Sosiaalihuijarit oikeuteen myös Suomessa

Justice for tax payers

Kuinka monta sosiaalietuuksien hyväksikäyttäjää on Suomessa? Tuhansia... on pimeää työtä tekeviä joita suurin osa veronmaksajista hyljeksii mutta sitten on myös suuri joukko jotka ovat yhtälailla rikollisia SUOMEN lain perusteella: jäädään hoitamaan lapsia kotiin ansiosidonnaisella työttömyysturvalla koska sillä tienaa enemmäm...viedään sitten lapset tarhaan pienellä maksulla ja todelliset työssökäyvät saavat jonottaa lapsilleen paikkoja. Ei aikomustakaan etsiä "sitä" työtä vielä tosissaan. Onhan se helppoa vaikka hoitaa lasta puolipäivähoidossa ja sitten hakee kotiin kun on saanut levätä kotona. Suomessa pitäis ottaa mallia Briteistä: joka toinen viikko keskustellaan työttömyysviranomaisen kanssa sittä "mitä olet tehnyt asian eteen" ja sinulle on oltava päiväkirja tekemisistäsi johon laitat allekirjoituksen, jos ei kelpaa viranomaiselle niin no money. Leave the offive immedietely or you wll be escorted out by our guagrds. Työttömyys on muuten UK:ssa alle 3.5%.. eikä työttömyyspäivärahaa saa ellei ole koskaan ollut töissä ja ainoastaan 6kk. Asuin UK:ssa pari vuotta, menin etsimään töitä. Töitä löytyi kahdessa viikossa (vinkki: mene lukemaan lehtikaupassa myytävien lehtien ilmoituksia sanoi virkailija, samoin soitti monelle työnantajalle ja pisti luurin mun korvaan ja kuunteli keskustelun - sanakin että ei kiinnosta niin olet out koko systeemistä. Turha itkeä, Työnhakijaksi ilmoittautuminen tarkoittaa että etsii töitä joka päivä täysipäiväisesti. Homma toimii - työntarjoajat arvostajat työkkärin hakijoita koska tietävät että velmut putoaa sieltä kadulle. Tsekkattaa linkit:

http://www.targetingbenefitfraud.gov.uk/report.html

UK:n työkkäri: http://www.jobcentreplus.gov.uk/cms.asp?Page=/Home

12

937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päivänsäde

      Onpa ihmeellinen systeemi. Työkkärin täti vain katsoo päältä kun työtön pakottaa työnantajan palkkaamaan työttömän työhön.

      Meillä Suomessa pimeän työn tekeminen on ainut mahdollisuus tehdä itsenäistä työtä. Jos tekee itsenäistä työtä ja haluaa maksaa verot, on auttamatta ulkona systeemistä, no money, kuten englannissakin.

      Koska meillä tämä järjestelmä on sellainen, että työn tekeminen on kielletty, meillä tämä toimii yhtä hyvin. Kun työkkärin täti kuulee että joku on yrittänyt tehdä työtä, se on heti no money. Suurin osa suomalaisista ovat oppineet tämän, ottavat 20 € ja ovat varmasti tekemättä mitään. Jos tekee jotain, se on heti muutamaksi kuukaudeksi no money, sai siitä yrityksestä euron tai ei.

      Jospa nyt ensin meillä Suomessa sallittaisiin tämä työn tekeminen työttömille ja jos sen jälkeen olisi vielä työttömiä, aletaan pakottamaan työnantajat ottamaan työhön vaikka sillä puukolla kiristäen.

      • ahdistus

        Kaikille niille sadalle ihmiselle, jotka tätä palstaa lueskelevat, on jo tullut selväksi toi sun sanomasi. Käytä nyt vittu toi sun energiasi johonkin järkevämpään, kirjoita vaikka Filatoville ja kaikille mahdollisille kansanedustajille ja ministereille mutta lopeta ton juttus täällä jankuttaminen. Mitä helvetin hyötyä luulet saavuttavasi siitä, että käytät tuntikaupalla aikaa suomi24:n työttömät-palstalla päsmäilyyn, vitun aasi.


      • Päivänsäde
        ahdistus kirjoitti:

        Kaikille niille sadalle ihmiselle, jotka tätä palstaa lueskelevat, on jo tullut selväksi toi sun sanomasi. Käytä nyt vittu toi sun energiasi johonkin järkevämpään, kirjoita vaikka Filatoville ja kaikille mahdollisille kansanedustajille ja ministereille mutta lopeta ton juttus täällä jankuttaminen. Mitä helvetin hyötyä luulet saavuttavasi siitä, että käytät tuntikaupalla aikaa suomi24:n työttömät-palstalla päsmäilyyn, vitun aasi.

        Ehkä saan työttömät ajatelemaan asiaa ja kirjoittamaan vaikka Filatoville. Kun ne sata ihmistä täällä lukevat juttuni riittävän monta kertaa, he hermostuvat ja kertovat tuttavilleen että siellä on yksi vitun aasi, joka poistaisi työttömyyden mutta kukaan ei halua.

        Sitten ne tutut tulevat tänne katsomaan ja lukevat juttuni ja vuonna 2009 kaikki puoli miljoonaa työtöntä ovat lukeneet ja muutamat sellaisetkin, jotka eivät ole työttömänä. Ja sitten he kaikki kirjoittavat Filatoville.

        On nimittäin huomattavasti tehokkaampaa jos Filatov saa puoli miljoonaa kirjettä kuin jos hän saa vain yhden kirjeen. Ymmärrät varmaa sen itsekin jossakin vaiheessa.

        Ja kun sinä käyt heitä välillä neuvomassa, he kirjoittavat myös kansanedustajille ja muille ministereille.

        Eikö ole muuten kumma juttu, että työttömyyden poisto ei ole saanut sen isompaa julkisuutta? Aivan kuin kaikki olisivat yhteisesti hyväksyneet tämän puolen miljoonan työttömyyden. Ja joku työministeriön tai hallituksen edustaja sitten välillä hermostuu ja käy täällä räyhäämässä tai sitten soittaa toimitukseen ja kaikki kirjoittamani viestit poistetaan ja saan mailin, jossa kehotetaan olemaan hiljaa työttömyyden poistamisesta.

        Ihmeellistä, eikö vain? Seisonkohan minä nyt jonkun varpailla, jolla on vähän isot kengät?


    • Hidas työllistyjä

      On minulle Suomestakin yleensä löytynyt töitä kahdessa viikossa - jopa alle sen.

    • Hidastuva työllistyjä

      Voisitko ystävällisesti kertoa jotain siitä Britannian työelämästä.

      • Hidasteleva työllistyjä

        Kerro ihan oikeasti Britannian työelämästä Miksi sä sitten olet täällä? Syyksi ei riitä tehtävän projektiluonteisuus, mutta kaikki tieto on tosiaankin tervetullutta.

        Mulla ei ole tietoa kuin opettajien kohdalta. He voivat vaihtaa työpaikkaa vaikka kesken päivän. Tämä johtuu paitsi työvoimapulasta ja huonosta palkasta, myös siitä, että heitä kuuluu muistaakseni kolmeen tai neljään eri ammattiliitton ja työehdot ovat hyvin vaihtelevat.

        Lapseni on opiskellut Britanniasa eikä hänen kohdallaan voi suuriakaan johtopäätöksiä tehdä asioista. Opiskelu on aina enemmän tai vähemmän yksilön omalla vastuulla, mutta millaista on työskennellä tässä tilanteessa? Kerro nyt toki!

        No, sikäli mä ymmärrän tätä Suomen käytäntöä, että otetaan töihin sellainen, joka osoittaa kiitollisuutta työpaikan saamisesta. Mutta pedagogiikankin tulisi olla brittiläistä.


    • Varojemme Vatitija

      Ilmianna rohkeasti naapurisi osoitteeseen "sosiaalihuijarit@yahoo.co.uk", niin ryhdymme toimenpiteisiin.

    • työtön

      Ongelma vain on, että me asumme SUOMESSA, emme siis asu Englannissa.

      Tietämättömyytesi paistaa läpi mm. asioissa, jotka ovat jo käytössä Suomessa niin Työvoimatoimistoissa kuin sosiaalitoimen puolellakin ("jos ei kelpaa viranomaiselle niin no money").

      Suomessa työttömyysturva (ja siten perusturva) on niin ällistyttävän alhaisella tasolla, että "joka päivä täysipäiväisesti" tapahtuvaan työnhakuun ei yksinkertaisesti ole varaa. Tämän tietäisit, jos olisit vakavasti otettava kirjoittaja.

      Tuot myös esille "sosiaalihuijarit". Ketä ja mitä "etuuksia" mahdat tarkoittaa? Erään Kelan selvityksen mukaan suurin väärinkäyttäjäryhmä olivat "YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT", koska nämä tietävät järjestelmän kultapossunreiät... Luonnollisesti tästä et kirjoita mitään.

      Muistuttaisin, että ansiosidonnaisella olevat ovat Suomessa vähemmistö, suurimman osan työttömistä ollessa peruspäivärahalla, työmarkkinatuella tai miksi sitä nyt sitten nimitätkään.

      Joka tapauksessa, 500.000 työttömän armeijan nöyryyttäminen vain siksi, että on "tuhansia", siis alle prosentti laskutaitoiselle, huijareiksi väittämiäsi, on aitoa kokoomuslaisuutta.

      • Hidasteleva työllistyjä

        On todettava, että olen TV:n välityksellä antanut Jyrki Kataisen kertoa itselleni, kuinka suuressa määrin maamme hyvinvointi on rakennettu koulutettujen, pätkätöitä tekevien naisten turvin.

        Tällä hetkellä ei oikein minkään valtakunnan työvoimapolitiikka inspiroi minua, kun ei ole parempaa tietoa, että mitä se työ sitten esim. ulkomailla voisi olla.

        Tässä kokeneena pätkätyöläisenä voin kyllä todeta olevani kaikinpuolinen häviäjä omassa maassamme tämän päivän työvoimareservissä. Asia on kuitenkin niin, että työt olisi tehtävä. Ei siis riitä, että niitä saa tai joutuu ottamaan.


      • Hidasteleva työllistyjä

        Ja vielä on lisättävä sekin, että kuulun ilmeisesti juuri tuohon kastiin, joka osaa itselleen perustella "väärinkäytökset". Tähän on tosin johtanut henkilökohtainen elämänhistoriani eikä asemani ylempänä toimihenkilönä.

        Taloudessani asuu toki muitakin maamme hyvinvointiin vaikuttavia henkilöitä, mutta eipä ole pahitteeksi, jos joku minuakin välillä muistaa. Minä sitten jaksan paremmin muistaa näitä minuakin keskenkasvuisempia.

        Väärinkäytökseni on tällä hetkellä sitä luokkaa, että odotan päästäkseni vastaanottamaan kaikille tarjotun työvoimatoimiston infon, jonka perusteella voi tarkistaa oikeuteni ja velvollisuuteni työttömänä. Siihen asti kännykkään voi jättää viestejä. Kaikki on muuttunut kolmen vuoden työelämäputken aikana mitä tulee työmarkkina-asetelmaani.

        Samoin kuin ei työelämässä pätkätyöläinen pärjää enää ilman ammattiliittoa, ei näköjään pärjää työttömänäkään ilman tukea. Mulla on elämäntehtävää kotona näissä asioissa tällä hetkellä. Kaikki on hyvin juuri nyt, mutta millaiseksi maailma vielä ehtiikään muutua heidän elinaikanaan?


      • Hidasteleva työllistyjä
        Hidasteleva työllistyjä kirjoitti:

        Ja vielä on lisättävä sekin, että kuulun ilmeisesti juuri tuohon kastiin, joka osaa itselleen perustella "väärinkäytökset". Tähän on tosin johtanut henkilökohtainen elämänhistoriani eikä asemani ylempänä toimihenkilönä.

        Taloudessani asuu toki muitakin maamme hyvinvointiin vaikuttavia henkilöitä, mutta eipä ole pahitteeksi, jos joku minuakin välillä muistaa. Minä sitten jaksan paremmin muistaa näitä minuakin keskenkasvuisempia.

        Väärinkäytökseni on tällä hetkellä sitä luokkaa, että odotan päästäkseni vastaanottamaan kaikille tarjotun työvoimatoimiston infon, jonka perusteella voi tarkistaa oikeuteni ja velvollisuuteni työttömänä. Siihen asti kännykkään voi jättää viestejä. Kaikki on muuttunut kolmen vuoden työelämäputken aikana mitä tulee työmarkkina-asetelmaani.

        Samoin kuin ei työelämässä pätkätyöläinen pärjää enää ilman ammattiliittoa, ei näköjään pärjää työttömänäkään ilman tukea. Mulla on elämäntehtävää kotona näissä asioissa tällä hetkellä. Kaikki on hyvin juuri nyt, mutta millaiseksi maailma vielä ehtiikään muutua heidän elinaikanaan?

        Ongelma taitaa olla siinä, että mut pitäisi hyväksyä omana itsenäni, muuten on pohja pois. Jos siis vakaumukseni ei salli muuta, niin vakaumusta olisi muutettava. Kuinka tämän kokoomuslaiset tai muutkaan aikovat tehdä?

        Lähtisin mielelläni keskusteluun kaikesta työhöni liittyvästä. Vakaumukseni on tällä hetkellä lainsäädännön mukainen. Kuinka voi olla vakaumus minulla ja kokoomuslaisella kollegallani yhteneväinen, mutta käytäntö eriävä sekä keskenämme että työyhteisöä vastaan? Jompi kumpi riittäisi.

        Ja puhun nyt todellakin ammatista, jossa on menetelmällinen vapaus, mutta lainsäädäntö noudatettavana.


      • Lisäys edelliseen
        Hidasteleva työllistyjä kirjoitti:

        Ongelma taitaa olla siinä, että mut pitäisi hyväksyä omana itsenäni, muuten on pohja pois. Jos siis vakaumukseni ei salli muuta, niin vakaumusta olisi muutettava. Kuinka tämän kokoomuslaiset tai muutkaan aikovat tehdä?

        Lähtisin mielelläni keskusteluun kaikesta työhöni liittyvästä. Vakaumukseni on tällä hetkellä lainsäädännön mukainen. Kuinka voi olla vakaumus minulla ja kokoomuslaisella kollegallani yhteneväinen, mutta käytäntö eriävä sekä keskenämme että työyhteisöä vastaan? Jompi kumpi riittäisi.

        Ja puhun nyt todellakin ammatista, jossa on menetelmällinen vapaus, mutta lainsäädäntö noudatettavana.

        Lisäisin vielä, että minut ja kokoomuslainen yritettiin todellakin saada napit vastakkain ihan lainsäädäntökysymyksissä. Näkemyksemme käytännöistä (ideologioissa ei ollut eroja) lähenivät ajan myötä, mutta minä sain potkut määräaikaisena. Ja sitten käyttäydyin sillä tavalla, että paljastui vielä vasemmistolaisuutenikin. Mutta kerrankin puolustin heikkoa itseäni, mistä olen yllättynyt!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe