Etsin isäntäperhettä USA:sta

Olen siis 24-v opiskelija (amk:ssa sairaanhoitajaksi, yliopistolla yhteiskuntatieteiden kandin tutkinto tulossa), joka haluaisi ensi syksynä lähteä puoleksi vuodeksi-vuodeksi USA:han. Olen työskennellyt aiemmin mm. päiväkodissa kesätöissä, vapaaehtoisena Ensi- ja turvakodilla sekä ollut erään suloisen Down-tytön tukihenkilönä pari vuotta ja toiminut lapsenvahtina autistiselle pikkupojalle - vaativaa, mutta palkitsevaa.

Lisäksi olen työskennellyt myös hevostilalla sekä oman alani töissä terveydenhuollossa.

Luonteeltani olen hyvin lapsirakas, iloinen ja rempseä. Yritän aina parhaani mukaan olla reilu, rehellinen ja lojaali ja toivon samaa myös isäntäperheeltä. Minulle on hyvin tärkeää, että kommunikaatio isäntäperheen kanssa toimii - asioista pitää voida puhua suoraan ja rennosti, niin se on kaikille mukavampaa :) Saatan alkuun olla vähän varovaisen oloinen ja kysellä paljon, mutta se johtuu vain siitä, että yritän oppia perheen tapoja ja käytäntöjä. Lastenvahtikeikoilla olen oppinut sen, että pitää oikeasti tietää perheen säännöt ja käytännöt, jotta kaikki lasten kanssa toimivat aikuiset toimivat samalla logiikalla ja lapsi ymmärtää, mitä häneltä odotetaan. Olen hoitanut hyvin erilaisia lapsia, ja erilaiset lapsivat vaativat erilaisia toimintamalleja ja jokainen perhe on erilainen.

En ole savuton, mutta minulle on itsestään selvää, että työaikana tai lasten nähden ei todellakaan polteta.
Eläimet eivät myöskään ole mikään ongelma, olen myös hyvin eläinrakas ja pärjään niidenkin kanssa.
Kohtuullinen määrä kotitöitä on luonnollisesti ihan ok. Mikään erityisen lahjakas kokki en ole, mutta simppelit peruskotiruuat onnistuvat.

Mitä sitten toivon isäntäperheeltä? No, selkeitä ja reiluja sopimuksia, joista pidetään kiinni. Tottakai voin joustaa tarvittaessa ja kaikkea ei voi ennakoida, mutta lähtökohtaisesti on hyvä, että on selkeät toimintamallit.
Ja tietenkin ystävällisyyttä ja kärsivällisyyttä - teen kyllä parhaani, mutta uuteen perheeseen tuleminen ja sopeutuminen vie hetken aikaa. :)
Toivon myös, että perhe kunnioittaa yksityisyyttäni - pidän varmasti lapsistanne aidosti, mutta jos haluan vapaa-aikana olla hetken rauhassa ja esim. oveni on kiinni, on hyvä kertoa myös lapsille että se on au pairin omaa aikaa, vaikka hän teistä varmasti pitääkin :)

Jos kiinnostuit, niin ota sähköpostitse yhteyttä.
HUOM! Au pair-paikkaa voi tarjota toki myös muualta kuin USA:sta!
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

au pair kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu