Tilanne on se että olen jättämässä tai ottamassa asumuseron kaikinpuolin täydellisestä miehestäni.
En vain koe enää rakastavani häntä. Rakastin häntä joskus todella palavasti. Olemme toistemme ensimmäinen todellinen rakkaus ja yhdessä jo 15v. Rakkaus on pikku hiljaa hiipunut kun en sitä oikeastaan koskaan saanut miten olisin sitä tarvinnut. Läheisyys ja helliminen ei siis pelkkää seksiä!
En tunne tarvitsevani enää mitään mieheltäni. Minulla ei ole mitään suhteen ulkopuolisia seikkailuja eikä myöskään miehelläni. Jotenkin olen niin turtunut tähän tilanteeseen.
Suoraa eroa en halua mutta jotain muutosta esim. Asumusero. Pelkään että itsekseen eläminen tuntuu hyvältä ja hajoitan lapsiltamme perheen. Mies vannoo ja näyttää rakkauttaan viimein mutta tuntuu että on liian myöhäistä...
Onko muita samassa tunne tilanteessa olevia? Miten olette saaneet asioihin selvyyden? Onko asumusero aina tie lopulliseen eroon?
En vain koe enää rakastavani häntä. Rakastin häntä joskus todella palavasti. Olemme toistemme ensimmäinen todellinen rakkaus ja yhdessä jo 15v. Rakkaus on pikku hiljaa hiipunut kun en sitä oikeastaan koskaan saanut miten olisin sitä tarvinnut. Läheisyys ja helliminen ei siis pelkkää seksiä!
En tunne tarvitsevani enää mitään mieheltäni. Minulla ei ole mitään suhteen ulkopuolisia seikkailuja eikä myöskään miehelläni. Jotenkin olen niin turtunut tähän tilanteeseen.
Suoraa eroa en halua mutta jotain muutosta esim. Asumusero. Pelkään että itsekseen eläminen tuntuu hyvältä ja hajoitan lapsiltamme perheen. Mies vannoo ja näyttää rakkauttaan viimein mutta tuntuu että on liian myöhäistä...
Onko muita samassa tunne tilanteessa olevia? Miten olette saaneet asioihin selvyyden? Onko asumusero aina tie lopulliseen eroon?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minkä ikäiset lapset teillä on?
Itsekin olen ollut 15 v naimisissa ja lapsia on, enkä haluaisi perhettä hajoittaa vain sen takia, että välillä on tylsää eikä jatkuvaa ilotulitusta.
Vaikka tunnelma olisikin vähän hiipunut, niin se on normaalia pitkässä parisuhteessa.
Onko lasten suhde hyvä isäänsä?
Jos mies on miltei täydellinen, käytä nyt vähän järkeäsikin äläkä perhettä riko vain ajattelemalla itseäsi, lasten etu ensin.
Uusperhekuviot eivät välttämättä ole kovinkaan miellyttäviä...
ja miten tuon ikäisenä yksinhuoltajana luulet löytäväsi täydellistä miestäsikin täydellisemmän uuden partnerin? Nelikymppiset yksinhuoltajat eivät ehkä ole listojen kärkipäässä, kun kaupunki kuhisee vapaita toinen toistansa kauniimpia nuoria naisia...
Minkä ikäinen olet? Voisitko siirtää päätöstä ja miettiä uudelleen sitten, kun lapset ovat isompia?
Ei ole helppo tilanne, mutta yrittäkää korjata asiat keskustelemalla oikeasti. Käykää yhdessä puhumassa perheneuvojan kanssa, jos ei ala aukeamaan.
Asumusero ei välttämättä auta mitään. Joillain auttaa, monilla ei. Joskus on niin, että pitää mennä kauas jotta näkee lähelle, mutta parisuhteissa se ei usein toimi. Samalla teet kuitenkin särön teidän väliin. Toinen saattaa alkaa miettiä, miksi hän ei voisi katsoa muualle. jos sinäkin niin teet.
Niin ja tosiaan, vaikka pelko ei olekaan hyvä syy pysyä yhdessä, ei sinulla sinkkumarkkinoillakaan mitkään parhaat apajat olisi. Muutama kuukausi tai vuosi pahimman eroahdistuksen jälkeen voi mennä kivasti elämää pohdiskellen, mutta jossain vaiheessa saattaa tuntuakin siltä, että olisi kiva löytää joku upea mies vierelle. Kompromissiin joudut silloinkin, mutta ehkä silloin vähempi riittää...
ja persettä jakamaan!
Sillä saadaan vipinää ja kutinaa ala ja yläkertaan ei kellään ole enää tylsää.