Painin seuraavan ongelman kanssa. Miten saan mieheni ymmärtämään sen, että molempien vanhempien on toimittava johdonmukaisesti ja sovituista säännöistä ei lipsuta?
Hän vain hokee, anna minun tehdä tavallani. Käsittämätöntä! Antaa lapselle periksi ja sooloilee, kun ei halua pahoittaa lapsen mieltä. Voi ostaa kalliita leluja, korvata aterian viemällä hampurilaiselle, jätskille. Ostamlla kotiin mehuja, namia jne..
Mitkään sopimukset ei pidä ja siitä seuraa välillämme sanaharkkaa. Lapsi kiukuttelee isälleen ja testaa jatkuvasti saako tahtonsa läpi.
Miten saan mieheni päähän taottuun sen asian, että vanhemman tehtävä ei ole olla kaveri vaan se aikuinen? Lapsen psyyke ei kärsi mielensä pahoittamisesta jos vanhempi kiellettää häneltä jotain. Mieheni mielestä minä olen liian tiukka ja konservatiivinen kasvattaja. Hänen mielestä kasvatan tahdottomia aikuisia!
Mielipiteitä?
Hän vain hokee, anna minun tehdä tavallani. Käsittämätöntä! Antaa lapselle periksi ja sooloilee, kun ei halua pahoittaa lapsen mieltä. Voi ostaa kalliita leluja, korvata aterian viemällä hampurilaiselle, jätskille. Ostamlla kotiin mehuja, namia jne..
Mitkään sopimukset ei pidä ja siitä seuraa välillämme sanaharkkaa. Lapsi kiukuttelee isälleen ja testaa jatkuvasti saako tahtonsa läpi.
Miten saan mieheni päähän taottuun sen asian, että vanhemman tehtävä ei ole olla kaveri vaan se aikuinen? Lapsen psyyke ei kärsi mielensä pahoittamisesta jos vanhempi kiellettää häneltä jotain. Mieheni mielestä minä olen liian tiukka ja konservatiivinen kasvattaja. Hänen mielestä kasvatan tahdottomia aikuisia!
Mielipiteitä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ennen vanhaan huushollissa asuvat isovanhemmat lopulta sanoivat sen painavan sanan, jota nuorempi polvi tottelee. Nykyään sitten lopulta joko viranomainen tai ammattiauttaja vasta puuttuu pitkälliseen huonoon vanhemmuuteen, joka on jo aiheuttanut käytösongelmia tai lainrikkomista.
Jos miehen tapa on väärä, ajattelematon ja kakaramainen, niin annan hyvässä uskossa ohjeen teidän kahden-kolmen hakeutua neuvolapsykologille juttelemaan. Ihan neuvolaterveydenhoitajallakin yleensä on tarpeeksi kokemusta ja näkemystä lasten arkipäivän kasvatuksesta, ainakin virassaan pidempään olleilla. Ongelma sitten taas on että miehen mielestä sinä olet väärässä ja teet asiat väärin. Hän tuskin itse hakee apua tai neuvoja mistään. Koeta saada joku vanhempi kokenut kasvattaja teille kotiin käymään, ja juttelemaan koko perheelle, kyselemään mieheltä tämän "kasvatusperiaatteista". Minkä ikäinen lapsi on? Ainoa lapsi muutenkin ruukaa helpommin kasvaa itsekkääksi ja laiskaksi. Toivottavasti hänellä on hyviä harrastuksia, joissa tapaa myös päteviä miespuolisia auktoriteetteja lepsu-isän vastapainoksi.
Olen kyllä ihan samoilla linjoilla sun kanssa noissa lastenkasvatus asioissa...
Mutta sinä olet eri linjoilla miehes kanssa, ja sinä olet ilmeisesti se joka myös ilmoittaa ne säännöt ja tavat miehelle?
Ehkä jos tekisitte yhdessä myös niitä sääntöjä, eikä toinen vaan niitä latelis?
Asiasta on keskusteltu satoja kertoja, mutta kun viisivuotias osaa "pyörittää" isäänsä mennen, tullen. Sen ikäinen lapsi haluaa ja haluua, vaikka koko maailman. Mielestäni vanhemman tehtävä on laittaa rajat.
Mieheni ei ymmärrä miksi ei voi viedä hampurilaiselle tai jätskille juuri ennen ruoka-aikaa. Miksi ei saa joka kauppareissulla ostaa leluja, lehtiä, vaan sen takia kun lapsi haluaa. Miksi ei saa katsoa tai pelata pelejä tuntia enempää päivässä.
Kiitos vaan neuvoista, mutta mihinkään psykologille tai perheneuvolaan hän ei lähde. Hänellä kun ei ole ogelmaa, vaan se ongelma on hänen mielestä minulla.
Ihan aikuisen oikeasti, harvoin ne lapset pilalle menee liialla lempeydellä. Vanhempien erimielisyydet ja epäjohdonmukaisuudet saavat siinä usein enemmän hämminkiä aikaan.
Jos vaikka yrittäisitte molemmat tulla toisianne vastaan. Eivät ne säännöt ja tiukat periaatteet ehkä sittenkään ole tärkeimmät, eli kyllä niistä aina voi tapauskohtaisesti joustaa, kunhan pitää suuret linjat, eli sen hyvää tarkoittavan tahtotilan koko ajan mielessään.
Tässähän on kaksi eri ongelmaa päällekkäin vaikka ne käytännössä toki sekoittuvatkin yhteen. Mutta minusta pitää kuitenkin erottaa nämä kaksi asiaa jotta ongelmaa voitaiiin purkaa. Siis:
1. miehen kasvatustapa on mahdollisesti liian lepsu
2. vanhemmat eivät pysty sopimaan yhteisestä linjasta.
Ja miksikö nämä täyyy erottaa? No siksi että kohta 1 ei automaattisesti siltikään tarkoita sitä että naisen tapa kasvattaa olisi sen oikeampi. Nyt alkuperäinen kirjoittaja ainakin sanattomasti ajattelee että jos mies vain tekisi kuten hän niin mitään ongelmaa ei olisi. Mutta tämä ei voi olla se ratkaisu. Aina pitää tehdä kompromisseja eikä kenenkään käsitys kasvatuksesta ole aina se täysin oikea tai ainoa mahdollinen.
Luulen että aloittajan perheessä on ajauduttu pattitilanteeseen jossa mies kokee naisen määräilyn kasvatuksesta jo niin ärsyttävänä että ei ihan kiusallaan enää muuta omaa käytöstään vaikka voisikin nähdä sen joiltainosin vääräksikin. Tästä on siis tullut valtataistelua jossa kumpikin haluaa voittaa.
Peli pitäisi nyt viheltää poikki ja alkaa ensin keskustella siitä, mikä on yleensä kasvatuksen tarkoitus perheessä ja mitkä ovat sen tavoitteet. Ja niiden tavoitteiden pitää ensin olla sellaiset että molemmat voivat niihin oikeasti sitoutua ja sitten vasta voidaan miettiä yhteistä linjaa.
Minäkin olen kokenut isänä aikoinaan vähän vastaavan, vaikkakaan en ihan noin kärjistyneen tilanteen. Mutta koin välillä loukkaavana sen että vaimo kuittasi kaiken keskustelun kasvatuksen tavoitteista sillä että "meidän pitää vetää yhteistä linjaa" ja "sinun pitää tukea minua". Ja tämähän tietysti tarkoitti aina hänen kasvatusperiaatteittensä tukemista, ei minun.
Meillä on samanlainen ongelma täällä kotona. Tosin minä olen se lapsi (11 vuotias olen siis), jä äiti kasvattaa meitä lapsia ja isä ei osallistu siihen. Huomaan sen itsekkin, että isä ei osallistu tähän ja antaa äidin tehdä kaikki asiat yksin. Kun isälle huomauttaa asiasta (olen kuullut kun äiti huomauttaa), niin isä kieltää koko jutun. Se on minusta välinpitämätöntä ja lapsellista käytöstä aikuiselta mieheltä. Kyllä jo pitäisi tajuta, ettei äiti aina pärjää yksin meidän lasten kanssa. Meidän perheessä on siis 4 lasta, minä ja kolme veljeäni. Nuorin on nyt 10, minä olen 11 ja toisiksi vanhin on kohta 15 ja vanhin on 18. 15 vuotiasta ei ehkä tarvitse enään "kasvattaa", mutta vastuun kantamista voisi jo tuossa iässä harjoitella. Äiti antaa kotitöitä yms. hänelle, mutta isä tekee mitä vain veljeni vuoksi. 18 vuotias on jo ihan tarpeeksi vastuuntuntoinen, joten ei häntä tarvitse enää kasvattaa. Tosin minua ja pikkuveljeäni tarvitsee.
Olen ollut äidin apuna näinä vuosina, että äiti pärjäisi. Olen siivonnut, vienyt roskat ja leiponut joskus perheelle. Joskus tulee myös autettua pyykeissä. Haluaisin nauttia nuoruudesta ja olla ihan huoleton nuori, mutta se vähän vaikeutuu kun minua huolestuttaa raha-asiat ja autan vanhempia kotitöissä. Mutta kyllä osaan nauttia, tykkään käyttää luovuuttani ja piirtää jne.
Mutta auttaisikohan tuosta huomauttaminen? Miehesi ei ehkä ymmärrä, että joka päivä ei voi käydä syömässä roskaruokaa, koska muuten lapsista voi tulla ylipainoisia, tai sitten isompana he voivat sairastua diabetekseen, koska sokeria on tullut syötyä ihan liikaa. Sitä ette kumpikaan varmasti tahdo, enkä halua minäkään. Miedän koulussa on yksi poika, jolla on diabetes, ja olen tosi pahoillani hänen puolestaan. Rahatkaan eivät aina riitä kalliisiin leluihin, ja jos miehesi aina ostaa sitä mitä lapsesi haluaa, voi lapsi oppia siihen, että aina saa kaiken kun vain pyytää. Mutta ei se niin ole. Puhu siis miehesi kanssa tästä asiasta, ja pyydä häntäkin osallistumaan lasten kasvatukseen, ja kerro kuinka tärkeää on kasvattaa lapsi oikein ja hyvin. Äiti on kasvattanut minut hyvin, mutta pikkuveljen kohdalla se ei ole onnistunut niin hyvin. Usko tai älä, jopa lapsetkin kärsivät siitä, jos vain toinen vanhemmista kasvattaa lapset. Kokemuksesta puhun. On erittäin tärkeää, että rakkautta ja huomiota tulee molemmilta. Kuri on kyllä myös tärkeää, ilman sitä mistään ei tule mitään.
Toivottavasti asiat paranevat! :) Olen kyllä nuori antamaan neuvoja, mutta toivon, että miehesi ottaa asian vakavasti.
Ap. miehellä ei ole mitään linjaa. Päivän selvää, että lapsi ei voi syödä hampurilaisia ja jätskiä milloin haluaa. Mielestäni kyse ei ole naisen määräilystä vaan itsestään selvistä asioista.
Mitä ihmeen kompromissejä pitäisi ap. tehdä? Eikö mies osaa sanoa ei?
Hyvä kirjoitus "pieni tyttö". Mutta hieman liian hyvää kieltä, pilkutus kohdallaan ja kappalejakokin järkevä vain 11-vuotiaaksi. Ei taida oikein 11-vuotias vielä kirjoittaa noin hyvin varsinkaan pilkkujen osalta.
Mutta sisältö siis ihan asiaa.
"Ap. miehellä ei ole mitään linjaa. Päivän selvää, että lapsi ei voi syödä hampurilaisia ja jätskiä milloin haluaa. Mielestäni kyse ei ole naisen määräilystä vaan itsestään selvistä asioista. "
Juuri siksi pitäisikin keskutella niistä kasvatuksen tavoitteista, ei vain että "nyt tehdään näin". Silloin mieskin joutuu miettimään syitä ja seurauksia.
Ei kasvatus toimi niin että toinen opettaa toiselle kaikki mitä pitää tehdä. Kasvatus täytyy itse "oivaltaa" jotta sitä osaa soveltaa eri tilanteissa.
"Mitä ihmeen kompromissejä pitäisi ap. tehdä? "
Niitä joissa otetaan molempien näkemykset huomioon kun on ensin keskuteltu siitä mitkä ovat kasvatuksen tavoitteet.
Meinaatko että isällä on jotakin tavoitteita tuossa touhussaan? Lähinnä voida uhmata "määräilevää" puolisoa, ja olla se hyvis vs. äiti-tiukkis. Tyyppiä jos äiti sanoi että tänään ei osteta karkkia Janne-Petterille niin me pojathan ostetaan uhallakin.
Luulen, että viisivuotias on tyttö, joka osaa taitavasti peluuttaa isiä äitiä vastaan omissa strategiapeleissään. Luulen, että tilanne jatkuu seuraavat kymmenen vuotta/avioeroon asti, erotapauksessa isin hemmottelutouhulle ei olisi äärtä eikä määrää näkyvissä.
En näe mitään käytännöllistä ratkaisua näköpiirissä : (
Ei isällä varmaan nyt olekaan mitään tavoitteita, kunhan elelee vain hetkessä. Mutta sehän hänet pitäisi juuri saada tajuamaan. Eli että kasvatuksella on jotkut tavoitteet ja itse kasvatus on vain keino siihen pääsemiseksi.
Tuollaiselle miehelle voi tolkuttaa vaikka sata sääntöä päähän mutta ei se auta jos kokonaisuutta ei hahmota.
Mahdoton tilanne! Vaikuttaa jopa toivottomalle.
Lähipiirissämme olen nähnyt kaksi vastaavaa tapausta.
Miehesi tekee lapsellenne korvaamattoman karhunpalvelun ja todellisia vaikeuksia aikuisiässä.
Murrosiässäkin tilanne on jo hallitsematon eikä se siitä parane.
Toivon olevani väärässä mutta nuo kaksi näkemääni kohdetta eivät anna syytä olettaa mitään muuta.
Tietenkin poikkeuksia on ja aikuisiän hankaluudet ovat hyvin moninaisia eikä lapsenne todennäköisesti tule tunnistamaan syytä siihen miksi häntä ei ymmärretä ja elämä on hankalaa.
Ainoa mahdollisuus on, että miehesi vetäytyy täysin kasvatusta koskevista kysymyksistä. Ei ole todennäköistä.
"Kasvatus" on tosi huono sana, kun on kysymys lasten opastamisesta ja eväitten antamisesta elämän tielle. Ohjaus on parempi, eikä siihen irvileuat pääse vääntämään vastaan, että kyllä ne lapset kasvavat kasvattamattakin.
Teidän perheessänne pitäisi nyt ensin ohjata mies eli isä oikean, viisaan ja vastuuntuntoisen aikuisen rooliin ja hahmoon. Aikuisuus on selvästi hukassa ja näihinhän löytyy aina syy, toisilla oma lapsuus, toisilla joku muu pettymys. Pelkkä ikä ei tee ihmisestä aikuista, tämähän lienee kaikille sanomattakin selvää. Eikö?