Paljon puhutaan näistä miehistä jotka pykäävät kakkoselle lapsen ja vaimo joutuu sitä sietämään. Minulle kävi niin että kiinnijäämisen jälkeen mies muuttui ja lupasi parantaa tapansa. Perhe niin tärkeä ja rakastaa yli kaiken. Toinen oli vaan epätoivoinen nainen. Alkoi puhumaan lapsen saamisesta. Ajattelin että nyt on kaikki siis hyvin ja olemme perhe. Kun olin raskaana kakkonen ilmoitti olevansa myös raskaana. En ollut pystynyt edes epäilemään että suhde jatkuisi. Mies muutti samantein pois kotoa. Hoiti viralliset asiat kuntoon ja lasta tapaa harvakseltaan. Toisen naisen kanssa leikkivät nyt perhettä ja kaikki menee päin helvettiä. Ei minusta pitänyt yksinhuoltaja tulla ollenkaan. Ei pysty ymmärtämään. Mies suuttui kun kysyin onko lapsi vahinko? Ei ollut. Sitä katkeruuden määrää ei voi kuvitella. Alkuun ajattelin että mies järkiintyy ja palaa oikean perheensä luo. Ei palannut.
arka aihe
vaikeaa on
15366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ymmärrän miltä sinusta tuntuu siltä osin kun kakkonen on raskaana. Voi sitä vihan määrää mitä tunnen. Sympatiat sinulle. Sinulla on kova tie kuljettavana.
Vihan määrää, ketä kohden? Sinut pettänyttä miestä, kakkosta vai kakkosen lasta? Vai itseäsi...? Ihan vain uteliaisuudesta, miten se ihmisen mieli toimii.
Ap:llä on täysi oikeus vihata miestä ja kakkosta jotka tietoisesti jatkoivat suhdettaan ja pettivät häntä yhdessä vaikka olivat luvanneet muuta.
Ihan kumpaakin kohtaan. Miestäni kohtaan se on laantunut kun on yritettävä elää hänen kanssaan. Mut se toinen nainen .......on kuin punainen vaate.Se iIhminen ei tajua kuinka monen ihmisen elämän laittaa sirpaleeksi. Tilanne olisi helpompi kun olisi tehnyt abortin. noh...iteppä elämän tyylin valitsi....eipä tule helppoa hällä olemaan ;).
Miksi sä vihaat enemmän toista naista kuin sitä, joka sut pahiten petti? En ymmärrä sun logiikkaa. Jos toinen nainen olisi aborttiin päätynyt, siltikin sun mies on se joka sut petti. Miten niin tilanne olisi siinä tapauksessa ollut helpompi? Lapset on ihania, olkoon kenen tahansa.
Mä olen monesti miettinyt, että olisinko itse vastaavassa tapauksessa noin julma kuin suurin osa naisista tällä palstalla. Äitejä itsekin ja toivovat silti toisen naisen tekevän abortin. Mulla on kyllä niin suuri sydän, että voisin miehen vieraalle tekemää lasta rakastaa niinkuin omiakin. Lapset on lahja ja hienoa, jos joku uskaltaa tietoisesti ryhtyä yksin kasvattamaan lapsesta mallikelpoista aikuista. Hatunnosto miehesi kakkoselle! Miehesi sen sijaan on täysin vellihousu. Aikooko edes millään tavalla huolehtia tulevasta lapsestaan?
En rupea kertomaan juttua täällä mut jos tietäsit kaiken tuskin antasit sympatioita kakkoselle. Sen verran rankkaa kamaa, miten voi toista perhettä käyttää hyväksi.
Miksi sun on yritettävä elää sua pettäneen miehen kanssa? Hän on jo osoittanut, ettei häneen voi luottaa. Sä olet suunnannut kaiken energiasi toisen naisen vihaamiseen. Susta tulee tuota menoa vielä katkerampi, kuin nyt olet. Ajatteletko yhtään itseäsi ja omaa onneasi?
Minkä selityksen miehesi antoi sinulle, että lakkasit vihaamasta häntä? Aikooko hän ihan oikeasti pestä kätensä koko jutusta? Pas--kamainen mies sulla, ei voi muuta sanoa. Edelleen sympatiosoin kakkosta, joka ilmeisesti joutuu vastaamaan lapsen kasvatuksesta yksin. Helppoa ei hänellä tule olemaan, mutta lapsi lienee toivottu, kun hän ei aborttiin päätynyt.
Taidat olla kakkonen kun noin illona hiillostat. Et sä ymmärrä vaik selittäsin. En vaan rupee tääl avautumaan.
Tuo on niin epäoikeudenmukainen teko sinulle kuin voi olla! Lämmin myötätunto täältä, toivon aurinkoa sinun ja lapsesi elämään. Voi kuulostaa sinusta julmalta, mutta luulen, että olisi ehkä parasta, että noin häikäilemättömästä isästä tulisi pelkästään elarien maksaja. En tiedä, mutta tulee mieleen, että voisi olla lapsesi paras että tuollainen iisä ei kuulu hänen elämäänsä millään tavoin.
Myötätuntoa
17.2.2013 14:11
3
Sulje
Tuo on niin epäoikeudenmukainen teko sinulle kuin voi olla! Lämmin myötätunto täältä, toivon aurinkoa sinun ja lapsesi elämään. Voi kuulostaa sinusta julmalta, mutta luulen, että olisi ehkä parasta, että noin häikäilemättömästä isästä tulisi pelkästään elarien maksaja. En tiedä, mutta tulee mieleen, että voisi olla lapsesi paras että tuollainen iisä ei kuulu hänen elämäänsä millään tavoin.
tätä osiaa EI kysytä sinulta vaan Lapsilta.
Vaikutat tyhmältä, luulitko korjaavasi suhteesi lapsen hankinnalla? Vaikuttaa siltä että moni petetty jatkaa vanhassa suhteessa ja hankkii lapsia vain huomatakseen ettei mies ole muuttunut lupauksistaan huolimatta lainkaan. Vanha koira ei yleensä opi uusia temppuja.
Itse olet tyhmä!
Täysin empatiakyvytön ihminen, kun voi haukkua toista tässä tilanteessa.
Aivan kauheaa.Älä ota miestä takaisin, ansaitset PAREMPAA!
Sä olet sitten kai yksinhuoltaja.Kun pystyt, ajattele asiaa positiivisesti.Monet miehet odottavat tapaamistasi!Unohda pettäjäsi kokonaan.Hän ei ole mitään!
Biologia ei merkitse mitään, ainoastaan se kuka on lapsen elämässä mukana.
En ymmärrä naisia jotka odottaa miehen paluuta "oikean" perheen luo. Itse en edes ottaisi sellaista miestä takaisin.
Kokemusta on pettävästä miehestä.. lapsia ei tietääkseni ollut kuitenkaan muiden kanssa. Mies joutui lähtemään ilman neuvotteluja heti kun juttu tuli ilmi. Tottakai selityksiä löytyi, kyseessä ei kuulemma ollut mikään vakava juttu. Nainen houkutteli jne. :D Mies minua kuitenkin petti eikä vieras nainen.
En elä päivääkään pettäjän kanssa. Siksi molempien osapuolten tulisi tietäämissä mennään jotta petettykin voisi päättää mitä haluaa.
Minä olen jo päässyt mielentilaan jossa tosiaan toivon että petturin ei koskaan tarvitsisi itse kokea samaa mitä minulle aiheutti aikanaan.