eli oon kärsinyt koko elämäni ajan pahoista jännitys ja pelkotiloista(psykosomaattinen tauti) ja viimeiset 4 vuotta on ollut aika tuskaista.olen joutunut lopettamaan kaikki minulle tärkeät asiat kuten esim. koulun, työn ja harrastukseni tämän taudin takia.olen käynyt psykologilla n.2 vuotta ja olemme onnistuneet aika hyvin selvittämään mistä tämä kaikki johtuu.ja psykologini sanoi että tämä on sen verran pitkä prosessi, että 10:kin vuotta voi olla vielä lyhyt terapia-aika.mutta vaikka olemmekin saaneet selvitettyä aika paljon niin nämä jännitys ja pelkotilat ovat pysyneet aivan samanlaisina.
siitä lähtien kun olen joutunut lopettamaan kaikki ne tärkeät asiat,ovat kaikki sanoneet minulle että mikset hae pillereitä? olen aina ollut sellainen jääräpää, joten olen sanonut että haluan parantua ilman niitä pillereitä.mutta olen lukenut lehdistä ja netistä että paras terapia psykosomaattisiin tauteihin on lääkekuuri ja psykologilla käynti.
ja nyt olen tullut siihen pisteeseen, että haluaisin aloittaa sen lääkekuurin ja siihen tarvitsisin teidän apuanne. joten kertokaa kokemuksianne pillereistä, joita olette syöneet samoihin vaivoihin.ja kertokaa myös jos tiedätte että onko sellaisia pillereitä olemassa jotka ei aiheuta lainkaan pahaa oloa/oksennusta (yksi peloistani)
minulle on määrätty zoloft-kuuri johon en ole kyllä koskenutkaan(eikö se ole masennuslääke).
kiitos kaikille ja hyvää syksyä !
osaisiko joku auttaa ?
6
571
Vastaukset
- Jari
Oon syöny muutamaa psyykelääkettä, mutten ihan samaan vaivaan kuin sinä. Oli niillä aika ikäviä sivuvaikutuksia ja lopetin käytön kun olin mielestäni jo parempaan päin. Kyl ne lääkkeet ehkä vähän tuki henkisesti, mutta pitempään käytettynä ne vaan jarruttivat parantumista, kun olin melkein ns. "kävelevä ja nukkuva Zombie". Mutta kyllähän niitä lääkkeitä on monia ja uusia, joita voi vaihdella jos joku ei sovi. Monet psyykenlääkkeet aiheuttaa kuitenkin väsymystä ainakin...mulla aiheutti lisäks mm. ajattelemisen vaikeutta, tokkuraisuutta, puheen epäselvyyttä ja hitautta, pakkoliikkeitä, keskittymiskyvyn puutetta, maksa-arvojen kohoamista, lihomista ynnä jotain muita vittumaisia oireita.
- mielipide
Itse kärsinyt monta vuotta pelko ja ahdistus tiloista.Minä en ainakaan olisi selvinnyt ilman lääkitystä ja terapiaa,vaikka oli paljon ennakkoluuloja lääkkeitä kohtaan.Nyt on paljon paremmin asiat kuin esim.vuosi sitten.Syöväthän ihmiset muihinkin vaivoihin lääkkeitä!Ajattele järkevästi,elämän laatu voi muuttua paljon paremmaksi,miksi turhaan kärsiä kun apua on saatavilla.Lääkäri osaa neuvoa lääke asiassa juttele hänen kanssa.
- 72M
Englannin kielessä lääke ja huume ovat sama sana -drug, eikä se kovin kaukana totuudesta tunnu olevan. Alla lyhyt kertomukseni mielialalääkityksestä, joka selvittää asiaa.
Olen 29v mies.
Olin itsekin melko hankalassa elämäntilanteessa muutama vuosi sitten ja terapeutti ehdotti lääkehoitoa. No ammattilaisiin luottavana aloitin Seromex-lääkityksen (sama kuin prozac, fontex ym. fluoksetiinia sisältävät SSRI-lääkkeet).
Vaikutukset olivat ensi päivistä hyvin dramaattiset. Kaikki ahdistus ja epävarmuus katosivat ja pystyin suoriutumaan päivittäisistä rutiineista nopeasti ja pyrkimään kohti päämääriäni. Kävin kouluni loppuun ja valmistuin luokan parhain arvosanoin. Elämä näytti olevan muutenkin mallillaan. Jopa seksi oli mahtavaa, vaikka monasti kuulee täysin päinvastaisia vaikutuksia SSRI-lääkkeistä.
Kului vielä vuosi ja elämä oli asettunut raiteilleen kun paratiisiin luikerteli käärme. Se sihisi aamuin mennessäni lääkekaapille että uskallanko jättää napin ottamatta. Oliko asetelemat kääntyneet päälaelleen niin, että lääke käytti minua? Todistaakseni käärmeen olevan väärässä lopetin kuurin pariksi viikoksi, minä aikana huomasin olevani melkolailla samassa pisteessä kuin aloittaessanikin. Jokin oli kuitenkin erilaista kuin ennen kuuria, mutta kesti hetken tajuta mikä se oli koska olin elänyt niin kauan ilman sitä. Se oli kyky kokea aidosti asioita ja tuntea sielussa asti niin hyvät kuin huonotkin asiat. Mielikuvitukseni oli myös tyystin jäässä. Elämä oli toisin sanoen melko harmaata.
Velvollisuudet kuitenkin painoivat päälle, joten ei muuta kuin takaisin pillereiden ääreen ja pian äskeinen parin viikon episodi tuntui olevan kuin kappale jonkun muun elämää.
Tuo lääkkeetön kokeilu toi kuitenkin mukanaan hieman objektiivisuutta lääkkeen aiheuttamaan keinotekoiseen hyvänolontunteeseen, ja sen vaikutusmekanismeihin. Aloin kokea lääkkeen hyvin totalitaarisena yhteiskuntaan sopeuttajana, eikä
se kannustanut minua yhtään etsimään itseäni.
Niinpä yhtenä päivänä otin kaikki jäljellä olevat pillerit ja huuhdoin ne vessanpöntöstä alas. (Myöhemmin olen katunut tätä ympäristön tuhoamista, mutta silloin sillä oli tärkeä rituaainen merkitys.)
Nykyään voin hyvin ja lääkkeiden mielelleni aiheuttamat vahingot on suurilta osin paikattu.
Meinasin kirjoittaa tähän kasan klisheitä itsensä hyväksymisestä yms. mutta sanonkin sen sijaan vain, että jättäkää median seuraaminen (vähemmälle) ja heivatkaa kuumottavat ystävänne ulos elämästänne. Vaihtakaa työpaikkaa tai jääkää ansiosidonnaiselle jos vituttaa. Näin pääsee eroon suuresta osasta ahdistuksen aiheuttajia. Bonuksena jää yllättävän paljon aikaa löytää asioita joista tulee hyvä mieli.- joku
Puhut kyllä ihan asiaa.Mutta onkohan tuo kaikkien masennuksesta kärsivien kohdalla mahdollista,lääkkeet vaan pytystä alas ja kaikki paranee.Oiskohan näin!
- Orange Moonshine
joku kirjoitti:
Puhut kyllä ihan asiaa.Mutta onkohan tuo kaikkien masennuksesta kärsivien kohdalla mahdollista,lääkkeet vaan pytystä alas ja kaikki paranee.Oiskohan näin!
Kaikki paranee -siis mistä? Onko siis olemassa joku terveen ihmisen muotti?
Nykypäivän ihmisistä on tullut niin lampaita, että seuraavat median yms. antamia malleja hyvästä ihmisestä/elämästä ja ahdistuvat kun eivät pysty täyttämään "heille asetettuja tavoitteita". Ei se ole ihmisten vika, jos yhteiskunta elää pää pilvissä ja odottaa kansalaisiltaan mahdottomia.
Kierre jatkuu niin kauan kun ihmiset ovat valmiita luopumaan omastaan yhteiskunnan hyväksi.
Kapinaa, ihmiset, kapinaa!
- kokeile
Kokemusta on psyykelääkkeiden avusta. Jaksoin keskittyä aivan toisella tavalla terapiaanikin. Ei lääkkeet ole "peikkoja", meillä lääkärikunta on hyvin ammattitaitoista, tuskin olet turhaan lääkemääräystä saanut.
Oma alkuhuono-olo kesti kolmisen viikkoa, vaikka aloitin pienestä määrästä ja vähitellen lisäsin annosta. Oli kuvottava ja välillä ahdistunutkin olo, soittelin jo lääkärillenikin. Onneksi en keskeyttänyt kuuria, sillä lääkkeestä oli todella hyötyä.
Kannattaa varmaan miettiä, onko muutaman viikon pahaolo muun pahanolon lisäksi aivan sietämätöntä, jos sen jälkeen voisi tavoittaa paremman olon.
Voimia ja jaksamista sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243