Syksy 2011. IRR ja TV7 ja useat seurakunnat käynnistivät suuren evankelioimistapahtuman. "TÄNÄ SYKSYNÄ VERKOT REPEILEVÄT!", julistettiin. Verkot eivät repeilleet. Oli kova yritys tekemällä tehdä suuri lopun ajan herätys, jota oli profetoitu juuri siksi syksyksi, mutta tullut tekemällä tehtyä suurta herätystä. Tai sitten verkot repeilivät niin pahasti, että kalat karkasivat.
"Tänä syksynä VERKOT REPEILEVÄT!"
Kalat karkuteillä
12112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Parempi kala vapaassa vedessä, kuin kalastajan ansassa. Päätyy vielä ahnaisiin suihin!
Joka uskonnollisella puolueella lie suuri toivo tästä toivotusta herätyksestä. Toisihan se jäseniä puolueesisiin ja siten taloudellista ulottuvuutta.
Mutta, mitä taas JUMALA on ilmoittanut Poikansa kautta, niin Raamatussa on selkeät ilmoitukset miten koko usko vähentyy venhentymistään sukupolvien saatossa. "Löytäneeköhän uskoa maan päältä".
Mutta, herätys/herääminenkin on todellisuutta uskonnollisten ja uudestisyntyneiden parissa. Tästä on selkein opetus Matt 25 luvussa, jolloin KAIKKI neitsyeet heräsivät herätyksessä.
Juuri tuohon samaan asiaan,- lamppujen laittaminen kuntoon, liittyy miten uudestisyntyneet /JUMALAN valitut ihmiset kootoaan yhteen /todellinen ekumenia.Matt. 24:31
Jos jotain puolueiden johtajien tulisi jo tässä ajassa tarkata, niin on JUMALAN valittujen liikehdintä. Kun näiden parissa jotain tapahtuu, niin tämä on selkein merkki ajasta, jossa elämme.
vain yksi uskonnollinen puolue, Kristillisdemokraatit. Ei muita.
Te jatkuvasti ahnehditte. Teille ei yksi pelastunut merkitse mitään, vaan verkkojen on jopa "revettävä". Helluntaikirkon ahneus näkyy kaikessa. Mitään todellista, hengellistä "herätystä" ei teidän suuntaanne enää tule. Te olette itse itsenne osoittaneet. Helluntaiuskonto tekee kuolemaa. Se tuli hajoittamaan, varastamaan ja tappamaan, te tienasitte hetken, nyt se on ohi. Kristityt ovat jo kauan hakeutuneet takaisin omiensa joukkoon.
Ole höpisemättä.
jumalaton
Raamatullinen evankelinen karismaattinen kristinusko leviää kuin metsäpalo kuivassa kuusitukkimetsässä mm. Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa, ja islamin kansojen keskuudessa helluntailaiset tekevät menestyksekästä lähetystyötä, koska muut kristityt eivät uskalla mennä sinne. Meitä on jo 500 miljoonaa, ja joka päivä tulee kymmeniätuhansia lisää, mikä ilmeisesti kovasti kiukuttaa varsinkin roomankatolista kirkkoa, ainakin siltä kuulostaa. Missä nyt on se ekumenia?
Kiinnostaa tietää mitä Jeesusta siellä ristiretkillä julistetaan.
Letter rain (Myöhäissade) on harhaa ja huvikristillisyyttä. Jos teitä on jo puoli miljardia ja joka päivä tulee kymmeniätuhansia lisää, niin merkillistä tässä on se, ettei Jeesus tiennyt mitään tällaisesta. Hän sanoi: "Löytyneekö uskoa maan päältä, kun Ihmisen Poika tulee".
Aiheellisesti nimimerkki Hound Dog tuossa kysyy:
"Kiinnostaa tietää mitä Jeesusta siellä ristiretkillä julistetaan".
repeilivätkö verkot SUOMESSA em. SUOMALAISEN evankelioimiskampanjan tuloksena, kuten uhottiin? Siitähän tässä oli kyse, eikä helluntailaisuuden yhdistymisestä Etelä-Amerikan paikallisiin spiritismiuskontoihin..
Tosi on, kuningas Marko!
Yksikään ei ole parantunut.
http://www.youtube.com/watch?v=upM4fe1-4Uo&feature=related
Videolla esiintyy Morris Cerullo, joka joitakin vuosia sitten vieraili Helsingin Saalemissa.
Etukäteen Saalemin sivuilla mainostettiin:
"Jumala käyttää tri Cerulloa valmistamaan läsnäolijat uuteen ulottuvuuteen vaelluksessaan Jumalan kanssa"
Mitähän tämä "uusi ulottuvuus" pitikään sisällään?
http://p4.foorumi.info/ilosamoma/viewtopic.php?t=4831