En keksinyt muuta, kuin alkaa kirjoittamaan tänne.. Kyse on siis minusta ja avopuolisostani. Olemme olleet kohta 3,5v yhdessä ja asuneet 2,5v yhdessä. En tiedä onko vika vain korvieni välissä vai missä.. Tarvitsen kuitenkin kipeästi neuvojanne.. Eli tapasin tämän mieheni tuolloin 3,5v sitten hänen kotipaikkakunnallaan, kävimme samaa koulua ja asuin välillä hänen luonaan (hänen ja hänen äitinsä kanssa). Kun koulumme päättyi 3 vuotta sitten päätimme hakea ihan toiselle puolelle Suomea kouluun (jonne mieheni oli jo aiempana vuonna hakenut) ja niin teimme. Tuolloin 2,5v sitten muutimme siis yhteen ja siitä tämä "alamäki" on alkanut.. Oma kouluni kesti 1,5v mieheni 3v sijaan, en periaatteessa käynyt koulun kautta mitään muuta kuin työharjoittelut, joten en saanut oikeastaan yhtään uutta kaveria (ja edelleen minulla ei ole tältä paikkakunnalta yhtään edes tuttavaa..) Lisäksi olen vielä 4 vuotta vanhempi kuin mieheni, joten voitte kuvitella miten eri-ikäisiä myös luokkakaverini olivat.. Sieltä edellisestä koulusta sain sentään muutaman hyvän ystävän, mutta en heitäkään nää oikein usein, koska käymme harvoin mieheni kotipaikkakunnalla.. Osittain mieheni ja hänen äitinsä huonojen välien vuoksi.. Kuitenkin mieheni on nyt lopettelemassa kouluaan ja armeija kutsuu.. Hänellä on täällä paljon kavereita koulusta, hän käy myös töissä ja sitä kautta on työkavereita.. Minä teen ainoastaan sijaisuushommia ja joka kerta joudun uuteen ja uuteen paikkaan, päiväksi tai pariksi, aina saan positiivistä kommenttia ja kaikki toivottavat onnea työn saamiseen ja tavataan, mutta ketään en näistä ihmisistä ole sen jälkeen tavannut missään, koska en käy missään.. Korkeintaan ruokakaupassa ja voitte kuvitella miten hirveää on jos ei ole töitäkään, istua neljän seinän sisällä asunnossa, jonka naapureita ei tunne, paikkakunnalla josta ei tunne ketään ja niin kaukana kotoa, että sinnekään ei tuosta noin vaan lähdetä.. Tästä koti-asiasta vielä, minulla on äiti ja pikkusisko ja molemmat mummot vielä elossa. He ovat minulle tärkeintä elämässä, soitellaan päivittäin.. Mutta myös he ovat syy miksi aikoinaan lähdin.. He kokoajan "päättivät puolestani" mitä minun pitää tehdä ja varmaan suunnittelivat millainen tulevaisuus minulla on.. Aina piti olla joku kuskaamassa johonkin tai auttaa jotain jossain tai tehdä kaikki kotityöt, jolloin siellä asuvat kaverini kaikkosivat (tiedättehän teinit ja niiden menot, en koskaan päässyt mihinkään kun piti olla kotona..). Mutta enpä päässyt ongelmaani tänne karkuun.. Nyt on melkein sama homma mieheni kanssa.. Hän tienaa elannon pöytään, joten olen täysin hänen armoillaan, hän päättää mitä teemme ja eihän mulla mitään elämää täällä olekaan.. Hän on yötöissä ja nukkuu päivät, meillä ei siis ole yhteistä aikaa.. Olen menettämässä elämänhaluni, koska ihan turhaa raataa täällä; pestä pyykkiä, puunata kämppä kiiltäväksi, tiskata, laittaa ruokaa, kun kukaan ei sitä kuitenkaan nää (oikeasti kukaan ei koskaan käy meillä, ei kukaan) ja mieheni vaan olettaa minun aina tekevän nämä kaikki, koska eihän minulla muutakaan ole.. Aina toivon ja kuvittelen mielessäni sen, että kun pääsen käymään kotona rakkaitten luona, kaikki on taas hyvin.. Mutta ei, ei se koskaan ole sellaista.. Kysellään kuulumiset ja sitten pitäis olla taas tekemässä sitä tätä ja tuota, eikä yhtään "poikkiteloista" sanaa saa sanoa, että ei joudu lähtemään yötä vasten ajamaan takaisin tänne.. MITÄ IHMETTÄ MINÄ SIIS TEEN!? Olen hyvissä väleissä mieheni äidin kanssa ja hän vain toivoo meille kaikkea hyvää, enkä hänelle voi puhua hänen pojastaan mitään pahaa.. Äidilleni olen puhunut pahasta olostani ja hän sanoo, että jätä se, muuta kotiin, muuta tänne ja mee töihin, ei ei ja vielä kerran ei! Hehän ovat se syy miksi alunperin lähdin.. Pääni hajoaa tästä kaikesta miettimisestä, mitä voin tehdä ilman että joudun taas jonkun pompoteltavaksi!! ?
AUTTAKAA !
hopeless4
16220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hei oikeasti ihmiset! Antakaa neuvoja, vinkkejä, mitä vaan.. Vai onko täälläkin meno niin kuin facebookissa, kaikki vaan kirjoittelee kaikkea hyvää (ei koskaan mitään huonoja juttuja), kaikki tykkäilee toistensa jutuista, mistään pahasta ei puhuta, mitään huonoa ei saa olla..
Jätä se. Olet palvelija miehellesi. Et kai halua tuhlata elämääsi pesemällä mihes pyykkejä ja passata sitä joka asiassa. Ei miehes eedes arvosta sua yhtään ihmisenä eikä tyttöystävänä. Jos ei arvosta toista niin miten muka pystyt seurustelee ja rakastamaan. Ei miehes rakasta sua vaan haluaa hyötyä sinusta. Olet sille äiti joka tekee kaiken. Sanon vaan et miehes kotelee sua huonosti koska annat sen kohdella sua huonosti.
Kuulostaa siltä, että et hallitse lainkaan omaa elämääsi vaan roikut aina jonkun matkassa.Muuta omaan asuntoon, hanki omanlainen harrastus ja mielellään vakituinen työpaikka.Elä itse omaa elämääsi.Ei äiti tai kukaan muukaan ole vastuussa sinun hyvinvoinnista siihen voit vaikuttaa vain sinä itse.Olisi kamalaa olla toisen armoilla! ei kiitos.
Kiitos rehellisestä vastauksesta! Niin, kyllähän se kuulostaa hienolta. Mutta miten työttömänä muutan mihinkään, millä rahalla? Helpommin sanottu kuin tehty tuon työpaikankin kanssa ja mistä alkaisin sitä etsimään.. En tänne voi jäädä ja kotipaikkakunnalleni en palaa.. Ja sitten olisin ainakin täysin yksin, ihan vieraassa paikassa, vieraiden ihmisten keskellä..
Tuu tänne mun luokse. Olen ihan yksinäinen..
Mitä sitten tekisin kun asuisin siellä uudella paikkakunnalla, olisin uudessa työssäni, kaipaisin varmasti jotain.. Voinko saada tämän parempaa? Voinko muka olla onnellisempi jonkun toisen kanssa? Yleensä minut on aina petetty tai suoraan vain jätetty.. Miten voisin sanoa toiselle etten rakasta häntä enää satuttamatta häntä.. Yhtäkkiä vaan pistäisin toisen maailman palasiksi, vetäisin maton hänen altaan.. Miltä se tuntuisi? Itse sen useasti kokeneena, voin sano ettei siitä toivu koskaan.. Miten voisin tehdä niin hirveän asian toiselle.. Miten selittäisin että kaikki johtuu minusta, ettei hänessä ole mitään vikaa? En osaa erota..
Etsipä googlella sellainen kuin Ystävyyden Majatalo. katso, olisiko sinulla sieltä jotain apua.
Olet suoraan sanottuna vain toivoton tapaus, joka ei osaa tehdä mitään päätöksiä.Kaltaistasi ei osaa kukaan auttaa.
Mielestäni teidän isoin ongelma johtuu siitä, että teistä kumpikaan ei ehtinyt opetella itsenäistä elämää vanhempien kotonta lähdettyään. Vaan molemmat ovat tottuneet vanhempien passaukseen ja huolenpitoon. Sitä huolenpitoa pitää silloin itsestään selvyytenä, eikä sen merkitystä osata arvostaa ollenkaan.
Miehelle tämä on yleensä vielä suurempi ongelma, koska häen ei juuri tarvitse osallistua kodin arkisiin ja aikaavieviin askareihin, tytöt osallistuvat niihin hieman enemmän, joten yksin asuminen ja itsestä kokonaan vastaaminen ei ole niin totaalinen muutos tytöille.
Itse asuin aikoinani 3v itsekseen ja olen siitä ja sen elämää selkeyttävästä ajasta todella iloinen. Opin sinä aikana hoitamaan kaikki ne asiat ruuanlaittoineen ja siivouksineen, joten tiesin pärjääväni hyvin ilman vanhempien hoivaamista. Tänä aikana vanhempieni arvostus nousi älyttömästi, koska silloin vasta minulle hahmottui mitä vanhemmat ovat hyväkseni joutuneet tekemään ja maksamaan. Pelkkä eläminen ja asuminen ei ole halpaa lystiä, joka tahtoo viedä lähes kaikki tienestit.
Huolimatta siitä vaikka miehesi tätä nykyä on pääosin yötöissä ja nukkuu osan päivää, pitäisi hänen osallistua kodin ylläpitoon osaltaan, vaikka ei ihan tasan koska sinulla ei töitä ole täysipäiväisesti. Mikäli hän eläisi yksin, hänen pitäisi hoitaa kaikki yksin.
Tilanteesi huononee entisestään saadessasi ansiotöitä täysipäiväisesti, sillä miehesi olettaa taatusti sinun hoitavan kaikki kodin työt entiseen malliin, eikä edes tajua siinä olevan mitään ongelmaa.
Eli sinun pitäisi saada miehesi osallistumaan kodin töihin pikkuhiljaa enemmän, yhdessä tekeminen olisi kaikin puolin hyvä juttu.
Ei kukaan voi sanoa sinulle, aikuiselle ihmiselle, mitä sinun pitäisi tehdä. Vaikuttaa siltä, että olet niin kovin riippuvainen lähimmäisistäsi, ettet osaa ajatellakaan ilman heitä... Rumasti sanottu, mutta tuon kuvan kirjoituksestasi saa. Vaikuttaa siltä, että syytät kotiväkeäsi ja poikaystävääsi siitä, että olet onneton...
On epäreilua ja itsekästä kaataa vastuuta omasta onnellisuudestaan muiden ihmisten niskaan. Aivan kuin odottaisit, että jostain karauttaa uusi Prinssi Rohkea paikalle tekemään sinut onnelliseksi ilman, että sinun pitää laittaa kortta ristiin?!
Poikaystäväsi on lähdössa armeijaan, joten siinähän sinulle on tarpeeksi uutta elämänvaihetta. Ei sieltä "harmaista" alvariinsa laukata lomilla, joten saat opetella itsenäistä elämää sillä aikaa. Sillä se taito sinulta näyttää puuttuvan about kokonaan: kyky tulla toimeen omillaan - enkä tarkoita rahallista puolta.
Syytät ympäristöä siitä, että olet työtön ja yksinäinen - ja että nekin ihmiset, joita olet pätkätöissäsi tavannut, eivät ole halunneet ystävystyä kanssasi. No miksipä et itse sanoisi jonkun kivan ihmisen tavattuasi töiden merkeissä, että olisi kiva nähdä myöhemminkin ja kutsuisit hänet vaikka sinne puutattuun kotiisi kahville?
Ruokakaupassa juttusille meno ei ole huono tapa pitää tuttavuutta yllä.
Mitähän jos ensin keskittyisit itseesi. Yritä saada vakkarityö tai edes pidempiaikainen sijaisuus, läheltä tai hieman kauempaa. Näin saisit vakiinnutettua itsesi johonkin ja saisit myös niitä ystäviä joita kaipaat. Käy kirjastossa lukemassa lehtiä yms. Olet ihmisten seurassa. Miehesi lähtee kohta armeijaan, joten vakityö olisi erittäin hyvä, ettet hautaudu neljän seinän sisään. Saat alkaa nauttia omasta olostasi, miehesihän on viikot ainakin poissa kotoa. Voit hommailla omia juttujasi ja tutustua itseesi, ja oppia luottamaan itseesi.
tässä yhteiskunnassa kun töihin ei enää "vain mennä", jokaista työpaikkaa kohti kun on se 100-200 hakijaa
mikä sut pakottaa olla kokoajan kotona? hanki harrastuksia, kyllähän siinä nyt ihan kenen tahansa pää hajoaa jos pitää kokoajan kotona olla!
Suosittelen kappalejakoa, mä en ainakaan jaksanut lähteä lukemaan kun kaikki on suollettu yhteen pötköön.
Suosittelen, että menet paikkakunnan asuntojonoon (kunnan tai kaupungin asuntoihin, voi viedä aikaa, että saat asunnon), jotta voisit saada asunnon.
Itse olin kunnan asuntojonossa vuoden verran, kun hain asuntoa yksinäisenä perheettömänä naisena. Asuin silloin vanhemmillani ja olisin saanut asua vaikka kuinka kauan heidän luona, mutta halusin muuttaa yksin asumaan 20-vuotiaana. Olin opiskellut toisella paikkakunnalla ja asunut siellä jo 4 vuotta, joten oma koti alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Joten kun täytin 21 sain asunnon.
Jos olet työtön, niin sinulla on mahdollista saada asumistukea (Kela hyväksyy tukeen yksinäiseltä henkilöltä noin 37 neliöä, katso Kelan sivuilta yleinen asumistuki), lisäksi toimeentulotukea, mutta kuten on ihan jokaisella tiedossa ei sillä toimeentulotuella juhlita, mutta kyllä yksinäinen pärjää kohtalaisesti.
Sitten aloitat harrasutksen, joka on sinulle mieleinen. Ja tämän vuoden alussa on tullut lakiin muutos, miehesi tulot ei vaikuta siihen Kelan maksamaan työttömyyskorvaukseen.
Kyllä nyt vaaditaan siis ihan itsenäistä työsketelyä omien asioiden järjestelyssä.
Mikä muuten estää sinua muuttamasta kotipaikkakunnalle itsenäisesti asumaan?
Ei siis äitisi tai sukulaisten luokse ja sanomasta, että ei nyt ehdi, kun pyytävät auttamaan. Samalla saisit ystävät lähellesi.
Kannattaa yrittää opetelle tervettä itsekkyyttä. Terve itsekkyys on siis sitä, että pystyy ja uskaltaa kieltäytyä auttamasta, jos ei jaksa tai kykene. Tai jos auttaminen tuntuu vastenmieliseltä tai yksipuoleiselta.
Onko sinulla passia? Ellei, hanki se ja lähde ulkomaille vaikka aupairiksi. Sinun tiedoillasi ja taidoillasi (ilmeisesti) toistaiseksi on vaikeahkoa saada toitä Suomesta, mutta jos osaat sujuvasti vähintään kahta kieltä, se jo auttaa tyomarkkinoilla! Paras tapa oppia, on juuri lasten kanssa. He eivät välitä vaikka teetkin aluksi kieliopillisa virheitä.
Arka ja ammattitaidon, mistään mitään tietämätton ja kiinnostumaton on vähän hankala pala kenenkään lähestyä.
Elämän tarkoitus ei ole vain nuohota jonkun miehen nurkkia, istua 4 seinän sisällä ja odottaa milloin se palkansaaja tuo kotiin ruokaa. JA tulla huolellisesti harkiten tahallaan sekopäiseksi. Ja valittaa ja valittaa ja valittaa.....
Sinä olet tekemässä kaikkesi tuhotaksesi oikein kunnolla elämäsi. NYT heti ulos sieltä! Maailma Suomen ulkopuolella on ihmeellinen, kiinostava ja kaunis. Ihmiset ovat auttavaisia ja ystävällisiä. (Sanomattakin selvää että aina täytyy käyttää tervettä maalaisjärkeä, liikkui missä tahaansa!) Mene tutkimaan sitä! Kehitä itseäsi ja opi uutta! SE on elämän tarkoitus! Tällä hetkellä sinulla on maailman paras aika tehdä juuri tuo.
Mutkun mutkun mutkut ovat vain laiskojen ja aikaansaamattomien tekosyitä! Haluatko sinä lukeutua heidän joukkoon?!