osaisiko joku auttaa ?

Oon syöny muutamaa psyykelääkettä, mutten ihan samaan vaivaan kuin sinä. Oli niillä aika ikäviä sivuvaikutuksia ja lopetin käytön kun olin mielestäni jo parempaan päin. Kyl ne lääkkeet ehkä vähän tuki henkisesti, mutta pitempään käytettynä ne vaan jarruttivat parantumista, kun olin melkein ns. "kävelevä ja nukkuva Zombie". Mutta kyllähän niitä lääkkeitä on monia ja uusia, joita voi vaihdella jos joku ei sovi. Monet psyykenlääkkeet aiheuttaa kuitenkin väsymystä ainakin...mulla aiheutti lisäks mm. ajattelemisen vaikeutta, tokkuraisuutta, puheen epäselvyyttä ja hitautta, pakkoliikkeitä, keskittymiskyvyn puutetta, maksa-arvojen kohoamista, lihomista ynnä jotain muita vittumaisia oireita.

Itse kärsinyt monta vuotta pelko ja ahdistus tiloista.Minä en ainakaan olisi selvinnyt ilman lääkitystä ja terapiaa,vaikka oli paljon ennakkoluuloja lääkkeitä kohtaan.Nyt on paljon paremmin asiat kuin esim.vuosi sitten.Syöväthän ihmiset muihinkin vaivoihin lääkkeitä!Ajattele järkevästi,elämän laatu voi muuttua paljon paremmaksi,miksi turhaan kärsiä kun apua on saatavilla.Lääkäri osaa neuvoa lääke asiassa juttele hänen kanssa.

Englannin kielessä lääke ja huume ovat sama sana -drug, eikä se kovin kaukana totuudesta tunnu olevan. Alla lyhyt kertomukseni mielialalääkityksestä, joka selvittää asiaa.
Olen 29v mies.

Olin itsekin melko hankalassa elämäntilanteessa muutama vuosi sitten ja terapeutti ehdotti lääkehoitoa. No ammattilaisiin luottavana aloitin Seromex-lääkityksen (sama kuin prozac, fontex ym. fluoksetiinia sisältävät SSRI-lääkkeet).

Vaikutukset olivat ensi päivistä hyvin dramaattiset. Kaikki ahdistus ja epävarmuus katosivat ja pystyin suoriutumaan päivittäisistä rutiineista nopeasti ja pyrkimään kohti päämääriäni. Kävin kouluni loppuun ja valmistuin luokan parhain arvosanoin. Elämä näytti olevan muutenkin mallillaan. Jopa seksi oli mahtavaa, vaikka monasti kuulee täysin päinvastaisia vaikutuksia SSRI-lääkkeistä.

Kului vielä vuosi ja elämä oli asettunut raiteilleen kun paratiisiin luikerteli käärme. Se sihisi aamuin mennessäni lääkekaapille että uskallanko jättää napin ottamatta. Oliko asetelemat kääntyneet päälaelleen niin, että lääke käytti minua? Todistaakseni käärmeen olevan väärässä lopetin kuurin pariksi viikoksi, minä aikana huomasin olevani melkolailla samassa pisteessä kuin aloittaessanikin. Jokin oli kuitenkin erilaista kuin ennen kuuria, mutta kesti hetken tajuta mikä se oli koska olin elänyt niin kauan ilman sitä. Se oli kyky kokea aidosti asioita ja tuntea sielussa asti niin hyvät kuin huonotkin asiat. Mielikuvitukseni oli myös tyystin jäässä. Elämä oli toisin sanoen melko harmaata.

Velvollisuudet kuitenkin painoivat päälle, joten ei muuta kuin takaisin pillereiden ääreen ja pian äskeinen parin viikon episodi tuntui olevan kuin kappale jonkun muun elämää.

Tuo lääkkeetön kokeilu toi kuitenkin mukanaan hieman objektiivisuutta lääkkeen aiheuttamaan keinotekoiseen hyvänolontunteeseen, ja sen vaikutusmekanismeihin. Aloin kokea lääkkeen hyvin totalitaarisena yhteiskuntaan sopeuttajana, eikä
se kannustanut minua yhtään etsimään itseäni.

Niinpä yhtenä päivänä otin kaikki jäljellä olevat pillerit ja huuhdoin ne vessanpöntöstä alas. (Myöhemmin olen katunut tätä ympäristön tuhoamista, mutta silloin sillä oli tärkeä rituaainen merkitys.)


Nykyään voin hyvin ja lääkkeiden mielelleni aiheuttamat vahingot on suurilta osin paikattu.
Meinasin kirjoittaa tähän kasan klisheitä itsensä hyväksymisestä yms. mutta sanonkin sen sijaan vain, että jättäkää median seuraaminen (vähemmälle) ja heivatkaa kuumottavat ystävänne ulos elämästänne. Vaihtakaa työpaikkaa tai jääkää ansiosidonnaiselle jos vituttaa. Näin pääsee eroon suuresta osasta ahdistuksen aiheuttajia. Bonuksena jää yllättävän paljon aikaa löytää asioita joista tulee hyvä mieli.

Kokemusta on psyykelääkkeiden avusta. Jaksoin keskittyä aivan toisella tavalla terapiaanikin. Ei lääkkeet ole "peikkoja", meillä lääkärikunta on hyvin ammattitaitoista, tuskin olet turhaan lääkemääräystä saanut.

Oma alkuhuono-olo kesti kolmisen viikkoa, vaikka aloitin pienestä määrästä ja vähitellen lisäsin annosta. Oli kuvottava ja välillä ahdistunutkin olo, soittelin jo lääkärillenikin. Onneksi en keskeyttänyt kuuria, sillä lääkkeestä oli todella hyötyä.

Kannattaa varmaan miettiä, onko muutaman viikon pahaolo muun pahanolon lisäksi aivan sietämätöntä, jos sen jälkeen voisi tavoittaa paremman olon.

Voimia ja jaksamista sinulle!