Kulissiliiitto

Mitä mieltä porukat on siitä, että ylläpidetään avioliitto muodollisesti kasassa, mutta kumpikin saa tahollaan mennä ja tulla, huidella vapaasti vieraiden kanssa?

Vaimoni on hoidellut tai häntä on hoitanut toinen mies jo yli kuusi vuotta. Sain suhteen selville äskettäin ja rakas vaimoni ehdotti että minäkin saan hankkia ystäviä, mutta hän haluaa pitää rinnallani myös tämän toisen ukkomiehen, joka puolestaan ei halua erota vaimostaan.

En itsekään ole aivan viaton, mutta en ole sentään kärynnyt, kuten vaimolle kävi. Omistamisen halu ja siihen liittyvä mustasukkaisuus lievästi sanoen hatuttaa. Nyt kun minulla on vaimon antama lupa vieraisiin, ja jos käy että löydän ihanan misulin, joka haluaa minut ikkariksi, niin miten sitten käy? Vaimoni on kuuskymppinen ja sulho kahdeksankymppinen. Kannattaako vain kylmän viileesti odottaa että luoja korjaa meistä jonkun tyköönsä ja loput kaksi jatkaa onnellisena elämänsä loppuun asti.
4759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä Viagralla taitaa olla maaginen teho, mutta miltäs se nyt tuntuu olla ns. aisankannattaja. Taitaa se pitää paikkansa, että mitä vanhempi pukki, sitä kovempi sarvi.

Äänestä

Teillähän pitäisi olla jo elämänviisautta siihen malliin ettei tuollaiset aisankannattajajutut paljon hetkauta.

Olen tietysti liian nuori vastaaman... taas puolestani.. mutta eiköhän tuo vaimosi miesystävä ole lähinnä hellyydellä hoivattava tapaus.

Jos hyväksyt tilanteen ja huomaat omatkin mahdollisuutesi niin saattaapa vaimosi vielä joutua kärventämään itseään pahasti mustasukkaisuuden lieskoissa :)

Äänestä

Jos vaimosi on kuusikymppinen, oletan, että itse olet suunnilleen samanikäinen. Tekstisi vain vaikutti huomattavasti nuoremman miehen(?) kirjoittamalta. Olisiko kyseessä elokuun satujuttu?

Äänestä

Kirjoitit vaimosi olevan kuusikymppinen. Oletan, että olet suunnilleen samanikäinen. Tekstisi vain vaikutti huomattavasti nuoremman miehen(?) kirjoittamalta. Olisiko kyseessä elokuun satujuttu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakkosmies kirjoitti:

Mitä mieltä porukat on siitä, että ylläpidetään avioliitto muodollisesti kasassa, mutta kumpikin saa tahollaan mennä ja tulla, huidella vapaasti vieraiden kanssa?

Vaimoni on hoidellut tai häntä on hoitanut toinen mies jo yli kuusi vuotta. Sain suhteen selville äskettäin ja rakas vaimoni ehdotti että minäkin saan hankkia ystäviä, mutta hän haluaa pitää rinnallani myös tämän toisen ukkomiehen, joka puolestaan ei halua erota vaimostaan.

En itsekään ole aivan viaton, mutta en ole sentään kärynnyt, kuten vaimolle kävi. Omistamisen halu ja siihen liittyvä mustasukkaisuus lievästi sanoen hatuttaa. Nyt kun minulla on vaimon antama lupa vieraisiin, ja jos käy että löydän ihanan misulin, joka haluaa minut ikkariksi, niin miten sitten käy? Vaimoni on kuuskymppinen ja sulho kahdeksankymppinen. Kannattaako vain kylmän viileesti odottaa että luoja korjaa meistä jonkun tyköönsä ja loput kaksi jatkaa onnellisena elämänsä loppuun asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu