Nyt on asia niin että ensi kesänä olisi häät. Muutama päivä sitten minulta kysyttiin että olenko varma että olen valmis menemään naimisiin. Vastasin toki että kyllä olen, mutta nyt olen alkanut miettiä että olenko kuitenkaan? Asioista on tapeltu ennenkin, ja ne asiat eivät ole mihinkään muuttuneet, puhumisesta huolimatta. Yksi suuri kiistakapula on aina ollut kommunikaation puute, ts. minä puhun ja mies vaan kuuntelee. Ja toinen asia on tietokonepelit, joka taitaa monessa muussakin taloudessa olla nykyisin jonkinlainen ongelma. Niitä hän pelaa lähes aina kun on hereillä.
Missään minun ystävieni luona mies ei suostu kanssani käymään. Jotenkin asiat ehkä ovat päässeet näin pitkälle "tottumuksesta", on mukavaa kun siinä on joku toinen vieressä. Ja ehkä siitä johtuen oli "velvollisuus" jo alkaa häitäkin suunnittelemaan. Puku ja sormus on jo hankittu mutta nyt tekisi mieli vetäistä hätäjarrusta, eihän se nyt vielä mihinkään pakota. Mutta miten saada mies ymmärtämään syyt miksi haluan vähintäänkin siirtää häitä? Jotenkin en usko hänen muuttavan tapojaan, ja ne ovat tapoja jotka meillä aiheuttavat kinaa. Sanoin asiasta hänellekin ja hän vaan totesi että kaipa sinä sitten valitat ihan samalla tavalla niistä sen jälkeenkin, ei kai se naimisiinmeno sitä muuta!? No ei juu...Mutta kysymys kuuluukin että haluaako hän kuunnella sitä valitusta lopun ikäänsä, ja jaksanko minä valittaa? Kun kuitenkin haluan uskoa että sopivampiakin vaihtoehtoja saattaisi olla tarjolla, ihan molemmille.
Kertoilkaahan mielipiteitänne mikäli sellaisia on.
Missään minun ystävieni luona mies ei suostu kanssani käymään. Jotenkin asiat ehkä ovat päässeet näin pitkälle "tottumuksesta", on mukavaa kun siinä on joku toinen vieressä. Ja ehkä siitä johtuen oli "velvollisuus" jo alkaa häitäkin suunnittelemaan. Puku ja sormus on jo hankittu mutta nyt tekisi mieli vetäistä hätäjarrusta, eihän se nyt vielä mihinkään pakota. Mutta miten saada mies ymmärtämään syyt miksi haluan vähintäänkin siirtää häitä? Jotenkin en usko hänen muuttavan tapojaan, ja ne ovat tapoja jotka meillä aiheuttavat kinaa. Sanoin asiasta hänellekin ja hän vaan totesi että kaipa sinä sitten valitat ihan samalla tavalla niistä sen jälkeenkin, ei kai se naimisiinmeno sitä muuta!? No ei juu...Mutta kysymys kuuluukin että haluaako hän kuunnella sitä valitusta lopun ikäänsä, ja jaksanko minä valittaa? Kun kuitenkin haluan uskoa että sopivampiakin vaihtoehtoja saattaisi olla tarjolla, ihan molemmille.
Kertoilkaahan mielipiteitänne mikäli sellaisia on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sopiva vaihtoehto on ero teille. Et tule kestämään ukon pelailuja vielä 5 vuoden päästä.
Herätät ukkosi todellisuuteen! Sanot miten asioiden oikea laita on ja elämä ei voi näin jatkua.
Puhuminen asioista AJOISSA kannattaa ennenkuin on liian myöhäistä. Kyllä se siitä. Me miehet ollaan vaan vähän hitaita näissä asioissa.
Tiedän sen, kokemuksesta. Itse heräsin liian myöhään hoitamaan parisuhteen kiemuroita.
Vedä hätäjarrua. Häitä on siirrettävä. Minusta miehellä ei ole mitään velvollisuutta tylsistyä ystäviesi seurassa. Jos suhde on vain pelkkä tottumus, onko oikean kanssa? Vai onko muutakin?
Ongelmana on siis miehen puhumattomuus, vain sinä puhut ja pitäisi olla yhteisiä asioita. Liikaa tietokonepelejä. Pariterapeutti on tulkkina välillänne, jos mies ei kuuntele.
Puhutko sinä oikeasti vai jäkätätkö? Mies voi helposti ottaa "sinun puhumisesi" jäkättämisenä ja se ei kyllä johda mihinkään.
Mitä tulee tietokonepelaamiseen, niin jos pelaaminen on todellakin aivan jatkuvaa monta tuntia päivässä joka päivä, niin sitä kannattaisi rajoittaa. Ettekö voisi käydä miehesi kanssa vaikka ulkoilemassa, pelaamassa sulkapalloa tms?
Haluat muuttaa miehesi tapoja, miten halukas olet muuttamaan omia tapojasi? Joka tapauksessa minusta ongelmasi kuulostavat aika pieniltä.
Siirrä häät, väliaikaisratkaisuna. Päätä ensin kaksin miehen kanssa, että siirrätte, esim. yhdellä vuodella. Kun teillä on kompromissi, sen jälkeen ja sano kaikille häistä tietäville, että niitä siirretään vuodella teidän kahden olosuhteiden vuoksi. Muuta selitystä ulkopuolisille, ei edes omalle äidille, tarvitse antaa. Jos kysyvät, voit vastata jäämäkästi, että oli yhteinen päätös, mutta sisältö on kyllä kahdenvälinen, te kaksi päätitte yhdessä näin. Ottakaa ainakin vuosi lisäaikaa mietttiä suhdettanne. Toivottavasrti sopisi myös miehelle.
ihminen mene naimisiin, jos vähääkään epäilyttää.
Älytöntä lähteä tekemään situmusta molempien tai jomman kumman tietäessä,
ettei tämä nyt oikein ole sitä mitä pitäisi.
Mielessä liikkuvan pikkupeikko kasvaa äkkiä suureksi ja ahdistavaksi
jos sitä ajatuksissaan ruokkii.
Hei! Meillä oli samankaltainen tilanne, kirkko ja hääpaikka oli jo varattu ensi kesäksi. Molempia ehkä hieman arvelutti mutta yhdessä kuitenkin päätettiin häistä ja ainakin minä niitä innoissani jo lopulta suunnittelin. Mitään en ehtinyt vielä ostamaan. Nyt muutama kk sitten mies oli erittäin ahdistunut ja sai lopulta sanottua ettei haluakaan järjestää häitä eikä edes naimisiin pienimuotoisesti, koki koko asian pakottamisena ja painostamisena =(. Minulle kertomatta oli kokenut että meillä on ollut todella vaikeaa, itse en sitä niin ollut kokenut. Toi paljon epäkohtia esiin minusta ja meidän suhteesta.
Järkytys oli kova minulle, sillä hetkellä kun mies sen ilmoitti tiesin että tästä alkaa meidän elämässä todella vaikea vaihe ja tuskin päästään yli. Kohta 10 v. ollaan oltu yhdessä, yksi lapsi on. Nyt oli sellainen vaihe että joko päätetään mennä naimisiin ja sitä myötä tehdään päätös olla yhdessä, käydään vaikeudet läpi ja selvitään niistä yhdessä TAI lähdetään eri teille. Vaikeuksia on ollut vuosien aikana mutta ei mitään ylitse pääsemättömiä. Nämä kuluneet kuukaudet ovat olleet yhtä helvettiä, nyt on tehty päätös erosta, asuntohakemus tehty. Olen kyllä miettinyt että entä jos oltaisiin vaan menty naimisiin niin olisiko tämä sama ollut kaikesta päätöksestä ja yrittämisestä huolimatta edessä, parempi että se tapahtui nyt.
Minun neuvoni on, että ainakin siirtäkää häitä, älkää menkö naimisiin epävarmoin tuntein. Itse tämän tästä olen oppinut että naimisiin menonhan pitäisi olla molemmille iloinen ja onnellinen, yhteinen asia, ei mikään "pakko" tai ahdistusta aiheuttava asia. Nyt meillä mies vielä elättelee toiveita että erillään asuminen pelastaa suhteen, itse en siihen ainakaan tässä vaiheessa jaksa uskoa. Joskus vielä löydän uuden elämänkumppanin, joka haluaa minut myös vihille viedä omasta tahdostaan ( tai ainakin näin haluan ajatella ja jaksaa toivoa!).