DHL

DHL mainitsi juuri toissa päivänä televisiossa, että heillä on jatkuvaa pulaa työntekijöistä ja etenkin nuoret olisivat mieluisia työntekijöitä.
Tottakai ajokortti ja palveluhenkisyys on pakollisia siinä työssä, kun pakettien toimittaminen asiakkaille on SE juttu.
Mutta DHL:llän rekry sivut tai avoimet työpaikka ilmoitukset eivät tue tätä työnhakua,ihmettelee väkisin miksi sitten puhuvat työntekijä tarpeesta, eivätkä ole ottamassa ketään jakelijaa töihin.
Pojallani on iästä huolimatta, 19v; yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ajokortti,suoritetut ADR ym pakolliset kortit ja nyt juuri suorittaa ulkomaanliikenne lupa ajokorttia..hän saa ajaa rekkaa ja kaikkia siitä pienempiä ajoneuvoja,on kouluttautunut,omaa tervehenkisen palveluasenteen,eikä silti löydä töitä. Ei ole helppoa olla nuori tänä päivänä työmarkkinoilla.
111370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuka palkkaa nappulan jonka isä sortteeraa työnhaussa seassa? Joka palstalla solkotat samaa asiaa. Eikö se kersa osaa itse edes työtä hakea? Työssä ja työnhaussa pitää olla omatoiminen jotta pärjää. Isukin apua tarvivat antavat liian huonon kuvan itsestään. Työasiat on ta:n ja työntekijän välisiä asioita. Isä hoitelee vaan kotihommat eikä sotkeudu joka paikkaan. Melkoinen nettihäirikkö olet sen pissispoikasi kanssa.

Äänestä

Osaako tuo kakara edes polttimoa vaihtaa jos on valo pimeänä? Vai tuleeko isi apuun?

Äänestä

Joskus sitä kusta voi lirahtaa tekovaiheessa mukaan ja se voi olla ihan toisessakin polvessa perinnöllistä jos on väljät vehkeet.

Äänestä

Olen ittekin hakenut DHL:lle töihin kolme kertaa asiantuntijapäälliköksi.
Koskaan mulle ei ole tullut vastausta.

Jotenkin hassua, kun niin moni ruikuttaa työntekijöiden puutetta, ei todellisuus ole sitä.

Äänestä

Se olla vaan mainos. Joka alalla on "me tarvitaan uusia työntekijöitä ainakin 25000" ja todellisuudessa kukaan ei tarvi mitään

Äänestä
  • Tai tarvii ne kyllä, muttei halua maksaa palkkaa (ts. työntekijät vaatii liikaa liksaa).

    Äänestä

  • b+b kirjoitti:

    Tai tarvii ne kyllä, muttei halua maksaa palkkaa (ts. työntekijät vaatii liikaa liksaa).

    DHl:ssä on jälleen kerran yt-neuvottelut. Tietyn alan henkilöstöä sinne tarvitaan melkeinpä jatkuvalla haulla.

    Äänestä

  • DHL:ssä töissä kirjoitti:

    DHl:ssä on jälleen kerran yt-neuvottelut. Tietyn alan henkilöstöä sinne tarvitaan melkeinpä jatkuvalla haulla.

    Tuttuja on siellä töissä. Ihmisiä laitetaan kylmästi pihalle ja kaitpa ne siis ostetaan ulos. Ja kehtaavat ilmeisesti hakea jotain hyvän duunipaikan titteliä. Siis monia on ostetti ulos.

    Äänestä

  • Tämä sama meno jatkuu

    Äänestä

Ei enää kuriiripuljuihin töihin, ei oo asiallisia paikkoja ne!

Äänestä

Monta kertaa on luvattu vuokrafirman kautta, että työt alkaa viikon päästä. Ei ala. Taas luvataan, että viikon päästä alkaa hommat. Jatkuvasti haetaan uuta porukkaa, silti nekään joille jo on luvattu paikka haastattelun jälkeen eivät pääse töihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työmies49 kirjoitti:

DHL mainitsi juuri toissa päivänä televisiossa, että heillä on jatkuvaa pulaa työntekijöistä ja etenkin nuoret olisivat mieluisia työntekijöitä.
Tottakai ajokortti ja palveluhenkisyys on pakollisia siinä työssä, kun pakettien toimittaminen asiakkaille on SE juttu.
Mutta DHL:llän rekry sivut tai avoimet työpaikka ilmoitukset eivät tue tätä työnhakua,ihmettelee väkisin miksi sitten puhuvat työntekijä tarpeesta, eivätkä ole ottamassa ketään jakelijaa töihin.
Pojallani on iästä huolimatta, 19v; yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ajokortti,suoritetut ADR ym pakolliset kortit ja nyt juuri suorittaa ulkomaanliikenne lupa ajokorttia..hän saa ajaa rekkaa ja kaikkia siitä pienempiä ajoneuvoja,on kouluttautunut,omaa tervehenkisen palveluasenteen,eikä silti löydä töitä. Ei ole helppoa olla nuori tänä päivänä työmarkkinoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu