Muista nämä Fatiman ennustukset!

Paavien sukua Finn

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fatiman_Neitsyt_Maria
Fatiman ilmestys (Fatiman Neitsyt Maria, port. Nossa Senhora do Rosário de Fátima) oli katolisen kirkon myöhemmin Neitsyt Mariaksi tulkitsema ilmestys, joka tapahtui Portugalissa Fátiman kaupungin lähistöllä ensimmäisen kerran 13. toukokuuta 1917.

Kolme paimenessa ollutta maatyöläisten lasta, Lúcia Santos ja hänen serkkunsa Jacinta ja Francisco Marto näkivät Cova da Irian niityillä, Aljustrelin kylän lähellä ilmestyksen, joka on tulkittu Neitsyt Mariaksi. Lúcia kuvaili hahmoa sanoin ”kirkkaampi kuin aurinko, levittäen valonsäteitä jotka olivat puhtaampia ja kirkkaampia kuin kristallilasi joka on täytetty kuplivalla vedellä, ja jonka läpäisevät palavat auringonsäteet”. Kaikkiaan kuusi kertaa toistuneen ihmeen näki lasten lisäksi kymmenien tuhansien katolisten ja lehtimiesten sekä muiden uteliaiden joukko. Pyhä Neitsyt kuitenkin puhutteli vain lapsia ja ilmoitti heille viestin, joka tunnetaan Fatiman kolmena salaisuutena. Muut paikalle kokoontuneet näkivät vain ”aurinkoihmeen”, eli auringon omituisen tanssin taivaalla.

Katolinen kirkko oli aluksi hyvin varovainen tapahtuneen suhteen, ja lapsia jopa estettiin menemästä ilmestyksen ilmoittamana päivänä paikalle vastaanottamaan Mariaa, joksi he näkynsä tunnistivat. Katolisen kirkon oli kuitenkin annettava pian periksi, sillä ”Fatiman ihmeen” kannattajia oli jo miljoonia. Myös paavi Johannes Paavali II kuului heihin, ja hän uskoi selvinneensä salamurhayrityksestä Fatiman ennustuksen ansiosta. Hän vieraili Fatiman pyhätössä kolme kertaa salamurhayrityksensä jälkeen.

Toinen salaisuus

Toinen salaisuus käsitteli sielun pelastumista sekä kristinuskon levittämistä maailmaan. Maria myös ennusti meneillään olevan ensimmäisen maailmansodan pikaisen loppumisen, mutta varoitti että sitäkin pahempi sota on tulossa paavi Pius XI:n aikana. Hän kertoi myös, että jos hänen ohjeitaan, eli Venäjän pyhittämistä hänelle, ei noudateta, Venäjä aiheuttaa sotia ja kirkon vainoja, ja että useat valtiot tuhoutuvat. Moni uskoo, että paavi Johannes Paavali II toteutti tämän pyynnön siunaamalla koko maailman, myös Venäjän, vuonna 1984, eli joitakin vuosia ennen Neuvostoliiton romahtamista.

[muokkaa] Kolmas salaisuus

Vatikaani piti kolmannen salaisuuden salaisuutena pääsiäiseen 2000 saakka, huolimatta siitä että Lúcian mukaan se olisi voitu julkistaa jo vuoden 1960 jälkeen. Salailun takia jotkut olettivat, että kolmas salaisuus saattaisi sisältää tuomitsevia huomautuksia viimeisintä paavia kohtaan, tai joitain Venäjää ärsyttäviä huomautuksia.

Kardinaali Ratzinger, nykyinen paavi Benedictus XVI, sanoi marraskuussa 1984 että salaisuus voisi aiheuttaa ”sensaationaalisuutta” ja arveluja ”lopun ajoista”. Tämä kommentti ei ole ymmärrettävä, mikäli salaisuus olisi koskenut paavin salamurhayritystä 1981, kuten on myös oletettu. Ratzinger kertoi myös, että ”kuten aiemmat paavit ovat päättäneet, se ei lisää mitään siihen mitä kristittyjen tulisi tietää, kun otetaan huomioon mitä on kirjoitettu Ilmestyskirjassa”.

Eräässä haastattelussa Johannes Paavali II sanoi: ”Jos luette, että mantereet jäävät merien alle ja miljoonat ihmiset kuolevat yllättäen muutamissa minuuteissa, kun tämä kerran on tiedetty, ei todellisuudessa ole tarpeellista vaatia tämän salaisuuden julkistamista.”

Kun salaisuus paljastettiin vuonna 2000, kävi ilmi, että kyseessä oli visio ristiinnaulitsemisesta ja marttyyrikuolemista. Tämän jälkeen esiintyi väitteitä, että julkistettu teksti ei ollut oikea salaisuus, tai ei ainakaan salaisuus kokonaisuudessaan.

3

1220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulkitsivat ?

      Jos ilmestys EI ITSE sanonut olevansa Maria, niin mitä ovat tulkinnat ?

      Jos se olikin aivan normaali enkeli ilmestys, jotka ilmestyivät Jeesuksen syntymän aikaan paimenille .

      Mutta kun hyvin tiedämme, mitä katolisen kirkon munkit ja nunnat ovat harrastaneet, ja mikä mafiajärjestö siellä on aina riehunu, eikä katolinen kirkko oo puuttunu siihen millään lailla, niin asettaisin kyseisiin paavien juttuihin aika ison kysymysmerkin, sillä vaikuttaa vahvasti siltä, että se kirkko oo oikein tainnu seurata Jeesusta, sillä ei siellä paljon Jeesuksen lupaamia ihmeitä oo tapahtunu !!!

    • Utelias.

      Ai että olet paavien sukua? Aikoinaan oli sellainen ravihevonen kuin Paavin-poika. Oliko serkku tms.?

    • Anonyymi

      En käsitä miten Venäjää pitäisi vielä pyhittää, kun hyökkää rauhalliseen Ukrainaan, tappaa vanhuksia, lapsia ym. Ym. Raiskaa, ryöstää, hävittää kodit ja koko kansa kärsii. Venäjän kansa pitää jo Putinia ylempänä Jumalaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      304
      3011
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2027
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      118
      1794
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1719
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      65
      1347
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1223
    Aihe