Mulla aivan oikeasti alkaa masentaa.Olen joutunut kyllä yhdenlaiseen helvettiin töihin.Tämä on tällainen 4kuukauden jobi,kesätyötavallaan.Alusta asti, olen saanut pyöritellä sormiani.Yritin ekat kuukaudet olla ahkerasti tekemässä töitä ja jos tekeminen loppui kävin kysymässä töitä/tehtävää lisää. Isompi projekti jota minun piti alkaa tekemään viivästyi ja viivästyi.Ja kun pääsin aloittamaan sen,niin mistään en saanut kunnon ohjeita tai ne oli ristiriidassa aikaisempien ohjeiden kanssa pahasti.Yht'äkkiä puhti katosi kun joutui vain odottamaan ja odottamaan erilaisten viivästymisien takia että itse pääsisi jatkamaan töitä.Minulla oksettaa tämä työ!Se on saanut minut vihaamaan sitä ja saanut minut todella apaattiseksi ja voimattomaksi, ja enään ei ole mitään intoa tehdä mitään kun odottaa että jostain tulee kohta kuitenkin taka pakkia!En ole koskaan käyttäytynyt näin ja olen pitänyt aina työn teosta,en siitä että olen tyhjän panttina.Lisäksi tuntuu ettei sitä vähäistäkään arvosteta ja .........PRKL!Olen turhautunut!Välissä on tuntunut ihan,että pitäisi itkua vääntää.Ja toivon,että työt loppuvat pian...
Masentunut
12
1767
Vastaukset
- kypsis
...mulla samantyyppistä on jatkunut jo kolme vuotta. Tylsä työ, liian vähän tehtäviä ja tasaisin väliajoin annetaan tunne, ettei oikein arvosteta.
Pelko jäädä työttömän loukkuun tai akateemisena joutua kaupan kassalle on silti pitänyt minut tässä tyhjässä työssä, kun mitään järkevämpää ei näinä ankeina aikoina ole löytynyt.
Tsemppiä, sinun työsi kuitenkin loppuu pian. Mikset ota loparit, kun kyse on kuitenkin vain 4 kk:n työstä?- Solja
Kyseessä on kuitenkin määrä-aikainen SOPIMUS,sen takia ei kehtaa lähtee käveleen.Ja toisekseen mä haluan tehdä työni loppuun täällä.Mutta mistä saan juuri sitä puhtia mistä nämä toisetkin mainitsivat?!Tahdon saada valmiiksi,mutta sitten kun menen työn äärelle niin tuntuu,että päässä alkaa heittää ja tulee paniikin omainen tunne ja miljoona asiaa juoksee mielessä.Tahtoisin puhua asiasta jollekkin.Odotan melkein seuraavaan päivään,"huomenna alan,huomenna pystyn!".Mutta ei.Toisaalta on olo,että voisin juosta ja tehdä työni heti,toisaaltaan on juuri niin lamaantunut olo.Pitäisi varmaan alkaa ratkaisemaan tätä tilannetta askel askeleelta ja kysymykseen kerrallaan itse vastausta hakien.Nytkin on olo sellainen että voisi ja haluaisi juosta ulos raittiiseen ilmaan ja vetää syvään henkeä,sisältä ahdistaa......
- kypsis
Solja kirjoitti:

...kaikki työsuhteet on, ja sopimuksia saa kyllä purkaa, siis voi tietysti irtisanoutua. Tsekkaa irtisanoutumisaika.
Eri asia tietysti on se, että haluat tehdä projektisi loppuun. Mutta jos asia tehdään sinulle noin vaikeaksi, niin tilanne on kyllä minusta täysin sinun kontrollisi ulottumattomissa. Ihan periaatteen takia en pitäisi tuosta loppuunviemisestä kiinni, jos sinulle tosiaan noin paha olo tulee.
Tuolla olotilallahan voisit jo saada sairaslomaa uupumuksen takia.
Ja miksi et kehtaisi irtisanoutua? Työstähän tästä on vain kyse, ja vielä huonosta sellaisesta. Työ ei vastaa odotuksiasi ja aiheuttaa sinulle masennusta. Paljon parempaa syytä irtisanoutua ei varmaankaan löydy.
Tuskin työnantajasi sitä miettii, että kehtasi pistää sinut tuollaiseen tilanteeseen.
Nuo oireesi tuntuvat olevan niin pahoja, että sinun pitäisi jotain tehdä asialle: Hyväksyä tai häipyä. - Solja
kypsis kirjoitti:
...kaikki työsuhteet on, ja sopimuksia saa kyllä purkaa, siis voi tietysti irtisanoutua. Tsekkaa irtisanoutumisaika.
Eri asia tietysti on se, että haluat tehdä projektisi loppuun. Mutta jos asia tehdään sinulle noin vaikeaksi, niin tilanne on kyllä minusta täysin sinun kontrollisi ulottumattomissa. Ihan periaatteen takia en pitäisi tuosta loppuunviemisestä kiinni, jos sinulle tosiaan noin paha olo tulee.
Tuolla olotilallahan voisit jo saada sairaslomaa uupumuksen takia.
Ja miksi et kehtaisi irtisanoutua? Työstähän tästä on vain kyse, ja vielä huonosta sellaisesta. Työ ei vastaa odotuksiasi ja aiheuttaa sinulle masennusta. Paljon parempaa syytä irtisanoutua ei varmaankaan löydy.
Tuskin työnantajasi sitä miettii, että kehtasi pistää sinut tuollaiseen tilanteeseen.
Nuo oireesi tuntuvat olevan niin pahoja, että sinun pitäisi jotain tehdä asialle: Hyväksyä tai häipyä.On tosi,että olen ehkä aivan liian perfektionisti tai haluan onnistua aina kaikessa ja saada kaiken tehtyä parhain päin...Kun toisaaltaan oppisi olemaan vaatimatta itseltään liikaa.
- kypsis
Solja kirjoitti:
On tosi,että olen ehkä aivan liian perfektionisti tai haluan onnistua aina kaikessa ja saada kaiken tehtyä parhain päin...Kun toisaaltaan oppisi olemaan vaatimatta itseltään liikaa.
...että haluaa tehdä asiat hyvin. Mutta ei tuulimyllyjäkään vastaan kannata taistella. Haluaisit antaa parhaasi, mutta sitä ei oteta vastaan, minkä sille sitten voit, eihän se sinun tappiosi ole, vaan työnantajan. Sehän palkkasi sinut tekemään työtä eikä pyöritellä peukaloita.
Tuo on minusta ihan hyvä peruste irtisanoutumiselle, joka on myös hyvä selvittää työnantajalle. Tajuaapahan, millä tavalla heittää rahaa ikkunasta ulos, kun palkkaa ihmisen eikä huolehdi siitä, että tämä myös voi tehdä työnsä.
Ja perfektionismillesihan voisit antaa toisen kohteen, nimittäin oman hyvinvointisi. Teet kaikkesi sen eteen, että voit paremmin ja seuraat omaa tietäsi.
Siinä tehtävässähän ei ikinä voi vaatia itseltään liikaa.
(Vaikka onhan se hyvä oppia tekemään joskus asioita ihan vain "tarpeeksi hyvin"... kokemusta on.)
Onnistumisesta: Se on vähän miten asian ajattelee. Onnistutko, jos jäät kitumaan työpaikkaan, jossa sinulle ei anneta mahdollisuuksia? Voihan myös ajatella, että onnistuit lähtemään työpaikasta, joka ei tyydyttänyt ja löytämään toisen, paremman paikan ja samalla onnistuit parantamaan omanarvontunteesi.
Tsemppiä! - Solja

Tsemppiä!Oot aivan älyttömän ihana ihminen!
- tietävä
kypsis kirjoitti:
...kaikki työsuhteet on, ja sopimuksia saa kyllä purkaa, siis voi tietysti irtisanoutua. Tsekkaa irtisanoutumisaika.
Eri asia tietysti on se, että haluat tehdä projektisi loppuun. Mutta jos asia tehdään sinulle noin vaikeaksi, niin tilanne on kyllä minusta täysin sinun kontrollisi ulottumattomissa. Ihan periaatteen takia en pitäisi tuosta loppuunviemisestä kiinni, jos sinulle tosiaan noin paha olo tulee.
Tuolla olotilallahan voisit jo saada sairaslomaa uupumuksen takia.
Ja miksi et kehtaisi irtisanoutua? Työstähän tästä on vain kyse, ja vielä huonosta sellaisesta. Työ ei vastaa odotuksiasi ja aiheuttaa sinulle masennusta. Paljon parempaa syytä irtisanoutua ei varmaankaan löydy.
Tuskin työnantajasi sitä miettii, että kehtasi pistää sinut tuollaiseen tilanteeseen.
Nuo oireesi tuntuvat olevan niin pahoja, että sinun pitäisi jotain tehdä asialle: Hyväksyä tai häipyä.Jos on tehnyt määräaikaisen työsopimuksen, ei sitä voi irtisanoa. Jos toinen pettää sopimusehdot, voi sopimuksen purkaminen olla mahdollista. Jos sopimuksen irtisanoo, on velvollinen suorittamaan vahingonkorvauksen toiselle osapuolelle...
- kypsis
...pitää kertoa, että mulla on tosiaan noita samoja oireita: masennus, voimattomuus ja lamaannus. Ennen tein työtä tehokkaasti ja mielelläni. Nyt on jo hyvä, että pääsen rappuset ylös työhuoneeseeni. Energiat on aivat pihalla enkä meinaa saada yksinkertaisimpia tehtäviä hoidettua, kun ei vaan jaksa (eikä kiinnosta).
- Leena48v
Itse olen kunnallisella alalla toimistoalan tehtävissä. Olen ollut jo 25 vuotta! Aiemmin olin mielenkiintoisemmassa työssä saman työnantajan palveluksessa, mutta kun jokin aika sitten sain uuden nuoren pomon ja tehtäväni muuttuivat jonkin verran olen kertakaikkiaan tylsistynyt tähän. Tänään juuri selailin vuorotteluvapaa ja osa-aika tuista tietoa mutta eipä taida rahallisesti olla mahdollisuutta hakea sellaista. Minulle on kyllä annettu selkeä tehtävänkuva (erään projektin loppuunvienti) mutta se on sellainen tehtävä jossa pitäisi saada muutkin ihmiset innostumaan siitä ja minulta kertakaikkiaan loppuun into asian jauhamisesta. Olen antanut määräaikoja, pitänyt palavereita ym. mutta kun muut projektiin osallistuvat eivät tee mitään niin olen aivan uupunut. Pari päivää nyt loman jälkeen olen vain hoidellut omia juttujani, ollut netissä, täyttänyt ristikoita ym. mitään en saa aikaiseksi. Mistä hemmetistä sitä puhtia taas itseensä puhaltaisi? Kellon viisarit liikkuvat eteenpäin niin turhan hitaasti! Ahdistaa tällainen työ. Uuteen työpaikaan ei enää tällä ikää ole mahdollisuutta kun muutenkin täällä on korkea työttömyys. Haen keväällä uutta työpaikkaa niin siihen oli 150 hakijaa.
- juttu
Tilanne aika tuttu varmasti monelle. Mulla ihan samanlainen tilanne ja kaiken kukkuraksi luvattiin jatkoa töissä, mutta nyt työt lopuukin yhtäkkiä velatniskassa. Vittu et ottaa päähän tällanen paska työpaikka ei mitään tekemistä moneen kuukauteen ja sit turhautuu sit pomo vielä kehtaa tulla sanomaan, että hän on huomannut että en pysty keksittymään töihini, no vitun vaikea keskittyä kun ei oo mitään tekemistä, en mene varmasti enää ikinä toimiston persereikä suojatyöpaikkoihin vittu et koko valtion systeemi on syvältä....
- tietää
missä olet töissä itse samalla työpaikalla viereisessä osastossa
- kymppi
...eteenpäin.
Olen itse ison firman esimiestehtävissä ja monesti olen törmännyt kuvaamasilaisiin tilanteiiin; olen ollut itse useampaan otteeseen myös kertomassa harjoittelijalle, määräaikaiselle- tai uudelle työntekijälle ja aikaajoin myös vanhemmille työntekijöille viivästyneistä- tai kokonaan lopetetuista projekteista, muuttuneista aikatauluista jne. Tämä kaikki on selkeästi arkea tänä päivänä.
Joku jo totesikin aikaisemmin, ettei määräaikaista työsuhdetta voi yksipuolisesti purkaa ja mielestäni se on muutenkin vasta toinen askel jos keskustelu asiasta ei auta. Meistä jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaa, joten marssi pomosi luo ja kerro suoraan mitä ajattelet nykyisistä duuneista. Jos sopivaa ratkaisua ei löydy, ota sitten puheeksi mahdollinen yhteinen sopimuksen purku...
Toivottavasti kaikki menee hyvin! =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243