Poikaystäväni paras kaveri on nainen. Pidän heidän ystävyyttään hieman omituisena. He viettävät paljon aikaa kaksistaan jomman kumman asunnolla, katselevat elokuvia ja viettävät öitä yhdessä (eri sängyissä kuitenkin ymmärrykseni mukaan, ainakin tänä muutamana kuukautena jotka minä olen seurustellut miehen kanssa). Yhteydenpito on lähes päivittäistä, tekstareita satelee ja puhelimessa puhutaan pitkiä puheluita. Päivää ennen kuin minulla oli syntymäpäivä olivat he baarissa viettämässä iltaa (mistä sain myöhemmin kuulla, ei kai ilmoittamisen arvoista), poikaystäväni soitti minulle onnitelu puhelun vasta aamuyöllä, jota ei siis ilmeisesti voinut tehdä ystävänsä läsnäollessa.
Syntymäpäivänäni poikaystäväni soitti päivällä ja perui yhteiset menomme illalta ja ilmoitti lähtevänsä kaverinsa luokse ryyppäämään. En saanut viettää syntymäpäivääni miehen kanssa, enkä edes lahjaa. Hänen parhaan ystävänsä syntymäpäivän mies vietti naisen kanssa, osti korun lahjaksi.Tottakai loukkaannuin ohareista mutta muutaman päivän kuluttua lepyin ja saimme asiat sovittua hän pyysi anteeksi ja kaikki oli hyvin. Myöhemmin sain kuulla hänen eksänsä olleen heidän kanssaan koko illan. Annoin anteeksi sen että kaverit menivät minun syntymäpäiväni edelle mutta tämän jälkeen saan vielä kuulla hänen viettäneen päivän eksänsä kanssa. Eksä liikkuu poikaystäväni kavereiden kanssa joten mahdotonta heidän on olla viettämättä aikaa yhdessä. Mutta lähes joka kerta kun näemme miehen kavereita yhdessä ei eksä ole paikalla, ilman minua on joka kerta.
Entisille säädöilleen ei mies kerro olevansa uudessa suhteessa. Erään naisen kanssa hän harrasti seksiä samalla kun tapaili minua ja me olimme myöskin harrastaneet jo seksiä. Nyt tämä nainen edelleen tekstailee miehelle päivittäin, lähettelee itsestään kuvia ja kyselee milloin voisi nähdä miestä. Mies ei ole naiselle vastannut kuin asiallisia viestejä, muttei kerro hänelle että seurustelee.
Aikaisemmasta suhteestaan mies on kertonut ettei ole eksäänsä pettänyt, mutta muutama kuukausi seurusteltuamme kertoikin suudelleensa erään bile illan aikana koko illan ajan ensirakkauttaan joho sattumalta törmäsi. Mies sanoi ettei se merkinnyt mitään, joten siksi ei niin paha eikä pettämistä.
Nyt olen ihan hukassa näiden asioiden kanssa. Mies on aivan ihana, muut asiat suhteessamme toimivat. Mitä mieltä olette miehen käytöksestä? Olenko minä vain hieman liian mustasukkainen ja vainoharhainen? Tiedän entisistä suhteistani olevani mustasukkainen. Nyt mietin onko tämä vain minun omaa hölmöyttäni ja ylireagointia vaiko oikeasti arveluttavaa käytöstä mieheltä? En enää tiedä haluanko jatkaa suhdetta mieheen näidän asioiden takia, mutta en haluaisi oman idioottimaisuuteni takia erota upeasta miehestä. Kertokaa ihmiset kiltit mielipiteenne!!!!

Vastaukset 21
Vanhimmat
No et todellakaan ole ylimustasukkainen tai vainoharhainen. Todella törkeää ja epäilyttävää toimintaa mieheltäsi. Suosittelen etsimään jonkun joka arvostaa sinua ja kohtelee sen mukaisesti eikä pyörittele eksiä sun muita samaan aikaan kun seurustelee.
Ei noin pöyristyttävää käytöstä mieheltä tarvitse kenenkään hyväksyä. Olisin aivan järkyttynyt, jos oma mieheni harrastaisi tuollaista. Voisit kysyä mieheltäsi, mitä hän ajattelisi, jos sinä käyttäytyisit samalla tavalla. En usko, että hyväksyisi. Sinun sijassasi en kyllä uskoisi pelkkään kaveruuteen.
mut toihan kuulostaa aivan oksettavalta toiminnalta.. Aika hermorikas oot ku sulle passaa et paras kaveriki on tyttö saati että yökyläilee sen luona aika ajoin.. Ei mahtuis mun pieneen mieleenkään että mun poikakaveri menis jonkun tytön luo yöksi kaksin vaikka kuinka hyvää kaveria olisivat. Ja toi oharit synttärinäki on törkeetä.. Minkälaista parisuhdetta sä oikeen kaavailet tuollasen pojan varalle joka on selvästi kunnon lortto. :D tai siis eihän toi oo yhtää poikaystävämäistä toimintaa......... Oon ihan sanaton. Aivan järkyttävää. Äh.
Kyllähän se sinua näköjään kynnysmattonaan pitää, kun kerran luvan annat.
Ei tuo kuulosta mitenkään terveeltä ja toista kunnioittavalta suhteelta. Suoremmin sanottuna taidat olla jokin varaihminen.. :(
Very seriously: Sanoit että annan luvan, en ole lupaa varsinaisesti mihinkään antanut. Mutta voinko vain kieltää häntä olemasta parhaan ystävänsä kanssa, eihän niin voi tehdä? Voisin ehkä pyytää etteivät he nukkuisi yhdessä mutten halua olla mikään mustasukkainen nalkuttava akka joka rajoittaa miehen elämää. Ja kyllä mielessäni on käynyt olenko varaihminen: ehkä mies tahtoisi oikeasti seurustella tämän parhaan kaverinsa kanssa mutta ei häntä saa joten on minun kanssani? Mielestäni parisuhteeseen ei kuulu muiden vieressä nukkuminen tai välttämättä ajan viettäminen vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan henkilön kanssa kahdestaan neljän seinän sisällä usean tunnin ajan. Mies ja hänen paras kaverinsa ovat aiemmin toimineet niinkuin nytkin, katselleet niitä elokuvia kahdestaan ja nukahtaneet sohvalle, joten tuntuu ahdistavalta edes ajatella KIELTÄÄ miestä sitä tekemästä. Mielestäni hänen pitäisi itse haluta olla tekemättä niin? Mutta mikäli he ovat oikeasti vain kavereita niin onko siinä silloin mitään väärää?
whattawhack oletko sinä joutunut kieltämään poikaystävääsi viettemästä öitä muiden kanssa vai onko asia vain niin ettei hän automaattisesti niin tee?
Et tosiaankaan ole mustasukkainen tai liian vainoharhainen!
Poikaystäväsihän on epäluotettava!
Minä en tuollaisen kanssa seurustelisi päivääkään.
En hyväksyisi sitä että paras kaveri on nainen (joo ihan varmasti eri sängyissä nukuttaisiin) ja jos iltaa vietetään mielummin "ystävän" ja exän kanssa kuin minun niin näyttäisin samantien ovea.
Erikoista että kaikki, jopa entiset heilat menee sinun edellesi, erittäin kummallista.
Ja jos hän on suudellut (minusta jo pettämistä) eikä se muka merkannut mitään, nii miten pitkälle tämä ihminen voi mennä ilman että se ei muka merkkaa hänelle mitään ja näin ollen antaa käytöksensä itselleen anteeksi?
Jätä, vähän aikaa se sattuu, mutta meiti miten paljon hänen kanssaan oleminen voi tulla sattumaan. Pääset ehkä vähemmällä tekemällä tuosta lopun heti alkuunsa.
Ei arvosta sinua ollenkaan.varma merkki ettei suhdetta voi tuoda julki,itselleni kävi samoin.annoin toisen hoitaa asiat omalla huonolla tavallaan.et ole turhan mustasukkainen,arvostus puuttuu täysin.ei kannata jäädä kynnysmatoksi,siinä satuttaa vaan itseään ja mitä kauemmin poljetaan lokaan sitä alemmas vajoaa.taas ne pinkit rillit pois silmiltä ja miettimään.Itselläni ei ainakaan auttanut vaikka monta kertaa sanoin että ajattelisi toisinpäin asiaa,että jos minä vehtaisin exän kanssa mitä hän siitä ajattelisi.ei mennyt jakeluun,eikä halunnut edes yrittää,tervemenoa sitten vaan.ihminen uskoo mitä haluaa ja antaa itselleen oikeutuksia erilaisilla tekosyillä.Tietää tekevänsä väärin,mutko sää oot tollanen ni mä voin tehdä mitä mua huvittaa.Idioottimaisuutta olisi jäädä moista säätämistä seuraamaan.
entäs jos vaan etsisit sellaisen miehen kenen elämään sopisit?
Sama oikeus sinulla viettää aikaa uusien ja vanhojen tuttujesi kanssa.
Lähde radalle ja katso miten se vaikuttaa. Mene tanssimaan ja pussailemaan muita miehiä kun se kerran on sallittua. Molemmat saavat tehdä samoja juttuja parisuhteessa. Jos ei saa niin sitten on pikkuinnen ongelma. Onnea.
jätä se
KUKAAN ei voi olla noin naiivi ja sinisilmäinen!
Haloo pahvi! Nyt oikeasti järki käteen ja silmät auki...
". Mies on aivan ihana, muut asiat suhteessamme toimivat."
-Tyyppi vaikuttaa pikemminkin lapselliselta itsekeskeiseltä ja kaukana Miehestä. Mutta hei, jos sua ei haittaa, että sua petetään ja sun yli kävellään ja nauretaan sulle sun selän takana, ni mikäs siinä...pysy ihmeessä "upean miehesi" kanssa! XD
Sitä saa mitä tilaa... X)
Vieläkö pelkäät pikkutyttöjä joilla on vesipistooli?
En edelleenkään "pelkää" yhtään ketään. ;D
..mutta pataansa saa jokainen joka yrittää tulla rikkomaan meikäläisen koskemattomuutta..aina saanut..aina tulee saamaan.. ;)
Oikeastiko hakkaat pikkutytön jos kastut?
Vastaus löytyy yltä...jos et sitä ymmärrä, ni se on sun meneteyksesi.
Ja jatkuvasta jankkaamisestasi päätellen olet melko hidas oppimaan, joten joudut nyt kyllä valitettavasti jatkaamaan saman asian toistamista ihan keskenäsi.. X)
Mä en kehtais hakata pikkutyttöjä ja varsinkaan en minkään vesipyssyn takia.
Mut taitaa olla niin että bodareille se naistenhakkaajan maine on ihan sama?
Kuulostaa niiiin eräältä Afrikan lahjalta Suomenmaalle. Mutta väristä välittämättä, tuskin tulet koskaan tällaiselle säätäjälle olemaan ainut tai edes ykkönen. Älä vaivaa päätäs, älä riko sydäntäs. Anna mennä menojaan, karista toi sairas kuvio elämästäs.
Sinä ET ole Hansen tyttöystävänsä vain FWB eli suorsan suomeksi : ilmainen hours.
Sorry, tuosta viestistä tuli täydellistä sotkua. Siis:
Sinä ET ole tuolle pojalle hänen tyttoystävänsä vaan FWB. Suomeksi: ilmainen huora.
Kuulostaa pelimieheltä. Seurustelee monien kanssa? Harrastaa monien kanssa seksiä? Tapailee montaa yhtäaikaa? Pettää? Ainakin taitaa jotain jättää kertomatta ja huijaa?
Jotain on vialla pahasti. Sinun syy se ei ole.
Kuin vi-tun idi-ootti sun pitää olla, että jatkat tollasta suhdetta. No jo odota vaan kyl se muuttuu, kun sä oot niin ihana.
Siis ihan saletiste se panee tota parasta kaveriaan ja varmaan muitakin. Kunnon pelimieheltä vaikuttaa.