

Sumppiäijä kirjoitti:

Syksyisin piti viedä Ristikarin koulun keittiölle puolukoita joka iikan, taisi olla joku 2 litraa. Saatiin sitä varten ihan puoli päivää vapaatakin.
Huonona marjavuotena oli silti vähän hitonmoinen homma saada kerättyä edes niin paljon nuppineulan pään kokosia marjoja.
Kolmasluokkalaisina oltiin naapurin Reijon kanssa jossain Malmin sairaalan lähimetsässä niitä etsimässä. Osuttiin vahingossa paikkaan jossa oli Kråkholmalaisilla isommilla pojilla sellainen oksista ja rakennusjätteistä kyhätty kämppä. Ne näkivät meidät, nappasivat heti kiinni, kaatoivat maahan ja läpsivät poskille ja uhkailivat morapuukkoa heilutellen, että jos kerrotaan jollekin niin hakevat meidät käsiinsä ja pistävät pihvilihoiksi.
Sitten isoin pojista kaatoi minun marjani maahan ja räki Reijon ämpäriin.
No Make huuhtoi marjat ojan vedessä ja vei ne kouluun.
Yhdessä me saatiin noukittua minullekin uudelleen tarvittavat marjat.
Ei tästä seikkailusta ikinä kenellekään hiiskuttu, eikä kyllä enää sen jälkeen siinä metsässä tai edes Kråkholman suunnallakaan liikuttu.
Kerronpa tämän nyt tässä kuitenkin viimevuonna edesmenneen Reijon muistoksi.

Lue lisää

Ensimmäisellä luokalla ollessani syyllistyin elämäni ensimmmäiseen ja viimeiseen ,voisiko sanoa ryöstöön..
Se oli kaunis kevätpäivä ja kävelimme poispäin koulusta Narsin ohi vievää polkua kun näimme edellääme tallustelevan pojan.
Hän oli hieman yksinkertainen ja jäänyt kerran ensimmäiselle luokalle joten hän oli meitä parisen vuotta vanhempi ja isompi,pitkä laiha rääpäle.
Kun meillä oli Olin kanssa kova nälkä ja kun koulukaverimme näytteli meille pientä punaista kukkaroaan jossa kilisi kolikoita ja kertoi meille ylpeillen kuinka hän aikoi mennä Jaakonkadun kauppaan ostamaan karkkeja, ja monta askia vielä, iski meihin ollin kanssa pieni piru ja hetken supistuamme kahden kesken,päätimme ottaa tuon houkuttelevan kukkaron haltuumme, olihan meitä kaaksi ja olimme molemmat ikäiseksemmeä mielestämme riskejäkin karjuja..
tuumasta toimeen ja juoksimme pojan,olkoon nyt hönen nimensä vaikka pekka, kiinni.
-anna tänne se kukkaro tai saat turpiis sanoin hänelle ja nostin nyrkkini lyöntiiasentoon samalla kun olli tarttui pekkaa kiinni käsivarsista.
Pekka valahti aivan valkoiseksi ja alkoi huulet väpättäen pyydellä,,älä lyö, älä lyö ,tääs tää on ja ojensi vapisevi käsin minulle tuota pientä kukkaroaan.
Silloin tuntui jotenkin pahalta sisimmässä ,mutta toisaalta mieli teki kovasti anttereit aja salmiakkeja joten otin äkkiä kukkaron käteeni ja uhosin vielä pekalle - ja et sitten kerro kellekään tai muuten ..ja heristin nyrkkiä hänenen edessään jolloin poika purskahti kovaäniseen itkuun ..olli päästi pekan kädet irti ja tönäisi hänet vielä kumoon .
Otimme äkkiä jalat allemme ja juoksimme suoraa päätä siihen jaakonsaaunan viereiseen kauppaan.
Kukkarossa oli paljon kolikoita, en musita summaa mutta monta askia pantterieta ja salmiakkeja ostimme ja lähdimme niitä mutsutellen kävelemään kotiin päin-
Eriosimme siinä framin kohdalla ja jaoimme saaliimme, kukkaron heitimme rautatien viereiseen kuusiaitaan ja jotenkin vaitonaisina erosimme.
Kotiin tultuani eivät karkit enää maistunetkaan niin hyviltä ja jotenkin mieli oli matalalla, mietin miltä pekasta mahtoi tuntua ja muistin kuinak hän oli jäänyt itkien makaamaan siihen kadulle.
Ruokakaan ei maistunut ja äiti kyseli miksi olin niin vaisu.Yöllä en tahtonut saada unta ja kun nukahdin näin pahoja unia ja heräsin väsyneenä ja ärtyneenä.

Koulumatkalla Ollin kanssa olimme molemmat hiljaisia ja vältimme varsinkin puhumasta eileisestä episodista.
Pihalla näimme tietenkin Pekan ,hän seisoi tapansa mukaan yksin koulun pihamaalla ja tunsin tas kerran omantunnon pistoksen sisälläni,
Ei tuntunut hyvältä eikä ilmeisesti ollistakaan ja kun sitten pääsimme luokkaan ,saimme molemmat ansiomme mukaan.
Huolimatta varoituksistammme oli Pekka kertonut äidilleen tapahtuneesta ja äiti oli kauhistuneena ottanut yhteyttää opettajaamme.
Niin sitä sitten seisottiin koko luokan edessä korvat punaisina kun opettajamme seikkaperäisesti selosti tekemisisämme ja kaiken lisäksi hän oli tuonut pekan sinne tunnistamaan tekijät.
Lyhyestä virsi kaunis,en muista tarkkaan minkälaisen rangaistuksen saimme mutta opettaja piti pitkän saarnan koko luokan katsellessa silmät pystyssä ja pekka poika katseli meitä turvallisesti hänen vierellään ja virnuili ivallisesti meille.
Kotona sitten sain oikiein isän kädestä ja sain maksaa pekalle viikkorahoistani puolet koko summasta samoin kuin ollikin-
Toisaalta tunsin helpotusta kun sain rangaistuksen tuosta teosta, se rauhoitti omaatuntoani enkä kantanut kaunaa pekallekaan sen jälkeen ,pikemmin yritin vältää hänen kohtaamistaan, enkä jälkeen en ole enää hairahtunut rikoksen poluille..

outsaiderri kirjoitti:

Ensimmäisellä luokalla ollessani syyllistyin elämäni ensimmmäiseen ja viimeiseen ,voisiko sanoa ryöstöön..
Se oli kaunis kevätpäivä ja kävelimme poispäin koulusta Narsin ohi vievää polkua kun näimme edellääme tallustelevan pojan.
Hän oli hieman yksinkertainen ja jäänyt kerran ensimmäiselle luokalle joten hän oli meitä parisen vuotta vanhempi ja isompi,pitkä laiha rääpäle.
Kun meillä oli Olin kanssa kova nälkä ja kun koulukaverimme näytteli meille pientä punaista kukkaroaan jossa kilisi kolikoita ja kertoi meille ylpeillen kuinka hän aikoi mennä Jaakonkadun kauppaan ostamaan karkkeja, ja monta askia vielä, iski meihin ollin kanssa pieni piru ja hetken supistuamme kahden kesken,päätimme ottaa tuon houkuttelevan kukkaron haltuumme, olihan meitä kaaksi ja olimme molemmat ikäiseksemmeä mielestämme riskejäkin karjuja..
tuumasta toimeen ja juoksimme pojan,olkoon nyt hönen nimensä vaikka pekka, kiinni.
-anna tänne se kukkaro tai saat turpiis sanoin hänelle ja nostin nyrkkini lyöntiiasentoon samalla kun olli tarttui pekkaa kiinni käsivarsista.
Pekka valahti aivan valkoiseksi ja alkoi huulet väpättäen pyydellä,,älä lyö, älä lyö ,tääs tää on ja ojensi vapisevi käsin minulle tuota pientä kukkaroaan.
Silloin tuntui jotenkin pahalta sisimmässä ,mutta toisaalta mieli teki kovasti anttereit aja salmiakkeja joten otin äkkiä kukkaron käteeni ja uhosin vielä pekalle - ja et sitten kerro kellekään tai muuten ..ja heristin nyrkkiä hänenen edessään jolloin poika purskahti kovaäniseen itkuun ..olli päästi pekan kädet irti ja tönäisi hänet vielä kumoon .
Otimme äkkiä jalat allemme ja juoksimme suoraa päätä siihen jaakonsaaunan viereiseen kauppaan.
Kukkarossa oli paljon kolikoita, en musita summaa mutta monta askia pantterieta ja salmiakkeja ostimme ja lähdimme niitä mutsutellen kävelemään kotiin päin-
Eriosimme siinä framin kohdalla ja jaoimme saaliimme, kukkaron heitimme rautatien viereiseen kuusiaitaan ja jotenkin vaitonaisina erosimme.
Kotiin tultuani eivät karkit enää maistunetkaan niin hyviltä ja jotenkin mieli oli matalalla, mietin miltä pekasta mahtoi tuntua ja muistin kuinak hän oli jäänyt itkien makaamaan siihen kadulle.
Ruokakaan ei maistunut ja äiti kyseli miksi olin niin vaisu.Yöllä en tahtonut saada unta ja kun nukahdin näin pahoja unia ja heräsin väsyneenä ja ärtyneenä.

Koulumatkalla Ollin kanssa olimme molemmat hiljaisia ja vältimme varsinkin puhumasta eileisestä episodista.
Pihalla näimme tietenkin Pekan ,hän seisoi tapansa mukaan yksin koulun pihamaalla ja tunsin tas kerran omantunnon pistoksen sisälläni,
Ei tuntunut hyvältä eikä ilmeisesti ollistakaan ja kun sitten pääsimme luokkaan ,saimme molemmat ansiomme mukaan.
Huolimatta varoituksistammme oli Pekka kertonut äidilleen tapahtuneesta ja äiti oli kauhistuneena ottanut yhteyttää opettajaamme.
Niin sitä sitten seisottiin koko luokan edessä korvat punaisina kun opettajamme seikkaperäisesti selosti tekemisisämme ja kaiken lisäksi hän oli tuonut pekan sinne tunnistamaan tekijät.
Lyhyestä virsi kaunis,en muista tarkkaan minkälaisen rangaistuksen saimme mutta opettaja piti pitkän saarnan koko luokan katsellessa silmät pystyssä ja pekka poika katseli meitä turvallisesti hänen vierellään ja virnuili ivallisesti meille.
Kotona sitten sain oikiein isän kädestä ja sain maksaa pekalle viikkorahoistani puolet koko summasta samoin kuin ollikin-
Toisaalta tunsin helpotusta kun sain rangaistuksen tuosta teosta, se rauhoitti omaatuntoani enkä kantanut kaunaa pekallekaan sen jälkeen ,pikemmin yritin vältää hänen kohtaamistaan, enkä jälkeen en ole enää hairahtunut rikoksen poluille..

Lue lisää

Opettavainen kertomus myös tämän päivän oppilaille. Nostan hattua rehellisyydellesi.

plastik pudding kirjoitti:

Kyllä täällä etelä-rannikollakin piti viedä marjoja kouluun ainakin -58-62, jolloin siellä olin. Oppikoulussa oli sitten toinen meininki, kun ruoka kuului koulun oppilaille luonnollisena asiana. Iso keittäjä teki sitä uutuutta, puddinkia.
Kukaan ei sitä jälkkäriä saanut kunnolla nieltyä, mutta monet liimojen valmistajat olisivat varmasti olleet kiinnostuneita reseptistä.

Lue lisää

Tutuulta kuulostaa myös täällä Kauhavan suunnalla. Oliskohan ollut niin jotta koulukeittiöille jaettiin aikoinaan samanlaasia liimakiisseliresettejä ja kummiperunaohjeita. Ehkä sillä pyrittihin silloon pula-aikana säästämähän kouluruokailun kuluissa.

xope kirjoitti:

Opettavainen kertomus myös tämän päivän oppilaille. Nostan hattua rehellisyydellesi.

Hyvä muistelma Outsaiderri!

Lapsen empatiakyky ja omatunto eivät ole monestikaan vielä niin kehittyneet, ettei tuollaisia tilanteita syntyisi jos/kun tilaisuus kohdalle osuu. Siitä lasten kiusaamisessakin usein on kyse; ei osata asettua kiusatun asemaan ja ikävä kyllä näyttää siltä että joillekin tuota kykyä ei kehity koskaan. He jatkavat muiden polkemista läpi elämänsä aina kuin vain tilaisuus siihen kohdalle osuu.

Pienen taloon Antti kirjoitti:

Tutuulta kuulostaa myös täällä Kauhavan suunnalla. Oliskohan ollut niin jotta koulukeittiöille jaettiin aikoinaan samanlaasia liimakiisseliresettejä ja kummiperunaohjeita. Ehkä sillä pyrittihin silloon pula-aikana säästämähän kouluruokailun kuluissa.

Lue lisää

Miten tämä kauhavalaanen on tälle sivulle eksynyt?
Onko siellä omassa pitäjässä juttupulaa?

ihmettelen vaan kirjoitti:

Miten tämä kauhavalaanen on tälle sivulle eksynyt?
Onko siellä omassa pitäjässä juttupulaa?

Sanoppa muuta, mutta sen verran olen sentään asianosaanenkin että kävin keskikoulun verran Pietarsaares kääntymäs, viis vuatta yhteislyseossa ja saman verran aikaa asumista Skatassa. Tuli nekin kulmat siinä aika tutuksi.

Pienen talon Antti kirjoitti:

Sanoppa muuta, mutta sen verran olen sentään asianosaanenkin että kävin keskikoulun verran Pietarsaares kääntymäs, viis vuatta yhteislyseossa ja saman verran aikaa asumista Skatassa. Tuli nekin kulmat siinä aika tutuksi.

Lue lisää

Ihmettelenpä kyllä minäkin että pitääkö sitä ihan kaikkea ihmetellä ;)
On sen verran aneemista ja uneliasta tämä oman kaupungin ajatustenvaihto, että kyllä kaikki lisähapetus on ihan paikallaan.

outsaiderri kirjoitti:

Ensimmäisellä luokalla ollessani syyllistyin elämäni ensimmmäiseen ja viimeiseen ,voisiko sanoa ryöstöön..
Se oli kaunis kevätpäivä ja kävelimme poispäin koulusta Narsin ohi vievää polkua kun näimme edellääme tallustelevan pojan.
Hän oli hieman yksinkertainen ja jäänyt kerran ensimmäiselle luokalle joten hän oli meitä parisen vuotta vanhempi ja isompi,pitkä laiha rääpäle.
Kun meillä oli Olin kanssa kova nälkä ja kun koulukaverimme näytteli meille pientä punaista kukkaroaan jossa kilisi kolikoita ja kertoi meille ylpeillen kuinka hän aikoi mennä Jaakonkadun kauppaan ostamaan karkkeja, ja monta askia vielä, iski meihin ollin kanssa pieni piru ja hetken supistuamme kahden kesken,päätimme ottaa tuon houkuttelevan kukkaron haltuumme, olihan meitä kaaksi ja olimme molemmat ikäiseksemmeä mielestämme riskejäkin karjuja..
tuumasta toimeen ja juoksimme pojan,olkoon nyt hönen nimensä vaikka pekka, kiinni.
-anna tänne se kukkaro tai saat turpiis sanoin hänelle ja nostin nyrkkini lyöntiiasentoon samalla kun olli tarttui pekkaa kiinni käsivarsista.
Pekka valahti aivan valkoiseksi ja alkoi huulet väpättäen pyydellä,,älä lyö, älä lyö ,tääs tää on ja ojensi vapisevi käsin minulle tuota pientä kukkaroaan.
Silloin tuntui jotenkin pahalta sisimmässä ,mutta toisaalta mieli teki kovasti anttereit aja salmiakkeja joten otin äkkiä kukkaron käteeni ja uhosin vielä pekalle - ja et sitten kerro kellekään tai muuten ..ja heristin nyrkkiä hänenen edessään jolloin poika purskahti kovaäniseen itkuun ..olli päästi pekan kädet irti ja tönäisi hänet vielä kumoon .
Otimme äkkiä jalat allemme ja juoksimme suoraa päätä siihen jaakonsaaunan viereiseen kauppaan.
Kukkarossa oli paljon kolikoita, en musita summaa mutta monta askia pantterieta ja salmiakkeja ostimme ja lähdimme niitä mutsutellen kävelemään kotiin päin-
Eriosimme siinä framin kohdalla ja jaoimme saaliimme, kukkaron heitimme rautatien viereiseen kuusiaitaan ja jotenkin vaitonaisina erosimme.
Kotiin tultuani eivät karkit enää maistunetkaan niin hyviltä ja jotenkin mieli oli matalalla, mietin miltä pekasta mahtoi tuntua ja muistin kuinak hän oli jäänyt itkien makaamaan siihen kadulle.
Ruokakaan ei maistunut ja äiti kyseli miksi olin niin vaisu.Yöllä en tahtonut saada unta ja kun nukahdin näin pahoja unia ja heräsin väsyneenä ja ärtyneenä.

Koulumatkalla Ollin kanssa olimme molemmat hiljaisia ja vältimme varsinkin puhumasta eileisestä episodista.
Pihalla näimme tietenkin Pekan ,hän seisoi tapansa mukaan yksin koulun pihamaalla ja tunsin tas kerran omantunnon pistoksen sisälläni,
Ei tuntunut hyvältä eikä ilmeisesti ollistakaan ja kun sitten pääsimme luokkaan ,saimme molemmat ansiomme mukaan.
Huolimatta varoituksistammme oli Pekka kertonut äidilleen tapahtuneesta ja äiti oli kauhistuneena ottanut yhteyttää opettajaamme.
Niin sitä sitten seisottiin koko luokan edessä korvat punaisina kun opettajamme seikkaperäisesti selosti tekemisisämme ja kaiken lisäksi hän oli tuonut pekan sinne tunnistamaan tekijät.
Lyhyestä virsi kaunis,en muista tarkkaan minkälaisen rangaistuksen saimme mutta opettaja piti pitkän saarnan koko luokan katsellessa silmät pystyssä ja pekka poika katseli meitä turvallisesti hänen vierellään ja virnuili ivallisesti meille.
Kotona sitten sain oikiein isän kädestä ja sain maksaa pekalle viikkorahoistani puolet koko summasta samoin kuin ollikin-
Toisaalta tunsin helpotusta kun sain rangaistuksen tuosta teosta, se rauhoitti omaatuntoani enkä kantanut kaunaa pekallekaan sen jälkeen ,pikemmin yritin vältää hänen kohtaamistaan, enkä jälkeen en ole enää hairahtunut rikoksen poluille..

Lue lisää

hohoo no mikä tuohon sopiskaa paremmin kuin robinhood. otetaa rikkailta ja annetaa köyhille. tais kai ollaki välkky hemmo tää juhani...

Pienen talon Antti kirjoitti:

Sanoppa muuta, mutta sen verran olen sentään asianosaanenkin että kävin keskikoulun verran Pietarsaares kääntymäs, viis vuatta yhteislyseossa ja saman verran aikaa asumista Skatassa. Tuli nekin kulmat siinä aika tutuksi.

Lue lisää

Olitko keskikoulussa vuosina 66-71 ?aika isoo antti..

tippaleena kirjoitti:

hohoo no mikä tuohon sopiskaa paremmin kuin robinhood. otetaa rikkailta ja annetaa köyhille. tais kai ollaki välkky hemmo tää juhani...

Tarkistapas lääkitys tippaleena.
Tai olisiko tippaletku ihan tukossa?
Voi olla myös lukulaseissa vikaa kun olet heittänyt kommenttisi hutipaikkaan.

Rakuuna Rastas kirjoitti:

Tarkistapas lääkitys tippaleena.
Tai olisiko tippaletku ihan tukossa?
Voi olla myös lukulaseissa vikaa kun olet heittänyt kommenttisi hutipaikkaan.

Pitääkö sun räkättirastas olla ja joka asiaan huutamassa???Täällä on katos kaikilla sanavapaus.Eikä tää mitän koulun aineen kirjotusta ole.Hyvä että joku jotain kirjottaa.

loordijimi kirjoitti:

Olitko keskikoulussa vuosina 66-71 ?aika isoo antti..

Palijon aiemmin. 62-vuonna lährin jo muihin maisemihin.

tandläkarens son kirjoitti:

Ej mun mamma voi se mitän kun se borrmaskin oli vanhanaikasta, sota jälkeen vielä.

juu juu, men din mamma är ocså Mengeles syster, eller hur?

Hedelmäsuola kirjoitti:

Huh huh! Onneksi tuollainen pakkosyöttö on jo historiaa. Joku lapsihan saattaa vaikka tietämättään olla yliherkkä tietyille ruoka-aineille, niin kuin luultavasti sinäkin outsideri olit.

Lue lisää

Ei taidettu koulukiusaamisesta silloin puhua, mutta tällaiset jutut olivat siihen aikaan "normaaleja" :
Karttakepillä sormille, tukkapöllyä, huutamista naama vääränä, ravistelua olkapäästä yms.
Näiden lisäksi oli niitä pakkoja: pakko syödä lautanen tyhjäksi, syöt ja itket, oksennatkin. Pakko hiihtää, pakko juosta ja muutenkin urheilla jne.
Lisäksi vielä oli ne maikat jotka meilläkin kohtelivat oppilaitaan varallisuuden mukaan. Jos jotain ei osannut opettajalta ei ainakaan saanut mitään tukiopetusta tms. Joten en ihmettelisi jos minunkin ikäpolvesta löytyisi traumaisia ihmisiä...näin ei kuitenkaan liene.
Me nielimme, kestimme ja kotona sitten itkimme.
Minä olin huono matikassa ja se erittäin veemäinen opettaja sai aikaan sen etten jatkanut koulunkäyntiä vaikka muuten todistusteni keskiarvo oli aina yli 8, joskus jopa yli 9. Pelkäsin niin paljon laskemista, että vasta lähihoitajakoulutuksessa sain hyvää opetusta ja tähän saakka kaikki yli ymmärrykseni menevät asiat selvisivät. Joten kyllä on ajat ja tavat muuttuneet. Opettajan käytös, sivistys, ammattitaito ja empaattisuus merkitsevät paljon tänä päivänä. Myös se, että miten hän saa luokan pysymään kurissa. Siinä tarvitaan todella diplomaatin taitoa.

pitu-lisa kirjoitti:

juu juu, men din mamma är ocså Mengeles syster, eller hur?

Vilusaara pysähtyi tiellä puhuttelemaan pikkuautoilla leikkivää poikaa.
- Käytkö sinä jo koulua?
- Käyn.
- Kuinka vanha sinä olet?
- Seitsemän.
- Minä olen jo 50 vuotta ja minäkin käyn koulussa joka päivä. Mikä arvelet minun olevan?
- Tyhmä.

Elettiin vuotta 1960. Pallit oli kolmasluokkalaisella säälittävän pienet ja kutistuivat entisestään pelosta joutua niskoittelusta metrimaurin käsittelyyn. Sieltä saattoi palata mustelmat niskassa ja tukistelun jäljiltä pää pälvikaljuna. Yritettiin vaan olla nöyriä ja näkymättömiä, ettei olisi jouduttu äijän silmätikuksi ja jatkuvaan kurituskierteeseen.

James Bean kirjoitti:

Elettiin vuotta 1960. Pallit oli kolmasluokkalaisella säälittävän pienet ja kutistuivat entisestään pelosta joutua niskoittelusta metrimaurin käsittelyyn. Sieltä saattoi palata mustelmat niskassa ja tukistelun jäljiltä pää pälvikaljuna. Yritettiin vaan olla nöyriä ja näkymättömiä, ettei olisi jouduttu äijän silmätikuksi ja jatkuvaan kurituskierteeseen.

Lue lisää

Niinpä niin,,ei en pikkupojan pallit paljon painaneet kun isot pojat vei pikkupoikia vessaan ja roikottivat pää alaspäin pytyn päällä ,tai käskivät kuseksiä pitkin lattiaa tai housuihin..
koulukiusaamisesthan ei tiedetty silloin mitään ja tuskin olisi ketään kiinnostanutkaa
vähän samaan tapaan kuin intissä kuului vähän niinku asiaan,pojista miehiä ja silleen

outsiiteri kirjoitti:

Niinpä niin,,ei en pikkupojan pallit paljon painaneet kun isot pojat vei pikkupoikia vessaan ja roikottivat pää alaspäin pytyn päällä ,tai käskivät kuseksiä pitkin lattiaa tai housuihin..
koulukiusaamisesthan ei tiedetty silloin mitään ja tuskin olisi ketään kiinnostanutkaa
vähän samaan tapaan kuin intissä kuului vähän niinku asiaan,pojista miehiä ja silleen

Lue lisää

Ikävä kyllä

ei tuo kiusaaminen ole koskaan kouluun tai armeijaan rajoittunut. Niin monia surullisia tapauksia olen itsekin joutunut vuosien varrella todistamaan. Kateus, kieliviha ja silkka ilkeys on rehottanut iät ajat niin työpaikoilla kuin naapureidenkin kesken. Heikompaa tai joukosta jotenkin poikkeavaa on näköjään niin mukava monottaa. Siinä kai unohtaa oman viheliäisen elämänsä?

Lefa7 kirjoitti:

Ikävä kyllä

ei tuo kiusaaminen ole koskaan kouluun tai armeijaan rajoittunut. Niin monia surullisia tapauksia olen itsekin joutunut vuosien varrella todistamaan. Kateus, kieliviha ja silkka ilkeys on rehottanut iät ajat niin työpaikoilla kuin naapureidenkin kesken. Heikompaa tai joukosta jotenkin poikkeavaa on näköjään niin mukava monottaa. Siinä kai unohtaa oman viheliäisen elämänsä?

Lue lisää

Kaarlo oli luokan pienin poika ja varmasti köyhimmästä kodista.
Alunperin iloinen ja vilkas poika oli kolmannelle luokalle päästessään muuttunut hiljaiseksi ja araksi.Vielä toisella luokalla oli hänet äänestetty hymypojaksi,mutta nykyään ei Kaarlo juurikaan hymyillyt..
Se oli alkanut kolmannen luokan syksyllä kun hän oli muuttanut Ristikarille,uuten kouluun Kauhavalta.
Hän puhui murretta ja hän oli pienikoinen,siinähän oli syitä tarpeeksi kiusaamiseen.Eikä kuluneet ja paikatut vaatteet tehneet asiaa paremmaksi..
Miksi olen näin pieni ja köyhä,?mietti Kaarlo usein koulun vältunneilla jolloin hän seisoskeli yksinään katsellen toisten iloista remuamista kateellisena .
Mutta eräänä kauniina kevätpäivänä Kaarlo sai sen verran rohkeutta että meni muiden poikinen perässä läheiseen metsikkään.
Pieni metsikkö olikin jännä paikka; siellä oli isoja kiviä ja kaatuneita puita ja keväisin tulvavesi muutti sen pieneksi järveksi jossa oli hauska purjehtia suurilla styroksin kappaleilla ,
Kaarlo seisoi kaikessa rauhassa ajatuksiinsa vaipuneena kun yhtäkkiä pari luokan suurimpaa poikaa ryntäsi hänen kimppuunsa huutaen : hei ny heitetään Kaarlo tohon lätäkköön!
Kaarlo lamaantui hetkeksi,mutta juuri kun toinen poika tarttui häntä takaapäin kiinni vyötäröstä ja toinen oli valmiina edessä virnuillen halveksivasti, Kaarlo ikäänkuin alkoi nähdä punaista.
Hän tarttui takanaan olevan pojan käsivarteen kumartui ja heitti hänet suuressa kaaressa olkansa yli loskaiseen maahaan.Heti sen jäkeen hän kumartui ja tarttui edessään olevaa pitkää poikaa jaloista na nosti kaikin voimin ylös.
Poika kaatui seläälleen ja jäi siihen hetkeksi makaamaan .
Kaarlo tunsi outoa riemua nähdessään kummankin ison pojan maassa ja voimantunne täytti hänet.
Minähän osaan vieläkin, hän ajatteli innoissaan ja katseli ympärilleen nähdäkseen halusiko vielä joku muukin käydä hänen kimppuunsa .
Mutta ei, luokan pienin poika oli heittänyt kaksi suurinta poikaa maahan ja niin nopeasti ja rajusti että muut pojat jotka olivat jo valmistuneet nauramaan ja ivaamaan Kaarloa , katsoivat häntä suu auki ja kuin uskomatta silmiään.
Hei Kaarlo, se oli vaan leikkiä,sanoi Olavi isompi pojista noustessaan vaivalloisesti ylös ja Heikki, joka vielä makasi maassa pidellen kiinni selästään sanoi.; niin just , ei me tosissaan ,,
Kaarlo tunsi äkkiä itsensä puoli metriä pidemmäksi ja ensi kerran pitkään aikaan hän hymyili..

outsiiteri kirjoitti:

Niinpä niin,,ei en pikkupojan pallit paljon painaneet kun isot pojat vei pikkupoikia vessaan ja roikottivat pää alaspäin pytyn päällä ,tai käskivät kuseksiä pitkin lattiaa tai housuihin..
koulukiusaamisesthan ei tiedetty silloin mitään ja tuskin olisi ketään kiinnostanutkaa
vähän samaan tapaan kuin intissä kuului vähän niinku asiaan,pojista miehiä ja silleen

Lue lisää

60 luvulla alakoululaisena olin enemmän tai vähemmän koulussa kiusattu ulkonäön tai vaatteiden takia. Siihen aikaan kiusaaminen oli onneksi hieman leppoisampaa, varsinkin pikkukaupungissa. Opettajatkin uskalsivat siihen aikaan paremmin puuttua asioihin.
Sekin on kiusaamista jos jätetään välkkäreillä aina yksin ja hymähdellään jos yksin jätetty uskaltaa ilmaista olemassaoloaan. Muistan miten ujona tuntui myös pahalta kun olin hiukan tukeva ja kömpelö, niin kukaan ei olisi halunnut olla parini liikunnassa.

Tapasin tässä jokunen vuosi sitten Jaakonpäivien aikaan Prismassa yllättäen Etelä-Suomessa asuvan entisen luokkakaverini. Poikettiin oluilla ja muisteltiin hetki mennyttä maailmaa.
Kysyin muistiko Paavo enää erästä tiettyä Ristikarin koulussa sattunutta eväsvälikohtausta ja muistihan hän.

Paavolla oli noihin aikoihin aina kotoaan isot, herkulliset eväsleivät joissa kinkkua, suolalihaa tai paksut siivut makkaraa päällä ja usein myös pullaa, hänen äitinsä kun oli leipomossa töissä. Taisi niitä herkkuja moni muukin kuin minä vesi suussa ja vähän kateellisena katsella.
Eräänä päivänä toisen aamutunnin alussa Paavon pari Helena viittasi ja sanoi opettajalle: ”Olin välitunnilla käytävällä ja näin kuinka Juhani otti Paavon repusta leivän ja söi sen.”
Opettaja Ollikainen katsoi ensin puhujaa, sitten yllättyneen näköistä Paavoa ja kalpeaksi valahtanutta Juhania, jota koko luokka nyt tuijotti kunnon rähinää odottaen.
”Onko se totta?”, opettaja kysyi rauhallisesti ja katsoi vuoroin jokaista.
Juhani haukkoi henkeä, saamatta suustaan sanaakaan, mutta Paavo selitti hieman takerrellen: ”Ei se ole totta, minä... vaihdoin sen leivän... sarjakuvalehteen.”
Ollikaista näytti hieman hymyilyttävän. Hän ilmeisesti heti kyllä tajusi, että nyt Paavo halusi pelastaa Juhanin tukalasta tilanteesta.
”Eiköhän sovita niin, että jatkossa jokainen tämän luokan oppilas kertoo ihan itse minulle, jos jotain kerrottavaa on, ettei tule turhaan mitään vääriä käsityksiä”, opettaja sanoi. Näin miten silloin Helenan poskia punoitti.

Kun tuosta tapauksesta Paavon kanssa oluttuoppi kourassa juttelimme, sanoin, että olin ihaillut silloin hänen reiluuttaan Juhania kohtaan. Kaikkihan me olimme nähneet, että pojalla oli aina loppuunkuluneet veljiltä perityt vaatteet, eikä koskaan rahaa ostaa mitään. Varmasti hänellä oli usein nälkäkin, koska hänen isänsä oli tunnetusti tuurijuoppo satamatyömies, joka taisi pistää kaikki vähät tulonsa lasisiin laulukirjoihin.
”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä taisin silloin sanoa niin koska pelkäsin Juhanin isoaveljeä Rikua, joka oli varsinainen paskiainen ja koulun pihalla tappeluissa vähän väliä”, Paavo selitti nauraen. ”Ja tiedätkö muuten mitä, Juhani tosiaan antoi minulle siitä hyvästä Robin Hood-lehden. En kyllä tiedä mistä se oli sen pöllinyt, mutta antoi kuitenkin.”

Mietittiin vielä missähän Juhanikin mahtoi nykyisin olla. Ruotsiin hän oli koulun jälkeen lähtenyt, niin kuin moni muukin sen ikäluokan pojista. Riku taas oli kierrellyt vankiloita ja kuulemma kuollut kämppäkaverinsa tappamana jo vuosia sitten.

Peders öre kirjoitti:

Tapasin tässä jokunen vuosi sitten Jaakonpäivien aikaan Prismassa yllättäen Etelä-Suomessa asuvan entisen luokkakaverini. Poikettiin oluilla ja muisteltiin hetki mennyttä maailmaa.
Kysyin muistiko Paavo enää erästä tiettyä Ristikarin koulussa sattunutta eväsvälikohtausta ja muistihan hän.

Paavolla oli noihin aikoihin aina kotoaan isot, herkulliset eväsleivät joissa kinkkua, suolalihaa tai paksut siivut makkaraa päällä ja usein myös pullaa, hänen äitinsä kun oli leipomossa töissä. Taisi niitä herkkuja moni muukin kuin minä vesi suussa ja vähän kateellisena katsella.
Eräänä päivänä toisen aamutunnin alussa Paavon pari Helena viittasi ja sanoi opettajalle: ”Olin välitunnilla käytävällä ja näin kuinka Juhani otti Paavon repusta leivän ja söi sen.”
Opettaja Ollikainen katsoi ensin puhujaa, sitten yllättyneen näköistä Paavoa ja kalpeaksi valahtanutta Juhania, jota koko luokka nyt tuijotti kunnon rähinää odottaen.
”Onko se totta?”, opettaja kysyi rauhallisesti ja katsoi vuoroin jokaista.
Juhani haukkoi henkeä, saamatta suustaan sanaakaan, mutta Paavo selitti hieman takerrellen: ”Ei se ole totta, minä... vaihdoin sen leivän... sarjakuvalehteen.”
Ollikaista näytti hieman hymyilyttävän. Hän ilmeisesti heti kyllä tajusi, että nyt Paavo halusi pelastaa Juhanin tukalasta tilanteesta.
”Eiköhän sovita niin, että jatkossa jokainen tämän luokan oppilas kertoo ihan itse minulle, jos jotain kerrottavaa on, ettei tule turhaan mitään vääriä käsityksiä”, opettaja sanoi. Näin miten silloin Helenan poskia punoitti.

Kun tuosta tapauksesta Paavon kanssa oluttuoppi kourassa juttelimme, sanoin, että olin ihaillut silloin hänen reiluuttaan Juhania kohtaan. Kaikkihan me olimme nähneet, että pojalla oli aina loppuunkuluneet veljiltä perityt vaatteet, eikä koskaan rahaa ostaa mitään. Varmasti hänellä oli usein nälkäkin, koska hänen isänsä oli tunnetusti tuurijuoppo satamatyömies, joka taisi pistää kaikki vähät tulonsa lasisiin laulukirjoihin.
”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä taisin silloin sanoa niin koska pelkäsin Juhanin isoaveljeä Rikua, joka oli varsinainen paskiainen ja koulun pihalla tappeluissa vähän väliä”, Paavo selitti nauraen. ”Ja tiedätkö muuten mitä, Juhani tosiaan antoi minulle siitä hyvästä Robin Hood-lehden. En kyllä tiedä mistä se oli sen pöllinyt, mutta antoi kuitenkin.”

Mietittiin vielä missähän Juhanikin mahtoi nykyisin olla. Ruotsiin hän oli koulun jälkeen lähtenyt, niin kuin moni muukin sen ikäluokan pojista. Riku taas oli kierrellyt vankiloita ja kuulemma kuollut kämppäkaverinsa tappamana jo vuosia sitten.

Lue lisää

Sattuihan noita kaikenlaisia. Oli joku rotta käynyt pari kertaa omillakin eväilläni, mutta eipä niistä yleensä opettajille huudeltu.
Fiksu tapaus tuo Ollikainen. Noin toimii hyvä opettaja.

Peders öre kirjoitti:

Tapasin tässä jokunen vuosi sitten Jaakonpäivien aikaan Prismassa yllättäen Etelä-Suomessa asuvan entisen luokkakaverini. Poikettiin oluilla ja muisteltiin hetki mennyttä maailmaa.
Kysyin muistiko Paavo enää erästä tiettyä Ristikarin koulussa sattunutta eväsvälikohtausta ja muistihan hän.

Paavolla oli noihin aikoihin aina kotoaan isot, herkulliset eväsleivät joissa kinkkua, suolalihaa tai paksut siivut makkaraa päällä ja usein myös pullaa, hänen äitinsä kun oli leipomossa töissä. Taisi niitä herkkuja moni muukin kuin minä vesi suussa ja vähän kateellisena katsella.
Eräänä päivänä toisen aamutunnin alussa Paavon pari Helena viittasi ja sanoi opettajalle: ”Olin välitunnilla käytävällä ja näin kuinka Juhani otti Paavon repusta leivän ja söi sen.”
Opettaja Ollikainen katsoi ensin puhujaa, sitten yllättyneen näköistä Paavoa ja kalpeaksi valahtanutta Juhania, jota koko luokka nyt tuijotti kunnon rähinää odottaen.
”Onko se totta?”, opettaja kysyi rauhallisesti ja katsoi vuoroin jokaista.
Juhani haukkoi henkeä, saamatta suustaan sanaakaan, mutta Paavo selitti hieman takerrellen: ”Ei se ole totta, minä... vaihdoin sen leivän... sarjakuvalehteen.”
Ollikaista näytti hieman hymyilyttävän. Hän ilmeisesti heti kyllä tajusi, että nyt Paavo halusi pelastaa Juhanin tukalasta tilanteesta.
”Eiköhän sovita niin, että jatkossa jokainen tämän luokan oppilas kertoo ihan itse minulle, jos jotain kerrottavaa on, ettei tule turhaan mitään vääriä käsityksiä”, opettaja sanoi. Näin miten silloin Helenan poskia punoitti.

Kun tuosta tapauksesta Paavon kanssa oluttuoppi kourassa juttelimme, sanoin, että olin ihaillut silloin hänen reiluuttaan Juhania kohtaan. Kaikkihan me olimme nähneet, että pojalla oli aina loppuunkuluneet veljiltä perityt vaatteet, eikä koskaan rahaa ostaa mitään. Varmasti hänellä oli usein nälkäkin, koska hänen isänsä oli tunnetusti tuurijuoppo satamatyömies, joka taisi pistää kaikki vähät tulonsa lasisiin laulukirjoihin.
”Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä taisin silloin sanoa niin koska pelkäsin Juhanin isoaveljeä Rikua, joka oli varsinainen paskiainen ja koulun pihalla tappeluissa vähän väliä”, Paavo selitti nauraen. ”Ja tiedätkö muuten mitä, Juhani tosiaan antoi minulle siitä hyvästä Robin Hood-lehden. En kyllä tiedä mistä se oli sen pöllinyt, mutta antoi kuitenkin.”

Mietittiin vielä missähän Juhanikin mahtoi nykyisin olla. Ruotsiin hän oli koulun jälkeen lähtenyt, niin kuin moni muukin sen ikäluokan pojista. Riku taas oli kierrellyt vankiloita ja kuulemma kuollut kämppäkaverinsa tappamana jo vuosia sitten.

Lue lisää

Hei, minäkin muistan tuon tapauksen! Samalla luokalla sitten oltiin.
Kuulin muuten että jo 80-luvulla Juhani opiskeli työn ohessa Ruotsissa sähköteknikoksi ja perhe jatkoi sieltä Australiaan.
Hänen vaimonsa sattui olemaan työkaverini pikkuserkku. Heillä oli ainakin siihen aikaan siellä jonkinlainen oma pikku farmikin.
Siellä ”Jussin” ei tarvi ainakaan enää palella.

Ne opettajat oli monesti ihan burnoutteja kun oli yli 30 oppilasta joka luokalla, ei ollu avustajia tai kuraattoreita. Niiltähän käämi kärysi heti jos vähän yskäisit tai päätäs raavit.

Pikkuveli oli iloisena lähdössä aamulla Ristikarin kouluun. Oli alkanut uusi lukuvuosi ja sen myötä broidi pääsi ensi kertaa puukäsitöihin. Tunnit oli heti aamulla, ennen ruokailua. Veli kehui laittavansa siellä mummolle uuden hienon lintulaudan kun vanhasta oli orret melkein poikki kuluneet.
Sanoin että ei kai sitä heti pääse mökkejä rakentelemaan, ensin höylätään joku pannunalusta tai muu voiveitsi. Pikkuveli vaan tuhahti ja sanoi piirtäneensä jo itse mallinkin.
Kun sitten illalla tulin koulusta oli broidi niin kalpeana ja lysyssä keittiön pöydän luona läksyjen teossa, että kysyin ihan piruuttani: ”Joko sait laudan valmiiksi.”
”Se on ihan hullu äijä”, veli huusi melkein itku kurkussa. ”Se lätki meitä jokaista poskelle kun joku oli palauttanut työkalukaappiin höylän, jossa oli lastu, eikä kukaan sitä tietenkään tunnustanut kun se ensin oli huutanut meille siitä ihan punaisena.”
En tietenkään uskonut sitä täysin todeksi, mutta pian sain itsekin huomata, että taloon tullut uusi opettaja oli varsinainen pikkuhitleri joka jakeli jugentilleen mielivaltaisesti rangaistuksia ja marssitti niitä lauantaisin jälki-istuntojen jatkeeksi pitkin koulun pihaa.
Olin onnellinen kun olin sen verran vanhempi etten itse joutunut koskaan tuon , legendaarisen psykopaatin "Metri-Maurin" luokalle.

Peders öre kirjoitti:

Pikkuveli oli iloisena lähdössä aamulla Ristikarin kouluun. Oli alkanut uusi lukuvuosi ja sen myötä broidi pääsi ensi kertaa puukäsitöihin. Tunnit oli heti aamulla, ennen ruokailua. Veli kehui laittavansa siellä mummolle uuden hienon lintulaudan kun vanhasta oli orret melkein poikki kuluneet.
Sanoin että ei kai sitä heti pääse mökkejä rakentelemaan, ensin höylätään joku pannunalusta tai muu voiveitsi. Pikkuveli vaan tuhahti ja sanoi piirtäneensä jo itse mallinkin.
Kun sitten illalla tulin koulusta oli broidi niin kalpeana ja lysyssä keittiön pöydän luona läksyjen teossa, että kysyin ihan piruuttani: ”Joko sait laudan valmiiksi.”
”Se on ihan hullu äijä”, veli huusi melkein itku kurkussa. ”Se lätki meitä jokaista poskelle kun joku oli palauttanut työkalukaappiin höylän, jossa oli lastu, eikä kukaan sitä tietenkään tunnustanut kun se ensin oli huutanut meille siitä ihan punaisena.”
En tietenkään uskonut sitä täysin todeksi, mutta pian sain itsekin huomata, että taloon tullut uusi opettaja oli varsinainen pikkuhitleri joka jakeli jugentilleen mielivaltaisesti rangaistuksia ja marssitti niitä lauantaisin jälki-istuntojen jatkeeksi pitkin koulun pihaa.
Olin onnellinen kun olin sen verran vanhempi etten itse joutunut koskaan tuon , legendaarisen psykopaatin "Metri-Maurin" luokalle.

Lue lisää

Adolfmaisen jäntevä sisääntulo. Luulot pois ja luu kurkkuun.
Joku koiranleuka oli kerran pistänyt nastoilla veistoluokan oven päälle lapun jossa luki Arbeit macht frei.
Tais oll Korvo joka sen repi pois.
Ei se edes suuttunut.

Peders öre kirjoitti:

Pikkuveli oli iloisena lähdössä aamulla Ristikarin kouluun. Oli alkanut uusi lukuvuosi ja sen myötä broidi pääsi ensi kertaa puukäsitöihin. Tunnit oli heti aamulla, ennen ruokailua. Veli kehui laittavansa siellä mummolle uuden hienon lintulaudan kun vanhasta oli orret melkein poikki kuluneet.
Sanoin että ei kai sitä heti pääse mökkejä rakentelemaan, ensin höylätään joku pannunalusta tai muu voiveitsi. Pikkuveli vaan tuhahti ja sanoi piirtäneensä jo itse mallinkin.
Kun sitten illalla tulin koulusta oli broidi niin kalpeana ja lysyssä keittiön pöydän luona läksyjen teossa, että kysyin ihan piruuttani: ”Joko sait laudan valmiiksi.”
”Se on ihan hullu äijä”, veli huusi melkein itku kurkussa. ”Se lätki meitä jokaista poskelle kun joku oli palauttanut työkalukaappiin höylän, jossa oli lastu, eikä kukaan sitä tietenkään tunnustanut kun se ensin oli huutanut meille siitä ihan punaisena.”
En tietenkään uskonut sitä täysin todeksi, mutta pian sain itsekin huomata, että taloon tullut uusi opettaja oli varsinainen pikkuhitleri joka jakeli jugentilleen mielivaltaisesti rangaistuksia ja marssitti niitä lauantaisin jälki-istuntojen jatkeeksi pitkin koulun pihaa.
Olin onnellinen kun olin sen verran vanhempi etten itse joutunut koskaan tuon , legendaarisen psykopaatin "Metri-Maurin" luokalle.

Lue lisää

Eivät nuo kurjat käsityötunnit olleet suinkaan poikien etuoikeus. Meikäläinen poropeukalo kun teki kaulahuivin niin ope (taisi olla Laine) kysyi oliko meillä kotona lipputanko kun olin tehnyt isännänviirin ja vielä valmiiksi niin kiharoille ettei tuultakaan tarvita.
Muille nauru maittoi ja sain siitä kuulla monet kerrat.

rituliini8 kirjoitti:

Eivät nuo kurjat käsityötunnit olleet suinkaan poikien etuoikeus. Meikäläinen poropeukalo kun teki kaulahuivin niin ope (taisi olla Laine) kysyi oliko meillä kotona lipputanko kun olin tehnyt isännänviirin ja vielä valmiiksi niin kiharoille ettei tuultakaan tarvita.
Muille nauru maittoi ja sain siitä kuulla monet kerrat.

Lue lisää

Voi miten tuttua!
Olin vasenkätinen ja alaluokat olivat tuskallisia, kun Salovaara haukkui tyhmäksi kun oikealla kädellä tuherteluli oli niin toivottaman hankalaa ja vasenta yritin salaa käyttellä.
Tuskallisinta oli kaunokirjoitus, vanhan ajan mustepullojen ja kynien kanssa tuli väkisin tahrattua, ja sitten taas korvaan tiuskittiin tai viivottimella sormille räpsittiin.

Kyllä se itsetuntoa koetteli ja pahaa sisua kasvatti!

rituliini8 kirjoitti:

Eivät nuo kurjat käsityötunnit olleet suinkaan poikien etuoikeus. Meikäläinen poropeukalo kun teki kaulahuivin niin ope (taisi olla Laine) kysyi oliko meillä kotona lipputanko kun olin tehnyt isännänviirin ja vielä valmiiksi niin kiharoille ettei tuultakaan tarvita.
Muille nauru maittoi ja sain siitä kuulla monet kerrat.

Lue lisää

Eiks kukaan aio kertoa voikkatunneista?
Olivat meinaan yhtä helvettiä niille jotka ei osanneet tehdä kippiä rekillä tai puolinelsonia hevosella.

rakuuna rastas kirjoitti:

Eiks kukaan aio kertoa voikkatunneista?
Olivat meinaan yhtä helvettiä niille jotka ei osanneet tehdä kippiä rekillä tai puolinelsonia hevosella.

Nyt "Rakuuna" puhut asiaa!
Voimistelutunnit oli ihan hanurista sen jälkeen kun panski tuli taloon ja pisti juhlasalin seinään jonkun ihmeen olymppiavalmennettavien harjoituslistan tempuista jotka jokaisen oppilaan piti suorittaa. Äijä karjui vierellä kieputtaen niskasta tai tukasta joka jannua telineillä tai rekillä niin kauan että liike tuli jotenkuten tehtyä.
Mitähän se kuvitteli tekevänsä? Uusia ateenalaisia varmaan?
Ainakin laulutunnilla ateenalaisten laulu kaikui. Kai me oltiin sen mielikuvissa jotain pikku suojeluskuntalaisia. Tulevaa tykinruokaa kun taas lähdetään viemään rautaa rajalle.
Useimmat inhos tai pelkäs niitä tunteja samoin kun laulutunteja.

vanki9897865 kirjoitti:

Nyt "Rakuuna" puhut asiaa!
Voimistelutunnit oli ihan hanurista sen jälkeen kun panski tuli taloon ja pisti juhlasalin seinään jonkun ihmeen olymppiavalmennettavien harjoituslistan tempuista jotka jokaisen oppilaan piti suorittaa. Äijä karjui vierellä kieputtaen niskasta tai tukasta joka jannua telineillä tai rekillä niin kauan että liike tuli jotenkuten tehtyä.
Mitähän se kuvitteli tekevänsä? Uusia ateenalaisia varmaan?
Ainakin laulutunnilla ateenalaisten laulu kaikui. Kai me oltiin sen mielikuvissa jotain pikku suojeluskuntalaisia. Tulevaa tykinruokaa kun taas lähdetään viemään rautaa rajalle.
Useimmat inhos tai pelkäs niitä tunteja samoin kun laulutunteja.

Lue lisää

Eipä ne likkojen voimistelutunnitkaan aina niin ruusuilla tanssahtelua ollut. Siinä ei paljon kyselty haluaisiko neiti kömpelö tällaista telinettä kokeilla. Pelottihan se ja puomiltakin putosin kerran niin että isot mustelmat tuli kyynärpäähän ja nilkkaan ja pohkeessa se näkyi vielä kuukaudenkin kuluttua. Toiselta meidän luokan tytöltä meni renkaissa olkapää sijoiltaan. Opettajana oli muistini mukaan niihin aikoihin Annikki Paananen.
Ei niitä tunteja mielellään tämän pitempään muistele.

Eikös sen supersadistin etunimi ollut Antti, ja aina se pirullinen virnistys naamallaan.

Kurjuuden Kuningas kirjoitti:

Eikös sen supersadistin etunimi ollut Antti, ja aina se pirullinen virnistys naamallaan.

Ei ei ei! Kyllä se Mauri oli ja sitä hra Kouluneuvoksen rumempaa lempinimeä joka pienen pojan sepaluksen uumenista löytyy en siveänä ihmisenä teille kerro. En!

Luja Leimu vittuili Tammelan kansakoulussa, ukko oli hullu ja opeksi epäsopiva

Kyllä hän oli koulussa jo 1960 luvun alussa. Tyttökaverini veli oli hänen luokallaan. Kamalaa kuulemma oli. Traumoja vielä aikuisiällä. Painajaisia. Kun sai seisoa harva se päivä aulan rangaistusrivissä. Muistan miten säälitti.

Kaksi ensimmöistä vuotta olivat ihan mukavia, mutta kaksi viimeistä ei ,onneksi olin siellä vain neljä vuotta kun jotenkin onnistuin pääsemään yhteiskouluun joka kuitenkin oli vain hyppy ojasta allikkoon...
Ensimmäisellä luokalla opettajana oli vanhempi rouva , tiukka mutta oikeudenmukainen ja hänestä jäi hyvät muistot vaikka joskus toruikin myöhästelyitäni ,
Tämä opettaja oli ollut koulussa jo isäni aikana ja nimeltään Autti , oikea vanhana ajan kansankynttilä
Metrin Mauri ei onneksi ollut itselläni koskaan opettajana onneksi , sen verran kauhistuttava hahmo hän oli pienen pojan mielestä, varsinkin kun näin kuinka hän roikotti tukasta erästäkin tulevaa kaupungin kovanaamaa, ehkä syystäkin , mutta silti,,
Korvo ja Tuika olivat mukavia miehiä samoin Parkatti .
Ja olihan koulussa kivaakin , ainakin välitunneilla,leikittiin parpiitaa? ja kukkulan kuningasta ja sitten siellä oli ne kivat köysikeinut. ja tyttöjä sai aina välillä vetää leteistä..
Ja se keväinen kävelyretki fäbodaan.

outsideri kirjoitti:

Kaksi ensimmöistä vuotta olivat ihan mukavia, mutta kaksi viimeistä ei ,onneksi olin siellä vain neljä vuotta kun jotenkin onnistuin pääsemään yhteiskouluun joka kuitenkin oli vain hyppy ojasta allikkoon...
Ensimmäisellä luokalla opettajana oli vanhempi rouva , tiukka mutta oikeudenmukainen ja hänestä jäi hyvät muistot vaikka joskus toruikin myöhästelyitäni ,
Tämä opettaja oli ollut koulussa jo isäni aikana ja nimeltään Autti , oikea vanhana ajan kansankynttilä
Metrin Mauri ei onneksi ollut itselläni koskaan opettajana onneksi , sen verran kauhistuttava hahmo hän oli pienen pojan mielestä, varsinkin kun näin kuinka hän roikotti tukasta erästäkin tulevaa kaupungin kovanaamaa, ehkä syystäkin , mutta silti,,
Korvo ja Tuika olivat mukavia miehiä samoin Parkatti .
Ja olihan koulussa kivaakin , ainakin välitunneilla,leikittiin parpiitaa? ja kukkulan kuningasta ja sitten siellä oli ne kivat köysikeinut. ja tyttöjä sai aina välillä vetää leteistä..
Ja se keväinen kävelyretki fäbodaan.

Lue lisää

Ja A. Rankala oli myös viisas henkilö, jota muistelen lämmöllä.

Paljonkin hyviä muistoja, tahtoo vain nuo ikävimmät olla päällimmäisinä..
Lauantaipäivät olivat kivoja koska ne olivat lyhyitä ja silloin oli mukavia tunteja ja ruokakin oli yleensä parempaa kuin viikolla.
Joskus päästiin elokuviinkin ja muistan nimeltäkin yhden, Lobo, harmasusi joka oli ihan värielokuva ja jännäkin
Koulussa kävi myös esiintyviä taiteilijoita mm taikuri Solmu Mäkelä jonka temput tekivät suuren vaikutuksen varsinkin kun hän sahasi kauniin avustajansa kahtia ja sai hänet taas kokonaisena takaisin--
Tetteriesityksistä on mieleen jäänyt Molieren Saituri,toki muitakin oli.
Myös voimamies Hautaviita kävi kerran koulussa ja näytti kuinka hevosenkenkä väännetään suoraksi hampailla .
Olihan niitä hauskojakin hetkiä siis ,aina välillä-

outsiiderii kirjoitti:

Paljonkin hyviä muistoja, tahtoo vain nuo ikävimmät olla päällimmäisinä..
Lauantaipäivät olivat kivoja koska ne olivat lyhyitä ja silloin oli mukavia tunteja ja ruokakin oli yleensä parempaa kuin viikolla.
Joskus päästiin elokuviinkin ja muistan nimeltäkin yhden, Lobo, harmasusi joka oli ihan värielokuva ja jännäkin
Koulussa kävi myös esiintyviä taiteilijoita mm taikuri Solmu Mäkelä jonka temput tekivät suuren vaikutuksen varsinkin kun hän sahasi kauniin avustajansa kahtia ja sai hänet taas kokonaisena takaisin--
Tetteriesityksistä on mieleen jäänyt Molieren Saituri,toki muitakin oli.
Myös voimamies Hautaviita kävi kerran koulussa ja näytti kuinka hevosenkenkä väännetään suoraksi hampailla .
Olihan niitä hauskojakin hetkiä siis ,aina välillä-

Lue lisää

Joo, elokuvat oli joskus nastoja. Kymmenen käskyä teki sen, että oltiin kaks tuntia melkein uskossa. Wiljami Hautaviitakin on jäänyt mieleen. Pilas helkkari hyviä hevosenkenkiä ja rautakangenkin se väänsi mutkalle.

Hedelmäsuola kirjoitti:

Ja A. Rankala oli myös viisas henkilö, jota muistelen lämmöllä.

Myös rouva Rankala, joka tuurasi joskus muita opettajia sairaspoissaolon aikoina oli mukava ja sitäpaitsi oikea silmänilo meille varhaisteineille aikana, jolloin Anttilan postimyyntikuvasto oli seksipitoisin saatavilla oleva lukemisto. (Jalluahan ei kehdannut Rautakirjan kioskista ostaa.)

sami sarkapipo kirjoitti:

Joo, elokuvat oli joskus nastoja. Kymmenen käskyä teki sen, että oltiin kaks tuntia melkein uskossa. Wiljami Hautaviitakin on jäänyt mieleen. Pilas helkkari hyviä hevosenkenkiä ja rautakangenkin se väänsi mutkalle.

Lue lisää

Mutta niin vaan katoaa kaikki mainen kunnia. Enkä tarkoita nyt herra Hautaviittaa, vaan sitä että muistaakohan kukaan esimerkiksi enää niitä kunnian päiviä kun huhtikuussa 1964 kotikaupunkimme tanssiskeltiin letkajenkan maailman-ennätyksellä kerralla maailmankartalle?
Siinä pomppiessamme jäi talousmaantiedon läksyt vähän vaiheeseen, eikä aineopettajamme Päpä valitettavasti seuraavana aamuna oikein ymmärtänyt moisia kulttuurisaavutuksia.
Ei, ei. Ei sinne päinkään.

nirunaru1 kirjoitti:

Mutta niin vaan katoaa kaikki mainen kunnia. Enkä tarkoita nyt herra Hautaviittaa, vaan sitä että muistaakohan kukaan esimerkiksi enää niitä kunnian päiviä kun huhtikuussa 1964 kotikaupunkimme tanssiskeltiin letkajenkan maailman-ennätyksellä kerralla maailmankartalle?
Siinä pomppiessamme jäi talousmaantiedon läksyt vähän vaiheeseen, eikä aineopettajamme Päpä valitettavasti seuraavana aamuna oikein ymmärtänyt moisia kulttuurisaavutuksia.
Ei, ei. Ei sinne päinkään.

Lue lisää

Voi veikkoset, olihan Jeppiksessä noita mukaviakin juttuja myös silloin, puolisen vuosisataa ja risat sitten.

Aina silloin kun radiossa soitetaan Dianaa, Speedy Gonzalesta, Hello Mary Louta tai Love me tenderia palaa mieleeni ne talviset rusettiluistelut uuden kentän luistinradalla.
Kyllä siellä niin moni ihastuminen tai styylaus sai alkunsa.

Tuota letkajenkkajuttua en enää muistanutkaan.

Oliko Päpä se kalju opettaja jolla oli niin narisevat kengät että ääni kuului jo paljon ennen kuin miestä näkyi horisontissa?

outsiiderii kirjoitti:

Paljonkin hyviä muistoja, tahtoo vain nuo ikävimmät olla päällimmäisinä..
Lauantaipäivät olivat kivoja koska ne olivat lyhyitä ja silloin oli mukavia tunteja ja ruokakin oli yleensä parempaa kuin viikolla.
Joskus päästiin elokuviinkin ja muistan nimeltäkin yhden, Lobo, harmasusi joka oli ihan värielokuva ja jännäkin
Koulussa kävi myös esiintyviä taiteilijoita mm taikuri Solmu Mäkelä jonka temput tekivät suuren vaikutuksen varsinkin kun hän sahasi kauniin avustajansa kahtia ja sai hänet taas kokonaisena takaisin--
Tetteriesityksistä on mieleen jäänyt Molieren Saituri,toki muitakin oli.
Myös voimamies Hautaviita kävi kerran koulussa ja näytti kuinka hevosenkenkä väännetään suoraksi hampailla .
Olihan niitä hauskojakin hetkiä siis ,aina välillä-

Lue lisää

”Tänään on markkinat”, äiti sanoi aamulla. ”Jos käyt siellä, niin tuo samalla pussillinen sokeririnkeleitä.”

Koulun jälkeen mentiin luokkakaverini Reijon kanssa suoraan torille, jossa kävi kova kuhina ja ihmispaljous täytti koko alueen.
Raatihuoneen puoleisella reunalla oli mattokauppiaita, vaatemyyjiä ja ruokakauppiaita, siitä eteenpäin kaiken maailman sekatavaran- ja rihkamanmyyjää. Maalaisen näköisiä isäntiä ja emäntiäkin näkyi olevan liikkeellä tavallista enemmän. Ostimme karkkimyyjältä lakritsaa ja jatkoimme sitä mutustellen eteenpäin.

Äänekkäät helppoheikit kilpailivat asiakkaista ja torin vastareunalta kantautui äänekäs musiikki. Siellä oli peliteltta, arpajais- ja ampumakojuja, ennustajia ja muita huvitelttoja. Eläinvaunukin sieltä löytyi. Ostimme liput rappusilla istuneelta kulahtaneen näköiseltä ukkelilta. Sisällä vaunussa kyyhötti häkeissään joukko yhtä apaattisen näköisiä eläimiä; muutama kapinen apina, suuri kilpikonna, pari käärmettä, mykkä papukaija, kanarialintuja.
Haju oli niin raskas, ettemme eläinparkoja pitkään jääneet säälimään.

Suunnattiin kohden pelitelttaa. Lyötiin jokunen lantti hedelmäpeliin ja vilkuiltiin vaivihkaa äänekkäitä, purkkaa jauhavia, meitä paljon isompia teinityttöjä joita parveili levyautomaatin luona soittelemassa Elvistä ja Everly Brothersia.

Peliteltan takana oli toinenkin iso teltta, jonne jonotti pitkä letka punakoita äijiä. Jotkut niistä lemahtivat vahvasti viinalta. Ilmettelimme mitä nähtävää teltassa mahtoi olla kunnes huomasimme oven päällä kyltin: ongintaa - metning.
Esko arveli että siellä täytyy olla hyvät palkinnot kun on noin pitkä jono.
Olimme jo aikeissa mennä jonon päähän kun naapurin Make tuli luoksemme ja supatti ettei sinne kannata mennä, ”siellä on vaan vanha ruma ämmä, jolta nuo juopot yrittää onkia vaatteet pois päältä.”
Kuulosti sen verran pöhköltä, että oli vaikea heti uskoa todeksi, mutta Make väitti kurkkineensa taskupeilinsä avulla telttaan sisään sen reunan alta ja lupasi todistaa väitteensä meillekin.
Mentiin joukolla teltan taakse ja Make ehti nostaa jo hieman lievettä, kun paikalle ampaisi teltan oven suunnalta kiroillen joku kiukkuinen ukko ja me pinkaisimme karkuun, jokainen hieman eri suuntiin.
Sen jälkeen en siinä joka suuntaan vellovassa ihmismassassa enää kumpaakaan löytänyt. Ongintateltan lähellekään en enää uskaltanut mennä.

Torin keskivaiheilla pysähdyin kuuntelemaan sokeaa haitarinsoittajaa. Maassa miehen edessä oli avoin soitinlaukku ja siihen kiinnitettynä lappu jossa luki: sotasokea.
Mies näpelöi soittimestaan sydäntäsärkevän haikeita melodioita; Elämää juoksuhaudoissa, Eldankajärven jää, Muistatko Monrepos'n... Ihmiset pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja jotkut pudottivat soitinlaukkuun kolikon tai pari.
Katsoin miehen kärsimysten uurteuttamia kasvoja ja mustien lasien takana päämäärättömästi liikahtelevia, kaukaisuuksiin tähyäviä silmiä. Säälitti. Olisin antanut hänelle kolikon, mutta olin jo kaikki rahani käyttänyt. Oli vain äidin antama pikkuseteli jolla piti ostaa se rinkelipussi.

Kuunneltuani vielä yhden surusävelmän kävin rinkelikauppiaan luona ja lähdin sitten, yhä hieman alavireisin mielin, taivaltamaan kotia kohden.

James Bean kirjoitti:

”Tänään on markkinat”, äiti sanoi aamulla. ”Jos käyt siellä, niin tuo samalla pussillinen sokeririnkeleitä.”

Koulun jälkeen mentiin luokkakaverini Reijon kanssa suoraan torille, jossa kävi kova kuhina ja ihmispaljous täytti koko alueen.
Raatihuoneen puoleisella reunalla oli mattokauppiaita, vaatemyyjiä ja ruokakauppiaita, siitä eteenpäin kaiken maailman sekatavaran- ja rihkamanmyyjää. Maalaisen näköisiä isäntiä ja emäntiäkin näkyi olevan liikkeellä tavallista enemmän. Ostimme karkkimyyjältä lakritsaa ja jatkoimme sitä mutustellen eteenpäin.

Äänekkäät helppoheikit kilpailivat asiakkaista ja torin vastareunalta kantautui äänekäs musiikki. Siellä oli peliteltta, arpajais- ja ampumakojuja, ennustajia ja muita huvitelttoja. Eläinvaunukin sieltä löytyi. Ostimme liput rappusilla istuneelta kulahtaneen näköiseltä ukkelilta. Sisällä vaunussa kyyhötti häkeissään joukko yhtä apaattisen näköisiä eläimiä; muutama kapinen apina, suuri kilpikonna, pari käärmettä, mykkä papukaija, kanarialintuja.
Haju oli niin raskas, ettemme eläinparkoja pitkään jääneet säälimään.

Suunnattiin kohden pelitelttaa. Lyötiin jokunen lantti hedelmäpeliin ja vilkuiltiin vaivihkaa äänekkäitä, purkkaa jauhavia, meitä paljon isompia teinityttöjä joita parveili levyautomaatin luona soittelemassa Elvistä ja Everly Brothersia.

Peliteltan takana oli toinenkin iso teltta, jonne jonotti pitkä letka punakoita äijiä. Jotkut niistä lemahtivat vahvasti viinalta. Ilmettelimme mitä nähtävää teltassa mahtoi olla kunnes huomasimme oven päällä kyltin: ongintaa - metning.
Esko arveli että siellä täytyy olla hyvät palkinnot kun on noin pitkä jono.
Olimme jo aikeissa mennä jonon päähän kun naapurin Make tuli luoksemme ja supatti ettei sinne kannata mennä, ”siellä on vaan vanha ruma ämmä, jolta nuo juopot yrittää onkia vaatteet pois päältä.”
Kuulosti sen verran pöhköltä, että oli vaikea heti uskoa todeksi, mutta Make väitti kurkkineensa taskupeilinsä avulla telttaan sisään sen reunan alta ja lupasi todistaa väitteensä meillekin.
Mentiin joukolla teltan taakse ja Make ehti nostaa jo hieman lievettä, kun paikalle ampaisi teltan oven suunnalta kiroillen joku kiukkuinen ukko ja me pinkaisimme karkuun, jokainen hieman eri suuntiin.
Sen jälkeen en siinä joka suuntaan vellovassa ihmismassassa enää kumpaakaan löytänyt. Ongintateltan lähellekään en enää uskaltanut mennä.

Torin keskivaiheilla pysähdyin kuuntelemaan sokeaa haitarinsoittajaa. Maassa miehen edessä oli avoin soitinlaukku ja siihen kiinnitettynä lappu jossa luki: sotasokea.
Mies näpelöi soittimestaan sydäntäsärkevän haikeita melodioita; Elämää juoksuhaudoissa, Eldankajärven jää, Muistatko Monrepos'n... Ihmiset pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja jotkut pudottivat soitinlaukkuun kolikon tai pari.
Katsoin miehen kärsimysten uurteuttamia kasvoja ja mustien lasien takana päämäärättömästi liikahtelevia, kaukaisuuksiin tähyäviä silmiä. Säälitti. Olisin antanut hänelle kolikon, mutta olin jo kaikki rahani käyttänyt. Oli vain äidin antama pikkuseteli jolla piti ostaa se rinkelipussi.

Kuunneltuani vielä yhden surusävelmän kävin rinkelikauppiaan luona ja lähdin sitten, yhä hieman alavireisin mielin, taivaltamaan kotia kohden.

Lue lisää

heh, heh, sen ajan markkinoista ei o jäänny mieleen ku se käheeääninen helppoheikki kuka myi mummoille kassikaupalla vihkoja ja lättähatuille taskut täyteen kampoja ja meille pikkukersoille tylsiä japaanilaisia linkkareita tai kortsuja kiinalaisena purkkana.

rix rax kirjoitti:

heh, heh, sen ajan markkinoista ei o jäänny mieleen ku se käheeääninen helppoheikki kuka myi mummoille kassikaupalla vihkoja ja lättähatuille taskut täyteen kampoja ja meille pikkukersoille tylsiä japaanilaisia linkkareita tai kortsuja kiinalaisena purkkana.

Lue lisää

Mun mieleen taas on jääny ne sököteltat joitten ympärillä humalaisia leiju niin paljon että pikkuskidit oli jo niitten hönkimisestä jurrissa.

James Bean kirjoitti:

”Tänään on markkinat”, äiti sanoi aamulla. ”Jos käyt siellä, niin tuo samalla pussillinen sokeririnkeleitä.”

Koulun jälkeen mentiin luokkakaverini Reijon kanssa suoraan torille, jossa kävi kova kuhina ja ihmispaljous täytti koko alueen.
Raatihuoneen puoleisella reunalla oli mattokauppiaita, vaatemyyjiä ja ruokakauppiaita, siitä eteenpäin kaiken maailman sekatavaran- ja rihkamanmyyjää. Maalaisen näköisiä isäntiä ja emäntiäkin näkyi olevan liikkeellä tavallista enemmän. Ostimme karkkimyyjältä lakritsaa ja jatkoimme sitä mutustellen eteenpäin.

Äänekkäät helppoheikit kilpailivat asiakkaista ja torin vastareunalta kantautui äänekäs musiikki. Siellä oli peliteltta, arpajais- ja ampumakojuja, ennustajia ja muita huvitelttoja. Eläinvaunukin sieltä löytyi. Ostimme liput rappusilla istuneelta kulahtaneen näköiseltä ukkelilta. Sisällä vaunussa kyyhötti häkeissään joukko yhtä apaattisen näköisiä eläimiä; muutama kapinen apina, suuri kilpikonna, pari käärmettä, mykkä papukaija, kanarialintuja.
Haju oli niin raskas, ettemme eläinparkoja pitkään jääneet säälimään.

Suunnattiin kohden pelitelttaa. Lyötiin jokunen lantti hedelmäpeliin ja vilkuiltiin vaivihkaa äänekkäitä, purkkaa jauhavia, meitä paljon isompia teinityttöjä joita parveili levyautomaatin luona soittelemassa Elvistä ja Everly Brothersia.

Peliteltan takana oli toinenkin iso teltta, jonne jonotti pitkä letka punakoita äijiä. Jotkut niistä lemahtivat vahvasti viinalta. Ilmettelimme mitä nähtävää teltassa mahtoi olla kunnes huomasimme oven päällä kyltin: ongintaa - metning.
Esko arveli että siellä täytyy olla hyvät palkinnot kun on noin pitkä jono.
Olimme jo aikeissa mennä jonon päähän kun naapurin Make tuli luoksemme ja supatti ettei sinne kannata mennä, ”siellä on vaan vanha ruma ämmä, jolta nuo juopot yrittää onkia vaatteet pois päältä.”
Kuulosti sen verran pöhköltä, että oli vaikea heti uskoa todeksi, mutta Make väitti kurkkineensa taskupeilinsä avulla telttaan sisään sen reunan alta ja lupasi todistaa väitteensä meillekin.
Mentiin joukolla teltan taakse ja Make ehti nostaa jo hieman lievettä, kun paikalle ampaisi teltan oven suunnalta kiroillen joku kiukkuinen ukko ja me pinkaisimme karkuun, jokainen hieman eri suuntiin.
Sen jälkeen en siinä joka suuntaan vellovassa ihmismassassa enää kumpaakaan löytänyt. Ongintateltan lähellekään en enää uskaltanut mennä.

Torin keskivaiheilla pysähdyin kuuntelemaan sokeaa haitarinsoittajaa. Maassa miehen edessä oli avoin soitinlaukku ja siihen kiinnitettynä lappu jossa luki: sotasokea.
Mies näpelöi soittimestaan sydäntäsärkevän haikeita melodioita; Elämää juoksuhaudoissa, Eldankajärven jää, Muistatko Monrepos'n... Ihmiset pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja jotkut pudottivat soitinlaukkuun kolikon tai pari.
Katsoin miehen kärsimysten uurteuttamia kasvoja ja mustien lasien takana päämäärättömästi liikahtelevia, kaukaisuuksiin tähyäviä silmiä. Säälitti. Olisin antanut hänelle kolikon, mutta olin jo kaikki rahani käyttänyt. Oli vain äidin antama pikkuseteli jolla piti ostaa se rinkelipussi.

Kuunneltuani vielä yhden surusävelmän kävin rinkelikauppiaan luona ja lähdin sitten, yhä hieman alavireisin mielin, taivaltamaan kotia kohden.

Lue lisää

Markkinoiltahan piti aina saada hattaraa tai kolmen pallon jätski, sittenhän se siinä tungoksessa tuhraantu jonkun eteen änkeevän larsmolaisen landeparrun sarkatakkiin, arvatkaa jos pientä ihmistä vähän vitutti, niin.

törkyturpa kirjoitti:

Markkinoiltahan piti aina saada hattaraa tai kolmen pallon jätski, sittenhän se siinä tungoksessa tuhraantu jonkun eteen änkeevän larsmolaisen landeparrun sarkatakkiin, arvatkaa jos pientä ihmistä vähän vitutti, niin.

Lue lisää

Pööh! sarka on hyvä materiaali. Hätätilassa sitä voi käyttää vaikka santapaperina.

James Bean kirjoitti:

”Tänään on markkinat”, äiti sanoi aamulla. ”Jos käyt siellä, niin tuo samalla pussillinen sokeririnkeleitä.”

Koulun jälkeen mentiin luokkakaverini Reijon kanssa suoraan torille, jossa kävi kova kuhina ja ihmispaljous täytti koko alueen.
Raatihuoneen puoleisella reunalla oli mattokauppiaita, vaatemyyjiä ja ruokakauppiaita, siitä eteenpäin kaiken maailman sekatavaran- ja rihkamanmyyjää. Maalaisen näköisiä isäntiä ja emäntiäkin näkyi olevan liikkeellä tavallista enemmän. Ostimme karkkimyyjältä lakritsaa ja jatkoimme sitä mutustellen eteenpäin.

Äänekkäät helppoheikit kilpailivat asiakkaista ja torin vastareunalta kantautui äänekäs musiikki. Siellä oli peliteltta, arpajais- ja ampumakojuja, ennustajia ja muita huvitelttoja. Eläinvaunukin sieltä löytyi. Ostimme liput rappusilla istuneelta kulahtaneen näköiseltä ukkelilta. Sisällä vaunussa kyyhötti häkeissään joukko yhtä apaattisen näköisiä eläimiä; muutama kapinen apina, suuri kilpikonna, pari käärmettä, mykkä papukaija, kanarialintuja.
Haju oli niin raskas, ettemme eläinparkoja pitkään jääneet säälimään.

Suunnattiin kohden pelitelttaa. Lyötiin jokunen lantti hedelmäpeliin ja vilkuiltiin vaivihkaa äänekkäitä, purkkaa jauhavia, meitä paljon isompia teinityttöjä joita parveili levyautomaatin luona soittelemassa Elvistä ja Everly Brothersia.

Peliteltan takana oli toinenkin iso teltta, jonne jonotti pitkä letka punakoita äijiä. Jotkut niistä lemahtivat vahvasti viinalta. Ilmettelimme mitä nähtävää teltassa mahtoi olla kunnes huomasimme oven päällä kyltin: ongintaa - metning.
Esko arveli että siellä täytyy olla hyvät palkinnot kun on noin pitkä jono.
Olimme jo aikeissa mennä jonon päähän kun naapurin Make tuli luoksemme ja supatti ettei sinne kannata mennä, ”siellä on vaan vanha ruma ämmä, jolta nuo juopot yrittää onkia vaatteet pois päältä.”
Kuulosti sen verran pöhköltä, että oli vaikea heti uskoa todeksi, mutta Make väitti kurkkineensa taskupeilinsä avulla telttaan sisään sen reunan alta ja lupasi todistaa väitteensä meillekin.
Mentiin joukolla teltan taakse ja Make ehti nostaa jo hieman lievettä, kun paikalle ampaisi teltan oven suunnalta kiroillen joku kiukkuinen ukko ja me pinkaisimme karkuun, jokainen hieman eri suuntiin.
Sen jälkeen en siinä joka suuntaan vellovassa ihmismassassa enää kumpaakaan löytänyt. Ongintateltan lähellekään en enää uskaltanut mennä.

Torin keskivaiheilla pysähdyin kuuntelemaan sokeaa haitarinsoittajaa. Maassa miehen edessä oli avoin soitinlaukku ja siihen kiinnitettynä lappu jossa luki: sotasokea.
Mies näpelöi soittimestaan sydäntäsärkevän haikeita melodioita; Elämää juoksuhaudoissa, Eldankajärven jää, Muistatko Monrepos'n... Ihmiset pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja jotkut pudottivat soitinlaukkuun kolikon tai pari.
Katsoin miehen kärsimysten uurteuttamia kasvoja ja mustien lasien takana päämäärättömästi liikahtelevia, kaukaisuuksiin tähyäviä silmiä. Säälitti. Olisin antanut hänelle kolikon, mutta olin jo kaikki rahani käyttänyt. Oli vain äidin antama pikkuseteli jolla piti ostaa se rinkelipussi.

Kuunneltuani vielä yhden surusävelmän kävin rinkelikauppiaan luona ja lähdin sitten, yhä hieman alavireisin mielin, taivaltamaan kotia kohden.

Lue lisää

Kiitos Jamekselle markkinamuistelmista!
Sen aiemmin mainitun kampojen tehomyyjän muistan kyllä myös itsekin.
Eikö juuri sama henkilö myynyt myös niitä lasinleikkureita jotka eivät jostain syystä enää kotona toimineetkaan yhtä hienosti.

riisisuklaapossu kirjoitti:

Kiitos Jamekselle markkinamuistelmista!
Sen aiemmin mainitun kampojen tehomyyjän muistan kyllä myös itsekin.
Eikö juuri sama henkilö myynyt myös niitä lasinleikkureita jotka eivät jostain syystä enää kotona toimineetkaan yhtä hienosti.

Lue lisää

Entäs sitten tämä Tuohihattuinen vanhus nimelltään Ami, joka oli pitkineen partoineen ja boheemi tyylineen ehdottomasti yleisön suosikki kun hän pienissä jurreissa veti omaa showtaan myyden ruosteisia työkaluja sekä muuta krääsää, ja rivot oli puheet.

Kurjuuden Kuningas kirjoitti:

Entäs sitten tämä Tuohihattuinen vanhus nimelltään Ami, joka oli pitkineen partoineen ja boheemi tyylineen ehdottomasti yleisön suosikki kun hän pienissä jurreissa veti omaa showtaan myyden ruosteisia työkaluja sekä muuta krääsää, ja rivot oli puheet.

Lue lisää

Ami tiesi mikä koukku pitää. Mitä härskimmät puheet sitä isompi kuulijakunta.
Helppoheikeillehän on myöhempinä vuosina pidetty jopa suomenmestaruuskisoja jotka useampana vuonna voitti sama mies, Matti Rahkola, joka taitaa muuten olla juuri se sama käheä-ääninen äijä jonka juttuja kesti kuulla kirkonmummokin melkein punastumatta.
Itse muistan hieman myöhemmiltä vuosilta konnarinlakki päässään riekkuvan Rukkas-Antin, jolla oli aina iso fanijoukko ympärillään.
Ja kauppakin kävi.

permon mimmi kirjoitti:

Voi veikkoset, olihan Jeppiksessä noita mukaviakin juttuja myös silloin, puolisen vuosisataa ja risat sitten.

Aina silloin kun radiossa soitetaan Dianaa, Speedy Gonzalesta, Hello Mary Louta tai Love me tenderia palaa mieleeni ne talviset rusettiluistelut uuden kentän luistinradalla.
Kyllä siellä niin moni ihastuminen tai styylaus sai alkunsa.

Tuota letkajenkkajuttua en enää muistanutkaan.

Oliko Päpä se kalju opettaja jolla oli niin narisevat kengät että ääni kuului jo paljon ennen kuin miestä näkyi horisontissa?

Lue lisää

Kyllähän nuo rusettiluisteluiden iltahämyisen jännittävät tunnelmat ja hieno musiikki on jääneet sykähdyttävinä minunkin mieleeni.
Tapasin siellä ensi kertaa ensimmäisen miehenikin. Siitä alkoivat tiiviit treffailut elokuvissa tai Isonkadun jäätelöbaarissa. Muistaakohan sitäkään paikkaa enää kukaan?
Paul Ankaa rusettiluistelussa soitettiin paljon. Ne ajat ja tapahtumat tosiaan palaavat mieleen silloin harvoin kun sen ajan musiikkia radiossa soitetaan.

dyykkariprinssi kirjoitti:

Myös rouva Rankala, joka tuurasi joskus muita opettajia sairaspoissaolon aikoina oli mukava ja sitäpaitsi oikea silmänilo meille varhaisteineille aikana, jolloin Anttilan postimyyntikuvasto oli seksipitoisin saatavilla oleva lukemisto. (Jalluahan ei kehdannut Rautakirjan kioskista ostaa.)

Lue lisää

Mutta saihan Hollanderilla aina välillä lueskella Fib Aktuellia ja Lektyyriä jos sattui se mukavampi myyjätär tiskin taakse ja kävellä sitten ulos posket punoittaen ja hieman kankeasti...

loordijimi,, kirjoitti:

Mutta saihan Hollanderilla aina välillä lueskella Fib Aktuellia ja Lektyyriä jos sattui se mukavampi myyjätär tiskin taakse ja kävellä sitten ulos posket punoittaen ja hieman kankeasti...

Lue lisää

Meidän naapurissa asuvalla kaverilla Raikulla oli pätevä kikka miten sai ”huomiota herättämättä” hankittua Jallun siitä huoltiksen kioskista joka aikoinaan oli suunnilleen nykyisen Visa Granden paikkeilla.
Kun myyntitiskillä oli vilskettä ja myyjätytön huomio muualla, sujautettiin vaan Jallu vaikka Seura-lehden väliin ja sitten mentiin tiskille ja maksettiin pokkana niin salmiakit kuin se Seurakin.
Oma kanttini ei olisi ikinä riittänyt moisiin koiruuksiin, mutta Raikulla oli aina tuoreet Jallut ja lukupiiriläisiäkin tietysti riitti.

Mutta sitten hän tulikin kehaisseeksi menetelmäänsä myös luokkakaverilleen Jompalle ja tämähän alkoi oitis hankkia luettavansa samalla menetelmällä. Siinä ohessa tämä jäpikkä alkoi tehdä myös selvää pisnestä eli pölli maksusta lehtiä muillekin.
Ahne kaveri kun oli niin hänpä ahtoi kerran Lassien, Rin Tin Tinin ja Pecos Billin sen ostamansa lehden väliin. Kassalla maksun jälkeen kaverin ote jotenkin höltyi päällimmäisestä lehdestä ja ne muut maksamattomat lehdet putoilivat lattialle. Kaupassa oli samaan aikaan joku vanhempi mies tupakanostossa ja se pidätteli Jomppaa hihasta pitäen poliisin tuloon asti.

Sen jälkeen myyjät oli niin epäluuloisia siinä kioskissa, että Raikun lukupiirikin lopahti.

pörje kirjoitti:

Meidän naapurissa asuvalla kaverilla Raikulla oli pätevä kikka miten sai ”huomiota herättämättä” hankittua Jallun siitä huoltiksen kioskista joka aikoinaan oli suunnilleen nykyisen Visa Granden paikkeilla.
Kun myyntitiskillä oli vilskettä ja myyjätytön huomio muualla, sujautettiin vaan Jallu vaikka Seura-lehden väliin ja sitten mentiin tiskille ja maksettiin pokkana niin salmiakit kuin se Seurakin.
Oma kanttini ei olisi ikinä riittänyt moisiin koiruuksiin, mutta Raikulla oli aina tuoreet Jallut ja lukupiiriläisiäkin tietysti riitti.

Mutta sitten hän tulikin kehaisseeksi menetelmäänsä myös luokkakaverilleen Jompalle ja tämähän alkoi oitis hankkia luettavansa samalla menetelmällä. Siinä ohessa tämä jäpikkä alkoi tehdä myös selvää pisnestä eli pölli maksusta lehtiä muillekin.
Ahne kaveri kun oli niin hänpä ahtoi kerran Lassien, Rin Tin Tinin ja Pecos Billin sen ostamansa lehden väliin. Kassalla maksun jälkeen kaverin ote jotenkin höltyi päällimmäisestä lehdestä ja ne muut maksamattomat lehdet putoilivat lattialle. Kaupassa oli samaan aikaan joku vanhempi mies tupakanostossa ja se pidätteli Jomppaa hihasta pitäen poliisin tuloon asti.

Sen jälkeen myyjät oli niin epäluuloisia siinä kioskissa, että Raikun lukupiirikin lopahti.

Lue lisää

Olikohan tää se sama Ruikku-Raikku joka on lusinut läpi kaikki tämän maan vankilat ja heiluu nykyisin jossain svea-mamman helmoissa?
Eipä siinä tapauksessa ottanut opikseen.

rix rax kirjoitti:

heh, heh, sen ajan markkinoista ei o jäänny mieleen ku se käheeääninen helppoheikki kuka myi mummoille kassikaupalla vihkoja ja lättähatuille taskut täyteen kampoja ja meille pikkukersoille tylsiä japaanilaisia linkkareita tai kortsuja kiinalaisena purkkana.

Lue lisää

Markkinat olivat todellakin vuoden kohokohtia muuten harmaassa arjessa.
Ne hernepistoolit olivat jossain vaiheessa kova sana; ,pienen pojan mielestä ihan oikean näköisiä ja niillä ammuttiin pieniä hopeanvärisiä kuulia jotka tekivät aika kipeetäkin sattuessaan vaikkapa silmään .
Tietenkin nallipyssyt ja muovimiekat ja se paksu kuulakärkikynä jossa oli ties kuinka monta eri väriä, Mutta kyllähän Rönningeniltä sai parempia koottavia ja muita leluja
Ja tosiaan ne rinkelit,,
Ja löytyihän sieltä vähän vanhempana kaunis eeva-

outsaiderri kirjoitti:

Markkinat olivat todellakin vuoden kohokohtia muuten harmaassa arjessa.
Ne hernepistoolit olivat jossain vaiheessa kova sana; ,pienen pojan mielestä ihan oikean näköisiä ja niillä ammuttiin pieniä hopeanvärisiä kuulia jotka tekivät aika kipeetäkin sattuessaan vaikkapa silmään .
Tietenkin nallipyssyt ja muovimiekat ja se paksu kuulakärkikynä jossa oli ties kuinka monta eri väriä, Mutta kyllähän Rönningeniltä sai parempia koottavia ja muita leluja
Ja tosiaan ne rinkelit,,
Ja löytyihän sieltä vähän vanhempana kaunis eeva-

Lue lisää

Markkinoilla riitti kyllä enne niitä ihme koijareita. Yhdenki jätkän ilmapistooleilla ei varmana ois osunnu kolmen metrin päästä ladonseinää. Käytiin niitä useemman jätkän kanssa kiroomassa. Niissä oli kait vinot piiput tai jotai ja tauluun osu vaan jos oli tarpeeks tinoissa. Kaatokänniset isännät sitte vei ne pehmonallet jonnekin perämunsalaan.
Yks ongintakoju on ja jäänny mulle mieleen. Kakarat yritti siinä saada jotain pikkuautoo tai patterilamppuu, mutta aina se koukku lipes ja tarras johonki jämäpussiin jossa oli kampa tai kolme kuivunnutta kuulakynää. Kun ipanat lähti siittä itkua vääntäen se läskipääijä vaan virnuili niitten perään.

koijarit kirjoitti:

Markkinoilla riitti kyllä enne niitä ihme koijareita. Yhdenki jätkän ilmapistooleilla ei varmana ois osunnu kolmen metrin päästä ladonseinää. Käytiin niitä useemman jätkän kanssa kiroomassa. Niissä oli kait vinot piiput tai jotai ja tauluun osu vaan jos oli tarpeeks tinoissa. Kaatokänniset isännät sitte vei ne pehmonallet jonnekin perämunsalaan.
Yks ongintakoju on ja jäänny mulle mieleen. Kakarat yritti siinä saada jotain pikkuautoo tai patterilamppuu, mutta aina se koukku lipes ja tarras johonki jämäpussiin jossa oli kampa tai kolme kuivunnutta kuulakynää. Kun ipanat lähti siittä itkua vääntäen se läskipääijä vaan virnuili niitten perään.

Lue lisää

Oma lukunsa oli sitten ne arpamyyjät, voittikohan kukaan niiltä koskaan oikeesti mitään rahan arvosta?
Yksi kaveri väitti nähneensä kun joku mamma ”voitti” hienon italialaisen harmonikan, mutta kun tää arpakauppias illalla ajeli ulos kaupungista, sama voittaja-akka istu sen vieressä Volvo amatsonin kyydissä.
Haiskahtaa melkosen pahasti vilungilta sekin.... Valvoikohan niitäkään hiihtäjiä edes kukaan siihen aikaan???

sylttytehdas kirjoitti:

Olikohan tää se sama Ruikku-Raikku joka on lusinut läpi kaikki tämän maan vankilat ja heiluu nykyisin jossain svea-mamman helmoissa?
Eipä siinä tapauksessa ottanut opikseen.

Lue lisää

Tää ei ole sama kaveri. Raikku asustelee kyllä nykyään muissa maisemissa, mutta ei kuulu raitaveikkojen veljeskuntaan vaan toimi ainakin aiemmin kuulemani mukaan autoalalla.
Ostaa ja myy = ”rehelliselle” kelmille oivallinen jopi

rix rax kirjoitti:

heh, heh, sen ajan markkinoista ei o jäänny mieleen ku se käheeääninen helppoheikki kuka myi mummoille kassikaupalla vihkoja ja lättähatuille taskut täyteen kampoja ja meille pikkukersoille tylsiä japaanilaisia linkkareita tai kortsuja kiinalaisena purkkana.

Lue lisää

Se oli kanssa yks halavatun kumma taikatemppu kun nää helppoheikit esitteli niitä superkestäviä katkeamattomia kampojaan ja väänteli niitä miten vaan ja veteli näytekampansa melkeen solmuun.
Sitten jos olit niin tyhmä (kuin minä) että ostit niitä kymmenen kappaletta, niin hyvä jos kotiin asti pääsit kun ensimmäinen kampa oli jo poikki!

ihmettelen vaan kirjoitti:

Se oli kanssa yks halavatun kumma taikatemppu kun nää helppoheikit esitteli niitä superkestäviä katkeamattomia kampojaan ja väänteli niitä miten vaan ja veteli näytekampansa melkeen solmuun.
Sitten jos olit niin tyhmä (kuin minä) että ostit niitä kymmenen kappaletta, niin hyvä jos kotiin asti pääsit kun ensimmäinen kampa oli jo poikki!

Lue lisää

Höh! Äijällä oli pari kumikampaa joita se väänteli ja loput oli pula-ajan paskamuovia.

Kuurankukka kirjoitti:

Kyllähän nuo rusettiluisteluiden iltahämyisen jännittävät tunnelmat ja hieno musiikki on jääneet sykähdyttävinä minunkin mieleeni.
Tapasin siellä ensi kertaa ensimmäisen miehenikin. Siitä alkoivat tiiviit treffailut elokuvissa tai Isonkadun jäätelöbaarissa. Muistaakohan sitäkään paikkaa enää kukaan?
Paul Ankaa rusettiluistelussa soitettiin paljon. Ne ajat ja tapahtumat tosiaan palaavat mieleen silloin harvoin kun sen ajan musiikkia radiossa soitetaan.

Lue lisää

Tottahan nuo asiat muistetaan. Samoin kuin Risikarilla olo jonka aloin vuonna 1957. Ei mitään moittimista opettajissa. Neljä ekaa vuotta Kaarina Viitala ja pari seuraavaa Leo Valkama jne.

Kurjuuden Kuningas kirjoitti:

Entäs sitten tämä Tuohihattuinen vanhus nimelltään Ami, joka oli pitkineen partoineen ja boheemi tyylineen ehdottomasti yleisön suosikki kun hän pienissä jurreissa veti omaa showtaan myyden ruosteisia työkaluja sekä muuta krääsää, ja rivot oli puheet.

Lue lisää

Ami myi myös pensseleitä,oli musta tussuista ja punapäistä tarjolla.....

On kultareunaisiakin muistoja. Jo toki. Muistan esimerkiksi eläväisesti toukokuiset perskännit paskakanaalin varressa v. 1969 keralla rommin - ei kun rommiviinan. Rekonen sammui leka kourassa puoleksi veteen ja se punapääpollari - nimee en nyt millään muista - pelasti sen siitä kiroillen maijaan. Lähitalojen asukkaat kannusti kuorossa. Nastaa oli mutta hukkasin toisen Kontio-saappaani ja filmikin katkes oudosti vähän kesken.

sami sarkapipo kirjoitti:

On kultareunaisiakin muistoja. Jo toki. Muistan esimerkiksi eläväisesti toukokuiset perskännit paskakanaalin varressa v. 1969 keralla rommin - ei kun rommiviinan. Rekonen sammui leka kourassa puoleksi veteen ja se punapääpollari - nimee en nyt millään muista - pelasti sen siitä kiroillen maijaan. Lähitalojen asukkaat kannusti kuorossa. Nastaa oli mutta hukkasin toisen Kontio-saappaani ja filmikin katkes oudosti vähän kesken.

Lue lisää

Tapahtuihan Jeppiksessä aina joskus jotain mukavaakin.
Tivolin tulo kaupunkiin oli aina yksi kiehtovimmista jutuista 60-luvun puolivälissä.
Asuin Myllymäellä ja peliteltassa tuli roikuttua kaiket illat ja syötettyä pajatsoon, flippereihin sun muihin lantinryöstäjiin vähät taskurahat ja muutama prikka vielä päälle.
Teltanpitäjät oli viihteen puolesta ajan tasalla. Ne soitti levarilla The Beatlesia, Stonesia ja muita ajan hittejä. Se sai porukan palaamaan joka ilta.
Ainakin pari kertaa oli tivolin mukana myös surmanajaja Onni Suuronen, joka pörräsi pytyssään niin että se heilui, natisi ja tutisi ja tuntui välillä kaatuvan. Katku oli myös melkoinen, mutta aina ukko selvisi ehjänä purkistaan ulos.

Hei haloo, tää on taas just tätä. mensitte nyt koko muumiokuoro jonossa sinne rauhalan vessaan vetää lapaseen nii virkistysitte vähän!

minka96 kirjoitti:

Hei haloo, tää on taas just tätä. mensitte nyt koko muumiokuoro jonossa sinne rauhalan vessaan vetää lapaseen nii virkistysitte vähän!

Ikävä kyllä isäsi on vielä siellä toimittamassa sisaruksiasi seinille, ehkä pytynreunoille ja lattiallekin, joten koeta kovettaa luumädän syömä selkärankasi ja hymyillä WC-peilin perhekuvassa!

minka96 kirjoitti:

Hei haloo, tää on taas just tätä. mensitte nyt koko muumiokuoro jonossa sinne rauhalan vessaan vetää lapaseen nii virkistysitte vähän!

Tuleppas minkakulta nyt pois sieltä netistä. Siellä on vain likapuheisia vanhoja setiä ja tätejä. Pannaan se sinun vanha muumikasettisi pyörimään... eikö?

villakoiran_ydin kirjoitti:

Tapahtuihan Jeppiksessä aina joskus jotain mukavaakin.
Tivolin tulo kaupunkiin oli aina yksi kiehtovimmista jutuista 60-luvun puolivälissä.
Asuin Myllymäellä ja peliteltassa tuli roikuttua kaiket illat ja syötettyä pajatsoon, flippereihin sun muihin lantinryöstäjiin vähät taskurahat ja muutama prikka vielä päälle.
Teltanpitäjät oli viihteen puolesta ajan tasalla. Ne soitti levarilla The Beatlesia, Stonesia ja muita ajan hittejä. Se sai porukan palaamaan joka ilta.
Ainakin pari kertaa oli tivolin mukana myös surmanajaja Onni Suuronen, joka pörräsi pytyssään niin että se heilui, natisi ja tutisi ja tuntui välillä kaatuvan. Katku oli myös melkoinen, mutta aina ukko selvisi ehjänä purkistaan ulos.

Lue lisää

No oikeesti jeppikses ei kyl ollu 60luvulla muuta vänkää ku lappisen osto-ja myyntiliike kolmosen kivijalas josta isot pojat voi ostaa skordareij ja pienet käytettyi pekkalipposii ja jerrykottoneit muutamal kolikol.

patmanni kirjoitti:

No oikeesti jeppikses ei kyl ollu 60luvulla muuta vänkää ku lappisen osto-ja myyntiliike kolmosen kivijalas josta isot pojat voi ostaa skordareij ja pienet käytettyi pekkalipposii ja jerrykottoneit muutamal kolikol.

Lue lisää

No no no, olihan siellä kolme hyvää elokuvateatteriakin.
Kaikki Tarzanit niissä käytiin katsomassa ja Pekat ja pätkät ja kävithän sinäkin Patmanni pummilla takaoven kautta niissä harva se ilta.
Kyllä sinut muistetaan vaikka et enää nykyisin viittaa käytäkään ja olet viiksetkin kasvattanut.

villakoiraan luuydin kirjoitti:

No no no, olihan siellä kolme hyvää elokuvateatteriakin.
Kaikki Tarzanit niissä käytiin katsomassa ja Pekat ja pätkät ja kävithän sinäkin Patmanni pummilla takaoven kautta niissä harva se ilta.
Kyllä sinut muistetaan vaikka et enää nykyisin viittaa käytäkään ja olet viiksetkin kasvattanut.

Lue lisää

Toipparillakin esitettiin aina joskus viikonloppusin kotimaisia elokuvia muistan siellä nähneeni oman aikansa toimintatykitykset Sadan miekan mies ja Rosvo Roope sitten oli myöskin ne kouluissa kiertelevät luontoelokuvien esittäjät jotka itse oli kuvannut jossain maumau-maassa filmejä vähän niin kuin nämä telkun elävä luonto dokumentit.

villakoiraan luuydin kirjoitti:

No no no, olihan siellä kolme hyvää elokuvateatteriakin.
Kaikki Tarzanit niissä käytiin katsomassa ja Pekat ja pätkät ja kävithän sinäkin Patmanni pummilla takaoven kautta niissä harva se ilta.
Kyllä sinut muistetaan vaikka et enää nykyisin viittaa käytäkään ja olet viiksetkin kasvattanut.

Lue lisää

Ei ei villakoiramies,,, joku muu se nyt on minuna taas esiintynyt. Viitasta ja viiksistäkään en tiedä kyl paskaakaan,,, mitä lie horiset...?

sami sarkapipo kirjoitti:

On kultareunaisiakin muistoja. Jo toki. Muistan esimerkiksi eläväisesti toukokuiset perskännit paskakanaalin varressa v. 1969 keralla rommin - ei kun rommiviinan. Rekonen sammui leka kourassa puoleksi veteen ja se punapääpollari - nimee en nyt millään muista - pelasti sen siitä kiroillen maijaan. Lähitalojen asukkaat kannusti kuorossa. Nastaa oli mutta hukkasin toisen Kontio-saappaani ja filmikin katkes oudosti vähän kesken.

Lue lisää

Hyi saat..na tuo rommiviina,,ikinä en oo niin kipeeksi tullu mistään kun siitä sotkusta
Kylmänä talvisena lauantai-iltana kun sitä kitattiin salaa siinä uskovaisten nuorisotilassa sokoksen takana, en muista nyt mikä kirkko se olikaan.
Mutta joka tapauksessa niin pahan kännin siitä sai että meinasin hukkua siihen paskakanaaliin ja sen kun sitten terazzon edessä oksennuksen ja muiden eritteiden peittämänä yritin pussailla neitosia ja ne juoksi kirkuen karkuun..,kumma kyllä selvisin siitä kotiinkin hengissä mutta seuraavana aamuna toivoin etten olisi Todella kauhea kankkunen ,,ja olin kokonaista 15v vanha , ei niin pahaa sitä enne eikä jälkeenkään..enkä ole rommiviinaan koskenut sittemmin , rommiin kylläkin mutta s eon eri juttu

Tuokin on varsin merkille pantava prinsiippi pohtiessamme aikakauden lieveilmiöitä tuossa sivistyksemme kivijalassa.

Valkama oli reilu ja rauhallinen. Samoin Olkkonen. Ne pärjäsivät aina oppilaiden kanssa ilman turhaa karjumista tai käsiksi käymistä.

dyykkariprinssi kirjoitti:

Valkama oli reilu ja rauhallinen. Samoin Olkkonen. Ne pärjäsivät aina oppilaiden kanssa ilman turhaa karjumista tai käsiksi käymistä.

Astrid Luomahan oli myös hyvä tyyppi, Ristikarin opettajien ehdotonta pahaimmistoa. Tosin muistanpa tässä tapauksen jossa hän kyllä petti meidän luokkalaisten odotukset aika pahanpäiväisesti.
Kerran kuutosluokan talvella Astrid nimittäin kertoi, että hän sieltä edestä pömpelistään näkee kaikenlaista tosi mielenkiintoista, mitä me oppilaat ehkä emme välttämättä niin hyvin huomaa. Että hänpä kyllä tietää kuka siinä luokassa kenestäkin tykkää; eli kuka kenenkin suuntaan jatkuvasti ihailevasti vilkuilee. No kerro kerro sitten meillekin! kaikki hinkuivat uteliaisuudesta ratkeamaisillaan.
Ehei, mutta kerron kyllä sitten keväällä kun on koulun viimeinen päivä, Astrid nauroi.
No sitä viimeistä päiväähän sitten odoteltiin entistäkin hartaammin, mutta kuinka siinä sitten kävikään: kun koitti totuuden hetki niin Astrid jänisti ja piti kaikki salaisuudet omana tietonaan, sopersi jotain sellaista, että siitä voisi vain tulla kiusaamista tai muuta vastaavaa.
Saattoi olla kyllä ihan oikea ratkaisu, mutta kolhu kypärään siitä tuli. Meitä oli petetty!

Ensin mainittu ainakin oli reilu, se antoi Halttusen Jussinkin tehdä puukäsitöissä sähkökitaran. Muista enää soiko se lankku kunnolla mutta komeen näköinen oli. Ja Jussista taisi tulla koulun jälkeen ammattimuusikko?

Parkatti oli yläasteen paras ja persoonallisin opettaja. Sillä oli omat systeemit rangaistustenkin osalta. Jos mokattiin niin Tauno kysyi: Otatko tunnin jälkkäriä vai luunapin? Luunappi napsautettiin keskelle otsaa. Ei se kovin kipeästi sattunut, herätti vaan jäpikät keväthorroksestaan ja lähes kaikkihan tietysti sen valitsivat. Monet niistäkin jotka ei yleensä törppöilleet taisivat hankkia kerran rangaistuksen vain sen takia että saivat kokea tuon legendaarisen luunapin.

repe sorsa kirjoitti:

Parkatti oli yläasteen paras ja persoonallisin opettaja. Sillä oli omat systeemit rangaistustenkin osalta. Jos mokattiin niin Tauno kysyi: Otatko tunnin jälkkäriä vai luunapin? Luunappi napsautettiin keskelle otsaa. Ei se kovin kipeästi sattunut, herätti vaan jäpikät keväthorroksestaan ja lähes kaikkihan tietysti sen valitsivat. Monet niistäkin jotka ei yleensä törppöilleet taisivat hankkia kerran rangaistuksen vain sen takia että saivat kokea tuon legendaarisen luunapin.

Lue lisää

Parkatti oli tosiaankin positiivisessa mielessä omaperäinen opettaja.
Muistan kuinka kerran Ristikarin koululla joku löysi pihasta kuolleen oravan. Ensin sillä piti tietysti säikytellä tyttöjä, mutta kun Parkatti päristeli moottoripyörällään pihaan, mentiin sitä joukolla näyttämään heti hänelle.

Parkatti parkkeerasi pyöränsä seinustalle, riisui hanskansa ja otti oravan käteensä, tutkaili sitä hetken ja sanoi ”Tulkaapas kaikki tänne perässäni, niin minä näytän miten turkismetsästäjät nylkevät oravan.” Ja sitten hän teki sen taitavasti kuin vanha ammattimies.

Voin kuvitella, että jos sama orava oltaisiin viety Rankalalle tai Kalliokoskelle, ne olisivat sanoneet: ”Hyi, viekää äkkiä se raato roskikseen ja menkää sitten pesemään kätenne!”

James Bean kirjoitti:

Parkatti oli tosiaankin positiivisessa mielessä omaperäinen opettaja.
Muistan kuinka kerran Ristikarin koululla joku löysi pihasta kuolleen oravan. Ensin sillä piti tietysti säikytellä tyttöjä, mutta kun Parkatti päristeli moottoripyörällään pihaan, mentiin sitä joukolla näyttämään heti hänelle.

Parkatti parkkeerasi pyöränsä seinustalle, riisui hanskansa ja otti oravan käteensä, tutkaili sitä hetken ja sanoi ”Tulkaapas kaikki tänne perässäni, niin minä näytän miten turkismetsästäjät nylkevät oravan.” Ja sitten hän teki sen taitavasti kuin vanha ammattimies.

Voin kuvitella, että jos sama orava oltaisiin viety Rankalalle tai Kalliokoskelle, ne olisivat sanoneet: ”Hyi, viekää äkkiä se raato roskikseen ja menkää sitten pesemään kätenne!”

Lue lisää

Jos joku muistaa niin Englannissa oli kesällä -63 se legendaarinen junaryöstö josta konnat nettosivat miljoonia puntia ja näytti jo vähän siltä ettei siitä ketään koskaan saataisikaan poseen. Syyskuussa yhtenä aamuna liikuntatunnilla saapasteltiin Parkatin hännillä pitkin kirkkorannan kuraisia pellonreunoja ja puhuttiin siitä ryöstöstä, että miten ne brittipollarit oli edelleen jutusta ihan ulalla.
Parkatti sanoi: Sehän olikin viimeisen päälle nerokkaasti toteutettu ryöstö. Niin loistavasti suunniteltuun keikkaan minäkin voisin lähteä mukaan.
Kukaan ei väittänyt vastaan ja painettiin sekin viisaus visusti nuppiin.

repe sorsa kirjoitti:

Jos joku muistaa niin Englannissa oli kesällä -63 se legendaarinen junaryöstö josta konnat nettosivat miljoonia puntia ja näytti jo vähän siltä ettei siitä ketään koskaan saataisikaan poseen. Syyskuussa yhtenä aamuna liikuntatunnilla saapasteltiin Parkatin hännillä pitkin kirkkorannan kuraisia pellonreunoja ja puhuttiin siitä ryöstöstä, että miten ne brittipollarit oli edelleen jutusta ihan ulalla.
Parkatti sanoi: Sehän olikin viimeisen päälle nerokkaasti toteutettu ryöstö. Niin loistavasti suunniteltuun keikkaan minäkin voisin lähteä mukaan.
Kukaan ei väittänyt vastaan ja painettiin sekin viisaus visusti nuppiin.

Lue lisää

Lyötiin kerran Parkatin kanssa vetoa kumpi voittaa nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruuden Cassius Clay vai Sonny Liston. Väitin että Clay on pelkkä suurisuinen balettitanssija, josta kyllä lähtee ilmat pihalle heti kun Liston kerran pääsee sitä täräyttämaan. Parkatti oli täysin eri mieltä ja varma siitä että Clay väsyttää kankean Listonin ja voittaa pisteillä tai teknisellä tyrmäyksellä ja niinpä siinä sitten kävikin.

Kuka muistaa Aino Koskenkorvan?????

Anonyymi kirjoitti:

Kuka muistaa Aino Koskenkorvan?????

Aino oli opettajana kolmannella ja neljännellä luokalla Autin jälkeen .

Sukunimi jäi sattuneesta syystä hyvin meleeni ,vaikken vielä siihen aikaan Kossua ollut edes maistanut.

Silloin oli luokassa kaksi Eijaa .
Toinen oli pitkä tyttö ikäisekseen,toinen pieni ja siro ,siitä nimet Iso Eija ja pikku Eija.

Vieläkin muistan kuinka haikealta tuntui. kun pikku Eija muutti toiseen kaupunkiin,se söpö tummasilmäinen tyttö.

Kauniita tyttöjä katselin jo silloin.

Rogers...? Oliko se sama pumppu jossa Sipponen pumppas pirunkeuhkoo eli ruttua jota haitariksikin haukutaan?

Lauri Juhani "Juki" Halttunen poistui keskuudestamme muistaakseni 2014 tai 2016.Soitin Rogersissa bassoa 60-luvun lopulla.
Jukin kanssa Albatros-yhtyeessä 1968-1972.

Voi olla mutta 60-luvun puolivälissä Jukka oli kyllä pikkukundien rumpali-ihanne, kaupungin Ringo hiustyyliä myöten.

Kollegat kutsuivat Jukia käleväksi laulikirjaksi.

Moni pöljä meistä joskus uteliaisuuttaan sitä imppaustakin kokeili. Kerran samaa soosia tuli itekin nyysättyä mutta eihän siitä tullu kuin lievästi hontelo olo ja jälkeen päin sitte vähä helevetinmoinen jysäri.
Siinä ei koulun ryynivellitkään meinannu pysyä sisällä.
Kerran Könönen yllätti varastossa ison porukan nuuhkimasta. Sen jälkeen liimat ja litkut olikin sitte tiukemmassa syynissä tai lukkojen takana.

Ja sehän varmaan auttokin... noin 10 sekunttia....?

Mukavaa että tänne eksyy joku nuorempikin ex-ristikarilainen. Ja kaikkien aikakausien muistelukset, ne mukavammatkin ovat tietysti tervetulleita.

Ristikari on varmasti ehtinyt minun ikäluokkani jälkeen moneen kertaan uudistua niin opettajiensa kuin opetussisältönsäkin puolesta, mutta muistot elävät vahvoina, niin kuin tämänkin keskusteluketjun kirjoituksista on voinut havaita.

Kun juttelin erään luokkakaverini kanssa koulusta joskus 80-luvun loppupuolella, sanoi hän että ”aina kun ajan sen perkeleen varavankilan ohi, ajattelen että se pitäisi räjäyttää!”

Olispa todella kiva päästä sisäpuolelle katselemaan joskus,,onhan siitä aikaa yii nelisenkymmnetä vuotta..ja jonkinlainen musitikuva vielä on--

autsiideri kirjoitti:

Olispa todella kiva päästä sisäpuolelle katselemaan joskus,,onhan siitä aikaa yii nelisenkymmnetä vuotta..ja jonkinlainen musitikuva vielä on--

Minä kävin. Kummasti oli ne paikat pienentyny ja hajutkin muuttuneet 60 luvun lopun päivistä.
Jollei avoimien ovien päiviä ole tulossa, niin kantsii mennä vilkasemaan joskus iltapäivällä kun penskat on suurimmaksi osaksi kotiutunu.
Tuima ilme naamalle, joku salkku kainaloon ja papru kouraan niin näyttää sen verran viralliselta ettei kukaan kysele mitä siellä pällistelee.

Se käynti muutama vuosi sitten oli kyllä jotenkin hämmentävä sekotus nykyaikaa ja mennyttä. Ne pääovelta ylös johtavat rappuset tuntu jo heti puolta matalammilta kuin ennen. Ja käytävät näytti kummallisen kapeilta. Naulakot oli erilaisia. Valoo oli joka paikassa ja varsinkin luokissa näkyi olevan sitä paljonkin enemmän. Väljempää oli kuin ennen ja värit vaaleempia. Ja kalusteet tietty ihan erilaiset. Oppilaiden kuvistöitä oli käytävilläkin. Juhlasaliin olis haluttanut kanssa kurkistaa mutta siellä oli äänistä päätellen menossa tyttöjen jumppatunti. En kehdannut...
Koko touhu näytti lepposammalta. Ne parit opet joita näin oli oudon nuoria ja ystävällisen näköisiä. Sekin tuntui kummalliselta vaikka muistin tietysti vielä omienkin lasten asiallisilta tyypeiltä vaikuttaneet opet 80-luvulla. Mutta nepä kävikin ihan eri koulua.
Jotenkin oudosti vaan tuntu kuin kaikki ne vanhat kolkot asiat olisi kuitenki piilotettu sinne uuden iloisemman kuoren alle ja että jos avaisin jonkun käytävän perällä olevan tarvikekomeron niin siellä vois lymytä vielä rähjästen opetustaulujen, virsikirjaläjien ja hämähäkinverkkojen pölyn alla joku Laitakarin haamu valmiina kiskasemaan taas siihen synkkään alakouluaikaan.
Uhh huh... oli vaan ihan pakko kurvata kotiin mennessä alkon kautta ja huuhtoo se kumma kuristus kurkusta kahvilla ja tomeralla jallumukillisella.

Tuosta Laitakarin haamusta muistin tällasen tapauksen:
Kerran me oltiin Ellun kanssa välitunnilla tyttöjen vessassa savuilla. Kun me tultiin ulos oli Laitakari välkkärivalvojana ja luimuili siinä muutaman metrin päässä kytiksellä. Vessasta tuleva ilma oli tietysti sakeeta kuin Snellmanin palvaamossa tulipalon jälkeen ja Laitsu ryntäsi heti meidän luo, kysyen mekö siellä kärytettiin. Haju tuntui kuulemma takapihalle asti. Ei me tietenkään myönnetty, siellähän oli jo se inhottava savu kun me mentiin sinne, me väitettiin kuorossa. Laitsu alkoi selittää että ette tytöt taida tietää, että tupakanpoltto hidastaa kasvua. Jäätte kitukasvuisiksi.
Mitäs väliä sillä on, eikö monet isot äijät tykkää justiinsa pienistä tytöistä, Ellu pamautti.
Laitsu meni ihan kirjavaksi naamaltaan ja paineli tiehensä. Taisi ottaa sen jotenkin niinku henkilökohtaisesti... heh heh...

Ipi on eri kaveri,muistan kyllä hänetkin

Joo monet tv-sarjat on kyl jääneet mieleen, niinku just Batman ja Bonanza, myös Shannon, Valtatie 66, ja Lännen tie, jossa Clint Eastwoodkin oli ja sit ne piiretyt piti kanssa katella kaikki, Kiviset ja Soraset, Jetsonit sun muut. Ja vanhemmat oli kanssa tikkana tölläämässä kaikkee sellasta mönjää mitä ei kukaan vissiin enää nykyään viittis katella, ainakaan mustavalkosena surkeella kuvalla.

tippaleena kirjoitti:

Joo monet tv-sarjat on kyl jääneet mieleen, niinku just Batman ja Bonanza, myös Shannon, Valtatie 66, ja Lännen tie, jossa Clint Eastwoodkin oli ja sit ne piiretyt piti kanssa katella kaikki, Kiviset ja Soraset, Jetsonit sun muut. Ja vanhemmat oli kanssa tikkana tölläämässä kaikkee sellasta mönjää mitä ei kukaan vissiin enää nykyään viittis katella, ainakaan mustavalkosena surkeella kuvalla.

Lue lisää

Monet hakkikoirat ja jogikarhut kateltiin "lumisateen" läpi ja joulusin tuli siihenkin aikaan nää samusirkan kootut mainospätkät. Teevee hais ja välillä kärähteli sulakkeet, mutta kivaa olikun paremmastakaan ei tienny.

Nii että mikä hyyty? Keväällähä hyytyneetki herää henkii.

Rinty ja se rusty? Siitähän oli sarjakuvakin.
Muuten noi liuskalehdet kapteeni miki,tex akim ja preeriaa oli kovaa kamaa jossain vaiheessa-

no ne rokotukset kyl muistetaan,perkule olin aakkosissa melkein viimone ja kurat housuissa sai ootella vuoroo siinä lääkeainetten löyhkässä.yks tyttö kerran alko pökrätä jännityksestä,me just saatiin siitä kiinni ettei lyönny kaaliansa opettajanpöydän korokeeseen.
koulutarkastajia kanssa pelättiin,oli semmosia kuivia äkäsiä kurppia,mut opejahan ne siellä valvo,eihän me sitä ymmärretty.
että tommosta muistoo pukkaa.

Kävin Ristikarin koulua 1955-1963..eipä muuta kommentoitavaa kun , et opettajat oli kaikinpuolin vittumaisia. Ja kavereita ei meinannu saada kun olin puoliksi hurri.
Haistakoon paskat se aika..ei paljoa hyvää sanottavaa ole siitä ajasta.
Edelliset kirjoittajat eivät ole kovin hyvää kirjoittanut mokomasta koulusta ja sen ymmärrän.

Lär dig svenska, för Livet leker och ler på svenska sidan.

Anonyymi kirjoitti:

Lär dig svenska, för Livet leker och ler på svenska sidan.

Nää ä, det gör det inte als

Laamannin koulustakaan ei varnaan niin mukavia muistoja
Paitsi ne karatetreenit siellä v.1974
Sempailla keltsinen vyö

Se oli sitä aikaa kun ; Bruce lee Kung -Fu

Sama täälä. Pa.ka 60-luvun Ristikari ja julmat lapset. Oon joskus miettiny minkälaisen elämän nämä pahimmat kiusaajat ovat saaneet..
Yhden ainakin tiedän viinan viemäksi.
Mutta kaiketikkin meistä jokaisella jokin "kiusaaja"jossain vaiheessa elämää,ennemmin tai myöhemmin.
Itse muutin pois Pietarsaaresta heti kun vain kykenin ja olen saanut elää hyvän elämän.

Alla vet det ju...att de tänker sig vara bättre.
Men det är de inte..