Ulkona on kolme toisistaan riippumatonta voimaa, pyöräilijät, lenkkeilijät ja hiihtäjät. Koska tieliikennetilanne on melko sotkuinen, niin poikkesin polulle, jonka vierellä kulki siisti latu. Luistelupuoli stradasta oli kuin alppilajeista, ja tienoon täytti levolle laskeutunut luonto. ihmeellinen hiljaisuus täytti mieleni.
En tavannut hiihtäjiä muutamaan kilometriin. Kun sitten tapasin ensimmäisen hiihtäjän, niin hän halusi latua. Annoin hänelle latua. Oikeastaan olin vetää kaveria turpaan, sillä niin paljon sitä latua siinä peltoaukealla oli. Ehkä alas juoksemani pikkuinen mäki antoi hänelle voimaa sanoihinsa, sillä hän tuli sen liukuen alas.
Sitten homma meni päälaelleen. Maisema muuttui nousuvoittoiseksi. No kaverin biodynaamiset nanosukset eivät enää oikein pitäneet, eikä poppis riittänyt luisteluun, joten juoksin kaverin kiinni.
Sitten pitäisi päästä ohi - mikä on tavattoman helppoa, mutta jollain tasolla mahdotonta hyvän kasvatukseni vuoksi. Tyydyin laskevaan sykkeeseen ja hänen huohotuksen kuunteluun. Ilta oli lähes pilalla.
(latua prkl -naurua)

Vastaukset 16
Vanhimmat
Siis tämä tapahtui eilen. Tänään olin kätilöopiston labrassa ja röntgenissä. On todella miehekästä istua odottavien naisten kanssa samassa salissa jakamassa elämän iloja ja murheita.
Seuraavan kerran menen ykstyiselle.
(privaattia naurua)
http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=nl-JpRarGC8&feature=endscreen
Minkä tämä opettaa on se että eri lajeja ei pidä soteka keskenään. Tai jos halutaan olla spesifejä, niin eritasoisia asenteita ei kannata sekoittaa keskenään.
(par luokan naurua)
Entä mitä tämä opettaa?
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=nSnIi9iUJeI&NR=1
(reps)
Mikäköhän on pienin mahdollinen tallenne-magnetofoni? Napit saavat painaa gramman (pari) ja olla näkymättömät. Inhoan näkyvyttä.
Megamania.
(naurua mjuusikilla)
http://www.youtube.com/watch?v=s-ShGTjUNo8
meni?
Koko verenkuva ja lannerankaröntgen. Ihan hyvin, kai.
(naurua)
"Napeissa" ja musiikissa on se huono puoli, että ne peittävät lähes kaiken alleen. Hyvä skaba saattaa jäädä oman onnensa nojaan.
(naurua)
Mjaa
Minkäköhän värisen sitä ottaisi? Pitää suorittaa jonkinlainen kalkulointi, sillä tuokin on liian iso eikä näytöllä tee juuri mitään. Näytöllä vain näytellään.
https://www.apple.com/fi/ipod-nano/
(reps)
Eli siis peli on sitä myöten selvä, että hommaan suflen. Sitten mä voi suflata.
(putos tuolilta)
Slobo on sufflannut aika tyylikkään session. Kuvassa blondi menee tonaalisiksi atomeiksi. Musiikki on aiwan hirveää.
(naurua)
http://www.youtube.com/watch?v=nKXP8clJw0M
Minkä värisen...iiiiuuuu? Vaikeaa, miksi niitä on niin monta?
Ehkä turkoosi tai vihreä.
btw: sun musavideoissa on pärseen kuvia ja sitten niissä lukee Official.
Mitä virallista niissä voi olla....(naurua)?
(mä lähden ny lenkille)
Ne ovat virallisesti "perseitä".
(naurua eri puolilla kannikoita)
Sinulla on kyllä tiukka treeni päällä. Eipä ihmekkään, et muun peruselämän liukuminen siinä sivussa aiheuttaa ristivetoa ajatuksissa.
Tuntuuko sinusta nyt, et sinusta on tullut urheiluhullu?
http://www.youtube.com/watch?v=3Lgy8qAJdZ8
Eipä juuri tunnu siltä. Asiat, jotka on pakko tehdä, on pakko tehdä.
(gotta duu dudda goo -naurua)