Ehdin olla neljä kuukautta työttömänä. Sinä aikana lähetin lukemattomia hakemuksia ja menetin täydellisesti ihmisarvoni. En kelvannut edes ilmaiseksi, vaikka tarjouduin ja kerroin, että työkkäri hoitaa vakuutuksenkin.
Sain töitä kuukausi sitten ja halusin tulla tänne kertomaan, että ei kannata menettää sitä toivoa. Saan edelleen vastauksia hakemuksiini viikottain, joissa kerrotaan, että valinta ei osunut minuun. Esimerkiksi yhtä markkinointiassistentin paikkaa oli hakenut 449 muutakin ihmistä ja esimerkiksi valtion paikat menevät järjestelmällisesti sellaisille, jotka jo istuvat jossain virastossa (julkinen haku).
Mutta pointti on se, että se ei vaadi kuin yhden onnistumisen. Vaikka se tuntuu, että ei kelpaa minnekään, niin ei kannata menettää toivoa vaan jatkaa yrittämistä.
Itselläni ei ole sellaisia suhteita, jotka olisi auttaneet työnhaussa, (vaikka kyllä aina tarkistin, että olisiko rekrytoivalla ihmisellä yhteyksiä kavereihini facebookissa tai linkedinissä, ei ollut) joten sen paikan saaminen on mahdollista myös ilman hyväveliverkostoa.
Vaihdoin kokonaan alaa, joten minulla ei periaatteessa ollut kokemusta (tosin työelämässä ollut jo melkein kymmenen vuotta) ja lopulta joutunut edes luopumaan niistä tavotteista joita itselleni asetin. Ne olivat tosin melko löysät, mutta itselleni tärkeät työaikaan liittyvät. Nykyinen työni on ma-pe päivävuoroa ja entisenä vuorotyöläisenä voin kertoa, että elämänlaatu parani potenssiin kymmenen.
Älä ikinä luovuta!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo on aivan totta, että koskaan ei saa luovuttaa. Mitä enemmän joutuu läpikäymään vastoinkäymisiä, sen helpommalta uusi vastoinkäyminen tuntuu. Se että kirjoittaa todella monta työhakemusta, auttaa myös kirjoittamisrutiinissa ja itsensä esittelyssä.
Toki on ymmärrettävää, että joskus nuorena sitä saattoi ottaa ensimmäiset ei:t todella henkilökohtaisesti tai sitten ei. Itse ainakin olen ollut tyytyväinen tilanteeseen, jossa molemmat osapuolet ovat rehellisiä.
Tavoitteet ovat myös tärkeät, vaikkakin pitää olla realistinen. Monet tuntuvat masentuvan, jos eivät ole huipputöissä jo 30-vuotiaana. Pikkuhiljaa uraa tulee luoda ja eiköhän jokainen työnantaja arvosta ihmistä, joka osaa hoitaa työnsä erinomaisesti.