alaisena? Lukelaa?
Tutkinta aloitetaan jo pelkstn turman vakavuuden perusteella, sanoo tutkinnanjohtaja Kai Valonen.
- Yhtn kuolemaan johtanutta hallitutkintaa meill ei ole aikaisemmin ollut, Valonen kertoo STT:lle.
Tutkinnasta kertoi alun perin Yle nettisivuillaan.
Kattoromahduksen selvittminen alkaa paikkatutkinnalla. Tutkijat menevt onnettomuuspaikalle heti aamun valjettua.
Koko tutkinta kaikkine tausta-, viranomaistoiminta- ja muine selvittelyineen saattaa puolestaan kest puolesta vuodesta jopa vuoteen.
Julkisuudessa on arveltu, ett turman syyn voisi olla katon lumikuorma.
- Min en oikein sellaista vaihtoehtoa ne, ett nin voitaisiin sanoa. Lunta on joka talvi ja rakenteiden pit olla sellaiset, ett ne kestvt lumen. Se ei ole mikn ylltys, ett lunta tulee ja vlill paljonkin, Valonen sanoo.
Mahdollista siis on, ett hallin rakenteissa on ollut vikaa.
- Nin se on aina aiemmin ollut, ett rakenteista on lytynyt selkeit vikoja. En voi sanoa tss tapauksessa kuitenkaan mitn, koska voi olla, ett jotain erityist on tapahtunut.
Ratsastuskoulun noin 1700 nelin tersrakenteinen maneesi romahti kokonaan. Halli oli rakennettu vuonna 1995.
- Tutkinnan laajuus mrytyy tutkittavan tapauksen mukaan. En osaa viel sanoa, onko tm helpoimmasta vai vaikeimmasta pst. Se varmaan selvi lhipivin, kuinka kinkkinen tapaus tm on, Valonen sanoo.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013021316673830_uu.shtml

Vastaukset 3
Vanhimmat
niin_paska että ei edes viitsi lukea sitä.
Heh, IL 'palkannut' näköjään halpatyövoimaa toimitttajikseen.
Kirjoittajan tekstissä ei ole mitään vikaa, mutta TIETOKONEEN SÄÄDÖISSÄ ON PÄÄLLÄ JOKIN MUU MERKISTÖJÄRJESTELMÄ KUIN UNICODE! :D Pöljä ei osaa kytkeä skandeja päälle koneestaan.