Joopa joo.

Vähän faktoja kehiin.
Täyttä paskaa tämä suomen edustuskipale.
Arionilla oli ihan hyvä biisi mutta laulajan ääni ei vaan riittänyt, en ymmärrä kuinka tuomarit kehuivat niin paljon.
Todella ammattitaidottomia tuomareita, en olisi Toni Wirtasestakaan uskonut että noin puusilmä (tai vaikkukorva)
Saaren kappale oli ihan hyvä sävelletty ja laulettu mutta en olisi uskonut slovarin pärjäävän tuolla hölönpölön viisuissa. Valitettavasti.
Diandrakin olisis tippunut finaalista vaikka ääntä onkin, ei ulkonäkö riitä niin se vaan on kun vertaa vaikka itäblokin maiden pitkäsäärisiin sexy brunetteihin. Niitähän porukka äänestää kuitenkin.

Loppujenlopuksi on ihan sama vaikka tämä Krista menee sinne ruotsiin. kappalehan on täysin perseestä mutta laulaja ihan hyvän näköinen. Biisi hukkuu hölönpölö ding dong massassa, tippuu ennen finaalia ja seuraavana päivänä kukaan ei enää muista. Eikä tarvitse hävetäkään enään.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä Krista vähintäänkin finaaleihin pääsee. Eihän viime vuotinen voittajabiisikään ollut mikään ihmeellinen luomus, vaan ihan tavallinen teknobiisi, joita on tehty vaikka kuinka monta. Käsittämätöntä väittää, että Krista ei muka pääsisi finaaleihin; mitä niin ihmeellisiä biisejä siellä muka muilla sitten on?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pölöhö kustaa kirjoitti:

Vähän faktoja kehiin.
Täyttä paskaa tämä suomen edustuskipale.
Arionilla oli ihan hyvä biisi mutta laulajan ääni ei vaan riittänyt, en ymmärrä kuinka tuomarit kehuivat niin paljon.
Todella ammattitaidottomia tuomareita, en olisi Toni Wirtasestakaan uskonut että noin puusilmä (tai vaikkukorva)
Saaren kappale oli ihan hyvä sävelletty ja laulettu mutta en olisi uskonut slovarin pärjäävän tuolla hölönpölön viisuissa. Valitettavasti.
Diandrakin olisis tippunut finaalista vaikka ääntä onkin, ei ulkonäkö riitä niin se vaan on kun vertaa vaikka itäblokin maiden pitkäsäärisiin sexy brunetteihin. Niitähän porukka äänestää kuitenkin.

Loppujenlopuksi on ihan sama vaikka tämä Krista menee sinne ruotsiin. kappalehan on täysin perseestä mutta laulaja ihan hyvän näköinen. Biisi hukkuu hölönpölö ding dong massassa, tippuu ennen finaalia ja seuraavana päivänä kukaan ei enää muista. Eikä tarvitse hävetäkään enään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu