eli ikää on 15vuotta, pituutta 155cm ja painoa n. 42kg
haluaisin painaa n. 38kiloa.
keskivartaloni on kamalan löllyvä, reisien levein kohta on n. 51cm.
syön melko terveellisesti ja maltillisesti.
yleensä syön raejuustoa, runsaskuituista leipää, yhden lämpimän aterian ja välipalana joko puuroa tai mysliä. MUTTA silti herkuttelen aina välillä, jonka jälkeen oloni on niin kamala ettei sitä sanoin pysty kuvaamaan... tietenkin niinä päivinä teen kotona vatsalihaksia ja reisiharjoituksia... välillä oon tilanteen kanssa niin epätoivoinen että itken vaan lattialla avuttomana.... voisko joku vähän auttaa mua ja kertoo miten eläisin terveellisesti ja saisin vähän kiinteytettyä :/
155cm tytön paino
12
4519
Vastaukset 12
- aikuinen35v.
Painoindeksin mukaan olet alipainoinen jo nyt, joten laihduttaa sinun ei tarvitse eikä pidäkään. Painoindeksi toimii myös nuorilla, kun pituuskasvu alkaa olla ohi. Sen sijaan kannattaa panostaa kiinteytymiseen eli rasvan polttamiseen. Siihen auttaa riittävä syöminen yhdistettynä riittävään liikuntaan. 38-kiloisena painoindeksisi olisi 15,8 eli olisit jo vaarallisen alipainoinen. Alipainon raja on painoindeksi 18,5 ja sinulla se lasketaan 42 tai 38/(1,55*1,55).
Raejuusto, leivät, puurot ja myslit ovat yleensä lähes rasvattomia. Yksi lämmin ateria päivässä ei riitä tuomaan riittäväsi rasvaa. Sinun kannattaa lisätä päivääsi toinen, kasviksia, rasvaa ja proteiinia sisältävä lämmin ateria. Se tarkoittaa toivomaasi terveellistä elämää, ei minimikaloreilla eläminen kuten nyt teet.
Kiinnitä huomiota siihen, että syöt viisi ateriaa päivässä aamupalasta iltapalaan. Herkkujakin voi syödä ilman niiden korvaamista liikunnalla. Huolehdi vain siitä, ettet korvaa niillä myöskään terveellistä ruokaa, vaan syöt ne sen lisäksi jos vielä tekee mieli. Riittää, että 80 prosenttia ruoastasi on terveellistä, loppu voi olla mitä tahansa kunhan syöt kulutuksesi mukaan. Herkuttelusta ei tarvitse potea morkkista, herkut kuuluvat elämään sopivina määrinä. Entä jos lopettaisitkin laihdutusajattelun kokonaan, ja keskittyisit syömään riittävästi ja terveellisesti? Samoin liikkumaan sellaisilla tavoilla, joista oikeasti pidät. Vain sellaisesta liikunnasta on hyötyä, joka ei jää hetken kokeiluksi.
Lisäksi: Olet siinä iässä, että muutut tytöstä aikuiseksi naiseksi. Silloin rasvan määrän ja ulkonäön kuuluukin muuttua jonkin verran mm. kuukautisten alkamisen ja säännöllistymisen takia. On tavallista, että olo tuntuu silloin vieraalta ja tekee mieli laihduttaa nuo välttämättömät, lisääntyvät rasvat pois. Niin ei kuitenkaan pidä tehdä. Tästä sinun kannattaa käydä juttelemassa vaikkapa kouluterveydenhoitajan kanssa.
Päivittäisen kalorintarpeesi saat laskettua esimerkiksi monilla netistä löytyvillä kalorilaskureilla (vaikkapa kalorilaskuri.fi), joissa kysytään myös ikää. Kun teet sen, huomaat että saat terveellisestä ruoasta aivan liian vähän kaloreita. - 0123
Taas näitä anoreksiapotilaita....
- samassa.tilanteessa
hei mulla tosi sama tilanne, ku sulla! saman pitune oon, ja painoo 44kg, tavotteena 35-39. toi herkuttelujuttuki tosi tuttua, ku saan sellasia ahmimiskohtauksiakin. :( ite täytän kesällä 15
- samassa.tilanteessa
no mitä vikaa mun viestissä on, ku noita miinuksia? anoreksiapotilaat on kyllä tästä alottajasta melko kaukana vielä. :D jos alottaja näkee mun viestin nii vastaa ihmeessä! ois kiva puhua jonku kanssa, joka on näin samanlainen täs asiassa :)
- Vanha Jojo
samassa.tilanteessa kirjoitti:
no mitä vikaa mun viestissä on, ku noita miinuksia? anoreksiapotilaat on kyllä tästä alottajasta melko kaukana vielä. :D jos alottaja näkee mun viestin nii vastaa ihmeessä! ois kiva puhua jonku kanssa, joka on näin samanlainen täs asiassa :)
Se vika on viestissäsi, että havittelet sairaalloisen alhaista painoa. Jos haluaa painaa alle 40 kg, on anorektikko. Lopeta mokoma höpötys ennen kuin olet liian sairas!
- samassa.tilanteessa
:D sul ei nyt oo kaikki ihan kotona. mä oisin nuorten ja lasten bmi taulukolla vielä ihan NORMAALI painonen, jos painaisin 39,4kg ja kuitenki vielä jonku matkaa oisin lievästi alipainonen siitä alaspäin. ja on naurettava väite väittää, että on ANOREKTIKKO jos haluaa painaa alle 40kg. voi olla, että sellanen ihminen, joka haluaa painaa alle 40kg ei vaan tajua, miten pieni luku se on, tai sitte on joku muu sairaus, mutta mun mielestä ihan todella typerää alkaa heti sanomaan anorektikoksi. miettisit vähän.
- samassa.tilanteessa
piti vielä sanoa, että ei joku kilotavote voi tehdä ihmisestä anorektikkoa.
- alotttaja
samassa.tilanteessa kirjoitti:
piti vielä sanoa, että ei joku kilotavote voi tehdä ihmisestä anorektikkoa.
(hah päätinpä katsoa tätä alottamaani keskustelua, ja olihan vastauksia tullutkin)
mun mielestä joku sellanen 38kg paino tän pitusella ois ihan hyväksyttävä ilman mitään anoreksia väitteitä. :D
mun ongelma on se, että vaikka painoni tällä hetkellä on aika pieni (41kg) en oo kiintee, haluun niin paljon lisää kiinteyttä enkä oikein enää tiiä mitä tehdä toisin että sitä kiinteyttä tulis. lenkkeilen, pyöräilen ja syön terveellisesti, lisäks teen vatsalihaksia ja käsipainoilla erilaisii harjotuksia.... - Unohda laihdutus
alotttaja kirjoitti:
(hah päätinpä katsoa tätä alottamaani keskustelua, ja olihan vastauksia tullutkin)
mun mielestä joku sellanen 38kg paino tän pitusella ois ihan hyväksyttävä ilman mitään anoreksia väitteitä. :D
mun ongelma on se, että vaikka painoni tällä hetkellä on aika pieni (41kg) en oo kiintee, haluun niin paljon lisää kiinteyttä enkä oikein enää tiiä mitä tehdä toisin että sitä kiinteyttä tulis. lenkkeilen, pyöräilen ja syön terveellisesti, lisäks teen vatsalihaksia ja käsipainoilla erilaisii harjotuksia....Ensiksi alat kasvattamaan lihasta. Nosta sillä paino ainakin 50 kiloon. Kun sulla on kireät lihakset, ei ole enää löllyvää. Kuntosalille nostamaan rautaa!
Uusimmassa Fitbody lehdessä on juttu figure-kilpailija Mari Päkilästä (fitness-juttuja). Muodokas ja kiinteä nainen, ei ole läskiä, hoikka ja kaunis. Pituus 154 cm ja paino 56 kg. Joidenkin makuun ehkä pari kiloa liikaa lihasta, mutta tuosta näkee ettei se paino ratkaise vaan kehon koostumus.
Eli runsasta terveellistä syömistä, lihas ei muuten kasva!
Laihduttamalla susta tulee vain pahempi löllökasa, kun lihaksesi kuihtuvat pois. - korjaus
Unohda laihdutus kirjoitti:
Ensiksi alat kasvattamaan lihasta. Nosta sillä paino ainakin 50 kiloon. Kun sulla on kireät lihakset, ei ole enää löllyvää. Kuntosalille nostamaan rautaa!
Uusimmassa Fitbody lehdessä on juttu figure-kilpailija Mari Päkilästä (fitness-juttuja). Muodokas ja kiinteä nainen, ei ole läskiä, hoikka ja kaunis. Pituus 154 cm ja paino 56 kg. Joidenkin makuun ehkä pari kiloa liikaa lihasta, mutta tuosta näkee ettei se paino ratkaise vaan kehon koostumus.
Eli runsasta terveellistä syömistä, lihas ei muuten kasva!
Laihduttamalla susta tulee vain pahempi löllökasa, kun lihaksesi kuihtuvat pois.Figure-kilpailijan nimi on siis Mari Päkkilä
- samassa.tilanteessa
joo siis jos kiinteemmäks ittes haluut, nii ei sun laihduttaa pidä :D. sillon KIINTEYTETÄÄN ja se tapahtuu juurikin siellä salilla :). Itekki haluaisin mennä, mut mua ei päästetä, koska mun tavote ois laihtua sillä, eikä se taas oo mun vanhempien mieleen... ne aattelee, et kiinteytys riittäis mulle, mut haluun ensin olla ees jonkunlaisessa hoikassa kunnossa. sorry, et piti kirjottaa omaa juttuu tänne, mut pakko avautuu tästä, nii paljon ärsyttää kyllä! D:
- Anonyymi
Hei älä laihduta oo kiltti oon sun kanssa yhtä painava ja pitkä mutta neljä vuotta nuorempi, ja oon ite normi painonen joten järvikäteen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1231672
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r153816Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.129578Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120544Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 50482
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4439
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.137431