Pellinki-dieetti?

Onko kukaan palstalaisista noudattanut ns. pellinki-dieettiä? Olen ymmärtänyt että se on vähähiilihydraattinen eli ei viljoja, ei perunaa, ei riisiä, eikä hedelmiä, mutta marjoja ja kasviksia saa syödä, vaikka niissä runsaasti hiilihydraatteja onkin. Mitä muuta kuin marjoja, kasviksia, kalaa, lihaa ja munaa, maitoa, voita ja juustoja saa syödä? Ainakin sieniä ilmeisesti? Ilmeisesti dieettiin kuuluu myös että ruoka on mahdollisimman läheltä ja luonnosta eli mieluiten lähialueelta kalastettua tai itse kalastettua kalaa ja liha myös lähitilalta tai muuta lähiruokaa, marjat ilmeisesti itse voi poimia tai läheltä tulleina muuten, kuten sienetkin. Kasvikset kai myös läheltä ja luonnonmukaisesti. Varsin kalliiksihan tuo saattaa tulla riippuen toki siitä mitä syö ja mitä ruokaa laittaa. Ummetusta ilmeisesti ei pitäisi tulla vaikka kuidut saattavat jäädä vähän vähälle, riippuen toki syökö kasviksia miten paljon. Laihtuminen ei ole onnistunut tällä vähähiilihydraattisella dieetillä ainakaan itseltäni, johtuneeko siitä että olen syönyt sitten vain liikaa, mutta esim. poro, härkä, possu saattavat olla todella hyviä ja niitä tulee syötyä sitten runsaasti, jälkiruuaksi juustoja joskus melko lailla tulee otettua ainakin jos viiniä juo, viini taitaa lisätä ruokahalua kuitenkin sekin aika lailla. Ilmeisesti pitäisi vähentää ainakin joitain ruokamääriä jos tällä dieetillä haluaa laihtua?
374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen noudattanut lääkäri Antti Heikkilän Pelllinki-vähähiilihydraattista dieettiä jo kahdeksan vuotta ja olen laihduttanut pysyvästi 20 kiloa ja syönyt itseni terveeksi. Lue huolellisesti Antti Heikkilän kirjoja ja perehdy tähän dieettiin niin saat tuloksia aikaan.

Äänestä
  • Onkohan tuo viini tämän dieetin suhteen kuinka haitallista? En sitä puulo tolkulla juo, mutta saako tällä dieetillä sitä juoda oikein yhtään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pellinki-laihduttaja kirjoitti:

Onko kukaan palstalaisista noudattanut ns. pellinki-dieettiä? Olen ymmärtänyt että se on vähähiilihydraattinen eli ei viljoja, ei perunaa, ei riisiä, eikä hedelmiä, mutta marjoja ja kasviksia saa syödä, vaikka niissä runsaasti hiilihydraatteja onkin. Mitä muuta kuin marjoja, kasviksia, kalaa, lihaa ja munaa, maitoa, voita ja juustoja saa syödä? Ainakin sieniä ilmeisesti? Ilmeisesti dieettiin kuuluu myös että ruoka on mahdollisimman läheltä ja luonnosta eli mieluiten lähialueelta kalastettua tai itse kalastettua kalaa ja liha myös lähitilalta tai muuta lähiruokaa, marjat ilmeisesti itse voi poimia tai läheltä tulleina muuten, kuten sienetkin. Kasvikset kai myös läheltä ja luonnonmukaisesti. Varsin kalliiksihan tuo saattaa tulla riippuen toki siitä mitä syö ja mitä ruokaa laittaa. Ummetusta ilmeisesti ei pitäisi tulla vaikka kuidut saattavat jäädä vähän vähälle, riippuen toki syökö kasviksia miten paljon. Laihtuminen ei ole onnistunut tällä vähähiilihydraattisella dieetillä ainakaan itseltäni, johtuneeko siitä että olen syönyt sitten vain liikaa, mutta esim. poro, härkä, possu saattavat olla todella hyviä ja niitä tulee syötyä sitten runsaasti, jälkiruuaksi juustoja joskus melko lailla tulee otettua ainakin jos viiniä juo, viini taitaa lisätä ruokahalua kuitenkin sekin aika lailla. Ilmeisesti pitäisi vähentää ainakin joitain ruokamääriä jos tällä dieetillä haluaa laihtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu