Kertokaa mielipiteitä, kannattaako muuttaa usean sadan kilometrin päähän, jos olisi mahdollisuus syventää tapailua mahdollisesti suhteeseen saakka. Samalla jäisi entinen koti, ystävät, työ, kaikki tuttu. Uudella paikkakunnalla ei ole muuta kuin tämä suhteenviritys ja pari etäisesti tuttua ihmistä. Kaukosuhde ei ole hyvä ratkaisu, se ei vie suhdetta eteenpäin eikä tapailuvaiheesta päästä eteenpäin. Toisaalta hyppy tuntemattomaan ja kaiken muun jättäminen kuitenkin suhteellisen hatarin syin tuntuu isolta palalta nielaista, koska varsinaisesta suhteesta ei voi puhua. Ja senkin näyttäisi sitten vasta aika, miten suhde kehittyisi. Tuntuu kuin elämä pitäisi pistää vaakalaudalle, ottaa riski, että suhde kehittyisi (ikisinkulle suuri asia) ja asiat järjestyisivät tai sitten kokea, että menettää ystävät, työpaikan, asunnon, kaiken tutun, mihin elämänsä on perustanut. Tuntuu raskaalta valinnalta että vaikka miten tekisi, niin kokee, että jokatapauksessa menettää jotakin.
Tässä suhdevirityksessä vaikuttaa sekin, että edellisessä rakastumisessa tunteet jäi pitkäksi aikaa kiinni toiseen ihmiseen ja todennäköisesti ei koskaan lopu. Itsensä kanssa kamppailee siinäkin, että tavallaan hyväksyy tilanteen, että jos koskaan aikoo elämänkumppanin tai perheen saada, niin omat tunteensa pitää jakaa usean ihmisen kesken ja tietyllä lailla sietää sitä, että se asia tulee häiritsemään aina, kun ei sitä poiskaan saa. Sen kanssa pitää vain yrittää elää, vaikka sekin voisi olla raskasta. Raskasta on elää myös yksin. Toisaalta sekin, että ajatus omista lapsistakin on tärkeä, eikä haluaisi menettää sitäkin mahdollisuutta elämästään. Vaikealta tuntuu.
Tässä suhdevirityksessä vaikuttaa sekin, että edellisessä rakastumisessa tunteet jäi pitkäksi aikaa kiinni toiseen ihmiseen ja todennäköisesti ei koskaan lopu. Itsensä kanssa kamppailee siinäkin, että tavallaan hyväksyy tilanteen, että jos koskaan aikoo elämänkumppanin tai perheen saada, niin omat tunteensa pitää jakaa usean ihmisen kesken ja tietyllä lailla sietää sitä, että se asia tulee häiritsemään aina, kun ei sitä poiskaan saa. Sen kanssa pitää vain yrittää elää, vaikka sekin voisi olla raskasta. Raskasta on elää myös yksin. Toisaalta sekin, että ajatus omista lapsistakin on tärkeä, eikä haluaisi menettää sitäkin mahdollisuutta elämästään. Vaikealta tuntuu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos oot mies niin muuta. Jos nainen niin anna olla. Miehen homma juosta naisen perässä. UGH, olen puhunut.
Samassa tilanteessa minäkin. Mies asuu turhan kaukana ja minun pitäisi muuttaa, jos joku muuttaa. Riskaabelia olisi, joten en aio muuttaa. Ei voi millään taata, että onni olisi auvoista ja elo kukoistaisi. Saattaisi katkeruus iskeä.
Etsin miehen lähempää. Jos ei löydy, niin sitten ei! :)
etkö ole tyytymätön koskaan sinkkuuteesi? Onko sinkun onni auvoista ja elo kukoistaa? Jos elämän tärkeimmät ihmissuhteen yrityksetkin hassaa siihen, että ajattelee jo riskin olevan turhaa, niin ei sekään kovin valoisalta vaikuta. Katkeruus saattaa iskeä siitä (kin). Miehiäkään ei varsinaisesti etsimällä löydä. Ikisinkulle jonkun merkittävän ihmissuhteen saaminen ei ole vain etsimisestä kiinni vaan siinä on paljon myös sattumaa ja onneakin.