Neuvoja!!

Siis tilanteeni on tämä... Tapasin viime kesänä aivan mielettömän ihanan miehen ja aloimme tapailemaan.. "Suhteen" alussa kerroin miehelle heti rehellisesti lapsistani ja miestä tämä ei todellakaan haitannut ja ongelmaa sen suhteen ei ollut. Ajan saatossa mies kertoi ettei voi sietää silmissään lasteni isää ja kokee tilanteen sietämättömäksi sen takia. Ymmärrän hyvin.. Päätimme yhdessä joulun jäljeen erota vaikka pidimme toisistamme mielettömän paljon ja olisimme halunneet enemmänkin mutta... Eron jälkeen päätimme yrittää uudelleen pienen hetken ajan ja tilanne tuntui miehestä edelleen pahalta joten päätimme jatkaa elämää erillämme kavereina.. Kaiken sähläämisen jälkeen päädyimme taas kerran tunteidemme valtaan ja sänkyyn.. Sen jälkeen mies vetäytyi ja kertoi olevansa "niin rikki ja loppu" tähän kaikkeen, että tarvitsee omaa tilaa ja kavereita emme voisi vielä olla.. Ymmärsin tilanteen ja poistin miehen numeron ja annoin hänen mennä vaikka tunsin menettäväni todella tärkeän ihmisen.. Kunnes sainkin viikon jälkeen viestin tältä mieheltä, numeroa minulla ei ollut mutta tunnistin numeron. En ymmärrä enää mikä tämä homma on, luulin että asia oli selvä ja pysymme erossa toisistamme mutta... Miksi sitten tapahtuu näin..
22240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ehkäpä ei kannata haaveilla tulevaisuudesta noin kypsymättömän miehen kanssa. Lapset ja heidän isänsä ovat osa sinun elämääsi ja jos hän ei sitä pysty hyväksymään, niin en kyllä näe muuta ratkaisua tilanteeseen, kuin pysyä erossa. Kaipa mies pitää sinua jonain hätävarana, jolta saa seksiä, kun ei muualta viitsi lähteä hakemaan.

Äänestä

Mitä lasten isä tekee suhteessanne? Miksi hän on teidän kanssanne? Ei hän kuulu näkyville tai luoksesi, vaan omaan kotiinsa. Jos olet ystävä exän kanssa, hoida se muualla kuin kotonasi. Uuden ei tarvitse olla tekemisissä exiesi kanssa. Lapset voivat puhua silti isästä, sille ei voi mitään.

Asia on voinut pinttyä miehen mieleen painajaismaisena?

Äänestä
  • Lasteni isä ei ole eromme jälkeen edes käynyt kodissani, hän tapaa lapsia muualla tai omassa kodissaan! Elämääni hän ei kuulu muuten kuin lasten kautta.. Emme ole kavereita, tulemme toimeen ja hoidamme asiat lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla! Uusi mies ei vaan pidä ajatuksesta ja häntä ahdistaa tieto siitä että lasteni isä tulee kuulumaan aina jollakin tapaa lasteni ja minun elämääni.. Lapsilla on oikeus isäänsä olimme me yhdessä tai emme..

    Äänestä

  • Karkkimummo kirjoitti:

    Lasteni isä ei ole eromme jälkeen edes käynyt kodissani, hän tapaa lapsia muualla tai omassa kodissaan! Elämääni hän ei kuulu muuten kuin lasten kautta.. Emme ole kavereita, tulemme toimeen ja hoidamme asiat lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla! Uusi mies ei vaan pidä ajatuksesta ja häntä ahdistaa tieto siitä että lasteni isä tulee kuulumaan aina jollakin tapaa lasteni ja minun elämääni.. Lapsilla on oikeus isäänsä olimme me yhdessä tai emme..

    Kun alkaa seurustella sellaisen ihmisen kanssa, jolla on lapsia ed.suhteesta/liitosta, pitää osata tulla toimeen sen ajatuksen kanssa, että näillä lapsilla on toinenkin vanhempi. On/off-miesystäväsi ei tätä asiaa ole sisäistänyt, toistaalta välittää sinusta, mutta sitten taas iskee ahistus päälle... Voi pojat!

    Mitähän mies sanoisi sellaisesta lasten isästä kuin itselläni on eli saatamme sopuisasti juoda kahvia ja turista maailman asioita ihan ilman, että kyse on lasten asioista sopiminen. Lasteni isä käy meillä ja minä hänen luonaan, kun haen lapset viikonlopun vietosta ja olemme exän kanssa kavereita. Tuoreella miesystävälläni on itselläänkin lapsia, joten on päivän selvää, että myös heidän äitinsä on "läsnä".

    Ehkä ystäväsi pitäisi katsoa nainen, jolla ei ole lapsia ennestään ja jättää sinut rauhaan...

    Äänestä

  • Siis häh?! "Jos olet ystävä exän kanssa, hoida se muualla kuin kotonasi."

    Sanopa yksikin hyvä syy tuolle?! Tapaatko itse ystäviäsi aina muualla kuin kotonasi?!
    Eihän tuo aloittajan miesystävä tai ex-sellainen tai mikä hän nyt on, ole asunut samassa taloudessa eikä "joutunut" tapaamaan aloittajan lasten isää?!
    Kun alkaa seurustella "lapsellisen" ihmisen kanssa, pitää osata ennakoida sen tuomat "lisukkeet". Tai sitten valita lapseton seurustelukumppani.

    Äänestä

  • Karkkimummo kirjoitti:

    Lasteni isä ei ole eromme jälkeen edes käynyt kodissani, hän tapaa lapsia muualla tai omassa kodissaan! Elämääni hän ei kuulu muuten kuin lasten kautta.. Emme ole kavereita, tulemme toimeen ja hoidamme asiat lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla! Uusi mies ei vaan pidä ajatuksesta ja häntä ahdistaa tieto siitä että lasteni isä tulee kuulumaan aina jollakin tapaa lasteni ja minun elämääni.. Lapsilla on oikeus isäänsä olimme me yhdessä tai emme..

    No sitten vika on miehessä. Hän sanoo sen tekosyyksi siihen ettei kiinnosta? Ehkä lapset häiritsevät häntä, mutta heittää syyksi miehen, ettei nainen suutu. Tai sitten on melkoisen outo mies(?).. Aina lapsilla on muuallakin vanhemmat luonnollisesti. Ei ole hyvä itsetunto miehellä ehkä, jos ex on noin pelottava tai uhka. Jotain outoa logiikkaa taustalla miehellä, haluaa olla itse hyvä ja määritellä muita menneisyyden mukaan? Arvailuja vain. Alisteinen asema mihin hän sinut laittaa pakenemisellaan, ei hyvä. Onko hänellä muualla nainen/naisia tai tullut uusi? Se selittäisi katoamisia. Kiinnostus meni lopulta toiseen, lapsettomaan? Epäreilua. Vai hakiko mies pelkkää seksiä? Epäreilua taas. Vai liikkuiko jotain muuta hänen mielessään? Kiinostus ei ollut kuitenkaan riittävää? :( Olisittehan voineet sopia hyvin yksiin.

    Erikoinen juttu kuitenkin jos lasten isä häiritsee. Voisin itse ottaa etäisyyttä mieheen, jos logiikka on tuollainen. Veikkaan kuitenkin sitä tekosyyksi. -Jos se ei ole tekosyy, mies on outo jotenkin. Sori kun sanon niin, mut tuntuu..

    Äänestä

  • ...piste.... kirjoitti:

    Siis häh?! "Jos olet ystävä exän kanssa, hoida se muualla kuin kotonasi."

    Sanopa yksikin hyvä syy tuolle?! Tapaatko itse ystäviäsi aina muualla kuin kotonasi?!
    Eihän tuo aloittajan miesystävä tai ex-sellainen tai mikä hän nyt on, ole asunut samassa taloudessa eikä "joutunut" tapaamaan aloittajan lasten isää?!
    Kun alkaa seurustella "lapsellisen" ihmisen kanssa, pitää osata ennakoida sen tuomat "lisukkeet". Tai sitten valita lapseton seurustelukumppani.

    Joo mutta ei ollut vielä lisätietoja, ennen kysymistä. Kyllä exät tapaisin muualla. Toki pitää ennakoida lapset, se on selvää.. siksi, oliko miehellä puhtaat jauhot pussissa?

    Äänestä

Tää uus mies haluaa vaan nus.sia sua ja siihen kauppaan ei lapset kuulu. Miksi soudat edes takas sedn miehen kanssa?

Äänestä
  • En haluakaan soutaa saatika olla joku hätävara.. En vain ymmärrä miksi mies ei pidä kiinni sopimuksesta.. Käsitin itse että hän oli aivan rikki ja kavereinaakaan emme voineet olla ja hän halusi tilaa.. Mitä ihmettä hän edes haluaa kun ei mikään enää kelvannut.. Ei suhde eikä ystävyys!? Olen itse nyt pihalla ja tuntuu että minua yritetään pompotella oman mielen mukaan kun ei osata päättää mitä halutaan..

    Äänestä

  • Karkkimummo kirjoitti:

    En haluakaan soutaa saatika olla joku hätävara.. En vain ymmärrä miksi mies ei pidä kiinni sopimuksesta.. Käsitin itse että hän oli aivan rikki ja kavereinaakaan emme voineet olla ja hän halusi tilaa.. Mitä ihmettä hän edes haluaa kun ei mikään enää kelvannut.. Ei suhde eikä ystävyys!? Olen itse nyt pihalla ja tuntuu että minua yritetään pompotella oman mielen mukaan kun ei osata päättää mitä halutaan..

    Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että se mies on huono, olkoon kuinka rikki lystää. Etsi itsellesi joku muu hoidettava. Miksi roikut, itse en kestäisi yhtään tuollaista?

    Äänestä

  • Karkkimummo kirjoitti:

    En haluakaan soutaa saatika olla joku hätävara.. En vain ymmärrä miksi mies ei pidä kiinni sopimuksesta.. Käsitin itse että hän oli aivan rikki ja kavereinaakaan emme voineet olla ja hän halusi tilaa.. Mitä ihmettä hän edes haluaa kun ei mikään enää kelvannut.. Ei suhde eikä ystävyys!? Olen itse nyt pihalla ja tuntuu että minua yritetään pompotella oman mielen mukaan kun ei osata päättää mitä halutaan..

    Ehkä mies on pelimies? Ehkä hänellä on avovaimo kotona? Tapailukumppaneita? Tai kiinnostus ei riitä kuin seksiin. Ikävää mutta minulle on käynyt niin muutamankin kerran. Mies voi olla päättämätön, mutta jos mies rakastaa / on rakastunut, niin silloin on alusta asti kiinnostunut täysillä. Muuten se jää rääpimiseksi. :( Kiinnostunut mies ei voi olla erossa kiinnostuksen kohteestaan. Onko mies eronnut aiemmin? Tosin voiko sanaan luottaa lainkaan, koska katoilee.
    Sinussa ei ole vikaa. Mutta mies ei reilua peliä pelaa, vaan erilaista, jättää selittämättä. Älä anna sille, jos tulee pyytämään seksiä, muuten hän käyttää tilannetta hyväksi. Hänen pitäisi päättää kiinnostaako kunnolla.

    Kerro miten kävi. Kun saat sotkusta selvää.

    Äänestä

Vain laske tuo kypsymäton mies omilleen. Vaikka hän olisi ainut mies (x-säsi lisäksi) maailmassa, voit paljon paremmin kun sinun ei tarvitse halkoa hiuksia tuon miehen kanssa.

Hän ei itsekkään tiedä mitä haluaa, kohta hän ei voi sietää lapsiasikaan, ovathan he suora yhteys mieheesi.

Ei hyvää seuraa jatkaa tai edes ajatella tuota miestä enää.

Äänestä
  • Heipparallaa.. Otin neuvoista vaarin ja päätin lopettaa näkemisen ja yhteydenpidon.. Emme ole olleet tekemisissä enään moneen kuukauteen ja hyvä niin.. Nyt on kuitenkin niin,, että koko tämän ajan mies laittaa viestiä kaikesta huolimatta vähintään kerran viikossa ja kertoo omasta elämästään ja asioistaa kaiken, viesteihin mm. Sisältyy flirttailua ja hän kertoo myös parisuhdetilanteensa.. Ei minua kiinnosta keskustella hänen kanssa tuollaisista asioista saatika minua ei kiinnosta hänen elämänsä! Mikä siinä on, että ei annetta toisen jatkaa rauhassa elämää eteenpäin? Hyvillä mielin mietin sitä aikaa ja miestä mutta kohta menee hermo!

    Äänestä

"Miksi sitten tapahtuu näin.. "

koska panettaa ja sulta saa helposti ilmeisesti

Äänestä
  • Öö, mitä kohtaa et ymmärtänyt? En ole ollut kyseisen ihmisen kanssa enää missään tekemisissä moneen kuukauteen!

    Äänestä

  • Mitä? En ole ollut hänen kanssaan missään tekemisissä viimeisen 3kuukauden aikana joten tuo on ihan älytöntä

    Äänestä

  • KARKKIMUMMO kirjoitti:

    Öö, mitä kohtaa et ymmärtänyt? En ole ollut kyseisen ihmisen kanssa enää missään tekemisissä moneen kuukauteen!

    se oli vastaus aloitukseen, mitä kohtaa et ymmärtänyt?

    Äänestä

Kheh.. lifemocker mitä ilmeisimmin tarkoittaa että olet helppohätätilapano joten mies käyttää sua hyväkseen omien tarpeidensa tyydyttämiseen. sillon kun mies joutuu hoitelemaan omaa muijaansa niin se "ahdistuu" ja menee "ihan rikki" mutta heti tarpeen ja tilaisuuden tullen mietti keneltä sais pikaseen piparia. Onhan hänellä nyt parisuhdekin mutta silti ylläpitää yhteyttä sinuun ettei helppo kiksautusnakki vaan pääse otteesta.

Äänestä
  • Vähän epäselvä ajatusmalli mun tekstissä jopa itelle :D Eli mies "ahdistuu" sillon kun sen pitää palata kotikonnuille tai toisen naisen luo ja ahdistuminen ja hajoaminen on näppärä tekosyy pysytellä pari aikaa piilossa..

    Äänestä

  • miesvm1967 kirjoitti:

    Vähän epäselvä ajatusmalli mun tekstissä jopa itelle :D Eli mies "ahdistuu" sillon kun sen pitää palata kotikonnuille tai toisen naisen luo ja ahdistuminen ja hajoaminen on näppärä tekosyy pysytellä pari aikaa piilossa..

    No fiddu, yhtä epäselvä kuin alkuperäinen :D :D Olkoon, jos et ymmärrä niin enpä ymmärrä minäkään :) Meen saunaan..

    Äänestä

  • miesvm1967 kirjoitti:

    No fiddu, yhtä epäselvä kuin alkuperäinen :D :D Olkoon, jos et ymmärrä niin enpä ymmärrä minäkään :) Meen saunaan..

    Ymmärsin kyllä:) mies ei vaan tällä hetkellä edes seurustele ja mainostaa sitä siis minulle aivan alvariinsa vaikka minua ei kiinnosta enää pätkääkään.. Ja hänellä on pakkomielle ilmoittaa minulle että tarvitsee naista ja kumminkin kehuskelee heti toisessa viestissä että saa kaikkia niin paljon.. Öö.. Jaa-a, mitä se minulle kuuluu, ei mitenkään

    Äänestä

Hankala tilanne

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karkkimummo kirjoitti:

Siis tilanteeni on tämä... Tapasin viime kesänä aivan mielettömän ihanan miehen ja aloimme tapailemaan.. "Suhteen" alussa kerroin miehelle heti rehellisesti lapsistani ja miestä tämä ei todellakaan haitannut ja ongelmaa sen suhteen ei ollut. Ajan saatossa mies kertoi ettei voi sietää silmissään lasteni isää ja kokee tilanteen sietämättömäksi sen takia. Ymmärrän hyvin.. Päätimme yhdessä joulun jäljeen erota vaikka pidimme toisistamme mielettömän paljon ja olisimme halunneet enemmänkin mutta... Eron jälkeen päätimme yrittää uudelleen pienen hetken ajan ja tilanne tuntui miehestä edelleen pahalta joten päätimme jatkaa elämää erillämme kavereina.. Kaiken sähläämisen jälkeen päädyimme taas kerran tunteidemme valtaan ja sänkyyn.. Sen jälkeen mies vetäytyi ja kertoi olevansa "niin rikki ja loppu" tähän kaikkeen, että tarvitsee omaa tilaa ja kavereita emme voisi vielä olla.. Ymmärsin tilanteen ja poistin miehen numeron ja annoin hänen mennä vaikka tunsin menettäväni todella tärkeän ihmisen.. Kunnes sainkin viikon jälkeen viestin tältä mieheltä, numeroa minulla ei ollut mutta tunnistin numeron. En ymmärrä enää mikä tämä homma on, luulin että asia oli selvä ja pysymme erossa toisistamme mutta... Miksi sitten tapahtuu näin..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu