Tällainen oli sisällöltään Hallitukselle tehty välikysymys koskien STX-telakan menetettyä laivatilausta ja 12.000 miestyövuoden palkka- ja verotulojen hukkaamista.
"Viimeisin ja vakavin esimerkki teollisuuspolitiikan epäonnistumisesta on
hallituksen päätös evätä STX Finlandin 50 miljoonan laina. Hallitukselle ei
tule koskaan vastaavaa tilaisuutta uudestaan, jossa 50 miljoonan euron
lisäpanostuksella olisi voinut varmistaa suoraan noin 12.000 miestyövuoden
säilymisen. Hallitus epäonnistui kautensa merkittävimmässä yksittäisessä
elinkeinopoliittisessa päätöksessään."
"Laivatilauksen arvosta telakan osuus on vain 20 % ja alihankintaverkoston
80 %. Alihankintaverkosto on telakan vaikeuksista huolimatta pysynyt
voitollisena."
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/vk_1_2013_p.shtml
Vain Perussuomalaiset ja Keskusta äänestivätt EI-epäluottamusta hallitukselle, huuonosti hoidetun STX-laivatilauksen käsittelystä. Entiset työväenpuolueet SDP ja Vasemmistoliitto yhtenä miehenä kannattivat nykyistä, teollisia työpaikkoja tappavaa ja näivettävää Kataisen linjaa.
Arhinmäki Paavo /vas JAA
Kontula Anna /vas JAA
Korhonen Martti /vas JAA
Kyllönen Merja /vas JAA
Lapintie Annika /vas JAA
Modig Silvia /vas JAA
Tiainen Eila /vas JAA
Uotila Kari /vas JAA
Virtanen Erkki /vas JAA
http://www.eduskunta.fi/aanestystulos/2/9/2013
Lopulta edes entinen Masa Yardsin telakkamies Uotila Kari ei äänestänyt nykyistä menoa vastaan. Myös Uotila hänkin viime kädessä antoi täyden luottamuksensa tälle suomalaisten telakkatyöpaikkojen lyhytnäköiselle teurastukselle.
Kallisarvoiset telakan alihankintaverkostot, ne 80% työllistämisestä huolehtineet ja voitolliset osat, myös ne menetetään. Samalla kun itse varsinainen telakkatoiminta Suomesta hävitetään Kataisen-Urpilaisen hallituksen toimin.
"Viimeisin ja vakavin esimerkki teollisuuspolitiikan epäonnistumisesta on
hallituksen päätös evätä STX Finlandin 50 miljoonan laina. Hallitukselle ei
tule koskaan vastaavaa tilaisuutta uudestaan, jossa 50 miljoonan euron
lisäpanostuksella olisi voinut varmistaa suoraan noin 12.000 miestyövuoden
säilymisen. Hallitus epäonnistui kautensa merkittävimmässä yksittäisessä
elinkeinopoliittisessa päätöksessään."
"Laivatilauksen arvosta telakan osuus on vain 20 % ja alihankintaverkoston
80 %. Alihankintaverkosto on telakan vaikeuksista huolimatta pysynyt
voitollisena."
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/vk_1_2013_p.shtml
Vain Perussuomalaiset ja Keskusta äänestivätt EI-epäluottamusta hallitukselle, huuonosti hoidetun STX-laivatilauksen käsittelystä. Entiset työväenpuolueet SDP ja Vasemmistoliitto yhtenä miehenä kannattivat nykyistä, teollisia työpaikkoja tappavaa ja näivettävää Kataisen linjaa.
Arhinmäki Paavo /vas JAA
Kontula Anna /vas JAA
Korhonen Martti /vas JAA
Kyllönen Merja /vas JAA
Lapintie Annika /vas JAA
Modig Silvia /vas JAA
Tiainen Eila /vas JAA
Uotila Kari /vas JAA
Virtanen Erkki /vas JAA
http://www.eduskunta.fi/aanestystulos/2/9/2013
Lopulta edes entinen Masa Yardsin telakkamies Uotila Kari ei äänestänyt nykyistä menoa vastaan. Myös Uotila hänkin viime kädessä antoi täyden luottamuksensa tälle suomalaisten telakkatyöpaikkojen lyhytnäköiselle teurastukselle.
Kallisarvoiset telakan alihankintaverkostot, ne 80% työllistämisestä huolehtineet ja voitolliset osat, myös ne menetetään. Samalla kun itse varsinainen telakkatoiminta Suomesta hävitetään Kataisen-Urpilaisen hallituksen toimin.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Nythän kuten aloittajakin toteaa niin ei ole kyse pelkästään telakkalaisten leivän jatkuvuudesta tai jatkumattomuudesta, vaan erityisen iso osuus menee ohi silmien, baltialaisille rosvoille.
Tiedä niistä baltialaisista rosvoista sitten. Tunnen kyllä useampiakin STX:n alihankkijayrityksellä olevaa toimihenkilöä ja myös duunareidenkin kanssa olen ollut useammasti puheissa. Ei siellä sitä duunarjakoa kovin vahvasti edes ole, duunaritkin tekee monessa paikassa hienoilla digitaalivehkeillä hommiansa.
Ei ne mistään baltian rosvoista siellä ole puhuneet. Ovat vaan kummastelleet mistään piittamatonta hällä-väliä meiningin menosta Helsingin ministeriöissä. Pelkäävät omien metallisalan perusteollisuuden työpaikkojensa puolesta, ihan niinkuin kaikki muutkin.
Kovin tietämätön sitten olet, vaikka mukamas olet oikein puheissa ollut, jotenka jos voisit päteä jossain muualla kun et noita baltian rosvojakaan tunne.
Kovin paljoa ei tosiaan painanut SDP:n ainoan duunarikansanedustajan Jukka Kärnän "Sdp:n populisti kaipaa valtion omistusta" http://tinyurl.com/a97plzp taikka Vasemmistoliiton telakkamiehen Kari Uotilan sanomiset asiassa.
Kumpikin näistä "kapinallisista" duunarikansanedustajista äänesti omaa työväenluokkaansa vastaan.
Molemmat painoivat JAA-nappia, ja antoivat suostumuksensa duunarin työpaikan hävittämisen puolesta :-( :-( :-(
Kommunisti pettää aina , ja mieluiten aina omia äänestäjiään.
Olen erittäin pettynyt vasemmistoon miten he voivat äänestää omaa aatettaan vastaan onko heistä tullut porvareita vai mitä hel-vetin lahjontaa tässä nyt on? Kyllä nykyiset "työväenpuolueet" ovat kuin häilyvä haamu entisestä loistosta jollain he olivat oikeasti työväenpuolueita. Äänestinkö turhaan vasemmistoa ja ajaako ne edes mitään vähempiosaisten asioita? Vannoutuneena työläisenä joutuu melkeen tippalinssissä katsomaan kun vasemmisto taitaa olla nykyisin kokoomuksen oikea käsi..
Käsi sydämelle Masa Yardsin telakkamies Kari Uotila; äänestitkö tässä äänestyksesä varmasti omantuntosi ja kunniasi mukaisesti?
On se ihme liitto tuo Vasemmistoliitto, kun ei edes yksi ainoakaan kansanedustaja saanut "vapaita käsiä", lupaa äänestää tärkeässä asiassa omantuntonsa mukaan. Kaikki pakotetaan äänestämään Paavo Arhinmäen valitseman umpi-kokoomuslaisen puoluelinjan mukaisesti.
Alentavaa ja arvotonta menoa tämä. Telakkamiesten ja kaikkien kansalaisten edustajaksi tarkoitetun Kansanedustuslaitoksen meininki.
Muutama huomio tosiasioiden tunnustamiseksi telakkapäätöksistä: Kari Uotila oli _AINOA_ eduskunnasta, joka otti telakka-asian puheeksi silloin kun piti, eli budjetin lähetekeskustelussa 17.12. Puheessaan Kari vaati 50 miljoonan lainan myöntämistä STX:lle ja tämän huomioimista talousarviossa. Kukaan muu ei tätä vaatinut. Päätöksen lainasta teki talouspoliittinen ministerivaliokunta niillä tiedoilla, että laina olisi ollut laiton. Tämän jälkeen asia vahvistettiin lukuisilla asiantuntijoilla ja lainoppineilla ja liikesalaisuuksien avaamisella talousvaliokunnalle, jossa jopa entinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen totesi hallituksen käsien olleen sidotut lainapäätöksessä. Nyt ratkaisuja haetaan muualta, juuri niin kuin puolue tekeekin.
Hallituksen luottamuksesta äänestäminen ei todellakaan tarkoita, ettäkö haluaa tuhota teollisuutta Suomesta. Luuletteko tosiaan, että Soinin johtamalla hallituksella olisi mitään saumaa vaikuttaa telakkateollisuuteen? Miten ylipäätään luulette, että hallituskriisi edistäisi telakkateollisuuden pelastamista?
Työväenpuolueet ovat halltuksessa juuri siksi, että voivat vaikuttaa esimerkiksi tui laivojen rahoituksen myöntämiseen. Oppositiossa tähän ei olisi pienintäkään mahdollisuutta.
Uotilan puheenvuoro välikysymyskeskustelusta löytyy osoitteesta http://kariuotila.fi/14
Näin kohtalokkain sanoin Vasuriliiton Uotila tosiaan 13.2.2013 kuvaa tilannetta:
"Telakkateollisuuden kohtalonhetket ovat käsillä. Tärkeintä on nyt
TUI laivojen rakennusaikaisen rahoituksen varmistaminen, sillä
jo tilattujen ja aloitettujen alusten töiden keskeytyminen olisi
kuolinisku Turun telakalle ja mahdollisesti koko telakkateollisuudelle.
Poliittinen tahto on tärkeintä. TUI risteilijöiden rahoitusratkaisun
löytämiseen on vain pari viikkoa aikaa.
Telakkateollisuus on ala, jota ei voi uudelleen käynnistää, jos
se päästetään hiipumaan. Näin on käynyt Englannissa, Ruotsissa
ja Tanskassa. "
>> Työväenpuolueet ovat halltuksessa juuri siksi, että voivat vaikuttaa
esimerkiksi tui laivojen rahoituksen myöntämiseen.>>
Se ensimmäinen hallituksessa olevan kahden vasemmistopuolueen "rahoitusratkaisu" ainakin karahti jo kiville joulukuussa. Mitenkään ei keksitty keinoja jolla 50 miljoonaa olisi jonkin järjestelyn kautta voitu lainata STX-telakalle.
Olisi pitänyt varmaan kysäistä myös Martin Saarikankaalta jotakin neuvoa, että miten tällainen asia voidaan järjestää myös EU-säädösten voimassa ollessa.
_ _
Myös Turun kahden TUI-risteilijän rahoitus on edelleen auki:
"Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) kertoo, että
TUI-neuvotteluissa on edistytty, mutta valmista ei ole vielä tullut. "
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/vapaavuori toppuuttelee tui-ratkaisu yha auki/201302364703
Jos Uotilan yllä kertoma aikataulu pitää paikkansa, TUI-laivojen rakentamisen rahoitus pitää olla selvillä ensi viikon keskiviikkoon mennessä. Muuten myös näiden laivojen tekemistä jatketaan jossain muualla kuin Suomessa.
Onko asia niin, että mikäli myös TUI-tilaukset menetetään, niin silloin Vasemmistoliitto ja ainakin Uotila itse on valmis äänestämään myös suoraa epäluottamusta Kataisen hallitukselle? Ja myös että Vasemmistoliitto protestina irtautuu saamattomasta, ja olemassaoleviakin teollisia työpaikkoja hävittävästä hallituksesta?