Periaatteen miehenä mennessäni naimisiin, ajattelin tämän kestävän eliniän. Minähän en luovuta!
Viimeaikoina mielessä on käynyt kuitenkin usein ajatus, voisiko elämä olla toisenlaista?
Vaimoni on vuosia sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Toisinaan hän makaa sängynpohjalla, toisinaan juhlii baareissa ja ryyppää viikkokausia,eikä nuku lainkaan. En tiedä mitä hänen reisuillaan tapahtuu, enkä oikeastaan edes halua tietää. Omat epäilykseni minulla on. Hän kuitenkin hyvinä hetkinään sanoo rakastavansa minua ja on kiitollinen kun jaksan häntä. Huonoina hetkinään olen maailman alhaisin olento. Koskaan kotioven avatessani, en tiedä mikä siellä odottaa. Menemisiäni ja tulemisiani vaimo vahtii hysteerisesti ja takertuu epätoivoisesti minuun. Töissä hän ei ole pystynyt mielialahäiriönsä vuoksi käymään vuosiin.
Elätän yksin perheemme, maksan asumiseen liittyvät kulut, ruuat, lasten kulut ja vaimon maniassa tilaamat tavarat ja vaatteet. Meillä on paperilla yhteinen yritys, jonka minä käytännössä hoidan. Teen 16-tuntista työpäivää pitääkseni raha-asiat kunnossa. Vaimo ei jaksa hoitaa edes lapsiamme, vaan he ovat koulupäivän jälkeen sukulaisellamme iltapäivöhoidossa ja tulevat lähinnä öiksi kotiin nukkumaan. Usein myös yöpyvät hoitopaikassa.
Suhde vaimoon on sairauden vääristämä ja olen oikeastaan tottunut siihen ja pitänyt tätä kaikkea aivan normaalina. Että tällaista kaikilla on. Yritän olla hyvä aviomies ja pitää vaimon mielialan hyvänä. Tietenkään läheskään aina siinä onnistumatta. Olen ajatellut, että minun vuokseni hänen ei ainakaan tarvitse masentua eikä olla itsetuhoinen. Hoidan parisuhdetta ja kotitöitäkin teen, minkä ehdin. Halaan ja kosketan, enkä painosta seksiin. Muutaman kerran vuodessa meillä on seksiä, johon olen tyytynyt. Onhan minulla kaksi kättäkin... Toisinaan suhteemme tuntuu yksipuoliselta. Minä annan,vaimo ottaa.
Monta vuotta ollaan eletty näin.
SItten tapahtui jotain.
Elämääni tuli nainen, joka näytti minulle, että asiat voisivat olla toisinkin.
Hän on yhteinen pitkäaikainen tuttavamme, jonka kanssa ajan mittaan suhde syveni hyväksi ystävyydeksi. Hän on aivan erilainen ihminen kuin vaimoni. Positiivinen, vahva ja itsenäinen. Hän kuuntelee minua, antaa minulle hellyyttä ja rakastaa, mutta ei vaadi minulta mitään. Hän tietää joitakin asioita elämästämme, mutta ei kaikkea. Hän ei halua kuulla parisuhteemme asioista, enkä ole hänelle ongelmiamme valittanut.
Häneltä saan voimia jaksaa arkielämääni.
Vähitellen olen kuitenkin alkanut ajatella onko jääräpäisessä periaatteessani olla eroamatta mitään järkeä? Voisinko olla onnellinen vaikka eroaisin? Kuinka käy yrityksen? Lasten? Omaisuuden? Lasten huoltajuutta en voi ottaa yrityksen ja pitkien työpäivien vuoksi. Vaimosta ei ole huoltajaksi. Mikä on lasten etu? Pelkään sitäkin kuinka vaimon kävisi. Jos hänen psyykensä ei kestä eroa ja hän tekee itselleen jotain? Voisinko koskaan antaa itselleni anteeksi vai syyttäisinkö loppuelämäni itseäni itsekkyydestä? En toivo hänelle mitään pahaa, mutta en tiedä voiko suhdettamme rakkaudeksi sanoa. Olemme alle 40-vuotiaita, elämää on jo elettynä, mutta sitä on vielä paljon toivottavasti jäljelläkin. Toinen nainen ei ehkä huoli minua, en laske tulevaisuuttani sen varaan. Mutta hän on auttanut minua näkemään, että elämä voisi olla toisenlaista.
Kenen etua minun pitäisi ajatella?
Viimeaikoina mielessä on käynyt kuitenkin usein ajatus, voisiko elämä olla toisenlaista?
Vaimoni on vuosia sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Toisinaan hän makaa sängynpohjalla, toisinaan juhlii baareissa ja ryyppää viikkokausia,eikä nuku lainkaan. En tiedä mitä hänen reisuillaan tapahtuu, enkä oikeastaan edes halua tietää. Omat epäilykseni minulla on. Hän kuitenkin hyvinä hetkinään sanoo rakastavansa minua ja on kiitollinen kun jaksan häntä. Huonoina hetkinään olen maailman alhaisin olento. Koskaan kotioven avatessani, en tiedä mikä siellä odottaa. Menemisiäni ja tulemisiani vaimo vahtii hysteerisesti ja takertuu epätoivoisesti minuun. Töissä hän ei ole pystynyt mielialahäiriönsä vuoksi käymään vuosiin.
Elätän yksin perheemme, maksan asumiseen liittyvät kulut, ruuat, lasten kulut ja vaimon maniassa tilaamat tavarat ja vaatteet. Meillä on paperilla yhteinen yritys, jonka minä käytännössä hoidan. Teen 16-tuntista työpäivää pitääkseni raha-asiat kunnossa. Vaimo ei jaksa hoitaa edes lapsiamme, vaan he ovat koulupäivän jälkeen sukulaisellamme iltapäivöhoidossa ja tulevat lähinnä öiksi kotiin nukkumaan. Usein myös yöpyvät hoitopaikassa.
Suhde vaimoon on sairauden vääristämä ja olen oikeastaan tottunut siihen ja pitänyt tätä kaikkea aivan normaalina. Että tällaista kaikilla on. Yritän olla hyvä aviomies ja pitää vaimon mielialan hyvänä. Tietenkään läheskään aina siinä onnistumatta. Olen ajatellut, että minun vuokseni hänen ei ainakaan tarvitse masentua eikä olla itsetuhoinen. Hoidan parisuhdetta ja kotitöitäkin teen, minkä ehdin. Halaan ja kosketan, enkä painosta seksiin. Muutaman kerran vuodessa meillä on seksiä, johon olen tyytynyt. Onhan minulla kaksi kättäkin... Toisinaan suhteemme tuntuu yksipuoliselta. Minä annan,vaimo ottaa.
Monta vuotta ollaan eletty näin.
SItten tapahtui jotain.
Elämääni tuli nainen, joka näytti minulle, että asiat voisivat olla toisinkin.
Hän on yhteinen pitkäaikainen tuttavamme, jonka kanssa ajan mittaan suhde syveni hyväksi ystävyydeksi. Hän on aivan erilainen ihminen kuin vaimoni. Positiivinen, vahva ja itsenäinen. Hän kuuntelee minua, antaa minulle hellyyttä ja rakastaa, mutta ei vaadi minulta mitään. Hän tietää joitakin asioita elämästämme, mutta ei kaikkea. Hän ei halua kuulla parisuhteemme asioista, enkä ole hänelle ongelmiamme valittanut.
Häneltä saan voimia jaksaa arkielämääni.
Vähitellen olen kuitenkin alkanut ajatella onko jääräpäisessä periaatteessani olla eroamatta mitään järkeä? Voisinko olla onnellinen vaikka eroaisin? Kuinka käy yrityksen? Lasten? Omaisuuden? Lasten huoltajuutta en voi ottaa yrityksen ja pitkien työpäivien vuoksi. Vaimosta ei ole huoltajaksi. Mikä on lasten etu? Pelkään sitäkin kuinka vaimon kävisi. Jos hänen psyykensä ei kestä eroa ja hän tekee itselleen jotain? Voisinko koskaan antaa itselleni anteeksi vai syyttäisinkö loppuelämäni itseäni itsekkyydestä? En toivo hänelle mitään pahaa, mutta en tiedä voiko suhdettamme rakkaudeksi sanoa. Olemme alle 40-vuotiaita, elämää on jo elettynä, mutta sitä on vielä paljon toivottavasti jäljelläkin. Toinen nainen ei ehkä huoli minua, en laske tulevaisuuttani sen varaan. Mutta hän on auttanut minua näkemään, että elämä voisi olla toisenlaista.
Kenen etua minun pitäisi ajatella?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Hän pettää sinua.
Miehet ovat kaksilahkeisia. Siksi se on sekaisin ja hukassa.
Ei se välttämättä ole pettämässä. Ehkä hän ei jaksa kotielämää ja sen vuoksi riiaa ympäri kyliä. Onko apua haettu mistään? Lääkkeitä?
Sulla on pitkät työpäivät. Hän ehkä kokee olevansa yksin. Ei jaksa. Ainut positiivinen asia on tuo kylillä hyppiminen. Silloin saa olla vapaa ja poissa lasten hoidosta. Siitä on tullut kumminkin ongelma.
Ensimmäiseksi, jutelkaa ja jutelkaa. Mitä kompromisseja teidän täytyisi tehdä, jotta molemmat jaksaa? Sun työpäivät on oikeasti älyttömän pitkiä. En ihmettele, että vaimosi kuvittelee olevansa yksin.
Toiseksi, kannattaa jättää viina pois, kokonaan. Tipottelu ei koskaan auta, jos viina on ongelma...tällöin ratkeaminen tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Moni nojaa viinapulloon jos tulee paha mieli.
Ymmärrän ettei vaimosi voi sairautensa takia huolehtia lapsistaan, mutta sinä et voi huolehtia lapsista eron jälkeen koska sinulla on työ?? Herranjestas sentään, ne ovat sinun lapsiasi, sinä ne tähän maailmaan olet tehnyt ja TYÖ menee lastesi edelle? Dumppaa firmasi jos vaihtoehdot ovat firma tai lapset.
Mistäs asti eläminen on ollut ilmaista?!
Mieti nyt vähän, mitä kirjoitat! Vaimolla on Ongelma, ei pysty huolehtimaan lapsista eikä myöskään ansaitse elantoa taloon. Sinä ehdotat, että mies jää kotiin hoitamaan lapsia - millä rahalla?! Pikkasen realismia kehiin, please!
En sanonut että kotiin täytyisi jäädä. Työtä voi vaihtaa, jotta olisi aikaa huolehtia jälkikasvustaan. Suomessa on myös tukia, jotta pahimman yli pääsee. Mut hei, toki voi duunin laittaa lasten ohi; selittaa sitten niille kersoille ku ne on isompia et hei isi anto teijät huostaan ku tarvi tehä rahaa. Kyl ne sitten ymmärtää.
sdfsdf3434:
Vaimon sairaus alkoi jo vuosia ennen kuin ryhdyin yrittäjäksi. En muista hänen olleen sen onnellisempi tai tasapainoisempi silloinkaan kun tein ns normaalia päivätyötä. Minä en käytä alkoholia lainkaan, vaimoni juo silloin kun hänellä on maaninen kausi. Vaimo on kyllä säännöllisessä hoidossa, ollut mielisairaalassakin, vaan hän on kovin lääkevastainen ja vaikeaa on ollut löytää hänelle sopivia lääkkeitä. Hänen sairautensa ontodellinen oikea sairaus, eikä ole kenenkään aiheuttama, eikä johdu siitä, että hän tuntisi itsensä yksinäiseksi.
Työpäiväni ovat kyllä pitkiä. Pienen yksityisyrityksen ainoana työntekijänä olen käytännössä töissä aina. Myönnän, että osittain teen pitkää päivää paetakseni kotielämää ja arvaamatonta puolisoa.
N.T:
Yritys on tällä hetkellä perheeni ainut tulonlähde. Jollain keinolla on maksettava asunto ja eläminen! Firma on ollut minulla vasta muutaman vuoden ja vielä joudun tekemään paljon työtä jotta toiminta pääsisi vakaalle pohjalle. Yritys on minun ja vaimoni yhteinen vuosien haave jonka vihdoin toteutimme, minä vain olen ainoa, joka tekee sen eteen töitä.
Millä minä elättäisin lapset, jos jättäisin firmani?
Tilanteeseen ei tunnu olevan kuin huonoja ratkaisuja. Olen turtunut ja tottunut elämään tällaisena, enkä tahdo uskaltaa tehdä minkäänlaisia ratkaisuja. Erityisesti koska kaikki vaihtoehdot koituvat jonkun kärsimykseksi.
Suomessa on erilaisia tukia jos et työllisty muuten. Raha ei tässä maassa ole este, trus me, i know, olen ollut muutaman vuoden pelkillä tuilla ja se on ihan mahdollista elää niinkin. Nykyisin olen toki töissä..
Ihanko tosi "vuosien haave" menee lastesi edelle? Meinasitko antaa lapsesi huostaan jotta "vuosien haave" ei mene pilalle?? Sitten ihmetellään miksi on Suomikin mielenterveyspotilaita pullollaan, kun vanhemmat viis veisaavat jälkikasvustaan! " Millä minä elättäisin lapset, jos jättäisin firmani? " no mitäs lapsia meinasit elättää, jos kukaan niitä ei huoli? Jos vaimosi ei pysty ja sinä et halua koska tarvitset rahaa perheelle. Looginen vaihtoehto toki on ajaa perhe pois, jotta voit elättää sen. Jos olisit sinkku, jatkaisit yrittämistä, eikä vaimosi voi lapsia ottaa, sinä et niitä huoli töihin vedoten, ketä varten hankit rahaa? Ei ole sairasta vaimoa, ei ole lapsia, joten mihin?
Toisekseen, vaimosi sairastui vuosia ennen kun aloitte yrittämään.. Joten miksi MIKSI aloit yrittämään, kun tiesit että vaimosi ei jaksa? Miksi teitte lisäksi lapsia, kun tiesit ettei vaimosi jaksa työtä tai lapsia?
Mä todellakin toivon että sä olet vain provoilukierroksella, ihan sairasta!
En tiedä minkälaiset tiedot sinulla N.T. on mielen sairauksista. Mutta vaimoni sairaus on ollut alkujaan huomattavasti lievempi. Jopa siinä määrin, että tuolloin kun menimme vihille ja saimme kaksi lastamme, sitä ei edes luokiteltu sairaudeksi, emmekä tienneet hänen olevan sairas. Oli vain kausia jolloin hän oli alakuloisempi ja aikoja jolloin energinen. Sairaus on pahentunut vuosien saatossa jopa sairaalahoitoa vaativaksi. Yritys päätettiin perustaa kun hänellä oli pidempi hyvä vaihe, ennen rajua romahdusta, jolloin vasta mielialanvaihtelut sairaudeksi todettiin. Tuolloin jaksoin vielä uskoa,että vihdoinkin vaimo on onnellinen ja elämä hyvin.
En ole provo, vaan tämä on aivan todellista elämää. Tiedän yrityksestä luopumisen olevan yksi vaihtoehto. Miksi olen niin vastahakoinen siitä luopumaan, on se, että yritys on tällä hetkellä minulle itselleni tärkeä henkireikä vaikka se paljon vaatiikin. Jaksan, koska minun ei tarvitse olla kotona taiteilemassa vaimon mielialan kanssa. Totta on, että tuillakin elää ja työtäkin kyllä löytyy tekevälle.
Kaikki muutokset vain ovat suuria. Taloudellisesti ja muutoinkin. On vaikea päättää mitkä muutoksista ovat tarpeellisia, kenen kannalta ja missä järjestyksessä. Jollain tapaa olisi helppoa elää näin. Asiat ovat jonkinlaisessa järjestyksessä kuitenkin, vaikka en tällä hetkellä voi hyvin. En syytä vaimoani. Mutta vihaan sairautta, joka elämäämme tuli ja pilasi kaiken.
No tässä sulle prioriteettilistaa kun oma mieli on lukossa:
1. LAPSESI, heidän hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa. Käypä psykologilla juttelemassa lasten kokemasta tilanteesta, esim. ensin psykologi jututtaa koululaisia ja sitten juttelee kanssasi. Muutenkin raukat ovat geneettisesti vaaravyöhykkeessä.
2. Sinä, sinun hyvinvointisi ja terveytesi. Ei kenenkään terveys kestä 16-tuntista päivää vuosia. Myönnä pois, firma on sinun pakopaikkasi perheen arkitodellisuudesta.
Tapaamasi nainen on ehkä tuleva vaimosi?
3. Vaimo jonka oikea paikka olisi osastohoito pysyvästi (joskus tapahtuu ikäviä maanisen vaiheen retkillään).
4. Firma jota varten elät, mutta johon voi soveltaa sanontaa "tuli on hyvä renki mutta huono isäntä". Myy pois jos firman takia et pysty ajattelemaan selkeästi kohtien 1-3 hyvää hoitamista.
Elämä tasapainottoman mielenterveyspotilaan kanssa on raskasta. Hyvä, että olet löytänyt ystävän, jonka kanssa voit keskustella. Ei tilanteesi parane jos luot vain uhkakuvia, mitä mahdollisesti voisi tapahtua jos eroat.
Voisit tietysti keskustella luottamuksellisesti psykologin kanssa, ja saada uusia näkökulmia tilanteeseesi. Ajattele myös omaa jaksamistasi !
Ratkaise ongelma:
Kiitos ymmärryksestä. Tuskin kukaan, joka asiaa ei ole itse kokenut, ymmärtää millaista on elää mielenterveysongelmaa sairastavan kanssa. Sairaus kuormittaa ihmissuhteita paljon. Meiltä on monet ystävätkin hävinneet sairastumisen myötä. Vaimo itse on omalla käytöksellään monet ajanut pois, olemalla hyvin itsekeskeinen ja ailahteleva. Usein hän on riidanhaluinen ja töykeä, kun taas toisinaan ylettömän ystävällinen ja herttainen. Useimmat ystävät ovat väsyneet siihen, että vaimoni puhuu vai itsestään ja siitä miltä hänestä sinä päivänä tuntuu,eikä hän ole kiinnostunut ystäviensä kuulumisista. Kääntää puheen aina omiin oloihinsa ja odottaa että ystävät huomioisivat häntä ja ilostuttaisivat häntä. Jos niin ei tapahdu, vaipuu hän masennukseen.
En näe tilanteessani positiivisia muutosvaihtoehtoja. Kaikki muutokset tarvitsevat paljon jaksamista ja voimia, joita minulla ei ilmeisesti vielä ole riittävästi. Enkä osaa ajatella mihin suuntaan tätä elämää lähtisi muuttamaan.
1. sinun ei tarvitse uhrata elämääsi jonkun toisen vuoksi
2. jokainen on vastuussa vain itsestään, jos puoliso tekee itselleen jotain niin se on hänen oma asiansa
3. poikkeus, olet vastuussa myös lapsista. Vaimosi ryyppää viikkokausia, on epävakaa ym. ja täällä ihmiset kannustavat sinua “juttelemaan” vaimosi kanssa tilanteen paremmaksi!? E i tuossa enää keskustelut auta. Eikä varsinkaan äidin ryyppäämiseen “juttelut” auta. Mikä on lasten etu? Onko nykyinen tilanteenne lasten etu? Onko äiti nyt lapsillenne hyvä ja tasapainoinen äiti?
Itse olin suhteessa miehen kanssa jolla ei ollut mielenterveyden ongelmia mutta muuten hän myös juopotteli ja oli reissuillaan. Myös hieman epävakaa eikä ottanut vastuuta mistään ja raivosi minulle kohtuuttomasti. Yritin erota monta kertaa mutta mies ei päästänyt irti, manipuloi aina jäämään.
Kohtasin pari kertaa 20 vuoden aikana miehen johon rakastuin mutta en alkanut suhteeseen sillä halusin erota ensin kunnolla. Mutta sitten mies ei antanutkaan eroa.
Viimein erosin(pitkä tarina, jouduin pakenemaan maan alle). Lapsia en alkanut tuon miehen kanssa tekemään joten ollaanpa nyt sitten lapsettomiakin.
Mies löysi heti uuden uhrin ja pääsin pälkähästä. Mutta eipä ole enää sopivaa miestä tullut vastaan ja olen ollut yksin monta vuotta. Kadun nyt että en lähtenyt toisen miehen matkaan aikanaan. Exä petti minua mennen tullen ja minä vaan olin kuuliainen.
Muutokset oikeasti on suuria. Itselleni ero, muutto, paikkakunnanvaihdos ym. olivat niin suuria tällejä että välillä vaan itkin huutamalla. Vaikka ero olikin positiivinen asia. Menetin myös työkykyäni hetkellisesti hiukan. Mutta silti rankat muutokset olivat helpotuksia ja kun rankan vaiheen kestää niin sitten helpotti. Vielä raastavampaa oli vuosikaudet elää epävakaassa ja kuluttavassa suhteessa.
Kuule aloittaja, sinä nyt oikeasti tarvitsisit ammattilaisen kanssa keskusteluapua. Jaksaisitko hankkia sellaista? Väsyneenä ja epätoivoisena päätösten tekeminen ei ole helppoa.
Olen tosi surullinen lastenne puolesta.
Heitän sinulle kysymyksen: kun sinä uuvutat itsesi tuolla tavoin loppuun, kuka lapsista sitten huolehtii? Sillä ennenpitkää näin tulee käymään, jos et tee tilanteelle jotain. Arjen täyttäminen työllä ja muulla "sijaistoiminnalla" saattaa olla kätevä pakokeino hetken aikaa, mutta vielä tulee sekin päivä, jolloin joudut kohtaamaan todellisuuden ja olemaan rehellinen itsellesi. Tilanteesi ei todella ole helppo ja muutokset vaativat ison annoksen voimia, mutta tartu muutokseen, kun sinulla vielä on voimaa!! Jatkamalla tuota kulutat itsesi molemmista päistä loppuun ja sitten vasta pulassa olettekin.. eropäätöksellä suojelet sekä itseäsi, että lapsiasi. Loppupeleissä olet kuitenkin vastuussa vain ja ainoastaan siitä. Sinun täytyy turvata oma jaksamisesi. Lentokoneessakin hätätilanteessa happimaski asetetaan ensin omille kasvoille ja sen jälkeen vasta lapsille.. et voi mitenkään auttaa toisia, ellet ole itse kunnossa. Sokea taluttamassa rampaa ei ole oikein toimiva yhtälö..
Kysyt, mikä olisi lasten etu? Minä sanoisin, että lasten etu olisi se, että pysähtyisit nyt hetkeksi ja ottaisit lapion kauniiseen käteesi ja lähtisit tietoisesti työskentelemään tilanteen muuttamisen puolesta. Vähennä edes tilapäisesti töitä ja keskitä sieltä vapautuvaa energiaa päätösten tekemiseen ja toteuttamiseen. Mitä ikinä ne sitten lopulta ovatkaan..
Toinen aikuinen ihminen jakamassa tätä taakkaa kanssasi on varmasti aivan taivaan lahja ja mikäli hän noin vilpittömästi rinnallasi seisoo, pidä sellaisesta ihmisestä kaksin käsin kiinni! Varo kuitenkin, ettet käytä häntä vain hyväksesi.. ole rehellinen ja puhu avoimesti asioista, vaikka et hänelle kotiongelmistasi valitakaan. Ymmärrät varmaan, että pitkässä juoksussa on väärin pitää toista vain siinä varalla odottamassa, jos et nää hänen kanssaan tulevaisuutta?
Mietit, voisitko antaa eropäätöstä koskaan itsellesi anteeksi.. mieti samalla myöskin sitä, voitko antaa itsellesi anteeksi jos elät lopun elämääsi marttyyrina?
3 00 ja M1nni:
Kiitos teille molemmille kirjoituksistanne.
Kaiketi kerjäsin jonkinlaista synninpäästöä tai ymmärrystä, edes tuntemattomilta ihmisiltä. Ajattelen varmasti liikaa mainetta ja sitä, mitä ihmiset sanovat jos jätän sairaan puolison ja rikon perheen. Pelkään, että minut tuomitaan huonoksi ihmiseksi, koska en jaksa sairaan rinnalla, vaikka minut tiedetään periaatteen mieheksi. Tai leimaavat minut itsekkääksi mieheksi, joka ajattelee vain omaa etuaan.
Tiedän, että minun pitää tarttua toimeen, ennenkuin on liian myöhäistä. Totuus on, että nykytilanne ei ole millään tavalla lasten etu, vaikka paljon pelastaakin heidän olonsa illat hoidossa muualla. Saavat siellä normaalin perheen mallia mitä kotona jäävät vaille.
Suuria asioita muutettavaksi ja ajateltavaksi on paljon. Kiitos kaikille ajatuksistanne ja kommenteista. Selventää omia ajatuksia kun saa muilta ihmisiltä erilaisia näkökulmia.
Hyvä Mies hukassa, sinä et ole vastuussa vaimosi terveydestä ja sairaudesta, et myöskään hänen elämästään ja kuolemastaan. Sinä olet vastuussa itsestäsi ja lapsistasi. Itsesi ja lastesi vuoksi on paras erota, kukaan ei tuomitse.
Voit tulla onnelliseksi eron jälkeen. Järjestät lapsillesikin hyvän lapsuuden. Kaikki on järjestettävissä ja helpompaa ilman äärimmäisen kuluttavaa puolisoa.
Vaimo myllyhoitoon ja mielialahäiriön takia ei saa juoda. Menetin perheeni kun toimin kuten vaimosi. Nyt olen raitis mutya ikävöin miestäni. Tarvitsin apua mutta ennen eroa en sitä itse ymmärtänyt.
Ei voi olla maine tai muiden ihmisten mielipiteet tärkeämpiä kuin sinun ja lastesi hyvinvointi!! Varmasti mielipiteitä tulet kuulemaan puolesta ja vastaan, mutta sinun täytyy pysyä vahvana lastesi vuoksi. Se on aikuisuutta ja vastuunkantoa, jos mikä. Et voi antaa vieraiden ihmisten sanella kuinka sinun tulee elämääsi elää.. tai voit, mutta oletko valmis sen tekemään sillä riskillä, että asiat pitkittyessään menevät vain huonompaan suuntaan?!? Ehkä puolisosi ei kanna vastuutaan elämästänne, jos hänen ei ole sinun uhrautuessasi sitä koskaan tehdä? Ehkä hänen on jo aika kasvaa aikuiseksi ja opetella?
Olen samaa mieltä M1nnin kanssa tästä "toisesta naisesta"; ole kiitollinen noin vilpittömästä ihmisestä vierelläsi. Melkoista voimaa ja rohkeutta tilanteen epävarmuus kysyy varmasti häneltäkin, ennenkaikkea jos hänen tunteensa Sinua kohtaan ovat aitoja.
Voimaa ja jaksamista!!
"kaiken kokenut"?
Omakohtaistakin kokemusta on mielenterveyspotilaan kanssa elämisestä. Lapset kärsivät, kun ei ollut normaalia perhe-elämää. Myöhemmin, ja varsin pieninä alkoivat vertailla koulutoverien elämään ja yllätyin kun pyysivät, että muuttaisimme omaan kotiin.
Samaa mietin, että puoliso vahingoittaa itseään, alkaa juomaan entistä enemmän, eikä hakeudu hoitoon.
Erosin. Elämä muuttui tasapainoiseksi. Lapset ovat tyytyväisiä kun voivat tuoda ystäviään kotiin. Itse olen helpottunut, kun ei tarvitse pelätä mitä hullua puoliso on taas saanut päähänsä. Exä löysi lohduttajan ja kertoo olevansa onnellinen.
Itsekin koen vapautuneeni taakasta, ja keskityn nyt lapsiini ja työhöni.
Sinun pitäisi luultavasti erota. Alkoholi on kyllä pahinta millä joku itseään lääkitsee. Jos tilanne joskus muuttuu, ok..... Nyt se ei ole muuttunut. Toivottavasti hän saa tukea terapeutilta ja oikean lääkkeen varalle. Alko pois suureksi osaksi..
Jos haikailet muualle sinkuksi, eroa. Pariterapeutti toki osaa neuvoa ongelmissa teitä, mutta voisi olla järkevää asua erillään.. Tilanne on aika paha ulkopuolisen silmin. Sinä olet lapsille turva, ja pidä huoli heistä. Isovanhemmat kanssa.
Alkoholin liikakäyttö ei kuulu suhteisiin.
Jos aiot jatkaa, niin pariterapeutti äkkiä. Ja oikea lääke naiselle varmaankin. Alkoa ei liikaa. Mitähän ystäväsi tuumaa kaikesta.. Aiotko hänet ottaa vai jonkun toisen. Pitäisi aina erota ensin ja sitten vasta uutta katsoa. Mutta ok.
Pakko kysyä, että miten aikaasi riittää toiselle naiselle, mutta ei omille lapsille?
Tuossa kohtaa kyseenalaistan kertomuksesi!
Ensin omat lapset ja sitten ulkopuoliset. Salasuhde ei ole ratkaisu ja se tulee aiheuttamaan paljon pahaa. Siinäkin taas nähdään, että pettäminenkö se ongelman muka ratkaisee? Ei koskaan ratkaise!
Vaimo sekoaa entisestään, kun kuulee yhteisen tuttavan saalistavan aviomiestään.
Taitaa olla niin, että toinen nainen ei halua lapsistasi vastuuta!
Hän haluaa vain hellyyttä ja rakkautta, mutta sinulla on velvollisuus isänä. Mieti sitä!
Sivullisen huomio:
Salasuhde ei ole ratkaisu. Tiedän että se saattaa aiheuttaa paljon pahaa. Ja todellakin tiedän sivusuhteen olevan väärin! Suhde ei kuulunut suunnitelmiini millään tavalla, en kuitenkaan voi väittää että "se vain tapahtui". Tämän naisen seurassa vain oli aina niin hyvä olla. Silloinkin kun meidän suhteemme ei vielä ollut suhde. En voinut vastustaa sitä, että jonkun seurassa tuntui hyvältä ja helpolta olla.
Tiedän kuitenkin myös sen, että suhde ei ole syy nykyisiin ongelmiini. Asiat ovat lähteneet menemään päin h*lv*ttiä jo paljon ennen.
Ongelma ei myöskään ole se, että toinen nainen veisi aikaa lapsiltani.
Erikoista nyt:
Naisella on oma elämänsä ja omat lapsensa. Hän ei halua minusta mitään, enkä minä hänen vuokseen eroa ajattele. Vaan oman jaksamiseni vuoksi ja lasten parhaan vuoksi. Vaikea valita ratkaisuista ne eniten lasten edun mukaiset. Minä tietenkin teen elämäni ratkaisut itse ja kannan niistä osaltani seuraukset, mutta tekee hyvää lukea kommentoijien ajatuksia. Kiitos niistä moittivistakin.
Kysymys Miehelle hukassa: onko tämä salasuhde kestänyt jo kauankin? Toisin tähän keskusteluun kuitenkin sen inhimillisen puolen, että vaikka salasuhde ei aivan täysin olekaan, niin on aivan normaalia että haluat ja tarvitset toisen aikuisen tukea ja apua jaksamiseen. Sinäkin olet vain ihminen! Ei kaikkea tarvitse eikä pidäkään jaksaa yksin!!
Tätä tukea tosiaan tulet tarvitsemaan joka tapauksessa jos ja kun aiot rueta tilannetta siellä purkamaan.. Ihan kateeksi käy, koska olen vähän samantyyppisessä tilanteessa mutta ei minulla ole ketään "luottoihmistä" rinnallani. Olisin ikionnellinen ja nöyrän kiitollinen, jos noin pyyteetön ihminen löytyisi viereltäni.. ei tuollaisia kuitenkaan joka oksalla kasva. Toivottavasti osaat olla arvostaa häntä etkä vain oman ahdistuksen vuoksi leiki hänen tunteillaan.. toinen todennäköisesti välittää sinusta hyvinkin syvästi, kun kestää noinkin epävarmoja olosuhteita (kuinka kauan suhteenne olikaan jatkunut?).
Muutoin olen edellisten kanssa hyvin samaa mieltä siitä, että tilanne vaatii nyt ratkaisuja ja päätöksiä. Vähemmästäkin stressistä ihmiset ovat sairastuneet ja saaneet sydänkohtauksia..
Anna~:
Kiitos kannustavasta kirjoituksestasi.
Olen ollut vaimoni kanssa yhdessä noin 16 vuotta, josta avioliitossa 14 vuotta.
Toinen nainen on ollut ystäväpiirissämme kymmenkunta vuotta, mutta suhteeksi meidän välimme voi sanoa muuttuneenvasta vähän yli vuosi sitten.
En ole pettänyt koskaan aikaisemmissa suhteissani, enkä tässäkään suhteessa. Enkä milloinkaan ajatellut että minusta tulisi pettäjä. Pettäminen ei sopinut moraalikäsitykseeni.
Vaan tässä ollaan. Ei ole elämä muutenkaan mennyt aivan suunnitellusti.
Musta ihan oikeesti tuntuu että näinä päivinä noi henkiset sairaudet on aikamoinen muotisana... Ja annetaan monta kertaa liikaakin anteeksi huono käytös, ja sillä ei todellakaan edes auteta sairasta ihmistä että kaikki katsotaan sormien läpi. Ei varsinkaan sun perheen tapauksessa jossa vaimo juoksee millon ja missä sattuu, eikä edes pienintäkään asiaa yritä eikä viitsi tehdä. En tarkoita sitä että sairas ihminen pitää hylätä, tai häntä lakata ymmärtämästä, mutta sillä ymmärtämiselläkin on oltava rajansa.
Ja ton jutun kun luin, niin en epäile sitä etteikö vaimo olis "vinksahtanut". Mutta hänellä on myös mahdollisuus käyttäytyä miten sattuu ja miten hän haluaa, kun tietää että sinä kyllä hoidat, sinä annat siihen joka kerta mahdollisuuden.
Kyllä sinulla on myös oikeus pitää ja vetää ne omat rajasi, ja tehdä ne selväksi, ja vaimon TEHTÄVÄ on ihan itse PÄÄTTÄÄ hakeutuuko todella hoitoon, vai jatkaako holtitonta käyttäytymistään. Ja jos vaimosi haluaa tehdä asialle jotain, niin silloin sinun pitää olla miehenä rinnalla tukemassa. Muussa tapauksessa menköön mutkiaan!!! Ja ihan lastenkin kannalta ajatellen!!!! Ei tuo sairauskaan kurissa pysy tollasella meiningillä, tossahan vähitellen koko ajan kaikki rajat hämärtyvät sairaalta ihmiseltä, ja pikku hiljaa myös sinulta.
Älä nyt missään nimessä mihinkään kakkossuhteeseen lähde!!! Hoida yksi asia kerralla loppuun!!!
Ja mitä siihen rahaan ja omaisuuteen tulee.. se on pienin ongelma. Tärkeintä on saada jonkinlainen suunta ja tavoite elämälle, oli se suunta teillä mikä hyvänsä.
Jaksamisia!
En voi uskoa, että aloituksestani on kulunut vasta kuukausi. Niin paljon suuria muutoksia on tapahtunut, että tuntuu, kuin olisi kulunut kymmenen vuotta.
Tapahtui niin, että toinen lapsemme alkoi oireilla pahaa oloaan voimakkaasti. Siitä en lapsen yksityisyyden vuoksi halua kertoa enempää, mutta oireilu sai minut heräämään toden teolla. Ei kyse ole vain minusta ja vaimostani, vaan myös lapsistamme.
Lähes samaan aikaan paljastui vaimollani sivusuhde.
Paljastuminen sekoitti vaimon ja hän joutui itsetuhoisen käytöksen vuoksi sairaalahoitoon.
Minulle on selvää, että avioliittomme on nyt ohi. Olen lähettänyt käräjäoikeuteen avioerohakemuksen.
Päätössiitä tuntui helpottavalta!
Tilanteemme on täydellisessä kaaostilassa ja käytännön asiat, etenkin taloudelliset seikat, ovat avoinna. Stressi on suuri!
Lasten vuoksi pyrin kuitenkin olemaan näyttämättä stressiä ja epävarmuutta heille. Yritän olla turvallinen aikuinen heille kaiken kaaoksen keskellä.
Ehkä vielä joskus asiat ovat hyvin.
Onnea päätöksellesi! Se on varmasti juuri se oikea.
Säälistä ei pidä olla yhdessä. Jokainen meistä vastaa omasta elämästään. Et voi kannatella vaimoasi etkä oikeastaan lapsiasikaan loputtomiin.
Asiat ratkesivat nyt siis oikeaan suuntaan. Nyt toivotan sinulle voimia, koska prosessisi on vielä alussa. Ero tekee kipeää, mutta päätöksestä alkaa voimaantuminen. Lukaise se Fisherin kirja, jos terapia tuntuu vieraalta ajatukselta. :)
Hei ap.
Siirräpä tämä teksti osioon terveys/henkinen hyvinvointi,mielenterveys/kaksisuuntainen mielialahäiriö.Sieltä saat vertaistukea ja vinkkejä tilanteeseesi.
Miten tämän saa siirrettyä sinne?
Copy/Paste toi sun alkuperäinen kirjoitus ja käyt laittaa sen mielenterveys palstalle.