YLE:n imagouudistus kustannusten peittely JULKI, =5milj. e.!!!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288539596737.html

Totuus Ylen uudistuksesta julki: 600 000€ onkin yli 5 000 000€!

YLE:n väkeä uudistuneessa Ylen uutisstudiossa Pasilassa Helsingissä.

Jussi Nukari

Julkaistu: 12.2.2013 11:18

Ylen uudistunut ilme ja studiouudistus maksavat moninkertaisesti enemmän, kuin mitä aiemmin julkisuuteen alun perin kerrottiin.
Montako miljoonaa euroa Yleisradio käytti eilen tv-kanavillakin näkyneeseen visuaalisen ilmeen uudistukseen?

Yle on aiemmin kertonut, että ilmeuudistuksen ulosmaksetut kustannukset ovat 600 000 euroa. Sen lisäksi Yle maksaa viisi miljoonaa euroa tekniikkakustannuksia.

Tänä vuonna astuu voimaan Yle-vero, jolla taataan noin 500 miljoonan euron rahoitus vuosittain riippumatta siitä, mitä yleisradioyhtiö tekee.

- Kuten olen kertonut torstaina Iltalehdelle, että tekniikkakustannukset ovat noin viiden miljoonan euron luokkaa. Mutta ne eivät ole ilmeuudistukseen liittyviä kustannuksia, vaan erillisiä tekniikkakustannuksia, kertoo Ylen uutistoiminnasta vastaava johtaja
Atte Jääskeläinen.

Mistä nämä viiden miljoonan euron kustannukset ovat syntyneet?

- Ylivoimaisesti valtaosa kustannuksista muodostuu studio-ohjaamotekniikasta. Sen kaltainen tietotekniikka vanhenee tietyssä ajassa, itse asiassa tietotekniikaksi järjestelmät ovat pitkäikäisiä. Edellinen ohjaamojärjestelmä oli käytössä 12 vuotta. Ohjaamouudistus on käynnistetty ennen ilmeprojektia, olemme ottaneet ohjaamotekniikkaa käyttöön asteittain viime vuoden aikana. Ohjaamot olivat sellaisessa kunnossa, että tarvittavia lisäosiakaan ei enää saatu.

Osana tätä olette hankkineet 200 000 euroa maksavia robottikameroita ja muuta tekniikkaa?

- Kyllä, mutta ei robottikamera liity siihen, miltä studio näyttää.

Tarkoitankin, että Ylellä on ollut kokonaisvaltaisempi uudistus käynnissä.

- Ylehän investoi 25-30 miljoonaa euroa vuosittain televisiotekniikkaan. Siinä ei pidä katsoa yksittäisiä kameroita tai ilmeitä, vaan Ylen kokonaisinvestointeja. Olemme uusineet Tohlopin, joka on samaa suuruusluokkaa (kuin Pasila).

- Olemme siirtyneet käyttämään automatiikkaa ja robotiikkaa, joka on merkittävä säästöprojekti: se vähentää henkilötyön käyttöä noin neljänneksellä studioissamme.
1279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Kuten olen kertonut torstaina Iltalehdelle, että tekniikkakustannukset ovat noin viiden miljoonan euron luokkaa. Mutta ne eivät ole ilmeuudistukseen liittyviä kustannuksia, vaan erillisiä tekniikkakustannuksia, kertoo Ylen uutistoiminnasta vastaava johtaja
Atte Jääskeläinen."
_____________________

Voidaanko Ylen päsmärit ja asioiden ja kustannusten peittelijät vetää vastuuseen kuten nyt tämä h-mies Jääskeläinen ja tj. mukaanlukien, jotka kustannus peittelyssään ensimmäisiä!?

MItä olette uutisten ilmeestä ja tunnusmusiikeista olla mieltä? "Tunnareista" puhuvat yleisesti joka ei edes suomea vaan 'slangia' jota ei yleishyödyllinen suomalainen media voi käyttää julkisesti!

Äänestä
  • Myyntiin vaan koko naurettava pakkoveroilla surutta tuhlaava yle. Mikä htin pakko on maksaa moisesta tarpeettomasta roskamediasta kallista veroa, kun ylisuureksi turvotetun suojatyöpaikan työntekijätkin saavat ylimääräisiä lisäetuja kallista pakkoveroa maksavmaan pakotettujen pikkutuloisten mummien piikkiin, JÄVETKÖÖT!!!

    Äänestä

  • YLENTI MYYNTIIN VAAN kirjoitti:

    Myyntiin vaan koko naurettava pakkoveroilla surutta tuhlaava yle. Mikä htin pakko on maksaa moisesta tarpeettomasta roskamediasta kallista veroa, kun ylisuureksi turvotetun suojatyöpaikan työntekijätkin saavat ylimääräisiä lisäetuja kallista pakkoveroa maksavmaan pakotettujen pikkutuloisten mummien piikkiin, JÄVETKÖÖT!!!

    SIIS HÄVETKÖÖT!!! tuli kirjoitusvirhe.

    Äänestä

  • YLENTI MYYNTIIN VAAN kirjoitti:

    Myyntiin vaan koko naurettava pakkoveroilla surutta tuhlaava yle. Mikä htin pakko on maksaa moisesta tarpeettomasta roskamediasta kallista veroa, kun ylisuureksi turvotetun suojatyöpaikan työntekijätkin saavat ylimääräisiä lisäetuja kallista pakkoveroa maksavmaan pakotettujen pikkutuloisten mummien piikkiin, JÄVETKÖÖT!!!

    Siis myyntiin, eli haluat maksaa vielä isomman TV-maksun sen kautta, jos Yle yhtiöitetään kuten nyt surullisen kuuluisa Finnair ym. valtion enemmistö-osakkuuden kautta hallinnoimat yhtiöt?

    Tämä on nyt näissä oloissa aika sopiva kustannus ja maksu verojen kautta, mutta ei oikeudenmukainen heille joilla ei televisota edes ole!

    Äänestä

  • Oikeus ja kohtuus. kirjoitti:

    Pakkoroskaylen myynnin jälkeen ei kenenkään tarvitse maksaa EPÄOIKEUDENMUKAISESTI MÄÄRÄTTYÄ PAKKOVEROA! Vapaa media, jokainen ostakoon maksukortit NIILLE KANAVILLE, JA VAIN NIILLE, joita haluaa katsoa. Tsaarinaikaiset aivopesu. ja pakkoruotsitus,-mokutus media ovat aikansa eläneet ja täysin prseestä, ei kukaan idiootti-asennemuokkausohjelmia katso.

    Äänestä

Mitä tarvetta Ylellä edes on satsata laatuun? kansa eli Yle veronmaksajat eivät viitsi edes reklamoida huonosta laadusta koska sokeatkin maksavat Yleveron vaikka eivät näe edes televisiota. Kaikenlainen Ylen laatusooloilu on pelkkää piikkiä veronmaksajien kukkarossa sillä rahalla saisi paljon järkevääkin aikaan esimerkiksi vanhustenhoidossa.

Yle on käytännössä markkinahäirikkö joka yrittää räpistellä kaupallisten kanavien laatuun mutta matka on pitkä kaupallisilla kanavilla Suomessa on niin paljon etumatkaa kansainvälisine trendeineen Yleen verrattuna että Ylen "laatu" on vähintään yhtä tyhjän kanssa kuin dinosauruksen piereskely

Äänestä

Yle on sisäsiittoisten suomenhurrien kielikiintiösuojatyöpaikka.Hurrisäätiöt jakavat kokkareille ja joht.Kiviselle,sekä autollatappaja hall.puh.joht Sasille runsaat korruptiorahat.Ohjelmiin ovat ainoastaan tyytyväisiä Kustaankartanon dementiaosaston hoidokit,jotka eivät enää muista, mitä uusinnan uusintoja ovat tunti sitten katsoneet.

Äänestä

Jee nyr me saadaan JOKA PÄIVÄ kuunnella VENÄJÄN kielisiä UUTISIA

ja Alii ja Hussuu .. kyl kannattaa MAKSAA YLEVEROA!!

Äänestä

" Ylivoimaisesti valtaosa kustannuksista muodostuu studio-ohjaamotekniikasta. Sen kaltainen tietotekniikka vanhenee tietyssä ajassa, Edellinen ohjaamojärjestelmä oli käytössä 12 vuotta."

Joo mutta SE sentään TOIMI..

Kiva kun uutisten lukijan jutuista ALKU JÄI aina POIS tän hel-vetin hianon uuden tekniikan takia?!

http://areena.yle.fi/tv/1790033

Kyl kannatti maksaa, vai mitä?

Äänestä

PEITTELY (etenkin alati koveneviin omaisuutemme siirtoihin liittyen) on höpsisvero-valtion propagandakoneessa, s.o. Ylessä itse asiassa KÄYTÄNTÖ ja sen ulottuvuus ja toimivuus varmistetaan hyvävelipoliittisen esimiesverkoston lonkerosuhteiden kautta.

Seuran toimituspäällikkö Ari Korvola:

"Pian sain yllättävän kutsun esimieheni puheille Ylessä: – Oletko tekemässä ohjelmaa Ressun autokoulusta? – En, miksi kysyt? – Uusi tv-johtaja käski välittää viestin, ettei se kävisikään, koska olet jäävi: poikasi on oppilaana siinä autokoulussa, selitti kiusaantuneen oloinen esimies.

Ohjelmaa ei aiheesta tietenkään tehty eikä asiasta sen koommin puhuttu. En ole koskaan myöhemminkään Olli-Pekka Heinoselta kysynyt, miksi autokouluista – varsinkaan Ressun autokoulusta – ei Ylessä saa tehdä ohjelmaa. Voihan verotuksestakin tehdä ohjelmia, vaikka toimittaja itse maksaa veroja – ja on siis samalla tavalla aiheessa jäävi. Jäin kuitenkin ihmettelemään, mitä kautta autokoulujen huoli välittyi yleisradioyhtiön huipulle, miksi sillä kohtaa piti laittaa sordiino – tai oikeastaan täysi tulppa – tiedonvälityksen päälle."

http://seura.fi/puheenaihe/corvo-kuulolla/saatio-opettaa/

Äänestä
  • Miettikääpä mikä ihme olio oli ent. kansanedustaja Olli-Pekka Heinonen - ei ole nössöstä kuulunutkaan mitään sen koommin... mitä mahtaa puuhailla siellä Ylen hallinnossa ja millä taidilla?
    Kuten taannoin kirvesmies Puhakka ym.s - Kelan johtajistossa! hehhehhe....

    Kyllä jos poliittinen virkanimitys tapahtuu, tulisi osatakin jotain hiukka laajemmin ja tuntea asioita mistä on päättämässä!

    Vrt. nyt mm. Helsingin apulaiskaup.johtaja nimitykset "jatkuvaa lumisotaa" käyvä Pekka Sauri, Hkr:n Hannu Penttilä jne. ent. joht. Tuula Haatainen ym.-

    Pätevyyttä vaadittais vaikka oliskin puoleen asialla!

    Äänestä

  • Pätevyyttä ennenmuut kirjoitti:

    Miettikääpä mikä ihme olio oli ent. kansanedustaja Olli-Pekka Heinonen - ei ole nössöstä kuulunutkaan mitään sen koommin... mitä mahtaa puuhailla siellä Ylen hallinnossa ja millä taidilla?
    Kuten taannoin kirvesmies Puhakka ym.s - Kelan johtajistossa! hehhehhe....

    Kyllä jos poliittinen virkanimitys tapahtuu, tulisi osatakin jotain hiukka laajemmin ja tuntea asioita mistä on päättämässä!

    Vrt. nyt mm. Helsingin apulaiskaup.johtaja nimitykset "jatkuvaa lumisotaa" käyvä Pekka Sauri, Hkr:n Hannu Penttilä jne. ent. joht. Tuula Haatainen ym.-

    Pätevyyttä vaadittais vaikka oliskin puoleen asialla!

    Nössö Olli-Pekka Heinonen on nykyään Jyrki Kataisen oikea käsi,eli jonkinnäköinen sihteeri.Kokkare on aina kokkare.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Missä avoin rehtiys? kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288539596737.html

Totuus Ylen uudistuksesta julki: 600 000€ onkin yli 5 000 000€!

YLE:n väkeä uudistuneessa Ylen uutisstudiossa Pasilassa Helsingissä.

Jussi Nukari

Julkaistu: 12.2.2013 11:18

Ylen uudistunut ilme ja studiouudistus maksavat moninkertaisesti enemmän, kuin mitä aiemmin julkisuuteen alun perin kerrottiin.
Montako miljoonaa euroa Yleisradio käytti eilen tv-kanavillakin näkyneeseen visuaalisen ilmeen uudistukseen?

Yle on aiemmin kertonut, että ilmeuudistuksen ulosmaksetut kustannukset ovat 600 000 euroa. Sen lisäksi Yle maksaa viisi miljoonaa euroa tekniikkakustannuksia.

Tänä vuonna astuu voimaan Yle-vero, jolla taataan noin 500 miljoonan euron rahoitus vuosittain riippumatta siitä, mitä yleisradioyhtiö tekee.

- Kuten olen kertonut torstaina Iltalehdelle, että tekniikkakustannukset ovat noin viiden miljoonan euron luokkaa. Mutta ne eivät ole ilmeuudistukseen liittyviä kustannuksia, vaan erillisiä tekniikkakustannuksia, kertoo Ylen uutistoiminnasta vastaava johtaja
Atte Jääskeläinen.

Mistä nämä viiden miljoonan euron kustannukset ovat syntyneet?

- Ylivoimaisesti valtaosa kustannuksista muodostuu studio-ohjaamotekniikasta. Sen kaltainen tietotekniikka vanhenee tietyssä ajassa, itse asiassa tietotekniikaksi järjestelmät ovat pitkäikäisiä. Edellinen ohjaamojärjestelmä oli käytössä 12 vuotta. Ohjaamouudistus on käynnistetty ennen ilmeprojektia, olemme ottaneet ohjaamotekniikkaa käyttöön asteittain viime vuoden aikana. Ohjaamot olivat sellaisessa kunnossa, että tarvittavia lisäosiakaan ei enää saatu.

Osana tätä olette hankkineet 200 000 euroa maksavia robottikameroita ja muuta tekniikkaa?

- Kyllä, mutta ei robottikamera liity siihen, miltä studio näyttää.

Tarkoitankin, että Ylellä on ollut kokonaisvaltaisempi uudistus käynnissä.

- Ylehän investoi 25-30 miljoonaa euroa vuosittain televisiotekniikkaan. Siinä ei pidä katsoa yksittäisiä kameroita tai ilmeitä, vaan Ylen kokonaisinvestointeja. Olemme uusineet Tohlopin, joka on samaa suuruusluokkaa (kuin Pasila).

- Olemme siirtyneet käyttämään automatiikkaa ja robotiikkaa, joka on merkittävä säästöprojekti: se vähentää henkilötyön käyttöä noin neljänneksellä studioissamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu