Seinäjoen kaupungin elinkeinokeskuksessa on täytetty määräaikainen keskustapromoottorin tehtävä, johon haki 15 henkilöä haastateltiin 1, joka myös valittiin. Ilkka-lehden mukaan kaupungin tarkastuslautakunta on antanut moitetteet siitä, että asiassa ei ole noudatettu riittävää avoimuutta, hyvää hallintotapaa ja läpinäkyvyyttä. Itse olen sitä mieltä, että periaatteessa työnantajan pitäisi saada valita tehtävään sopivin, joka saa hommat pyörimään heti. Ehkä näin myös valinta on tässäkin suoritettu.
Ongelma on vain julkisella puolella vs. yksityinen, että lait perustuvat rekrytoinneissa objektiiviseen ansioiden vertailuun eli ei valita sopivinta vaan pätevin ja parhaat ansiot omaava ko tehtävään olkoonkin sitten kuinka v-mäinen henkilö kyseessä.
Onhan kunnat ennenkin tehneet varsin erikoisia valintoja, jossa on valittu henkilöitä virkoihin. Esimerkkinä lautakunnan asettama haastatteluryhmä haastattelee seitsemää muodolliset hakuvaatimukset täyttävää hakijaa uuden tulosyksikön esimieheksi. Yksi haastattelijoista on uuden viranhaltijan tuleva esimies, ja samalla YHDEN VIRANHAKIJAN lähiesimies, joka myös tehtävään valittiin.
Kaikilla hakijoilla on vaivaiset 15 minuuttia haastatteluaikaa ja jokainen voi kuvitella että ei tässä ajassa saa riittävää kokonaiskuvaa, kuka olisi mahdollisesti paras. Tuttava kävi tällaisessa haastattelussa, jossa lautakunnan puheenjohtaja piirteli ympyröitä paperiin ja kaivoi nenää ja tulevan viranhaltijan lähiesimies tykitti täsmäkysymykset.
Itse en ainakaan 15 minuutin haastattelun perusteella pystyisi vetämään kovin pitkiä johtopäätöksiä. Eli kyllä julkisella puolella luottamustoimiasemassa olevia henkilöitä pyöritetään 100-0 ylempien virkamiesten taholta näissä virantäytöissä.
Em. tilanteessa menee varmaan tuntemattomilla hakijoilla puolet haastatteluajasta alkujännityksen piikkiin, jolloin yhdellä tutulla hakijalla on kohtuuton etulyöntiasema henkilöä valittaessa. Kukaan ei tietenkään kehtaa valittaa julkisella puolella lautakuntaan tai hallinto-oikeuteen, koska saa helposti hankalan ihmisen maineen, ja useimmiten näissä tilanteissa valittaja myös häviää jutun.
Ongelma on vain julkisella puolella vs. yksityinen, että lait perustuvat rekrytoinneissa objektiiviseen ansioiden vertailuun eli ei valita sopivinta vaan pätevin ja parhaat ansiot omaava ko tehtävään olkoonkin sitten kuinka v-mäinen henkilö kyseessä.
Onhan kunnat ennenkin tehneet varsin erikoisia valintoja, jossa on valittu henkilöitä virkoihin. Esimerkkinä lautakunnan asettama haastatteluryhmä haastattelee seitsemää muodolliset hakuvaatimukset täyttävää hakijaa uuden tulosyksikön esimieheksi. Yksi haastattelijoista on uuden viranhaltijan tuleva esimies, ja samalla YHDEN VIRANHAKIJAN lähiesimies, joka myös tehtävään valittiin.
Kaikilla hakijoilla on vaivaiset 15 minuuttia haastatteluaikaa ja jokainen voi kuvitella että ei tässä ajassa saa riittävää kokonaiskuvaa, kuka olisi mahdollisesti paras. Tuttava kävi tällaisessa haastattelussa, jossa lautakunnan puheenjohtaja piirteli ympyröitä paperiin ja kaivoi nenää ja tulevan viranhaltijan lähiesimies tykitti täsmäkysymykset.
Itse en ainakaan 15 minuutin haastattelun perusteella pystyisi vetämään kovin pitkiä johtopäätöksiä. Eli kyllä julkisella puolella luottamustoimiasemassa olevia henkilöitä pyöritetään 100-0 ylempien virkamiesten taholta näissä virantäytöissä.
Em. tilanteessa menee varmaan tuntemattomilla hakijoilla puolet haastatteluajasta alkujännityksen piikkiin, jolloin yhdellä tutulla hakijalla on kohtuuton etulyöntiasema henkilöä valittaessa. Kukaan ei tietenkään kehtaa valittaa julkisella puolella lautakuntaan tai hallinto-oikeuteen, koska saa helposti hankalan ihmisen maineen, ja useimmiten näissä tilanteissa valittaja myös häviää jutun.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Vai sopivin valittu Seekin tehtävään? Hyvä-veli toimintaahan tässä oli kyseessä. Valittu oli itse ko. paikan johtokunnassa valinnan ja paikan aukipanon aikana, joten kuulostaako mahdollisesti oikealta menettelytavalta. Kun yksi toimi loppuu, niin hyvät-veljet junailee toisen, vaikka nyt nainen onkin kyseessä.
Saas nyt nähdä mitä hallitusvastaa, kun ko. nainen istuu hyvien veliensä kanssa sielläkin? Voi pyhä jysäys mikä farssi. Nyt vain kannattaa katsoa mitä seuraavaksi tälle naiselle järjestetään...täytyy olla jo täydellinen ihminen, jos kaikkeen on sopiva. Puheet kyllä kertaa toista.
No ei ollut ihan päivän valoa kestävä valinta tuo promoottorin valinta. Valittais ny joku.
No ei ollut. Mitähän muuta paljastuukaan kun aika kuluu. Tai miksipä paljastuisi jos kukaan ei paljasta.
Olispa noloo olla tuo työntekijä, kun ei ole läpäissyt vaativaa hakuprosessia vaan tullut valituksi hyvä veli systeemillä. Ettei olis koko turhakevirka räätälöity tätä "hakijaa" varten!
Näin se on !! Suhteilla saa vakiviran.
Ja kun on pyrkyä enemmän kuin suuressa kylässä yhteensä..
Salaista kähmintää.
"Nyt saa jo loppua parkkimaksuista valittaminen"
Parkkimaksuhintaan sisältyy saada napsauttaa ..........
http://www.youtube.com/watch?v=-n_aYdDFMIE
Kenenkäs napamiehen tytär/puoliso tämä valittu oikein on?
Vetää myös keskustan kauppiasyhdistystä jonka kaikki jäsenet vastustavat autojen häätämistä keskustasta mutta hän itse taas käskee kauppiaita pitämään turpansa kiinni sillä ilman muutosta ei kuulemmat tapahdu kehitystä.
Kehitystä kuitenkin voi tapahtua myös huonompaan suuntaan.
Seisotaan rotkon reunalla ja oteen reipas alkaen eteenpäin.
Ei nyt kenenkään erityisen tytär/puoliso. Puoliso on takavuosien painija Kim -Jussi Nurmela. Mutta on osannut valita hyvin seuransa. FB:nkin CV on pitkä kuin nälkävuosi. Ajeli ainakin joku aika sitten mustalla komealla mersulla.
No, kun osaa itse taistella muut kumoon ja miehet puolelleen, niin saa, cv: nkin täyteen kaikkea. Ja mitähän tuo painijayrittäjä mies takana touhuaakaan?
Asiaan liittyvä yksi ketju on näköjään poistettu.
Seinäjoella ei ole totuttu puhumaan asioista. Varsinkin kun palstan sheriffinä on vajaa viiskymppinen kiihkokokoomusnainen joka puolustaa uskonsiskoaan henkeen ja vereen.
Älä, kuka se on? Onko se seinäjoelta, kun en ole vielä huomannut oikein naisten välistä yhteistyötä täs tapauksessa tai siis kuullu. Enemmänkin miehet ja tämä sumplii...
Kai cv:nsä saa pitkäksi, kun listaa kaikki kisaanristiäistoimikuntien ja jaostojen jäsenyydet taloyhtiön hallinnosta puhumattakaan. CV:ssä määrällä tai pituudella ei ole merkitystä, vain tehtävien laadulla.
Seinäjoen kaupunkinhallitus on todennut vastineessaan 4.3.2013 kokouksensa esityslistassa mm. seuraavaa em. kaupungin tarkastuslautakunnalle:
"Työsopimussuhteisen osalta voidaan käyttää julkisen hakumenettelyn sijaan niin sanottua headhuntausta eli suoraan rekrytoida sopivaa henkilöä tehtävään.Tällaisessakaan tapauksessa ei suoriteta useampien haastatteluja.
Todetaan, ettei virkojen ja toimien haku- ja täyttömenettelyssä ole ilmennyt ongelmia, joten mitään erityistä yhdenpitävää ohjeistusta ei ole syytä laatia."
Tämä Seinäjoen KH:n linjaus on melkeinpä sitten hyvä lupaus siitä, että ongelmia ei tule jatkossakaan rekrytoinneissa ja hallinto on läpinäkyvää.
Tosiasioiden tunnustaminen olisi kyllä paikallaan, voisipa kuitenkin lyödä vaikka vetoa, että Seinäjokikin on joutunut hallinto-oikeuden kautta pyörtämään esim. virheellisiä virantäyttöprosesseja. Nämä ei ole halpoja ratkaisuja, kun valintaprosessi venyy ja rahaa palaa.
Toki, jos hyvänä ja oikeana henkilöstöpolitiikkana pidetään sitä, että valitusten ja hallinto-oikeuksien kumoavan valintapäätöksen kautta hommat hoidetaan sitten loppupeleissä, niin asia on silloin ok.
Eikö kuitenkin kohtuullisen kokoisen konsernin olisi syytä laatia yhdenpitävä ohjeistus rekrytointiin, näin ainakin näennäisesti toimitaan monissakin menestyvissä pörssiyhtiöissä ja osittain myös julkishallinnossa. Kun ei perustella valintaa, ei vertailla hakijoita niin ei oikein istu oikeustajuun, että näin voidaan pelata kuntalaisten ja yhteisöjen veroeuroilla.
Toivotaan, että Kh ymmärtää ainakin muodollisesti pitää kiinni siitä, että pykälän käsittelyssä 4.3.2013 istuu Kh:n jäsenen ja freshin promoottorin varaedustaja nuijimassa pykälää pöytään.
Musta selitettiin valkoiseksi taas tässäkin. Voi että kuinka voi tavallisia ihmisiä viedä tuollakin lausunnolla. Mitä pirua laittoivat auki koko toimea ja tuollainen farssi kaikesta jos se nyt NOIN selvää olikin.???
Headhutataan nyt sitten kaikki paikat! Kaikki projektiluontoiset työt sitten jatkossa headhutataan!! Jee ja kaikille kavereille töitä.
Kyllä tämä kuitenkin niin haisee, väitetään mitä väitetään. Saas nähdä mikä on se seuraava hieno moka mihin kaupunki lankeaa. Sitten ei voi muuta sanoa, kuin osaamattomia ihmisiä ovat!
On kyllä mielenkiintoinen vastine tarkastuslautakunnan pyyntöön selvittää tilannetta tässä valinnassa. Voiko olla tosiaan noin, että pikkasilla selityksillä taas päästään tilanteesta ja kohta ollaan taas samassa. Käykäähän katsomassa esityslistat ja kaupunginhallitus. Huh!
Mitään ongelmia ei ole Seinäjoki-konsernin rekrytoinneissa? Johon ne riitelee maakuntien kanssa pelastusjohtajankin virantäytöstä ihan oikeudessa asti. Menee niin hyvin, että hirvittää. Ei kaupunki tarvii mitään rekrytointiohjeistusta, kun ongelmia ei ole ilmenny virantäytöissä.
Yks johtaja Juha-poika sai julkisen nuhtelun omavaltaisuudestaan.
Niin miestä, aina ravatti tiukalla.
Joo kaksi johtajaa kävi lounaalla puhumassa paskaa keskenään ja siitä kerrottiin kj puhutteluna. Näinhän tämä toimii
Aikamoinen farssihan on saatu parin kunnan ja niissä "kotipaikkaansa" pitävien johtavien pelastuslaitoksen viranhaltijoiden myötävaikutuksella myös pelastuslaitoksemme pelastusjohtajan valinnasta aikaan! Tuo elinkeinokeskuksen valintaprosessi pitää näköjään samantyyppisiä piirteitä sisällään. Sisältäpäin sikiävää puuhaa! Tiedetäänhän me kaikki miten siinä käy...itse varsinaisen organisaation kannalta vähän huonosti...
Politiikan tekeminen on pitkäjänteistä ja aikaa vievää puuhaa se tiedetään. Saattaisi kuitenkin olla perin terveellistä jättää sopivin väliajoin, vaikkapa yksi 4-v kausi kokonaan välistä ihan vapaaehtoisesti kaikista luottamustoimista. Hakea kokemuksia muusta elämästä. Ei oikein voi ymmärtää sitä arvoa, että ihmiset junnaa vuodesta toiseen päättäjinä mottona: vielä tämä kausi, olenhan ollut 5 kautta mukana. Tokihan siihen on oikeus.
Ihminen uusiutuu, tulee uutta näkökulmaa, kun keskittää ajatuksia muualle. Vaarana monesti on, että tulee näitä junailukerhoja jotka jatkavat samaa raidetta samoilla lääkkeillä ja toimintatavoilla vuodesta toiseen. On siinä uusien palkollisten virkamiestenkin vaikea tulla taloon kun asiat junaillaan vuodesta toiseen talon tavoin. Eikö sitä sanota, että pitää mennä kauas että voi nähdä lähelle.
Myös virkamiehille pakollinen sapattivuosi 20 vuoden välein.
Välillä ansiosidonnaiselle päivärahalle.
Ja tuotannollis-taloudellisessa tilanteessa lomautus useamminkin.
Tulisi samalla palvelualtiutta ja nöyryyttä työpaikalle.
Ongelmia syntyy valintatilanteessa, kun on niin kova pyrky ylipalkkaisiin johtajien hommiin.
Eikös samaa porukkaa kun sai tuomion talousrikos jutuista?
Hyvin kuvaavaa mitä täällä Konservatismin pesässä tapahtuu.
Seinäjoella on vuosikymmenet jos ei vuosisadan hallinneet kokoomus ja kepuli keskusta kaikkea ja se näkyy ja tuntuu. kaupungin virat täytetään vapaamuurari ja hyväveli periaatteella.
Vuoden kuluttua on kunnallisvaalit ja tuskin täällä ihmiset muuta äänestävät kuin
samalla tavalla kuin vuosikymmeniä.
kaupungin henkinen tila oksettaa ja on järkyttävällä tolalla
kaupungissa pesii erilaisia typeriä uskontokuntia täällä raamattuvyöhykkeellä!!!
Kullä Jeesus pelastaa! V..... Nii ittiään täynnä nämä ovat että ei käy kattees. Millähän kokemuksella ja koulutuksella näitä tehdä. Riittääkö että omasta mielestä on paras?