1. § Joka käy uskonnollista keskustelua kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,
pelottelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle uskonnollisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai
saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,
on tuomittava lapsen uskonnollisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään kuudeksi vuodeksi.
Lapsen uskonnollisesta hyväksikäytöstä tuomitaan myös se, joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa.
Yritys on rangaistava.
2. § Törkeä lapsen uskonnollinen hyväksikäyttö. Jos lapsen uskonnollisessa hyväksikäytössä
kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,
rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai
rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä lapsen uskonnollisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään kuudeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Edotus lapsen suojaksi uskontoja vastaan
10
700
Vastaukset
- Marko-77
Olen aivan samaa mieltä, että lapsia ei missään nimessä saa uhkailla minkään uskonnon nimissä. Ei saa pelotella helvetillä tai millään. Jos lapsen vanhemmat ovat kristittyjä uskovaisia. Heidän pitää omalla elämällään osoittaa lapselle
mihin he uskovat. Lapsella on sitten itsellä täysi vapaus valita uskooko hän vai ei.
Itse kristittynä uskon, että Jeesus on ainoa tie taivaaseen. Mutta uskon myös sen, että jos pikku lapsi kuolee, niin ei hän minnekään helvettiin
joudu. Raamatussa Jeesus sanoi että: "Sallikaa lasten tulla tyköni, sillä heidän kaltaisten on taivasten valtakunta."
Siksi uskon, että lapset pääsevät automaattisesti taivaaseen jos kuolema kohtaa. Siksi lasta ei missään nimessä tulisi uhkaillaa millään kadotuksella. Uskon myös, että jokaisella ihmisellä on yksilöllisesti määräytyvä ikä,
jolloin ihminen on kehittynyt siten, että hän ymmärtää syvällisesti mikä on oikein ja mikä väärin ja voi tietoisesti päättää miten toimii. Tämän iän jälkeen, joka on siis yksilöllinen jokaisella ihmisellä, ihminen voi uskoa tai olla uskomatta. Sen mukaan määräytyy ikuisuusosakin.
Marko-77- Totuuden torvi
”Siksi uskon, että lapset pääsevät automaattisesti taivaaseen jos kuolema kohtaa. Siksi lasta ei missään nimessä tulisi uhkaillaa millään kadotuksella. Uskon myös, että jokaisella ihmisellä on yksilöllisesti määräytyvä ikä,
jolloin ihminen on kehittynyt siten, että hän ymmärtää syvällisesti mikä on oikein ja mikä väärin ja voi tietoisesti päättää miten toimii. Tämän iän jälkeen, joka on siis yksilöllinen jokaisella ihmisellä, ihminen voi uskoa tai olla uskomatta. Sen mukaan määräytyy ikuisuusosakin”
--------------------------------------------------
Vai pääsevät lapset automaattisesti taivaaseen.
Onko todellakin niin, että lapsen ylittäessä tämän maagisen ikärajan – esim. 15 v 6kk 4 vrk 21h 34 min 16,3049094090 s – lapsi menettää tämän automaattisen taivaaseen pääsyn??
Jos näin todella olisi, niin jokainen lastaan todella rakastava uskovainen surmaisi lapsensa niin kauan kuin tämä vapaalippu taivaaseen vielä olisi voimassa. Taivaaseen pääsyhän on uskovaisille kaikkein tärkeintä elämässä, joten lapsen vanhemmat surmatyön tehdessään tekisivät todella hyvän teon.
Heidän Jumalansa kyllä ymmärtäisi tämän teon motiivit ja antaisi surman anteeksi – jos ei heti niin ainakin useamman anteeksi-pyyntö-katumus-rukouksen jälkeen.
Kirjoit ; ”.. ikä, jolloin ihminen on KEHITTYNYT siten, että hän ymmärtää syvällisesti mikä on oikein mikä väärin ja voi tietoisesti päättää miten toimii”.
Tuohan on aivan käsittämätön lause: ihmisen ”kehittyminen” on riippuvainen hänen perimästään ja elinympäristöstään. Ihmisen tunteet ja ajatukset ovat sidoksissa hänen aivojensa kemialliseen toimintaan. Myös kyky uskoa olemattomiin jumaliin (=uskonnollisuus) on sidoksissa perimään ja ympäristöön. Ihmisellä ei ole olemassa ”vapaata tahtoa” niin kuin uskonnolliset piirit antavat ymmärtää.
Ajatuksesi ovat kreikan filosofien tasolla, siis samalla tasolla kuin kristinuskon perustajan - Paavalin. - Totuuden torvi

Ajatuksesi ovat antiikin kreikan filosofien tasolla, siis samalla tasolla kuin kristinuskon perustajan - Paavalin. - Marko-77
Totuuden torvi kirjoitti:

Ajatuksesi ovat kreikan filosofien tasolla, siis samalla tasolla kuin kristinuskon perustajan - Paavalin.Jumala on oikeudenmukainen ja Häneen luotan näissä asioissa. Ja mitä tulee siihen kun sanoit että uskovaisten vanhempien tulisi tappaa lapsensa että pääsisivät taivaaseen. Tuohan on ihan karmeaa ja sairasta! Siis et taida todellakaan ymmärtää kristinuskoa ja sen sanomaa! Sanoohan jo 5. käskykin että Älä tapa! Mutta niinhän se on, että nykymaailmassa ihmisten mielet ovat sumentuneet, etteivät he näe totuutta. Jeesus on absoluuttinen totuus ja ainoa tie taivaaseen. Sille ei voi mitään. Sen on Jumala niin säätänyt. Uskot siihen tai et, se ei muutu. Kuoleman jälkeen tämän perusteella ihminen tuomitaan ja silloin on liian myöhäistä katua.
Mitä tulee tuohon ikärajaan jonka jälkeen ihminen on itse vastuussa teoistaan. Kuten sanoin, se on yksilöllinen. Eli nimenomaan kun ihminen on henkisesti kehittynyt siten, että hän ymmärtää oikean ja väärän syvällisesti. Siis se on todellakin riippuvainen ihmiset ympäristöstä ja perimästään. Eli vielä kerran. Tuo ikä ei ole kiinteä vaan kaikille eri. Esimerkiksi joku saattaa olla kehitysvammainen ja olla lapsen tasolla koko elämänsä.
"Hullu sanoo sydämessään: 'Ei ole Jumalaa'". Se on mielipiteeni ja Raamatun mielipide ateismista.
Marko-77 - Elli
Totuuden torvi kirjoitti:
”Siksi uskon, että lapset pääsevät automaattisesti taivaaseen jos kuolema kohtaa. Siksi lasta ei missään nimessä tulisi uhkaillaa millään kadotuksella. Uskon myös, että jokaisella ihmisellä on yksilöllisesti määräytyvä ikä,
jolloin ihminen on kehittynyt siten, että hän ymmärtää syvällisesti mikä on oikein ja mikä väärin ja voi tietoisesti päättää miten toimii. Tämän iän jälkeen, joka on siis yksilöllinen jokaisella ihmisellä, ihminen voi uskoa tai olla uskomatta. Sen mukaan määräytyy ikuisuusosakin”
--------------------------------------------------
Vai pääsevät lapset automaattisesti taivaaseen.
Onko todellakin niin, että lapsen ylittäessä tämän maagisen ikärajan – esim. 15 v 6kk 4 vrk 21h 34 min 16,3049094090 s – lapsi menettää tämän automaattisen taivaaseen pääsyn??
Jos näin todella olisi, niin jokainen lastaan todella rakastava uskovainen surmaisi lapsensa niin kauan kuin tämä vapaalippu taivaaseen vielä olisi voimassa. Taivaaseen pääsyhän on uskovaisille kaikkein tärkeintä elämässä, joten lapsen vanhemmat surmatyön tehdessään tekisivät todella hyvän teon.
Heidän Jumalansa kyllä ymmärtäisi tämän teon motiivit ja antaisi surman anteeksi – jos ei heti niin ainakin useamman anteeksi-pyyntö-katumus-rukouksen jälkeen.
Kirjoit ; ”.. ikä, jolloin ihminen on KEHITTYNYT siten, että hän ymmärtää syvällisesti mikä on oikein mikä väärin ja voi tietoisesti päättää miten toimii”.
Tuohan on aivan käsittämätön lause: ihmisen ”kehittyminen” on riippuvainen hänen perimästään ja elinympäristöstään. Ihmisen tunteet ja ajatukset ovat sidoksissa hänen aivojensa kemialliseen toimintaan. Myös kyky uskoa olemattomiin jumaliin (=uskonnollisuus) on sidoksissa perimään ja ympäristöön. Ihmisellä ei ole olemassa ”vapaata tahtoa” niin kuin uskonnolliset piirit antavat ymmärtää.
Ajatuksesi ovat kreikan filosofien tasolla, siis samalla tasolla kuin kristinuskon perustajan - Paavalin.lastaan rakastavat uskovaiset vanhemmat tahtovat tämän pääsevän taivaaseen. Pari esimerkkiä:
Lönnrotin mukaan isorokkorokotuksia vastutettiin joissakin uskonnollisissa piireissä, koska isorokko antoi lapselle mahdollisuuden päästä vielä viattomana taivaaseen.
Hiljattain tuli tv-dokumentti palestiinalaisterroristeista. Haastateltu uskovainen äiti oli kannustanut poikaansa terroristiksi, koska se tarjosi rakkaalle lapselle varmimman mahdollisuuden päästä paratiisiin.
Useimmat uskovaiset vanhemmat tahtovat silti mieluummin lapsensa elävän, vaikka se pienentäisi taivaaseenpääsymahdollisuutta. Kummallista. Lieneekö uskon heikkoutta vai logiikan puutetta. - Totuuden torvi
Marko-77 kirjoitti:
Jumala on oikeudenmukainen ja Häneen luotan näissä asioissa. Ja mitä tulee siihen kun sanoit että uskovaisten vanhempien tulisi tappaa lapsensa että pääsisivät taivaaseen. Tuohan on ihan karmeaa ja sairasta! Siis et taida todellakaan ymmärtää kristinuskoa ja sen sanomaa! Sanoohan jo 5. käskykin että Älä tapa! Mutta niinhän se on, että nykymaailmassa ihmisten mielet ovat sumentuneet, etteivät he näe totuutta. Jeesus on absoluuttinen totuus ja ainoa tie taivaaseen. Sille ei voi mitään. Sen on Jumala niin säätänyt. Uskot siihen tai et, se ei muutu. Kuoleman jälkeen tämän perusteella ihminen tuomitaan ja silloin on liian myöhäistä katua.
Mitä tulee tuohon ikärajaan jonka jälkeen ihminen on itse vastuussa teoistaan. Kuten sanoin, se on yksilöllinen. Eli nimenomaan kun ihminen on henkisesti kehittynyt siten, että hän ymmärtää oikean ja väärän syvällisesti. Siis se on todellakin riippuvainen ihmiset ympäristöstä ja perimästään. Eli vielä kerran. Tuo ikä ei ole kiinteä vaan kaikille eri. Esimerkiksi joku saattaa olla kehitysvammainen ja olla lapsen tasolla koko elämänsä.
"Hullu sanoo sydämessään: 'Ei ole Jumalaa'". Se on mielipiteeni ja Raamatun mielipide ateismista.
Marko-77Luotat aivan olemattomaan, elät tyhjän päällä. Teidän uskovaisten äly ei riitä ymmärtämään taikauskonne todellista luonnetta.
Kun kirjoitat ihmisistä, jotka eivät ”näe totuutta” tarkoitat tällä juuri itsesi kaltaisia lapsellisia – sinisilmäisiä – ihmisiä, jotka eivät ymmärrä eivätkä tunne kristinuskon syntyhistoriaa.
Nuo kirjoitukset ”Jeesuksesta totuutena” ovat täyttä hölynpölyä. Otapa hiukan selvää niistä historiallisista olosuhteista, joissa kristinusko syntyi.
Uskovaisen ja ateistin välinen ero on kuin veteen piirretty viiva: uskovainen uskoo (yleensä) yhteen jumalaan enemmän kuin ateisti. Sokeaa uskomista juuri häneen kun vartoo miljoonia jumalia.
Tämän asian on hienosti kiteyttänyt viisas mies nimeltä Stephen Roberts v. 1995.
Väitän, että olemme molemmat ateisteja.
Minä vain uskon yhtä vähempään jumalaan kuin sinä.
Kun ymmärrät miksi itse hylkäät
kaikki muut mahdolliset jumalat,
ymmärrät myös miksi minä hylkään sinun jumalasi.
- --leena
Minä olen uskovainen. En kuitenkaan krisse, vaan maailmakatsomukseni on vanhoihin pohjoismaisiin uskontoihin pohjautuva. (oma uskontoni on sivuseikka). Me koetamme parhaamme mukaan kasvattaa lapsistamme suvaitsevaisia avoimia ihmisiä, emmekä päätä lapsiemme puolesta heidän uskontoaan. He itse aikanan kohtavat omat jumalansa, kuten mekin.
Vanhempina meillä on kuitenkin vastuu heistä ja pitää suojella heitä esim. vihaa, suvaitsemattomuutta sekä kaikista medioista tulevaa uskonnollista suoramarkkinointia vastaan. Lisäksi meitä kohtaan harjoitetaan koko ajan uskonnollisia riittejä, enimmäkseen rukouksia.
Huomatkaa missä tilanteessa me olemme!!- Dennari
Terve "leena"
Minä taasen olen atsku, enkä siis usko mihinkään "yliluonnolliseen".
Kirjoitat:
Näillä teoilla/toimenpiteillä on vaikutus meihin vain jos itse annamme niiden vaikuttaa. Näistä ei lähde mitään "energiaa" tms. joka saisi meidät "valtaansa" tai josta "aiheutuu tuntemuksia".
Olen sitä mielä että lapsiamme ei missään nimessä pidä suojella näitä ilmiöitä vastaan, jos se tarkoittaa pimittämistä. Paras suoja on vahva itsetunto, ja sitä meidä pitää pyrkiä vahvistamaan lapsissamme.
Meidän tulee yhdessä lastemme kanssa kohdata vihaa, suvaitsemattomuutta sekä kaikista medioista tulevaa uskonnollista, poliittista ym. suoramarkkinointia, ja kriittisesti tarkastella näitä ilmiöitä. Yrittää yhdessä löytää ja tunnistaa syyt (pelko, tietämättömyys, ahneus) viesteihin, sekä erinäiset ketunhännät viestintuojan kainalossa.
Ja näin parhaan kykymme mukaan opastaa lapsiamme mahdollisimman insenäiseen kykyyn tarkasella kaikkia asioita kriittisesti. Ja päätyä siihen mitä sanot:
yst. Dennari.... :D
- Non-Believer
Vihdoin joku joka puhuu asiaa! Lähetäppäs tuo jollekkin kansanedustajalle jotta saisi esitykseen eduskunnassa.Se laittaisi ainakin kirkon kuriin.Ei päöäsisi hihhulit joka paikkaan jeesustelemaan. Hyvä!
- L.J.H
Se joka käy ateismiin tai uskonnonvastaisuuteen kehottavaa keskustelua kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa pelottelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle uskonnollisen teon joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään tai ryhtymään kohdassa 2 tarkoitettuun tekoon on tuomittava lapsen kehityksen vaarantamisesta vankeuteen vähintään 7 vuodeksi. .
Lapsen kehityksen vaarantamisesta tuomitaan myös se joka menettelee 1 momentissa tarkoitetulla tavalla 16 muuta ei 18 vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavissa
Törkeä ateistinen hyväksikäyttö.Kohteena lapsi jolle iän tai kehitystason vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa.Rikos tehdään nöyryyttävällä tavalla tai on omiaan aiheuttamaan lapselle erityistä vahinkoa.Tuomio 7-10 vuotta.
Tässä tekstissäsi näkyy selvästi minkälainen on ateistien moraali, pyritään viemään ihmisiltä paras mahdollinen apu eli Jumalan apu.
Jos oikeasti haluat tehdä jotain lasten hyväksi mene neuvomaan ei-uskovaisia vapaa-kasvatus perheitä joittenka lapset sotkevat paikat,potkivat mummoja,ovat sekaisin viinasta ja huumeista.
Kun olen tavannut uskovaisia perheitä olen havainnut heidän lastensa olevan varsin terveitä ja tasa-painoisia että se lakiehdotuksesi tarpeellisuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283